Sannukka nukkui onnensa ohi, edes kepulaiset ei herättäneet

Älkää nyt vain enää (Aito-arska ym) kehuko Sannaa hyvin hoidetusta korona etupelistä Aikaa olisi ollut kesä ja syksy. Sannalla uhä asiat auki, tiedä vieläkään miten tulisi menetellä pääministerinä.

Olisi pitänyt meidänkin pääministerin vierailla Israelissa kuten nyt monien maiden vastaavia mm Taskan, Itävällan ym..Mutta Sannalle ei passaa Israel ideologisista syistä.

”Vihreällä passilla” kuntosalille tai uimaan
Tämän lisäksi ne, jotka voivat todistaa saaneensa molemmat rokoteannokset pääsevät uimahalleihin ja kuntosaleille. Myös hotellit, teatterit ja synagogat avaavat ovensa rokotetuille.

Tel Avivissa kuntosaleissa on jo vipinää.
– On kulunut lähes vuosi siitä, kun viimeksi pääsin altaaseen. Olen laskenut päiviä, sanoi 90-vuotias Ora Davidovicz uutistoimisto AFP:lle

Israelissa on käytössä niin sanottu vihreä passi, eli puhelimeen ladattava rokotepassi, joka astuu voimaan viikko toisen rokoteannoksen pistämisen jälkeen ja on voimassa puoli vuotta.

Israelissa on myös keskusteltu siitä, syrjiikö rokotepassi niitä, jotka eivät ole saaneet tai eivät pysty ottamaan rokotetta.

Syy rajoitusten purkamiselle on myös se, että tutkimusten mukaan Pfizerin ja Biontechin rokote estää tehokkaasti vakavien tautimuotojen puhkeamista.

Sunnuntaina kivijalkakaupat, kirjastot, museot sekä myös jotkut turistikohteet kuten eläintarhat ja ostoskeskukset saivat avata ovensa. Näihin saapuvien odotetaan noudattavan turvavälisuosituksia sekä käyttävän kasvomaskia.

Myös konsertteja ja urheilutapahtumia saa järjestää, joskin käyttöaste on rajattu 75 prosenttiin normaalista. Sisätiloissa saa oleilla kerrallaan korkeintaan 300 henkilöä ja ulkotiloissa 500.

Myös Israel alkaa rokottaan Palestiinalaisia, antanut heille jo tuhansia rokoteannksia.
550
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Presidentin nyrkki olisi hoitanut meilläkin asiat kuntoon, ne nyt jäi sosialistien ja vasurien pöytälaatikoihin.

Äänestä

Pääministeri Marin pyysi kansalaisia välttämään jopa kuntosalia – ministeri Harakka istui samana iltana baarissa.
– Vetoan jokaiseen ihmiseen, että vaikka tilat olisivat auki, niin toivon kyllä, että ei mennä näihin paikkoihin, koska meidän pitää nyt välttää kaikkia fyysisiä kontakteja kaikista sellaisista paikoista, missä ei ole aivan välttämätöntä asioida, Marin sanoi A-studiossa.

– Nyt jokaisen meistä pitää itse toimia vastuullisesti. Se on tietenkin kaikkein tärkeintä, Marin korosti.

Liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka (sd) vietti kuitenkin tiistai-iltana aikaa baarissa. Hän kertoi asiasta Twitterissä.

– Istuin (vielä) lasillisella. Kuulin baarin nuorten duunareiden pohtivan, mitä tehdä tulevat 3 viikkoa.

Äänestä

Israel saa rokotukset tehtyä huhtikuussa.

Äänestä

Harakka baarissa, kansalaisten pitäisi jäädä kotiin??


On tämä demarien sekopäisyys jo surkuhupaisaa.
Samaan aikaan, kun Marin nyökyttelemällä ja robottiäänellä vetoaa kansalaisiiin, että kaikkea liikkumista pitää rajoittaa ja mm. kuntosaleja pitää välttää, niin hänen oman puolueensa ministeri Timo Harakka istuu baarissa!

Eikö teitä yhtään hävetä demarit???????

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/75c3be18-b232-4730-9e97-e575d55139f6

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Asiantieteilijä kirjoitti:

Älkää nyt vain enää (Aito-arska ym) kehuko Sannaa hyvin hoidetusta korona etupelistä Aikaa olisi ollut kesä ja syksy. Sannalla uhä asiat auki, tiedä vieläkään miten tulisi menetellä pääministerinä.

Olisi pitänyt meidänkin pääministerin vierailla Israelissa kuten nyt monien maiden vastaavia mm Taskan, Itävällan ym..Mutta Sannalle ei passaa Israel ideologisista syistä.

”Vihreällä passilla” kuntosalille tai uimaan
Tämän lisäksi ne, jotka voivat todistaa saaneensa molemmat rokoteannokset pääsevät uimahalleihin ja kuntosaleille. Myös hotellit, teatterit ja synagogat avaavat ovensa rokotetuille.

Tel Avivissa kuntosaleissa on jo vipinää.
– On kulunut lähes vuosi siitä, kun viimeksi pääsin altaaseen. Olen laskenut päiviä, sanoi 90-vuotias Ora Davidovicz uutistoimisto AFP:lle

Israelissa on käytössä niin sanottu vihreä passi, eli puhelimeen ladattava rokotepassi, joka astuu voimaan viikko toisen rokoteannoksen pistämisen jälkeen ja on voimassa puoli vuotta.

Israelissa on myös keskusteltu siitä, syrjiikö rokotepassi niitä, jotka eivät ole saaneet tai eivät pysty ottamaan rokotetta.

Syy rajoitusten purkamiselle on myös se, että tutkimusten mukaan Pfizerin ja Biontechin rokote estää tehokkaasti vakavien tautimuotojen puhkeamista.

Sunnuntaina kivijalkakaupat, kirjastot, museot sekä myös jotkut turistikohteet kuten eläintarhat ja ostoskeskukset saivat avata ovensa. Näihin saapuvien odotetaan noudattavan turvavälisuosituksia sekä käyttävän kasvomaskia.

Myös konsertteja ja urheilutapahtumia saa järjestää, joskin käyttöaste on rajattu 75 prosenttiin normaalista. Sisätiloissa saa oleilla kerrallaan korkeintaan 300 henkilöä ja ulkotiloissa 500.

Myös Israel alkaa rokottaan Palestiinalaisia, antanut heille jo tuhansia rokoteannksia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu