Me aito-arskan kanssa kehutaa nyhdessä Sannaa

Sanna löysi ratkaisun

Kehysriihessä on erimielisyyksiä. Sanna teki kompromissiehdotuksen.

Sannan luova ja innoivoiva ratkaisu lisää valtion menoja 900 miljoonaa euroa. Upeaa että Sanna jatkaa hyväksi havaitulla linjalla. Jos on ongelma, niin otetaan lisää velkaa.

Meillä ei ole koskaan ollut yhtä nerokasta pääministeriä. Velan lisäksi on käytössä ollut kaksi muutakin hyväksi havaittua keinoa. Haudataan kiistanalainen asia työryhmiin tai ei yksinkertaisesti tehdä mitään.

Sanna muuten pääsi Voguen kanteen.
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Sannan ilme on kuin Huonosti Piirretty Kolomonen, kun kaikki ei mee omien halujen mukaan, on muitakin kuin SDP.

Äänestä
  • Kyllä iltalehden paljastaman "kompromissin" muutama ranskalainen viiva Suomen tulevaisuudesta talouden saralla on surkeuden huippu. Apukoulu tasoa.

    Äänestä

Sannan supersuunnitelmaan sisältyi myös säästöjä. Seuraavana vuonna lisävelkaa jo sovitun päälle ei olisi otettu enää kuin 850 miljoonaa. Siis huikeat 50 miljoonaa vähemmän, mikä on tietysti Sannan ja SDP:n matematiikalla säästöä.

Summalla saataisiin, taas tuon samaisen Sannan matematiikan mukaan, 100 000 uutta työpaikkaa, ne on niitä aivan uudenlaisia päätösperäisiä työpaikkoja. Minä kun olen koko työurani tehnyt ihan oikeita töitä yksityisissä yrityksissä, niin olisi kiva kokeilla millaista on olla päätösperäisessä työpaikassa. Kait sellaiseen kelpaa tälläinen eläkeläinenkin.

Äänestä
  • NOPEASTI SANNAN NOSTAA KEHITYSAPUA JOKA NYT JO YLI 1,3 MILJARDIA KUN RAHAA TULEE.

    Äänestä

Helppoa ottaa velkaa ja jaella sitä rahaa... Ei vaadi mitään erityisiä taitoja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


TommiTurmioIasta kirjoitti:

Sanna löysi ratkaisun

Kehysriihessä on erimielisyyksiä. Sanna teki kompromissiehdotuksen.

Sannan luova ja innoivoiva ratkaisu lisää valtion menoja 900 miljoonaa euroa. Upeaa että Sanna jatkaa hyväksi havaitulla linjalla. Jos on ongelma, niin otetaan lisää velkaa.

Meillä ei ole koskaan ollut yhtä nerokasta pääministeriä. Velan lisäksi on käytössä ollut kaksi muutakin hyväksi havaittua keinoa. Haudataan kiistanalainen asia työryhmiin tai ei yksinkertaisesti tehdä mitään.

Sanna muuten pääsi Voguen kanteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu