Työajan lyhentäminen ja lyheneminen on vuosikymmenien trendi. Kaikkialle ei esimerkiksi kuuden tunnin työaika sovi, mutta silloin kun sopii, sitä pitäisi suositella. Jos suositukset eivät tehoa, on muita keinoja. Eräs niistä on ylityötuntien alkaminen jo kuden tunnin jälkeen. Korotusprosentti voisi olla maltillinen 25%. Työaikaa voidaan lyhentää monella eri tavalla. Vuosilomiakin voisi pidentää.
Yksilön työajan lyhentäminen niin että työtä jaetaan useammalle voidaan tehdä siten ettei yrityksen työvoimakustannukset nouse, tuottavuus voi jopa parantuakin. Työnantajan velvollisuus on sopeutua yhteiskunnan muuttumiseen.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Aluksi pitäisi työnantajien puolelta helpottaa työntekijän omasta tahdosta kuuteen tuntiin siirtymistä. Moni mielellään tekisi vähän vähemmän sitä työtä, johon on kouluttautunut. Pärjää omasta tahdostaan vähemällä ja voittaa vapaa-ajassa. Saattaa todennäköisesti tehdä kuitenkin yhtä hyvää tulosta.
Nykyään jos normi 40h työpaikalla joku tekee syystä tai toisesta esim. 30h viikossa, niin kyllä usein katellaan kieroon ja suhtaudutaan nuivasti.
Varsinkaan yrityksille se ei sovi, että siitä vaan itse yrittämään kuuden tunnin työpäivällä kerro sitten miten kannatti.