Äsken oli aloitus koskien turpeen käyttöä

Syystä tai toisesta aloitus poistettiin. Siinä käyttöä pidettiin ongelmattomana ja vertailukohteeksi otettiin lentoliikenne. Todellisuudessa turpeen poltto on ympäristön kannalta erittäin negatiivista ja harmittaa vain se, että kesti näin kauan, ennen kuin asiaan havahduttiin päätöksentekotasolla.
22123
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Tosin Suomi ei pelasta ilmastoa, kun itänaapurissa eräs kaupunki saastuttaa enemmän kuin Suomi yhteensä. Ja huvittaa seurata kun napäjäätikkö sulaa, liekö tulivuoren purkuksella jotain? Sillä aina ollaan keväällä tuhkaa levitetty lumen päälle jotta?

Äänestä
  • Aloittaja

    Suomi ei todellakaan pelasta maailmaa, mutta meillä on vastuu omista päästöistämme ja se vastuu meidän on kannettava nyt ja tulevaisuudessa ja sen me myös tulemme tekemään halusipa talouseliitti tai muut vastuuttomat tahot mitä hyvänsä.

    Äänestä

  • Paskaa tulee tuulen mukana kaukaa

    Äänestä

  • Environment kirjoitti:

    Suomi ei todellakaan pelasta maailmaa, mutta meillä on vastuu omista päästöistämme ja se vastuu meidän on kannettava nyt ja tulevaisuudessa ja sen me myös tulemme tekemään halusipa talouseliitti tai muut vastuuttomat tahot mitä hyvänsä.

    Tossa oon samaa mieltä että vastuu meillä on omista teoistamme.

    Äänestä

Turpeenkäyttöä ?
Kyllähän nyt turvetta moneen käytetään ilman polttamistakin, mikä siinä haitallista ?
Turve on puhdasta moniin käyttöihin.

Tuollainen kerosiinin poltto,ja ei ihan pienillä tankeilla olla liikenteessä. esim MD11 lentokone oli joka jo poistunut paljolti käytöstä, kulutti 8500 litraa tunnissa, uusimmilla koneilla päästään vähemmällä.
https://flightradar.live/fi/

Turve on uusiutuva, paljon enemmän kasvaa kuin kulutetaan. Nykyään hyvät suodattimet, oikeastaan ei ole haitaksi lainkaan, kun poltto tapahtuma saadaan hyväksi hakkeen kanssa. Jäänyt vain vihreillä päälle mitä onnettomat tietämättömät heille syöttäneet.

Turve on puhdasta uusiutuvaa energiaa, sitä tulee kohdella samalla tavalla kuin muuta kiertävää biomassaa. uomen hallitus kaavailee turpeen käytön nopeata lopettamista, koska turve on muun muassa EU:n parlamentissa luokiteltu energiana uusiutumattomaksi.
Luokitusta ajaneet eräät suomalaiset EU-parlamentin jäsenet pitivät tätä voittona vyöryttäen nyt turpeen alasajoa ja korvaamista jopa kivihiilellä tai repimällä kantoja metsistä. Saako pieneliöstön elinympäristöä tai metsäluontoa turmella ja maaperää köyhdyttää, kunhan on vihreällä asialla?

Kattiloissa turve palaa puhtaasti joissa haketta seassa. Turve yksin pakkaantuu, ja vie tehoa kattiloissa, taas hake polttaa kattiloita, kun kuumia pisteitä, mutta yhdessä toimivat hyvin, näitä ilmiöitä ei ole.

esim. Helsinkiä ei voi laittaa kylmilleen jos hiilen poltto lopetaan.

Äänestä

Turve puhdasta lämpöä päästöt olemattomia

Äänestä
  • Niin, Palstapölhöhän on itse ollut painepesurinsa kanssa piipunnokassa pesemässä päästöjä pois :DDDD

    Äänestä

Kaikkea voidaankin polttaa on kaikkea suodatinta piippuun

Äänestä

Jätteetkin poltetaan lämmöksi ja sähköksi, miksei turvekkin joka kasvaa enemmn kuin kulutetaan, on uusiutuvaa.

Äänestä

Pekka Haavisto osti miljoonasatatuhatta ( 1 100 000) maksavan talon ja lämpiää hiilellä.

Äänestä

Ei Suomi voi pelastaa maailmaa

Äänestä
  • Sekä perussuomalaiset, että keskustalaiset ovat syntyneet Maalaisliitosta, siksi ajatukset kulkevat samaa rataa.

    Äänestä

  • Ei voikaan mutta oman osansa sen täytyy tehdä.

    Äänestä

  • Ei yksikään maa maapallolla yksinään pysty, joten annetaan siis tuhoutua. Sillähän tuo ongelma hoituu.

    Äänestä

Suomi24- kone poistaa usein asiatekstit jos on jokin nimi kuten Van hanen mainittu usein viitteet ja aina globaalit eurooppalaiset viitteet tarkoitus on pitää palstat keputasolla tms.nVanhanen määrää Suomen kaivamaan maata jalkojensa alta. Tuhoamaan yritystoimintaansa, tässä turvetta. Valtiovarainministeri Matti Vanhanen: Suomi aikoo käyttää EU:n elpymisrahoja turpeesta irtautumiseen

Suomi kaatuu Hallaaho 4.9. "EU-jäsenyyden anatomia: Suomi antaa EU:lle 100€. EU antaa siitä Suomelle takaisin 50€. Suomi ostaa rahalla lapion ja kaivaa sillä maata jalkojensa alta"

Äänestä

Eikä turpeesta tarvitse luopua kokonaan

Äänestä

Van hanen tuhoaa EU-rahoilla Suomea, rahat eivät mene elvytykseen tämä on harhautusta. Rahat tulevatkin vasta 2021 jollin kriisi on jotenkin ohi ja pienyritykset konkurssissa Mutta Van hanen ei ole ainoa kepulainen tuhooja. Kaik kosen korruptiporukka koettelee myös pankkeja
https://www.kaleva.fi/nuorisosaatiolla-on-velkaa-ex-johtajien-jaljilta-y/2844144 menneen ajan söhläriporukka yrittää jälleen lentoon

Äänestä

Kumpi näistä olisi parempi polttoturpeen korvaaja: tuontihake vai (tuonti) kivihiili.
Kumpaakin käytetään polttolaitoksilla turpeen korvaajana.
Perustele kantasi.

Äänestä
  • Ei kumpikaan, vaan kotimainen hake sekä jätepaperi. Kumpaakin vapautuu huomattavasti nyt, kun paperiteollisuus ajetaan Suomessa alas. Toki haketta voi tuoda ulkomailta, mikäli hintasuhteet sen sallivat, samoinkuin esim. tukkia sahateollisuuteen.
    Lisäksi metsien lisäkasvusta jää n. 20-30 miljoonaa kuutiota käyttämättä vuosittain, se voidaan ottaa polttoon, ellei ydinvoimaa, tuulta tai vesivoimaa, eli siis sähköä haluta käyttää.
    Tietysti kivihiili turpeeseen verrattuna on parempi vaihtoehto sekin, koska sen louhinta ei pilaa suomalaista elinympäristöä, ja Suomen käyttö ei vaikuta kivihiilen kokonaiskäyttöön mitään.
    Energia on kokonaisuus, ei joko/tai.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei kumpikaan, vaan kotimainen hake sekä jätepaperi. Kumpaakin vapautuu huomattavasti nyt, kun paperiteollisuus ajetaan Suomessa alas. Toki haketta voi tuoda ulkomailta, mikäli hintasuhteet sen sallivat, samoinkuin esim. tukkia sahateollisuuteen.
    Lisäksi metsien lisäkasvusta jää n. 20-30 miljoonaa kuutiota käyttämättä vuosittain, se voidaan ottaa polttoon, ellei ydinvoimaa, tuulta tai vesivoimaa, eli siis sähköä haluta käyttää.
    Tietysti kivihiili turpeeseen verrattuna on parempi vaihtoehto sekin, koska sen louhinta ei pilaa suomalaista elinympäristöä, ja Suomen käyttö ei vaikuta kivihiilen kokonaiskäyttöön mitään.
    Energia on kokonaisuus, ei joko/tai.

    Käytännössä turve on korvattu kivihiilellä ja tuontihakkeella, eli sinun toiveesi kotimaisesta hakkeesta ja (tuonti) jätepaperista on epärealistinen.
    Suomeen on tuotu ja tuodaan jatkosakin valtava määrä haketta, toisekseen ei vihreille ja vasureille kelpaa metsiemme lisätuoton hyödyntäminen, eli jos siihen vielä lisätään jätepaperin tuonti ja kivihiilen polttaminen joka jatkuu lähes entiseen malliin niin siirrymme lämmityksessä vauhdilla tuontienergiaan lämpövoimaloissa.
    Tässä tapauksessa Suomi menettäisi työpaikkoja ja raha virtaisi ulkomaille raaka-aineen oston myötä.
    Hölmöläisten hommaa tämä olisi, siinä ei viherhurskastelu auta.

    Keskustan linja on realistinen turpeen käytössä.
    Viherhurskastelulla ei todellakaan pitkälle pötkitä.

    Äänestä

Näillä kepuilla on nyt menossa hermostuneisuuden aika jälleen kerran poistetaan heidän ohjauksensa kautta asiallisia, mutta Kepulle epämiellyttäviä keskusteluita.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Environment kirjoitti:

Syystä tai toisesta aloitus poistettiin. Siinä käyttöä pidettiin ongelmattomana ja vertailukohteeksi otettiin lentoliikenne. Todellisuudessa turpeen poltto on ympäristön kannalta erittäin negatiivista ja harmittaa vain se, että kesti näin kauan, ennen kuin asiaan havahduttiin päätöksentekotasolla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu