Voiko hammasta lyhentää hiomalla?

Voiko hammasta lyhentää hiomalla? Tahtoisin vähän pienentää etuhampaita. Onko kellään tietoa/kokemusta?
3242
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Itellä oli yksi yläetuhammas hiukan muita pidempi. Se porattiin muiden tasalle, siitä on jo yli 15 vuotta ja hammasrivi on edelleen tasainen.

En sitten tiedä, miten hammaslääkäri suhtautuu useiden hampaiden pienentämiseen. Voithan keskustella asiasta, mikä sinun hampaille on tarpeellista ja mahdollista.

Äänestä

Itselläni ei ole mahdollisuutta päästä hammaslääkäriin, enkä sinne syyllistäväksi lähdekään. Etuhampaassa oli synnynnäisesti pieni kiillepuute alakulmassa, ja se paikattiin vasta aikuisena. Kun paikka putosi, hioin itse etuhampaat lyhemmiksi, jolloin paikan puuttuminen ei niin herätä huomiota. Samoin epätasaisessa rivissä olevista alahampaista taaemmaksi jäänyt oli jäänyt muita selkeästi pidemmäksi, joten hioin sen itse saman korkuiseksi muiden hampaiden kanssa.

Itse kärsin hammaseroosiosta, joten on ihan yhdentekevää viilailla tätä purukalustoa. Yhdellä kertaa en viilaushommassani päässyt loppuun, vaan tein sitä vähitellen. Etuhampaita en saanut ihan tasaisiksi, mutta riittävän hyviksi. Ostin neulaviilasarjan jostain rautakaupan tapaisesta myymälästä, ja hyvin toimi.

Äänestä
  • Voi taittamurallaa, toivottavasti kukaan ei tästä ota opiksi. Hurjalta kuulostaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Voiko hammasta lyhentää hiomalla? Tahtoisin vähän pienentää etuhampaita. Onko kellään tietoa/kokemusta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu