Tolkkuahan tällaisessa ei ole, sillä perusteena onkin mm. se, että halutaan näyttää kansainvälisesti hyvältä. Vihervasemmistolla on pelkoja ja ne ovat selkeä yhteiskunnallinen haitta.
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 104
Vanhimmat
Persut haluavat pakolaiset Suomeen eikä hoitaa heidän ongelmiaan heidän kotimaassa halvemmalla. Aina voi tunkea järkensä puskaan piiloon.
Suomen ainoa pakolaisvastainen puolue haluaa pakolaisia suomeen. Ompas johdonmukainen väite taas. Tyypillistä Vasuri foliohattulogiikkaa
Puolueesi on myöntänyt, että autetaan pikemminkin lähtömaahan ettei kansainvaelluksia syntyisi ja sen myötä maahanmuuttokuluja. No kuinkas niitä siellä lähtömaassa sitten autetaan, jos kehitysavunkin maksaminen pitäisi lopettaa? Eihän teille persuille kelpaa yhtään mikään. Myönnättekö, että kaikista mieluiten jättäisitte köyhien maiden ihmiset heitteille ja kuolemaan mahdollisesti nälkään ja juomaveden puutteeseen?
Jokaisen tulisi miettiä että ottaisiko itse pankkilainan että voisi antaa rahaa köyhille..
Kuinka suurin osa noista lähetyksistä rahoista menee näille kyläpälliköille ja heidän lähipiirille.Teivo Hakkaraista on haukuttu kaikilla mahdollisilla tavoilla, mutta hän sentään vei kehitysapua omalla kustannuksellaan Hondurasin,vei sinne sahoja yms kalustoa.Pisti sahat pyörimään ja opasti alkuun terähuoltoa myöden.Tälläisiä miehiä Suomi tarvitsee jatkossakin.
Siis ihan toisin, ottaisitko pankkilainaa sijoitukseen joka tuottaa ja nostaa köyhiä?
Siitä on kyse juuri EU investointipaketissa.
Köyhiä... niinkuin Italia ja Espanja yms siesta-maat?
Lisäksi nuo maat haistattavat sellaiselle käsitteellekin, kuin talouskuri.
Ai ovatko nuo maat muka kehitysavun piirissä?
Pitäisikö olla ?
EU;n koronatukirahapaketin suuria saajia, eli periaatteessa kyllä ovat.
Niin kuin persujen vaihtoehtobudjettikin.
Niin kuin persujen vaihtoehtobudjettikin.
Ei jaksa tällaisia sankareita, jotka ei erota kehitysapua koronapaketista. Voi voi, takaisin peruskouluun vaan.
Onkohan menossa hajota ja hallitse
joku hajottaa Suomea koko ajan.
Ja velkaantuminenkin on sitä tahallista
hajoittamista.
Kohta suomi on orjuutettu kansa.
Ne on niitä kapitalistien töitä ja taitavat jo
pitkällä olla.
Koulussakin köyhän lapset sairastuvat
masennukseen eivätkä köyhän lapset
saa terapiaa vaikka tahtoisi.
Ja sitten pitäisi kapitalisteille synnyttää
köyhien lapsia orjiksi, raiskattaviksi, kiusattavaksi, nöyryytetyäväksi.
Uskovaisten lapset joutaa siihen.
Mutta omiani en anna, enkä lisää synnytä.
omilla kustannuksillaan? älä poika naurata. Jos miehelle maksetaan (valtio) tyhjästä palkat ja päivärahat, ei niitä voi "omiksi " kutsua. Nytkin muka etänä "hoitaa" Hondurasista kansanedustajan tehtäviä, mieti vähän.
Kyllä on pojilla älynväläykset.
Onneksi teitä ei tarvita talousasioissa.
Kyllä se investointi tarkoittaa ihan sitä mitä sanotaan.
Poijjaat, uskokaa nyt vaan sitä nettiä ja mitä siellä kirjoitetaan, kyllä ekonomit ovat ottaneet teidän talousopeista varmaan oppia ja investoivat ne jonnekin Saharaan?
Heh hihhii : )
Tämä ollut jo pitkään vaivana, että Suomessa kansaa joka ei kerta kaikkiaan ymmärrä, missä mennään.
Moni asia jää hämärään koska ihmiset niin tyhmiä mutta saavat äänensä kuuluviin kuten aloittaja. Ei ymmärrä mitään, mutta silti pitää hölöttää.
Suomi noussut EU:ssa maailan ykköseksi. Sitä ennen oltiin jossain listalla 100 huonompia. persut eivät halua Suomelle hyvää ja siksi pitää taas valua alas.
Velka! On otettu velkaa kahdesta syystä. maksetaan pois korollisia velkoja koska ne halvempia. Sijoitetaan tulevaisuuteen ihan niin kuin yrityksetkin.
Näyttää siltä että Suomi mjatkaa tätä voittokulkua EU:ssa ellei persut lopeta sitä.
Sanokaa minulle, miten me enää parannamme kun olemme jo ykkösiä koko maapallolla?
Sen haluan kuulla!
Siis missä ollaan ykkösiä?
Sitä minäkin ihmettelen missä me olemme ykkösiä,aivan sekava höpötys.Mutta aloitus oli hyvä.
Oletko trolli vai yksinkertainen persoona? On olemassa tärkeämpiäkin asioita kuin selitellä ja kaunistella velkaantumista. Esim. syyt valtion velan kasvamiselle ja suunnitelmat velkakierteen katkaisemiseksi. Et myöskään ymmärrä, että velkaantumisella on myös negatiivisia seurauksia. Ei tämä ole mikään seuraukseton "plusmiinusnolla" -tilanne, kuten uskot ja uskottelet. Me muut haluamme kuulla missä Suomi on ykkönen. Epäilenpä, että et tule perustelemaan kommenttiasi millään tavalla.
Kaikessa. Suomi aina parhaiden joukossa millä mittarilla tahansa.
Se tässä purnauksessa härnää nenää, että miten nämä valittajat aikovat vielä parantaa tätä miedän pärjäämistä kun se on nyt jo parasta?
Mittareita ovat mm. velkaantuminen, hyvinvoinnin tuhoaminen, massatyöttömyys, takaosaston nuoleminen, rohkeudenpuute, älyttömyys.... Kyllähän me näissäkin lajeissa kilpaillaan kärkisijoituksista.
Nuohan onkin todellakin tärkeimmät yhteiskunnan mittarit. Tämä banaani on kyllä tyhmin kommentoija, jonka tiedän. Voisko olla Jani Mäkelä itse? Toivottavasti ei tavata banaania fyysisesti koskaan, voisi olla vaikeuksia pitää kädet taskussa...
Mites se persujen varjobudjetti, jossa otettiin yhtä paljon velkaa kuin hallitus. Onko se jotenkin eri asia?
vittuilevalle luotsille lisää sensurtoitavaa.
kun keskustelutaidot ovat nolla niin ne ovat sitten nolla.
kun keskustelutaidoton on nolla niin se on sitten nolla.
Tuohon ihmettelyyn on vastattu jo niin monta kertaa, että luulisi tyhmimmänkin persoonan lopulta ymmärtävän. Perussuomalaiset tietävät kyllä Suomen taloustilanteen ja muut olosuhteet. Velkaa joudutaan ottamaan, oli hallituksessa kuka tahansa, koska omat rahat eivät riitä. Yksinkertaista, eikö? Ero syntyy siinä, että Perussuomalaiset kohdistaisivat sitä velkarahaa toisin, kansan etua ajatellen, ja tekisivät samalla työtä sen eteen, että velanottotarve vähenisi. Nykyiseltä hallitukselta puuttuu kokonaan ohjelmastaan velkakierteen katkasun suunnittelu. Loput aiheeseen liittyvästä faktatietoudesta löydät nopeasti käyttämällä hyväksesi Internetin hakukoneita.
Tyhjään päähäsi mahtuu vain omat sarkasmisi, mutta ei muiden. Melkoinen paradoksi. Miksi olisi vaikeaa pitää kädet taskussa? Meinasitko alkaa punnertamaan vai kämmentämään?
Täällä sama tyhmä persoona taas. Kiva, kun täällä persujen keskuudessa on aina näin mukavaa ja tuntee itsensä tervetulleeksi, kun kysyy näitä tyhmiä kysymyksiä, joihin te niin ystävällisesti vastaatte.
Eli nyt ymmärsin, että persut tarjoaa samaa sosialismia kuin nykyhallituskin. Vain jakoperusteet muuttuvat, mutta minä nettoveronmaksajana maksan yhtä paljon veroja persujen hallitessa kuin nytkin. Samoin valtion lainanotto pysyy samalla tasolla kuin nykyäänkin. Olisi ehkä parempi, ettei persut mainosta tältä pohjalta itseään kovin suurena vaihtoehtona nykysosialisteihin.
Kiitoksia näistä tiedoista. Nyt tiedän, ettei perussuomalaiset ole minun puolueeni, koska en koskaan ole äänestänyt, enkä tule äänestämään sosialisteja. Persut on siis sosialismia vähän uudessa uniformussa, jossa nettoveronmaksajilta entiseen malliin kerätyt rahat jaetaan kunnon sosialismin mukaan tällä kertaa kansallisesti, mutta mitään halua ei ilmeisesti ole vähentää rahan keruuta kansalaisilta.
Pitäiskö ne kulut laittaa tulojen mukaisiksi, eikä selitellä mitä muut tekee? Surkea esitys persuilta se varjobudjetti. Meni usko koko puolueeseen. Puhutaan yhtä, tehdään toista ja lopuksi hirveet selitykset. Selitelkää ihan keskenänne muitten vassareiden kanssa ja ottakaa lisää lainaa.
Perussuomalaisten vaihtoehto valtion budjetille ei ole surkea, vaan surkeaksi väitetty, "koska persut". Puutteita siinä oli, mutta se olisi silti kelvollinen budjetin perustaksi. Se vaan täytyy periaatteesta parkua, "koska persut". Se vaan on niin tautinen asennevamma, että siinä kyykkää helposti jopa älykkäänkin ajattelun taso.
Väitätkö sinä banaani, että meillä olisi massatyöttömyys? Etpä sinä näköjään tunne edes käsitteitäkään. Oma kielesi Putlerin sankkireiässä? Ja Suomiko on ainoa maa, joka tällä hetkellä velkaantuu? Tutustupas esim. Saksan velkaelvytykseen ja mitä siellä tehtiin, jotta maa sai kasattua itselleen elvytyspaketin, joka on suurempi kuin mitä meillä on valtionvelkaa kokonaisuudessaan. Entäs USA? Pari kolme biljoonaa dollaria uutta velkaa.
Kyllä hyvinvointi on enemmän uhattuna juurikin persupolitiikalla. PS-puolue olisi ajanut Suomen ensin taloudellisesti päin kallionseinää ja lopuksi hukuttanut maan ongelmineen suonsilmäkkeeseen. Suomi on onnistunut tilanteeseen nähden erittäin hyvin tässä kriisissä. Niin terveyden kuin taloudenkin näkökulmista.
Kelvollinen? Ai sekö riittää varjobudjetin perusteeksi? Yksi keskeinen kohta varsinkin oudoksuttaa varjobudjetissanne ja tekee siitä jo kokonaisuutenakin varsin kyseenalaisen. Miten te onnistuitte laskemaan maahanmuuttokuluista saatavaksi suuremmat säästöt kuin mitä siihen on budjetoitu rahaa? Varjobudjettiinne jää väkisillään miljardiluokan aukko. Sama ongelma oli kyllä jo edeltävässäkin varjobudjetissa havaittavissa.
Uhkaatko väkivallalla vai seksuaalisella väkivallalla?
Niin tyypillinen banaanin kommentti:
1. Haukutaan edellinen kommentoija
2. Puhutaan eri asiasta kuin edellinen kommentti
3. Esitetään oma asia sekavana mössönä huuhaata.
Eli ei saa arvostella persujen vaihtoehtobudjettia vaan se oli kelvollinen?
persut ovat satsanneet yhteen asiaan, se on heidän kärkihankkeensa ollut Soinin ajoista lähtien, kyse on hevosen paskan poltosta.
Oletko sieniin päin?
Saa arvostella, mutta onko se pakko tehdä "koska persut" -asenteella? Tai puolisokeana kopioimalla kannanottoja, kyseenalaistamatta mitään, tai tekemättä itse mitään ajatustyötä? Minä kävin läpi sen vaihtoehdon, sekä hallituksen ja joidenkin talousasiantuntijoiden näkemykset. Miten muuten olisin voinut saada näkemyksen, että Perussuomalaisten ehdotukseen kohdistuu valtavasti "koska persut" -asennetta? Jos se budjettiehdotus olisi ollut sitä miten sitä demonisoidaan, niin enpä usko, että olisin silloin sitä puolustamassa.
Miten saat mahtumaan muutaman rivin kommenttiin noin paljon vääristelyä? :O Melkoinen ennätystehtailija olet.
Miks tää on persupalstalla, ei sanaakaan persssuomalaissta?
Tämä aihe koskettaa meitä kaikkia, ja siihen Perussuomalaisilla on mahdollisuus päästä vaikuttamaan. Nykyisen hallituksen toimet verottaa hyvinvointia ja siihen Perussuomalaisilla on parempi vaihtoehto; esimerkiksi kohdistetaan rahaa hyvinvointiin, mm. leikkaamalla menoja toisarvoisista kohteista. Vihervasemmistolla ei ole sitä rohkeutta tehdä, mutta Perussuomalaisilla on. Eli annatko äänesi miljardien eurojen lappaamista toisaalle, vai miljardien eurojen kohdistamista yhteiskuntaamme?
Sosialismi siis jatkuisi? Kapitalisti vetäisi julkishallinnon puoleen ja rahanjako kaikille minimiin. Ihmisten pitää itse ottaa vastuu itsestään, eikä olettaa sosialistisen hyvinvointiyhteiskunnan huolehtivan kaikesta.
Kyllä pitäisi ottaa niskasta kiinni tuollaisista banaaneista, kun ainoa muutos olisi rahan jako uudella tavalla. Oikein kunnon sosialisti!
Ei, vaan normaali elämä jatkuisi. Se on yhteiskunnan laajuista hyvinvointia, jota ei koskaan saavuteta sellaisella järjestelmällä, jossa epäonnistuminen tai itsestään johtumattomat ongelmat "palkitaan" oman onnensa nojaan joutumisella. Ei ole mitään järkeviä perusteita luoda niin jyrkkäjakoista yhteiskuntaa. Otahan vain itseäsi niskasta kiinni ja lopeta trollaaminen, kun olet kuitenkin siinä asemassa, jossa nöyränä ja kiitollisena otat vastaan valtion tarjoaman tuen. Suotta vedät tuollaista roolia somessa. Ei se mene läpi. Ethän vain ala kehuskelemaan "ammatillasi" ja "palkallasi"?
Eli sosialismi on sinulle normaalia elämää? Mikä on se muutos, jota persut on tekemässä, kun tuntuu että ainoa muutos on rahan jakamisessa? Kaikki muu pysyisi ennallaan: nettoveronmaksajat kustantavat laiskempien elämän ja lainaa otetaan entiseen malliin.
Itsestään johtumattomat ongelmat? Missä vaiheessa ihmisen ongelmat on sosialisoitu? Ennen ihmiset lähtivät ratkomaan itse ongelmiaan, nykyään itketään heti yhteiskuntaa apuun ja syytetään muita omista mokista. Ei mene läpi tuollainen sosialismi minulle. Ja tiedoksi, en todellakaan ota yhteiskunnalta mitään rahallista tukea vastaan vaan taidan mahdollistaa veronmaksulla sinunkin mukavat päiväsi, kun saat räkiä kattoon sohvallasi. Olisit kiitollinen minulle, kun mahdollistan nykymuotoisen elämäsi.
Noinkohan. Mitäs jos kertoisit ne tulonlähteesi, niin näemme, missä vaiheessa kaikki käsiisi saamasi raha on tullut kiertoon valtion tai kunnan kassasta.
Ihmisten kiusaaminen jollain "sosialismin vastustamisella" on tyhminä, mitä voi olla. Sinulla ei olisi sentin senttiä elleivät muut olisi antaneet.
Sattumalta ei tule yhteiskunnalta mitään ansio- tai pääomatuloja. Kumpikin tulee yksityiseltä markkinalta niinkuin muillakin pitäisi tulla. Taidat olla sosialisti?
Minä olen kyllä elänyt ihan sekatalousmaassa, aivan kuten sinäkin ja muut yli 5 miljoonaa ihmistä. Voisit sivistää itseäsi opiskelemalla isänmaahasi liittyviä asioita. Tuntuu nimittäin niin nololta, että täällä heitellään ihan mitä sattuu tietämättä, miten asiat oikeasti on. No, toiset heittelee ihan mitä sattuu, vaikka tietää, miten asiat oikeasti on.
Koitapa tutustua yhteiskunnassa tapahtuviin konkreettisiin asioihin, sekä niiden merkittävyyksiin ja yleisyyksiin. Jos tyydyt nyhtämään tuulitakkisi hihasta jotain randomeja juttuja, joiden realistisuus on niin ja näin, ja sitten vielä yleistät sitä, unohtamatta aggressiivista maustamista herjoineen päivineen, niin mitä luulet millaisia vaikutuksia sillä on yleiseen keskustelun tasoon? Täällä pitäisi pyrkiä realistisuuteen, eikä mielivaltaisuuteen.
Mitä sinä muuta olet kuin työtön sosiaalipummi? Työssä käyvä ihminen ei tapaa ilmaista itseään tavoilla, mitkä on tyypillistä työhaluttomille tai muuten työttömyyden kurjistamia.
Mitä muutosta Perussuomalaiset haluaa? Perussuomalaisten politiikassa asetutaan yhteiskunnan puolelle, sille haitallisia toimia ja päätöksiä vastaan. Etkö itse tiedä, millainen politiikka ja millaiset päätökset ovat aiheuttaneet isänmaassasi mm. massatyöttömyyden, työpaikkojen jatkuvan katoamisen, lukuisten yritysten, luonnonvarojen jne. kauppaamisen yhteismarkkinoilla toimiville tahoille, itsenäisen pärjäämisen romahtamisen / velanottopakon, kansan jakautumisen toisiaan vastaan känääviin lokeroihin, politiikassa ideologisen etääntymisen toisistaan jne jne, sekä kaikkien näiden vahingolliset seuraukset? Miksi teikäläiset ei juuri koskaan, jos ollenkaan, puhu näistä asioista? Siksi, koska ne ovat Perussuomalaisten politiikassa käsiteltäviä asioita, ja siksi, koska ne ovat tiettyjen muiden puolueiden kipupisteitä. Mehän elämme myös aikaa, kun tietyistä asioista pitää vaieta, ja jos et, olet "väärämielinen", "pelonlietsoja" ja mitä vielä. www.perussuomalaiset.fi Siellä on paljon asiaa, mihin PS haluaa vaikuttaa, ja miksi. Mutta "koska persut" -asennevamma pakottaa sinut sulkemaan silmäsi näiltä asioilta, et koskaan opi mitään muuta kuin sen, mitä teidän hevosmiesten tietotoimisto tiedottaa.
persuillahan on ollut yksi kärkihanke, siis kärkihanke, k ä r k i h a n k e, hevosen paskan poltto. On siinä tärkeysjärjestys kohdillaan. no jos ei aivot muuhun riitä niin sitten ei riitä.
Sinä toistat tuota hevosenpaskanpolttoherjaa... onko se kaikki mihin sun aivot riittää?
Perussuomalaisilla on eniten pikaluottoja ja maksuhäiriömerkintöjä, ja ne nyt kuvittelevat hoitavansa ne valtuustoista saamillaan kokouspalkkioilla.
Vasurilla jo vaikeuksia kesiä sujuvia valheita???
Tilastot kertovat kyllä toista, vasemmisto on velkojen kuningas....
Mitkä tilastot? Et edes tunne niitä. Suomi tällä hetkellä juuri oikealla tiellä. Korona joka kiusaa maailmaa on meillä parhaiten hoidettu ja nyt näyttää että talous elpyy parhaiten ja kevät tuo todellisen hurmaahenkisen kulutuksen koska me voitamme tämän paskataudin.
Eikä haittaa että olemme paras!
Hyvin sanottu!
Koronaepidemian hoidossa Suomea edellä on monta onnistujaa, että ei toki olla paras siinä. Velkaraha tämän hallituksen aikana tuntuu olevan tekohengitystä peräaukon kautta, ja kun samalla vältellään keskustelua negatiivisista seurauksista, niin onko tällainen vastuullista talouden hoitoa?
Saman velkamääränhän myös PS-varjobudjetti sisälsi, joten samaa sosialismia persutkin edustavat. Olen samaa mieltä, sellainen on todella vastuutonta ja osaamatonta.
Perustuen mihin tutkimukseen?
luettele ne maat jotka Suomea edellä! Onhan niitä, vaikka Islanti, mutta on se vähän pienenpikin kuin Suomi!
Ota myrkkyä ja rauhotu! :D
No eipä tämä vastaus ollut? Siis mitkä maat esim Euroopassa Suomea edellä?
Kaikki maat nyt velkaantuvat. Suomi velkaantuu viisaasti. Joka maassa talous tökkii ja sitä yritetään pelastaa. Tämä riippumatta siitä, mitkä puolueet ovat vallassa.
Siksi on täysin epäreilua syyttää Suomen hallitusta. Suomi tukee pärjämään hyvin myös tästä eteenpäin. Tämä panikointi ja jatkuva lapsellinen valehtelu kannattaa lopettaa ja katsoa, mitä maailmalla tapahtuu ja miten Suomi pärjää tulevaisuudessa.
Virokin on vähemmän velkaantunut
"Kaikkien maiden velkaantuminen" ei paranna millään muotoa oman maamme elinolosuhteita. Se on vain kaunistelua. Velkaantuminen ei ole mitenkään viisaasti toteutettua, kun muistetaan, mitkä syyt ovat johtaneet velkaantumiseen, sekä velanoton perusteet, joihin Sanna on käynyt neuvottelemassa "hyvät kaupat". Tiedätkö itse nämä syyt? Hallitukselta myös puuttuu ohjelmastaan suunnitelmat ja keinot, joilla vähennetään velanottotarvetta. Kritiikki on ihan paikallaan.
Tarkoitin sitä, että Korona pakottaa ihan kaikki maat velkaelvytykseen.
Sanna Marin teki todella hyvät kaupat EU.ssa. Suomi maksaa nyt vähemmän seuraavalla 5 vuotiskaudella kuin edellisellä. Me myös maksamme huomattavasti vähemmän kuin Ruotsi tai Tanska. Suomen jäsenmaksu on noin 147euroa/vuosi/asukas, Ruotsi 227 euroa ja Tanska 270 euroa.
Ja mistä maksamme. Useasta eri syystä, jossa kaikissa me saamme rahamme takaisin. tämä liittyy lukemattomiin sopimuksiin, jotka eivät ole mahdollisia ilman EU:ta. Yksin puhelinkulujen halpeneminen maksaa jos jäsenmaksumme, sillä tuo 12,70 euroa/kk/asukas tulee takaisin kun laskemme sen, että me saamme myös takaisin eli noin 7 euroa/kk.
Suomen ja EU:n elvytyspaketti (sen laskemiseen tarvitaan jo enemmän talousoppia). Sinä ja Persut laskette, että tuo summa menee kokonaan roskiin. Minä näen sen sijoituksena joka tulee takaisin moninkerroin!
EKP, jonka kassassa ei ole rahaa, tulee sitä "painamaan". Suomi ei velkaannut tästä yhtään centtiä. Tuo 750 miljardia on pieni summa koko EU alueella jos vertaa sitä vaikka Saksan yksin tekemään 1000 miljardin elvytykseen. Ranska tekee samoin.
Mutta koska EKP luo lisää rahaa, tapahtuu eurolle devaltoituminen. Se vähentää meidän velkaa ja koko EU alueen velkaa samalla prosentilla. Samalla meidän vienti tulee voittamaan tässä diilissä paljon enemmän kuin Suomen osuus!
Kun pankkikriisin aikana elvytettiin pankkeja paljon suuremmalla summalla, ei kukaan vastustanut sitä? Nyt kun tämä investointi menee suoraan tekemiseen ja tuottavuuteen, ollaan herne nenässä.
Minä olen täysin varma, että Suomi saa koko sijoittamansa summan takaisin ja me voitamme tässä.
On hirveää, että meillä ne ihmiset joilla ei ole taloudellisesta älyä, huutaa täällä täyttä skeidaa.
Jos yritys investoi Suomessa isoja summia, ei se kysy kansalta, sillä kansa pelkää eikä ymmärrä mitään siitä, miksi ottaa sellainen riski.
Tässä EU tekee todella viisaasti ja Suomessa kaikki yritykset ovat tässä mukana ja samaa mieltä hallituksen kanssa.
Mutta! Kuten kaikki, myös tämä tulee hyväksyä Eduskunnassa, ei siitä päätä Sanna Marin!
Suomi teki tähän asti parhaan diilin EU:n kanssa. Mutta sn tajuaa vain ne joilla on näkemys talouden kehityksesta ja nykytilanteesta.
Kyllä, mutta Viro teki kertasopimuksen ja se tulee häviämään tässä. Viro on uusi valtio, jonka velka oli tasan 0 kun se tuli itsenäiseksi.
Viro voitta lyhyesti mutta häviää pitemmällä aikavälillä, koska sen teollisuusrakennen on olematon.
Siksi Viroa piti voidella nyt.
Ottakaa aikalisä ja katsokaa, Suomi menestyy tässä sopimuksessa hyvin. Olemme olleet EU: Hannu Hanhia jo pitkää. Suomi on hivuttanut itsensä koko ajan ylöspäin. Liittyessämme olimme sijoilla 120 ja nyt olemme lähes aina kärjessä.
Suomi on ollut yski suurimmista voittajista EU:ssa. ja tulee tämän jälkeen myös pärjäämään hyvin.
Suomi teki hyvän sopimuksen ja jäsenmaksumme ovat nyt kohtuulliset ja EKP:n elvyksestä me emme maksa mitään 2020-luvulla.
Ja koska EKP sijoitta voi käydä niin, että me emme maksa siitä mitään 2030 luvullakaan vaan sijoutus tuo kaiken takaisin.
Katsokaa ja oppikaa!
Ja saari kaukana merellä, keskellä ei mitään. Luontainen karanteeni.
Ja helvetin riippuvainen Pohjoismaista, etenkin Suomesta.
Niin, ja sitten niitä on Norja, Uusi-Seelanti, Taiwan, Etelä-Korea, Japani ja Kiina. Varmaan nekin siksi, että ovat niin pieniä ja kaikki aivan selvästi saaria.
Kuinkas paljon se Viro työllistää? Ai niin, työllistäähän se, Suomeen ja suomalaiset maksaa...
"Jos yritys investoi Suomessa isoja summia, ei se kysy kansalta, sillä kansa pelkää eikä ymmärrä mitään siitä, miksi ottaa sellainen riski."
Eli demokratia on siis täysin tarpeetonta, mutta silti kansanedustajat vaan pitää valita ihan vain siksi, ettei näytetä itäeurooppalaisille? Että se on väärin, jos Orban tai Putin jyräävät "kansan äänen", mutta jos kansainvälinen yritys haluaa käydä lypsämässä suomalaisia toiminnalla, jonka suomalaiset itse osaisivat tehdä paremmin, niin sitä ei saa päästää "kansaa" estämään.
Outoja ovat juttusi muutenkin. Suomalaiset yritykset ovat investoineet Suomeen aikojen saatossa valtaisat määrät, eikä sitä ole "kansa" vastustanut kuin korkeintaan ympäristön suojelun syistä. Outokumpu teki suuren määrän kaivoksia, jotka olivat kannattavia eivätkä pilanneet ympäristöä kuten tämä eräs kanadalainen "riskinottaja" ja Carunaan taas ei sisälly minkäänlaista riskiä, koska yhtiö on luonnollinen monopoli. Kummatkin osoittavat, että Suomi on, sinunkaltaistesi lapsellisten "kansainvälisyyteen" uskovaisten ansiosta, pelkkä kolmannen maailman siirtomaa läntisille sijoittajille, jotka voivat häikäilemättä etsiä helppoja pikavoittoja ja myös tekevät niin, kun suomalaiset maksavat, pelätessään, että jos eivät maksa, haukutaan syrjäytyneeksi ei-länsimäiseksi korpijuntiksi.
Aikansahan sekin onnistuu, kunnes siinä tulee nationalismi vedättävän käteen ja silloin alkaa tapahtua. Saas nähdä tapahtuuko yhtä paljon kuin Saksassa 1930-40-luvuilla, mutta säpinää tulee kaduille, se on varmaa.
Ja+sinun+kannattaa+ryhtyä+katsomaan+kokonaisuutta.+Kun+kritisoit+vaikkapa+Suomen+EU+jäsenyyttä,+vertaa,+mitä+me+olemme+saaneet+aikaan+EU.ssa+ja+mitä+olimme+ennen+EU:ta.
Suomi+nousi+aikanaan+tosiaan+lähes+siirtomaavallan+toimenpiteillä+kun+meille+tuli+ulkomailta+osaajia+ja+pääomaa,+jotka+olivat+huomanneet+lähes+koskemattoman+maan.+Mutta+silti+se+oli+Suomen+kehitykselle+hyvä+juttu!+Suomessa+kun+ei+ollut+osaajia,+eikä+pääomaa.
Suomi+oli+kuitenkin+pahassa+pulassa+ennen+EU+jäsenyyttäämme.+Markka+oli+jatkuvissa+vaikeuksissa,+inflaatio+hurjaa,+korkotaso+yli+10%+ja+valuutta+heitteli+niin,+että+pikkufirmatkin+ottivat+lainaa+ulkomailta.+
EU+on+tuonut+meille+vakautta+ja+yrityksille+ennakoitavuutta+toimia.
EU:ssa+ei+todellakaan+ole+kaikki+hyvin!!+Mutta+voiko+se+olla+missään+yhteisössä+täydellistä?+Ei+edes+kahden+ihmisen+avioliitossa?
Katso+kuitenkin+kokonaisuutta.+Miten+Suomi+pärjää+eri+mittareilla?+Suomi+on+lähes+kaikissa+mittauksissa+(jotka+tekee+kansainväliset+tutkimuslaitokset+ei+Suomen)+aina+parhaiden+joukossa.+Niin+ei+ollut+ennen!
Kyllä+minäkin+velkaa+pelkään!+Mutta+jos+sitä+saa+niinkuin+nyt,+alle+0%+korolla,+uskallan+investoida+ja+niin+tekisi+jokainen+yritysjohtaja.+Suomi+myös+maksaa+sitä+velkaa+pois+josta+me+maksamme+korkoa+tällä+korottomalla.
Kun+tuo+EU:n+tekemä+paketti+maksetaan+EKP:n+euroja+lisäävällä+tavalla,+se+tarkoittaa,+että+koko+EU+alueen+kilpailukyky+versus+muut+maat+paranee.+Euro+on+ollut+liian+kallis.+Euroa+on+vaikea+muuten+devalvoida.
On+mahdollista,+että+Suomi+ei+maksa+tästä+sijoituksesta+mitään+takaisin.+Sen+näyttää+seuraava+10-15+vuotta.
Sillä+tavalla+olet+oikeassa,+että+me+voisimme+yhtä+hyvin+jättää+tämä+Oy+Suomen+talous+taitaville+yritysjohtajille+(mutta+valvotusti).+Valtion+muiden+tehtävien+hoito+voidaan+jättää+poliitikoille.
Jos+me+olisimme+kaikissa+tilastoissa+sijoilla+40-60,+olisin+kanssasi+samaa+mieltä,+mutta+Suomi+on+kehittynyt+uskomattoman+hyvin+juuri+EU:ssa.
Tämän+ymmärttää+jokainen+joka+on+elänyt+ja+nähnyt+asioita+jo+1960-luvulta+saakka.
Demarithan eivät enää edusta vasemmistoa eikä duunareita.
Kyseessä on putinoitunut hillotolppapuolue, jossa kansaa tarvitaan vain kerran 4:ssä vuodessa.
Heh heh, kerran 4:ssä vuodessa vaalikarja ajetaan uurnille ja lypsetään äänet Wappusatasilla.....
vassareilla on eniten pikaluottoja ja maksuhäiriömerkintöjä, ja ne nyt kuvittelevat hoitavansa ne meidän suomalaisten verovaroilla.
Vasemmiston mielestä velkoja ei tarvi maksaa
Ainakin Korkeasti koulutettu talousoppinut Paavo Arhinmäki on sanonut että valtion kannattaa ottaa velkaa niin paljon kun sitä vielä saa, nämä lennokkaat ajatukset ovat varmasti syntyneet kun oli haravanvarren jatkeena puistotöissä.
Tämä sama ex-kulttuuriministeri jakoi rahaa myös Baltzarille ministeri aikanaan, Arhinmäki näki sen innovaatio kohteena, no tulihan siitä ihmiskauppaa.
Kulttuurineuvoksen takaajat löytyy myös demareista, Halonen , Lipponen, Rinne, Jaakonsaari mm. olivat nimityksen vahvoja puoltajia.
Et sinä kopiospämmäri saa totuutta muutettua miksikään vaihtamalla persut-sanan tilalle vassarit.
Parasta olisi että suomalaisia pidettäisiin maailmalla kitupiikkeinä.
Hölmölandiassa KAIKKI tilataan ulkomailta !! OLisko nyt aika ottaa tilaus Tanskasta !!
Mites tää kuuluu persupalstalle, pelkkää hallituksen herjaamista.
Niin, Hurstin leipäjonoille ilmastoahdistuneet antoi nolla euroa mutta valkoposkihanhien ruokintapelloille esim. löytyi 200 tonnia. Esimerkin kautta totta helvetissä nämä laupiaat samarialaiset lisäsi kriisirahaston määrärahoja ja runsaasti. Kallista mediaposeerausta.
Miksi näille millekään yleensä yhteiskunta jakaa rahaa? Miksei kaikki hanki omat rahansa itse vai eletäänkö me jossain sosialismissa?
Koska sinä et pysty hankkimaan omia rahojasi, vaan minä maksan ne veroissani!
Eletään sekataloudessa. Surullista, ettet tätäkään perusasiaa tiedä.
Onhan se talous sekaisin kun varakkaat ei maksa verojaan. Verovälttely pitäisi poistaa lailla.
Minua ihmetyttää miten Virosta käy Suomessa rakennuksilla töissä yli 10 tuhatta ihmistä ja Suomessa on paljon työttömiä.
Kuvitteletko, että ruoka-apuun kohdistetut tuet maksetaan samasta tukirahastosta kuin eläinhaittakorvaukset?
Niin minuakin. Eikö se alhainen yritysverotus luokaan työpaikkoja, vai luoko se niitä naapurimaahan, jossa yritysverotus on korkeampi?
Entäs puolutuet? Tietojeni mukaan jokaista kansanedustajaa kohti maksetaan n. 190000 eceä vuodessa.
Miksi persut eivät ole huolissaan tästä menoerästä?
PS on ollut usein puoluetukien korotuksia vastaan ja halunnut leikata niitä. Mitä enemmän otat itse asioista selvää, sitä vähemmäksi käy turha mölinä.
Miksi persut ei kieltäydy ottamasta vastaan puoluetukea ?
Ihan oikeastiko ? Mikä hyödyn sinä siinä näkisit ?
Eläisivät niinkuin puhuvat.
Persutkin haluavat laittaa kehitysapuun vähintään 500 miljoonaa. Onko tässä siis perusteena, että persutkin haluavat näyttää edes puoliksi kansaivälisesti hyvältä ja mikä logiikka tässä on?
Ei noille sun valheilles jaksa enää edes nauraa...
No ehkä vähän😁
Äläpä vääristele. Perussuomalaiset ei halua laittaa 500 miljoonaa kehitysapuun, vaan haluaa leikata puolet kehitysavusta. Sekin on periaattesta persuvastaiselle huono asia, jos Perussuomalaiset pitävät jonkunlaista kehitysapua oleellisena. Huolestuttavaa, että persuvastaisuus muistuttaa yhä enemmän ja enemmän sairaalloiselta ilmiöltä.
Sullahan noita mielipiteitä on, outoja tulkintoja, mutta kaipa nekin on luokiteltava mielipiteiksi. Niiden toistuvaa julkaisemista en oikein ymmärrä, mutta tuollainen käytöshän on antipersulle varsin ominaista.
Eli otatte mieluummin maahantulijoita vastaan kuin että auttaisitte heitä pysymään kotimaassaan?
Parempi antaa rahaa kehitysapuun, kun ottaa vastaan maahanmuuttajia.
Olisikin joko tai tilanne, vaan kun ei ole.
Demarit ja vihreät ovat pahempi kuin syöpä .
Jopas oli kovin kansallissosialistinen klangi tuossa kommentissasi.
Jaa, olisiko sinun mielestäsi sitten paras ratkaisu kuin sen mynämäkeläisen persukuntavaltuutetun ehdotus al-Holin leirillä olijoille, että kaikki tulisi ampua?
Onkohan älyttömyyden takana jotain muuta
kuten hajota ja hallitse.
Kokoomus puhuu tärkeällä äänellä kaikista
pahoista töistään
Kuten.
Oppilaat ovat uden lain mukaan
ITSESTÄÄN OHJAUTUVIA
hienojen otsikoiden ja lauseiden taakse
kätkeytyy hajota ja halitse ja isot palkat
virka ihmisille ja jättieläkkeet hyväosasille
ja tuomareille , lääkäreille ym. jättipalkat
Ja kohta osotetaan pysyllä köyhiä
ja vaiennetaan ja rajotetaan sananvapautta
niin kuin ryssillä.