On ollut aina hyviä työpaikkoja ja yleensä niiden ilmapiiri on ollut hyvä ja esimiehet arvostaneet myös alaisia. Nyt on uutta tuulta ja uutta ihmistä ja ei siinä sinänsä mitään, mutta nyt muutamien kuukausien aikana on tullut esille semmoisia asioita, että voisi jopa tehdä työsuojeluilmoituksen, rikosilmoituksen tai mitä vain ilmoituksia. Sairasta esimies toimintaa ja julminta ihmisten alistamista, uhkailua ja kaikkea siltä väliltä. Miksi aikuiset, koulutetut esimiehet haluaa alistaa ihmisiä? Kamalinta pelkuruutta, mitä ihminen voi tehdä. Säälin tätä esimiesklaania, voi miten säälittäviä he ovat, kun omaa itseä pitää nostaa toisia alistamalla.
Työpaikka ja pahin ilmapiiri mitä ikinä olen kokenut
Anonyymi
7220
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Missäpäin Suomea tämä rikkinäisten sielujen sirkus sijaitsee?
Lahdessa. Siellä olekaan muuta kuin työpaikkakiusaamista jos et kuulu vuosikymmeniä kestäneeseen sisäpiiriin, jossa kaikki vaikuttaa olevan vähintään serkkuja keskenään.
Tätä kiusaamista tapahtuu myös lestaeliitin parissa ympäri Suomen.
Kiusaajakööri tuntuu koostuvan parhaista ystävistä, panokavereista, perheenjäsenistä, .. joukkoa yhdistää aina jokin superliima.
Niitä yhdistää mielisairaus, kukaan tasapainoinen ihminen ei toisia kiusaa.
Kiusaajat haluaa osoittaa käytöksellään "paremmuuttaan". Mielestäni vain sairasmieliset kiusaa toisia ihmisiä. Kiusaaminen kertoo enemmän kiusaajista, kuin kiusatusta. Valta, narsismi, syrjiminen, kusipäisyys jne. ajaa kiusaajaksi. Kiusaajat tarvii hoitoa yhtälailla kuin kiusattu.
Väitetään, että joukossa tyhmyys tiivistyy