Olipa tosi pöljästi kirjoitettu rikosuutinen

JOENSUU
Maanantaina kello 16.50 Joensuussa, Valtatie 6:lla Karhumäen kohdalla poliisipartion pysäyttämän henkilöauton kuljettajan epäillään olleen liikenteessä huumausaineen vaikutuksen alaisena, kertoo Itä-Suomen poliisilaitos.

Miehelle suoritettu huumepikatesti antoi positiivisen tuloksen amfetamiinille. Henkilöautoa kuljettaneella miehellä ei ollut ajo-oikeutta, minkä vuoksi häntä epäillään rattijuopumuksen lisäksi myös kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Miehellä oli kyydissään kaksi matkustajaa.

Kommenttia: Ei mikään ärsytä sen enempää kuin tuo typerä kerronta tapa.
Näin se oikeasti kuuluisi kirjoittaa:

JOENSUU
Maanantaina kello 16.50 Joensuussa, Valtatie 6:lla Karhumäen kohdalla poliisipartion pysäyttämän henkilöauton kuljettaja oli liikenteessä huumausaineen vaikutuksen alaisena, kertoo Itä-Suomen poliisilaitos.

Miehelle suoritettu huumepikatesti antoi positiivisen tuloksen amfetamiinille. Henkilöautoa kuljettaneella miehellä ei ollut ajo-oikeutta, minkä vuoksi hänelle tuli rikosnimikkeiksi rattijuopumuksen lisäksi myös kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta. Miehellä oli kyydissään kaksi matkustajaa.

Se on JUMALALLINEN sana tuo "epäillään" klisee, jota ei uskalleta olla käyttämättä, vaikka sen merkitys on yhtä tyhjän kanssa ja jonka korvaamista esim. uskotaan /arvellaan ei ole kiellettyä. Rikollista pitää jumaloida tuolla epäillään tyhjän päiväisellä koru sanalla. Kaikkihan me uskomme tuon tapahtuman todeksi, mutta siitä huolimatta ei itse poliisi tohdi uskoa asiaa todeksi. Tämä on kyllä typerintä, mitä tässä hyysäys yhteisksunnassa olla voi
4152
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Sinulla on hyvin asiat, jos mikään ei ärsytä sinua enempää. Kannattaa ehkä kasvaa ulos tästäkin lapsellisuudesta, niin olet vielä onnellisempi.

Sitten asiaan.
"oli liikenteessä huumausaineen vaikutuksen alaisena"
Juridinen semantiikkakin sikseen, ei sitä mikään pikatesti kerro. Se antaa vasta syyn epäillä asiaa. Siitä lähdetään verikokeeseen. Sitten vasta tuomioistuin päättää todisteiden valossa täyttyikö epäilty rikosnimike rattijuopumus.

"hänelle tuli rikosnimikkeiksi rattijuopumuksen lisäksi myös kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta."
Näin ehkä voisi kirjoittaa, jos epäilty ei vastustaisi sakkomääräystä, mutta kun suostumuksen voi siinäkin tapauksessa peruuttaa, muuksi kuin epäillyksi rikosnimikkeeksi se vahvistuu vasta asian saatua lainvoiman tavalla tai toisella.

Äänestä
  • Muuten oikein, mutta kun ajaa huumausaineen vaikutuksena alaisen, niin poliisi ei voi käyttää
    sakkomääräystä, eikä kysele suostumusta sen käyttöön. Juttu menee automaattisesti käräjille.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Muuten oikein, mutta kun ajaa huumausaineen vaikutuksena alaisen, niin poliisi ei voi käyttää
    sakkomääräystä, eikä kysele suostumusta sen käyttöön. Juttu menee automaattisesti käräjille.

    No joo, tarkoitin tuossa kohdin sitä ajoneuvon kuljettamista oikeudetta, jonka yksittäisenä asiana voisi rangaista sakkomääräyksellä.

    Toki aloittajan viittaamassa tapauksessa asia ratkaistaisiin kokonaisuutena käräjillä, jos se sinne rattijuopumusasian vuoksi menisi. Jos taas rattijuopumusasia kuivuisi verikokeissa tai muusta syystä kasaan, voisi ajo-oikeudetta ajamisen käsitellä yksinään sakkomääräyksellä.

    Ei sinulla ole vieläkään kaikki asiaan liittyvät koukerot hallussa. Ei ajoneuvon kuljettamista oikeudetta voi käsitellä sakkomääräyksellä silloin, jos kuljettaja on ajokiellossa, tai hän on moninkertainen ajo-oikeudetaa ajaja. Sakon poliisi kuljettajalle kirjoittaa, mutta se on rangaistusvaatimus, joka menee syyttäjän vahvistettavaksi. Sakkomääräyksen vahvistaa poliisi.
    Rangaistusvaatimusta ei silloin kirjoiteta, jos kuljettaja on vuoden aikana syyllistynyt seitsemän kertaa, tai useammin ajoneuvon kuljettamiseen oikeudetta.
    Asia menee silloin esitutkintaan ja oikeuteen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

JOENSUU
Maanantaina kello 16.50 Joensuussa, Valtatie 6:lla Karhumäen kohdalla poliisipartion pysäyttämän henkilöauton kuljettajan epäillään olleen liikenteessä huumausaineen vaikutuksen alaisena, kertoo Itä-Suomen poliisilaitos.

Miehelle suoritettu huumepikatesti antoi positiivisen tuloksen amfetamiinille. Henkilöautoa kuljettaneella miehellä ei ollut ajo-oikeutta, minkä vuoksi häntä epäillään rattijuopumuksen lisäksi myös kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Miehellä oli kyydissään kaksi matkustajaa.

Kommenttia: Ei mikään ärsytä sen enempää kuin tuo typerä kerronta tapa.
Näin se oikeasti kuuluisi kirjoittaa:

JOENSUU
Maanantaina kello 16.50 Joensuussa, Valtatie 6:lla Karhumäen kohdalla poliisipartion pysäyttämän henkilöauton kuljettaja oli liikenteessä huumausaineen vaikutuksen alaisena, kertoo Itä-Suomen poliisilaitos.

Miehelle suoritettu huumepikatesti antoi positiivisen tuloksen amfetamiinille. Henkilöautoa kuljettaneella miehellä ei ollut ajo-oikeutta, minkä vuoksi hänelle tuli rikosnimikkeiksi rattijuopumuksen lisäksi myös kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta. Miehellä oli kyydissään kaksi matkustajaa.

Se on JUMALALLINEN sana tuo "epäillään" klisee, jota ei uskalleta olla käyttämättä, vaikka sen merkitys on yhtä tyhjän kanssa ja jonka korvaamista esim. uskotaan /arvellaan ei ole kiellettyä. Rikollista pitää jumaloida tuolla epäillään tyhjän päiväisellä koru sanalla. Kaikkihan me uskomme tuon tapahtuman todeksi, mutta siitä huolimatta ei itse poliisi tohdi uskoa asiaa todeksi. Tämä on kyllä typerintä, mitä tässä hyysäys yhteisksunnassa olla voi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu