Yleiset esittelyt olivat hyviä, varsinkin silloin kun ostelin ensimmäisiä asuntoja. Yleisissä esittelyissä kuuli aina kokeneempien kysymyksiä muutamat olivat kullan arvoisia.
Nykyään esittely ovat muuttuneet yksityiseksi juuri tuon em. takia *). Yksityisessä tilanteessa voi esittelijä myös puhua "puuta-heinää" jos näkee kokemattoman ostajan. Tallentakaa keskustelut salaisesti, joka puhelimessa on se mahdollisuus. Kameroissa, pienissäkin on herkempi mikki.
Se on laillista, jos tallenteessa on myös teidän ääni ja keskustelu.
Juuri tammikuussa olin puolustamassa ko. asian johdosta ja välittäjä suostui sovintoon, vasta kun sai haasteen käräjäoikeudesta.
32 ostanut, 31 myynyt, nyt ei enää asunto sijoitukset tuota puoltakaan osakkeisiin verrattuna ja aiheuttavat töitä ja epävarmuutta.
*) toki Korona on myös vaikuttanut esittelytilanteeseen.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Eikös välittäjä aina puhu "puuta-heinää". Eräs tunnettu kiinteistönvälittäjä vastasi TV:ssä kysymyskeen, valehteleeko välittäjä, että "ei, mutta luo mielikuvan asunnosta".
Hehe.... "mielikuva" ei useinkaan vastaa sitä totuutta, mitä asunto todellisuudessa on.
Jaha, nyt sitten tyhjätaskua harmittaa, kun ei pääse ilmaiseksi "renkaita potkimaan".
Yleiset näytöt taisi olla enempi kansanhupia kuin myyntiä. Kävijöinä mm. sisustuksen arvostelusta kiinnostuneet naapurit.
Mielikuvan syntyyn asunnosta vaikutetaan digisisustuksella tai väliaikaisilla kalusteilla. Sisustus kuvaa osittain edellistä asujaa ja hänen laadukasta nautinnollista asumistaan. Omat odotukset ja ensivaikutelma luovat mielikuvaa suuntaan tai toiseen. Totuus iskeekin ostajaan, jolla ei ole varaa pintaremonttiin ja siisteihin kalusteisiin. Tai ei ole taitoa tai aikaa huolehtia ostamansa asunnon puhdistamisesta ja siisteydestä - ilman remonttia. Välttämättä ihmisille ei vuosienkaan jälkeen kehity ymmärrystä kotinsa toimivuuden perusasioista. Ostaja voi alkaa etsiä syyllistä muista ja tuhlaa energiaansa syyttelyyn tekemättä asialle mitään.