Entinen Keskusta mallinen oikeuslaitos nyt hakoteillä

Anarkisti punavihreys iskenyt oikeuslaitokseenkin, joka Toiviaisen Valtakunansyyttäjän alaisuudessa mennyt "venäjä" tielle. Johdonmukaisuus puuttuu kun ideologia ohjaa.

Ministerisyyte tai kansanedustajan syytesuoja eivät kuulu eduskunnan puhemiehen Anu Vehviläisen mukaan napinpainallusäänestyksiin.
suuren salin eli eduskunnan tulisi pikemminkin keskittyä politiikkaan, ja oikeusistuinten puolestaan tuomiovaltaan.
– vallan kolmijaon mukaan edustajien tehtävä on päättää lakien sisällöstä.
Myös entinen valtakunnansyyttäjä Matti Kuusimäki sekä entinen oikeuskansleri Jaakko Jonkka ovat tuoneet esille, että on luonnotonta äänestää suuressa salissa puhtaasti oikeudellisesta kysymyksestä henkilöön liittyen.
– Myös oikeuskansleri Tuomas Pöysti on pitänyt mahdollisena, että niin ministereitä kuin kansanedustajiakin koskien vastuu voisi olla perustuslakivaliokunnalla, ei suurella salilla.

Toiviainen käsitti tehtävänsä väärin valtakunnansyyttäjänä.
https://yle.fi/uutiset/3-11419637
Toiviainen käyttääasemaansa poliittiseen aktivismiin, se ei saisi olla noin Suomen kaltaisessa oikeusvaltiossa. Ainoa mitä voidaan tehdä on erottaa punavihreä Toiviainen.
Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen on aiheuttamassa syyttäjälaitokselle tilanteen, jossa kansan luottamus sitä kohtaan vähenee.

Entinen sisäministeri Räsänen on epäiltynä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan myös seksuaalivähemmistöjä koskevista kirjoituksistaan.
Rikosepäilyt koskevat Räsäsen viimekesäistä tviittiä Helsinki Pride -tapahtumasta sekä Suomen Luther-säätiön vuonna 2004 julkaisemaa kannanottoa, jossa Räsänen muun muassa väittää, että nykyinen seksuaalikasvatus yhdistettynä homoseksuaalisuuden hyväksyntään saattaa avata väylän seksuaaliseen hyväksikäyttöön.

Jälkimmäisen kirjoituksen osalta poliisi oli aiemmin päättänyt, ettei esitutkintaa aloiteta. Valtakunnansyyttäjä Toiviainen kuitenkin määräsi esitutkinnan aloitettavaksi.
https://yle.fi/uutiset/3-11446839
071
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

TommiTurmioIasta kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu