Syksyllä 2019, Savon Sanomat kirjoitti pääkirjoituksessaan WinCapitasta näin: "Rikollisen huijauksen lopputulemana petoksesta tuomitut ovat saaneet leiman otsaansa: heihin on vaikea luottaa jatkossa. Toiseksi petoksen uhrit ovat saaneet otsaansa puolestaan idiootin ja narrattavan hölmön leiman – ja aivan aiheesta."
Taitoa vai onnen kauppaa vaiko päinvastoin?
Anonyymi
7154
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Espoolainen levyseppähitsaaja Toni, 41, löi rahoiksi bitcoineilla: Tilin saldo hulppeat 6,6 miljoonaa – ”En uskonut ollenkaan koko hömpötykseen”. Miljoonatilin Laaksonen perusti lapsuudenystävänsä kanssa vuonna 2009. Ystävä kertoi Laaksoselle saman vuoden tammikuussa liikkeelle lasketusta virtuaalirahasta ja hehkutti innovaatiota pomminvarmana kultasuonena.
Kriitikoita bitcoinissa ovat huolestuttaneet ennustamattomasti sinkoilevat kurssit, ja miljoonapotin keräävien uskotaan sijoittaneen kryptovaluuttaan viimeistään vuoden 2017 alkupuoliskolla.
(IS.fi)
Olisi voinut käydä myös toisin. Savon Sanomien pääkirjoituksen mukaan ***ootin ja naurettavan höl*** leiman saa otsaansa veikkaamalla väärää hevosta.
WinCapita, eli lyheeltään WC.
(IS.fi)
– Häviäjiä on huomattavasti enemmän, koska valuutta perustuu nollasummapeliin. Jokainen miljonäärin tienaama kolikko on jonkun toisen menettämä, professori Lehdonvirta sanoo.
Maailman tunnetuin kryptovaluutta ei professorin mukaan tuota itsessään arvoa. Kaupanteko rajoittuu edelleen pitkälti huum*** ja uhkapel***.
"""""Maailman tunnetuin kryptovaluutta ei professorin mukaan tuota itsessään arvoa. Kaupanteko rajoittuu edelleen pitkälti huum*** ja uhkapel***. """"""
Bitcoin porskuttaa hienosti, vaikka kaupanteko rajoittuu edelleen.
WinCapitan sijoittajat voisivat myös olla Tonin tapaan miljonäärejä, ellei kaupanteko olisi rajoittunut. Oikeuden mukaan kaupanteko rajoittui monopolirahaan ja jäsenten välille.
Toni veikkasi oikeaa hevosta ja riskinotto kannatti. Onnittelut.
"Toni+veikkasi+oikeaa+hevosta+ja+riskinotto+kannatti.+"
Lausuit+huomaamattasi+syvällisen+totuuden,+joka+luonnehtii+myös+klubilaisia.+Pojat+pelasivat+uhkapeliä+ja+polttivat+tyhmyyttään+näppinsä.+Niin+sitä+käy+peleissä.
Sijoittaminen+on+tasapainoilua+riskin+ja+tuoton+välimaastossa.+Isonkaan+tuoton+ei+pitäisi+kannustaa+tekemään+sijoitusta,+jos+riski+on+tuottoon+verrattuna+liian+iso.+Pyramidipelin+riski+on+aina+100%,+se+kaatuu+takuuvarmasti+omaan+mahdottomuuteensa.
Ihminen+ei+ole+kovin+hyvä+arvioimaan+riskin+ja+tuoton+suhdetta.+Kun+rahoituksen+ammattilainen,+professori+Vesa+Puttonen+kertoo+selvin+sanoin+julkisuudessa,+että+valuuttakaupalla+ei+voi+tehdä+400%+vuosivoittoa,+koska+valuuttakauppa+on+nollasummapeliä+ja+siinä+voitolle+pääseminen+on+yhtä+todennäköistä+kuin+kolikonheitossa,+asiantuntijaa+kannattaa+uskoa.+
Pelihullu+on+kuitenkin+pelihullu+juuri+sen+vuoksi,+että+hän+ei+usko+järkipuhetta.+Lienee+sama,+kantaako+pelihullu+rahansa+lottoon,+raveihin+tai+winkkariin,+tyhmä+kyllä+pääsee+rahoistaan+eroon.
Näin+se+maailma+vaan+on.+;)
"Espoolainen levyseppähitsaaja Toni, 41, löi rahoiksi bitcoineilla: Tilin saldo hulppeat 6,6 miljoonaa."
Näin siis Toni tienasi 200 euron sijoituksella 6,6 M€ kapineella, jossa kaupanteko rajoittuu edelleen pitkälti huum*** ja uhkapel***. Ihan professorin sanoin.
Toni pelasi ja voitti. Onnea voittajille.
Teslan osake on kivunnut kymmenessä vuodessa 17 dollarista 2200 dollariin. Onnea myös sinne päin suursijoittajille. Taitolaji.
Pelihullu panee rahansa lottoon, raveihin tai winkkariin, taitoniekka BItcoiniin tai Teslaan, puhumattakaan Talvivaarasta.