Ehkäisykapseli huonoin päätös ikinä

Mulla on ollut nyt vähän päälle kaksi vuotta toi ehkäisykapseli ja suoraan sanottuna sen laitto oli yksi mun huonoimmista päätöksistä ikinä.
Ensimmäisen vuoden ajan ei mitään ongelmia kapselin kanssa. Menkat loppuivat kokonaan lukuunottamatta paria kertaa vuoden aikana kun saattoi tulla todella kevyet, sekä kivuttomat menkat
Vuoden kapselin laiton jälkeen ongelmat sitten alkoivat. Ensiksi naamani iho räjähti käsiin varsinkin leuan alueelta. Mulla on aina ollut todella hyvässä kunnossa iho ja pidänkin siitä todella hyvää huolta. Menin käymään iholääkärillä sillä tilanne meni niin pahaksi etten voinut nukkua kunnolla sillä koko leuan alue oli täynnä todella todella kipeitä finnejä jotka painoivat tyynyyn. Lääkäri sanoi, että akne todennäköisesti johtuisi ehkäisykapselista ja antoi jotain rasvaa, sekä pesuaineita sen hoitoon, mutta mikään ei siihen auttanut.
Huomasin myös samoihin aikoihini suuria mielialan muutoksia. Ärsyynnyin helposti todella pienistä asioista tai tulin todella surulliseksi ilman mitään järkevää syytä. Halukkuus laski myös nollaan ja seksi tuntui pakkopullalta.
Painoni nousi myös yli 20 kiloa eikä se vain millään pudonnut vaikka personal trainerin kanssa laadittiin kunto-ohjela, sekä ruokavalio.
Pahin muutos tapahtui menkoissa ekaan vuoteenhan menkkoja ei ollut, mutta yhtäkkiä niitä alkoi tulemaan todella epätasaisin väliajoin ja ne olivat todella kivuliaat, sekä pitkät.
Ennen kuukautisten alkua rintoja alkoi arastamaan niin paljon ettei rintaliivejä saanut päälle. Pienikin kosketus rintoihin sattui ja tätä kesti yleensä noin pari viikkoa jonka jälkeen rintojen kivun lisäksi tuli hirveät kuukautis kivut ilman vuotoa, jota kesti noin pari viikkoa myös. Minulla on siis kuukautis ja rintakipua noin neljä viikkoa ennen kuin varsinaiset kuukautiset alkavat. Kuukautisten aikana kipuni ovat niin pahoja että oksennan niiden takia enkä pääse millään sängystä ylös itkemättä.
Aion maanantaina soittaa kaupunkimme ehkäsyneuvolaan ja pyytää, että saisin kapselin poistettua.

Olen aikaisemminkin soittanut neuvolaan kapselista ja näistä ongelmista, mutta olin alaikäinen silloin joten he eivät voineet poistaa sitä ilman huoltajani suostumusta, joka on minusta todella outoa. He myös sanoivat neuvolalla, että kyllä tällaiset pienet ongelmat kestää sen takia ettei tulisi raskaaksi.
3640
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Onko kapselit nyt poistettu? Poistata ne, ja katso, miksi tilanne kehittyy. Sinulle voi olla hankalaa löytää sopivaa ehkäisyä jatkossa, jos reagoit herkästi hormoneille. Olet nuori ja hedelmällinen. Jos ei halua isoa liutaa lapsia, niin joku ehkäisykeino olisi löydettävä.

Eiköhän noin massiiviset oireet ole kohtuullisen harvinaisia. Itselläni oli aikanaan ehkäisykapselit, eikä niiden kanssa mitään sen suurempaa ongelmaa ollut. Itselläni kaikki keltarauhashormonia sisältävät ehkäisymenetelmät sopivat siltä kannalta, ettei kohtuuttomia sivuvaikutuksia ollut. Kierukka ei tosin pysynyt paikallaan. Ainoa poikkeus oli depo-provera-injektiot. En tiedä, onko sitä nykyaikana enää. Sen aikana ei ollut kunnon kuukautisia, mutta jatkuvaa tihkuvuotoa sen sijaan, ja mahakin kipuili. Mutta senkin siedin.

Jos harkitset kuparikierukkaa, niin se oli itselläni kaikkein kivuliain ehkäisymenetelmä. Runsaat kuukautiset ja kuukautiskivut sekä välivuotoja. Nykyään tosin kuparikierukoissa on oma malli synnyttämättömille naisille.

Sen enempää painonvaihteluita, iho-oireita kuin mielialan vaihteluitakaan en itseni kohdalla liitä hormonaaliseen ehkäisyyn. Tilanne on ollut ihan sama ilman ehkäisyä kuin ehkäisyn kanssa.

Äänestä
  • Olen menossa maanataina poistattamaan kapselin. Ajattelin kokeilla pillereitä ja katsoa miten toimivat😊

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olen menossa maanataina poistattamaan kapselin. Ajattelin kokeilla pillereitä ja katsoa miten toimivat😊

    Muistathan sitten ottaa pillerin joka aamu ja uusia reseptin ja ostaa pillerit!

    Hyvä vaihtoehto noin nuorelle olisi sukupuolisen kanssakäymisen lykkääminen muutamalla vuodella siihen asti, kun olet aikuinen. Toimii!!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Mulla on ollut nyt vähän päälle kaksi vuotta toi ehkäisykapseli ja suoraan sanottuna sen laitto oli yksi mun huonoimmista päätöksistä ikinä.
Ensimmäisen vuoden ajan ei mitään ongelmia kapselin kanssa. Menkat loppuivat kokonaan lukuunottamatta paria kertaa vuoden aikana kun saattoi tulla todella kevyet, sekä kivuttomat menkat
Vuoden kapselin laiton jälkeen ongelmat sitten alkoivat. Ensiksi naamani iho räjähti käsiin varsinkin leuan alueelta. Mulla on aina ollut todella hyvässä kunnossa iho ja pidänkin siitä todella hyvää huolta. Menin käymään iholääkärillä sillä tilanne meni niin pahaksi etten voinut nukkua kunnolla sillä koko leuan alue oli täynnä todella todella kipeitä finnejä jotka painoivat tyynyyn. Lääkäri sanoi, että akne todennäköisesti johtuisi ehkäisykapselista ja antoi jotain rasvaa, sekä pesuaineita sen hoitoon, mutta mikään ei siihen auttanut.
Huomasin myös samoihin aikoihini suuria mielialan muutoksia. Ärsyynnyin helposti todella pienistä asioista tai tulin todella surulliseksi ilman mitään järkevää syytä. Halukkuus laski myös nollaan ja seksi tuntui pakkopullalta.
Painoni nousi myös yli 20 kiloa eikä se vain millään pudonnut vaikka personal trainerin kanssa laadittiin kunto-ohjela, sekä ruokavalio.
Pahin muutos tapahtui menkoissa ekaan vuoteenhan menkkoja ei ollut, mutta yhtäkkiä niitä alkoi tulemaan todella epätasaisin väliajoin ja ne olivat todella kivuliaat, sekä pitkät.
Ennen kuukautisten alkua rintoja alkoi arastamaan niin paljon ettei rintaliivejä saanut päälle. Pienikin kosketus rintoihin sattui ja tätä kesti yleensä noin pari viikkoa jonka jälkeen rintojen kivun lisäksi tuli hirveät kuukautis kivut ilman vuotoa, jota kesti noin pari viikkoa myös. Minulla on siis kuukautis ja rintakipua noin neljä viikkoa ennen kuin varsinaiset kuukautiset alkavat. Kuukautisten aikana kipuni ovat niin pahoja että oksennan niiden takia enkä pääse millään sängystä ylös itkemättä.
Aion maanantaina soittaa kaupunkimme ehkäsyneuvolaan ja pyytää, että saisin kapselin poistettua.

Olen aikaisemminkin soittanut neuvolaan kapselista ja näistä ongelmista, mutta olin alaikäinen silloin joten he eivät voineet poistaa sitä ilman huoltajani suostumusta, joka on minusta todella outoa. He myös sanoivat neuvolalla, että kyllä tällaiset pienet ongelmat kestää sen takia ettei tulisi raskaaksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu