Viljelykasvit sitovat hiiltä
Kaikki kasvit sitovat kasvaessaan hiiltä sekä kasvuston maanpäälliseen osaan että juuristoon. Etenkin juuriston ja kasvijätteiden kautta muodostuva hiili voi sitoutua hyvin pitkäkestoisesti maahan.
Hiilidioksidipitoisuutta voidaan vähentää korvaamalla fossiilisperäisiä polttoaineita uusiutuvilla sekä sitomalla hiiltä ilmakehästä esimerkiksi metsien ja viljelykasvien kasvua tehostamalla.
Peltojen hiilensidontaan vaikuttaa moni tekijä, joista osaan voidaan vaikuttaa viljelytekniikalla. Tärkeää on esimerkiksi huolehtia pellon kasvukunnosta, runsasjuuristen viljelykasvien kuten nurmien viljelystä sekä tekijöistä, jotka vaikuttavat positiivisesti sadon määrään.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Turpeen noston jälkeen on valmiit pellot. Ensin kaura, sitten ohra, ja heinä kasvaa myös hyvin. Luonto kiittää jälkitoimista.
Turve itsessään kasvaa enemmän kuin kulutetaan, miten se voi olla haitallinen? Jopa puuta enemmän kasvaa.
Olemma pohjoismaita jälessä maataloustukien suhteen.
Ruokaostoksiin tuet siirtyy myös, yksinäiselle 400 € vuodessa jne.
Nekin maksetaan valtionverotuksella, joita paremmin tienaavat maksaa.
Yli 35000 € ansaisevat alkaa maksamaan valtionveroa askel nousten.
Miksihän köyhät valittaa kun rikkaamat maksaa osan ruuastaankin?
Sekin muiden vika sanoo komukat. nKuin Sanan Marinkin selitteli ilmaisia ruokiaan.
Muiden viaksi sanoi, kun valtion laskuun osti ruokansa.
Hassu sosialisti on Sannakin, meni uskottavuutensa.
Näin se menee. Soita melkein kolmasosa, viljelysmaaksi varaa lisätä.
Ruokaa aina tarvitaan, turvepellot siihen parhaita, eikä tule päästöjä, päinvastoin.