Vastaan MPP Stalinistiseen kirjoitukseen, kun sinne ei aukea

Näyttää siltä, että hallitus on päättänyt saada sotensa läpi ennen kesää, vaikka se on vähintään yhtä ongelmallinen ja huono kuin edellisellä vaalikaudella kaatunut paketti.
Osat vain ovat vaihtuneet – nyt viime vaalikaudella valiokunnissa kuhnuroineet demarit ovat sähköjäniksen roolissa ja oppositioon siirtynyt kokoomus valittaa.

Kaikki puolueet nakertavat politiikan arvoa tahallaan kun tilaisuus tulee ja tarve vaatii
Viime vaalikaudella vasemmistopuolueet viivyttivät tahallaan eduskunnan päätöksentekoa, nyt he syyttävät siitä perussuomalaisia.

Maratonpuheita, jaarittelevia monologeja, päätöksenteon tahallista vitkuttamista ja vetkuttamista ja suoranaista työpaikkakiusaamista – suoraan sanoen eduskunnan ja koko poliittisen päätöksenteon arvovallan murentamista.

Juuri sellaista oli sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen käsittely eduskunnan edellisellä vaalikaudella. Silloin asialla olivat perustuslakivaliokunta ja erityisesti sosiaali- ja terveysvaliokunta, jossa oppositiopuolue SDP:n Krista Kiuru näytti tekevän kaikkensa, ettei sote-paketti pääsisi etenemään.

Hallituspuolueet syyttivät Kiurua jarrutustaktiikasta, kun asiantuntijakuulemisia jatkettiin loputtomiin. Välillä ei saatu päätettyä edes siitä, millä aikataululla asiaa käsitellään, kun Kiuru lopetti kokouksen ennen kuin asiasta ehdittiin äänestää.

Oppositio taas moitti hallituspuolueita sysihuonon sote-paketin turhasta kiirehtimisestä. Välillä Kiurun kokoustaukoakin käytettiin hyväksi niin, että asioita saatiin nuijittua eteenpäin. Sote-valiokunnan keskustalaista varapuheenjohtajaa Hannakaisa Heikkistä syytettiin mielenosoituksellisen teatraalisesta elehdinnästä ja liian äänekkäästä kaalinrouskutuksesta.

Lopulta vasemmistoliiton kansanedustaja Paavo Arhinmäki uhkasi, että oppositio tulee viivyttämään asiaa maratonpuheilla myös suuressa salissa, jos sote-uudistus ikinä pääsisi sinne asti valiokunnista.

Arhinmäki kertoi, että opposition keino olisi käyttää painokkaita puheenvuoroja ja pitkittää keskustelua, kunnes laki raukeaisi – ”Kyllä oppositio pystyy vastaamaan kovaan kovalla. Haluja on aika laajasti”, Arhinmäki sanoi.
Sote kaatui ennen kuin Arhinmäki ehti aloittaa maratonpuheensa.

Esimerkiksi Paavo Arhinmäen mukaan perussuomalaiset ”pelleilevät vakavalla asialla” ja ”eivät ole sanojensa mittaisia” ja heidän ”kikkailultaan” pitäisi ottaa ”ilmat pois”. Demareiden joukkoja viime vaalikaudella johtanut Antti Rinne puolestaan sanoo perussuomalaisten käyttäytymisen alentavan eduskunnan arvoa.

On vaikea nähdä, mitä hyötyä perussuomalaiset saisivat arvottomalla viivytystaistelullaan ja heitä voi hyvin perustellusti syyttää eduskunnan ja politiikan arvovallan ja maineen nakertamisesta. Suomi ei ole vähemmistön diktatuuri, jossa venkoilulla estetään enemmistöä päättämästä asioista.

Tosiasia kuitenkin on, että jokainen puolue nakertaa politiikan arvoa vuorollaan kun tilaisuus tulee ja tarve vaatii. Keinot vain vaihtelevat.
056
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Mielpidepankki kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu