Tuorein puoluegallup on Katri Kulmunille kuolinisku. Kepu on menossa alle 10 prossan rajan pienpuolueeksi. Ei Saarikko tilannetta paranna, mutta jotainhan on vielä kuolinvuoteellakin yritettävä. Kepu on nyt auringonlaskun puolue. Pitkään se ehti kituakin, mutta nyt siitä aletaan päästä eroon.
Suuri kiitos kuuluu tietysti Juha Sipilälle. Sipilän talousoikeistolainen politiikka oli liikaa monelle äärikepullekin. Fiksummat kepulaiset ovat menneet demarien ja Kokoomuksen kannattajiksi ja vähemmän fiksut peruspölhöjen tueksi. Osa vaan nukahti. Peruspöhköistä ei polvi tietenkään parane, mutta se sakki eroaa Kepusta siinä, että ovat täysin yhteistyökyvttömiä ja suurelta osin tomppeleita eli siinä mielessä vaarattomia. Asetelma pakottaa jatkossa demarit ja Kokoomuksen yhteistyöhön.
Juha Sipilästä pitäisi tehdä näköispatsas. Alle teksti, että tämä "suurmies" tuhosi Kepun.
Suuri kiitos kuuluu tietysti Juha Sipilälle. Sipilän talousoikeistolainen politiikka oli liikaa monelle äärikepullekin. Fiksummat kepulaiset ovat menneet demarien ja Kokoomuksen kannattajiksi ja vähemmän fiksut peruspölhöjen tueksi. Osa vaan nukahti. Peruspöhköistä ei polvi tietenkään parane, mutta se sakki eroaa Kepusta siinä, että ovat täysin yhteistyökyvttömiä ja suurelta osin tomppeleita eli siinä mielessä vaarattomia. Asetelma pakottaa jatkossa demarit ja Kokoomuksen yhteistyöhön.
Juha Sipilästä pitäisi tehdä näköispatsas. Alle teksti, että tämä "suurmies" tuhosi Kepun.
Vastaukset 58
Vanhimmat
nuoret äänestää PS kertoo vaalitutkimus-haukut siis suomen nuorisoa samalla ..
Sipilä mulkusta olen samaa mieltä-mulkkupatsas ouluun pystyyn
Nuoret huonosti koluttautuneet nuoret miehet varmaan äänestävät persuja. Nuoret koulutetut naiset eivät sen sijaan äänestä heitä. Koulutuksen ansiosta naiset ovatkin vähitellen nousemassa Suomessa poliittiseen johtoon. Se näkyy hyvin jo tässä hallituksessa.
Nuoret miehet ovatkin ongelma. Heitä koulunkäynti kiinnostaa liian vähän ja silloin osa näistä ressukoista putoaa kelkasta. Tästä joukosta persut ammentavat kannatustaan.
Mikäs koulutus saarikolla on kun kaipaa imaameille koulutusta
ei se järki ole aina samassa päässä vaikka lukee kuinka senkin pösilö
Halusiko myös saman tien sharia-lakia Suomeen?
Mitä vikaa siinä imaamien koulutuksessa on? Saarikon tavoitteena oli varmaan torjua radikaalin islamin leviämistä Suomeen ja siinä tietysti koulutus luo yhden kontrolli- ja ohjauskeinon.
Itse on kylläkään hyväksy minkänlaista uskonnollista koulutusta yhteiskunnan varoilla.
miksi kaipaat mitään islamia suomeen
päitä on irronnut ja paloittelusurmia tapahtunut
Kun puolueeni SDP johto haluaa heitä.
Ei Saarikko ole mikään nainen vaan tonnikeiju.
Kulmuni paljasti vaalipaneelissa että kotiläksyt jäivät tekemättä
mitä kepu tekee kyvyttömällä johtajalla
Mielipidepankki lienee unhoittanut tuikitärkeän koulutusasian...
Toisen asteen koulutus on sopeutettu seutukunnan tarpeisiin,näin on ollut jo yli 30 vuotta lestamaassa ja sama trendi jatkuu yhä..
Seutukunnan tarpeisiin sopeutetulla koulutuksella eri pärjää isolla kirkolla,saati kansainvälisissä suuryrityksissä.
Asian ytimessä. Oulun seutu elää Etelästä lähetetyistä tukirahoista, osaamista ei tarvita edes bisneksessä. Sipilä malliesimerkkinä.
Myöskään työnteko ei kiinnosta näitä persuja kannattavia nuoria vihaisia miehiä.
"Matut, homot, naiset ym. ovat äärioikeiston tarvitsema vihollinen.
Et ole ihan perillä noista persuista,ehkä haluat mustamaalata.
Persuissa paljon yrittäjiä ja tunnen monia jotka on myös korkeasti koulutettuja,kun taas tunnen monia sossuja jotka valittaa vähän joka asiasta ovat tuota duunariosastoa ja puhuvat liitonrahoista usein.
Noita hallituksen tyttöjä voi kehua,mutta kunnallispolitiikka ei kyllä anna edellytyksiä toimia ministerinä kuten marin ja haavisto on hyvä esimerkki,joka ei tunne edes liike elämän lainalaisuuksia.
Hallituskauden isoin tavoite on työllisyys yhtään keinoa ei ole pääministerimme pysty esittämään paitsi se sisäinen valttikortti eli verotus
Nyt olisi oikestolaistenkin oikeasti syytä miettiä, miksi veroja ei ainakaan tässä hetkessä voida laskea. Jos lasketaan, se tietää automaattista painetta lisävelanotolle. Jos verotusta tässä kohtaa laskettaisiin ja sen seurauksena tarvittavaa lisälainanottoa vältettäisiin, niin moni suomalainen saisi kokea sen ikävästi kohdallaan. Varsinkin lapset ja vanhukset sekä yrittäjät että työntekijät. Pienenä lisämausteena kun on, että vuoden toisen vuosineljänneksen aikana maan sisäinen muuttoliike pysähtyi ja kääntyi osin päinvastaiseksi. Tällä hetkellä kaupunkikeskusket eivät vedä väkeä, koska koronakriisi sai monet muuttamaan maaseutumaisiin kaupunkeihin sekä haja-asutukseen. Toisen korona-aallon voideen oletettavasti vielä kiihdyttänä tätä kehitystä.
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000006592787.html
Korjaus. Siis, toisen korona-aallon voidaan oletettavasti kiihdyttävän tätä kehitystä.
Uutiskuvien mukaan Kulmunin kiertueella oli vain muutama n 90 vuotias mummo?
kertoo paljon mitä sipilä sai aikaan
Tällä hetkellä keskusta kaipaa jämäkkää miestä puolueen ruoriin. Kulmuni on pahasta, samoin edellisessä hallituksessa paljon läpättänyt saarikko.
Se imaamikoulutus olis kyllä hyvä mutta pääsyvaatimus on liian kova-PS jäsenyys
peltokjangas
Jämäkät kepulit on vain saduissa, ja nekin Akseli Koskelan tavoin vasureja. Vihtori Kosolahan oli jo aikoinaan vatsakas punkero Vennamon ja Kurvisen tavoin, Kalliolta ja Alkiolta petti heti terveys pienessä paineessa.
ARTO Merisalo olisi pätevin
Sipilän kannatushan perustui populismiin, landepaukkuja innosti se ettei esimerkiksi 'ruottalaisia' hallitukseen otettu. Kepun alamäki alkoi jo Virolaisen ja Sorsan välisestä liitosta, vaikka eipä siinä muuta olisi voinut. 1960-luvulla Maalaisliitto/Keskusta kannatti vielä biodynaamista pienviljelyä ja hyvinvointivaltiota. Sorsa vaati Virolaiselta pienviljelijöiden tukien karsimista, voita ei kuulemma ollut järkeä tuottaa niitä määriä.
Kepu oli esimerkiksi jo vuoden 1971 vaalien selvä häviäjä, vaikka toki voitta Kokoomuksen Rihtniemikin kannatti ilmeisesti Sorsan ja Virolaisen ajamaa 'keskiluokkaistumista'. Meillä kävi huvittavasti aikoinaan saarnaamassa SKDL:n Paavo Aitio siitä miten pieneläjiä pitää tukea, oma suku suureläjänä kävi huvikseen Varsinais-Suomen punikkia kuuntelemassa.
äänestääkö maahanmuuttajat kaikki demareita?
tutkimusta?
https://www.verkkouutiset.fi/katri-kulmuni-punavihrea-keskusta-ei-parjaa/#f43e52a0
Nyt menee vain satavarmasti Kulmuni vaihtoon ja Saarikko tilalle ja persuihin livenneet keskustan kannattajat palaavat juurilleen. Tämähän on selvää selvempää, pässinlihaa, Saarikolle kuin tilaustyönä tämä gallup. Kulmuni saa mennä jatkossa vääntelemään naamaansa rivikansanedustajaksi ja jos se ei kelpaa, voi luopuakin kansanedustajan pestistä.
Sitäkö sinä persuraukka pelkäät. Äänioikeutta ei ihan noin vain saa, mutta onhan se vaikeaa kun asiasta pitäisi jotain tietää tai ainakin ottaa selvää. Silloin ÄO pitäisi olla persullakin yli 85.
Saarikko on toisaalta hyvää mainosta 'Kepussakin saa perssut syödä lihaa, viiljaa ja kitata kaljaa. Katsokaa Saarikon mahaa'.
Katri Kulmunin mukaan äänestäjien pitäisi pystyä luottamaan siihen, että keskustan toiminta on hallituksessa vahvaa ja itsenäistä. Hänen mukaansa ”punavihreä Keskusta ei pärjää”.
Yrittääkö Katri siirtää maalia pois siitä, ettei itse vastoin kaikkia lupauksiaan astuessaan puolueen puheenjohtajaksi kyennyt täyttämään niitä? Minne jäi se sadan kohdan ohjelma, millä Keskusta piti saada uuteen kukoistukseen? Miksi Katri käyttäytyi ministerieroon asti kuin marionettinukke? Nyt näyttäisi uho tulleen esiin, kun puheenjohtajan jatkopesti ei olekaan enää varmaa. Katkesivatko narut Sipilän suuntaan ja nyt taustalla hääräisikin Väyrynen?
Keskustan kannatus olisi takuulla nykyhallituksessa istuessaankin parempi, ellei puolue itse sekoilisi itsensä kanssa. Sisäinen valtakamppailu näkyy kuuhun saakka vaikka puolue kuinka on yrittänyt peitellä sisällään kytevää miekkailua oikeistoliberalistien ja alkiolaisten välillä.
Keskusta ei ole edelleenkään pessyt likapyykkiään Sipilän joholla ansaitun rökäletappion jälkeen. Sipilä itse vetäytyi kulisseihin ja herran katkeruuden huomaa, kun ei suopunut enää lähtemään kansakunnan kusitolpaksi. Tuollaisen lausahduksen voi aivan hyvin tulkita keskisormen näyttämiseksi kansalaisille.
Olipa varsinaisen peruspölhön avaus. No, kun ei ole paljoa taitoja saati tietoja annettu, ei voi paljoa vaatia. MPP tunnetaan palstan yksinkertaisimpina ja tökeröimpinä, ja siitä saimme täyden todisteen taas kerran
Sipilän hallitus teki sinänsä oikeaa ja vastuullista politiikkaa, työllisyys ja talousluvut sen kertovat. Sipilän hallitus tyri saavutuksensa pieniin mutta näkyviin asioihin. Berner oli täysi katastrofi ministerinä, taksiuudistus meni totaalisesti metsään jne. Aktiivimalli toteutettiin kömpelösti ja siitä tuli iso taakka vaikka itse asia oli sinänsä mitätön, sama koskee Kikyä, sen kanssa tunaroitiin välit Suomen Mafiaan (SAK). Mafian kosto elää.
Kepun suurin virhe ei liity Sipilään eikä hänen hallitukseensa, vaan siihen, että puolue ryhtyi pölhövihreiden ja änkyrävasemmistolaisten politiikan takuumieheksi demarihallitukseen. Perinteinen punamulta ilman änkyrävasemmistoa ja pölhövihreitä olisi vielä sulatettu Kepun joukoissa, mutta nyt ilmastohömppä, vastuuton maahanmuuttopolitiikka, naurettava oikeusvaltioperiaatteen jauhaminen ja muu hallituksen typerehtiminen aiheuttaa massapakoa kepusta. Ei kukaan valistunut ja vastuullinen kansalainen hyväksy noita pölhöjen ja änkyröiden juttuja, siksi pakenevaty kepusta.
tais olla demarien avaus
MPP on demariakin pölhömpi, olisiko jo vihreisiin kallellaan?
Jospa Rinne uhkasi leikata maataloustukia, jos eivät lähre. Kyllä AY-jyrä tunnetaan.
Näkemyksesi on perin outo siinä mielessä, että aina kun Keskusta on ollut oikeistoyhteistyössä, siitä on seurauksena ollut vaalitappio. Onko syy siis nykyisissä hallituskumppaneissa, ettei hallitusyhteistyö Kokoomuksen ja persujen/sinisten kanssa tuonut muuta kuin puolueen historian suurimman rökäletappion?
Toki vasurien ja vihreiden mukanaolo on tuonut lievää twistiä puhtaan punamultapolitiikan sijaan, mutta tuskin se on se syy, miksi kannatus mataa. Puolue ei saanut pestyä vaalitappion jälkeen likapyykkiään, liekö sitten syynä Sipilän häipyminen puolueen keulilta jo ennenkuin puolueella oli uusi puheenjohtaja? Muistamme hyvin, kuinka haastavaa se oli Keskustalle päästä viime syksyn ylimääräiseen puoluekokoukseen asti kuivin jaloin, kun Sipilä katosi kuin pieru Saharaan heti hallitusneuvottelujen jälkeen. Keskusta ajelehti kesän kuin laiva vailla peräsintä.
Uskaltaako Keskusta tämän jälkeen enää lähteä Kokoomuksen ja/tai Persujen kelkkaan, koska historia on toistanut itseään jo useat kerrat?
Ehkä on tässä kohdin hyvä muistuttaa kellosta. Tapahtumat tapahtuvat jonain aikana eikä tapahtumien jälkeiset tapahtuvat voi siten selittää sitä mitä on tapahtanut ennen sitä.
Kepun kannatus romahti jo viime vaaleissa. Siihen ei voi olla syynä se, että Kepu meni vaalien jälkeen Rinteen hallitukseen. Teillä kepulaisilla on paitsi ajan taju myös kaikki muukin taju kankaalla.
En tajua, mitä keskusta tekee hallituksessa.
Kansa hylkäsi keskustan täysin ja siitä huolimatta DSP otti sen mukaan hallitukseen. Kansa halusi SDP politiikkaa, mutta tämä ei käynyt SDP:lle.
SDP petti suomen kansan.
Ei se enää 'aitovierille' voi Sipilänkään jälkeen palata.
Joo,+kyllä+kai+on+noin+kuin+sanot,+ainakin+Kulmunin+osalta.+Saarikko+varmaan+on+vahvimmilla+puolueen+johtoon+päästäkseen,+sillä+kovin+tuntemattomaksi+jääneellä+Honkosella+tuskin+on+mahdollisuuksia.
Mitäpä+Saarikkokaan+pystyisi+tekemään+kepun+kannatusta+merkittävästi+kohentaakseen?+Ei+hän+pysty+saamaan+lisäkannatusta+puolueelle+vasemmalta,+jossa+on+liian+vahvat+kilpailijat.+Ei+liioin+oikealta,+ei+varmaan+haluakaan,+kun+siitä+on+puolueen+kannatukselle+huonot+kokemukset+viimevaalikaudelta.+Persuista+hän+voi+sitä+yrittää,+mutta+sieltä+saadakseen+puolueen+pitäisi+luopua+ydinpolitiikastaan.+Sitä+sen+ei+kannattaisi+tehdä+eikä+se+halunnekaan+tehdä,+ja+hyvä+niin.
Puoluetta+tarvitaan+ihan+ydinpolitiikassaan+pysyvänä,+ajamassa+n.+6-7+%+kansastamme+muodostaman+väestönosan+etuja,+sillä+onhan+se+väestönosa+maallemme+ihan+tärkeä.+Sillä+politiikalla+puolue+putoaisi+luonnolliseen+n.+6-7+%+kannatukseen,+mutta+saavuttaisi+arvostettavampaa+uskottavuutta.+Vaikka+vasurit+ajaisivat+puolueen+ohi,+se+pysyisi+kuitenkin+pistesijoilla,+puolueista+kuudenneksi+suurimpana.+Sen+taakse+edelleen+jäisi+RKP,+joka+puolueittemme+kokosijasta+huolimatta+on+niin+arvostettava+puolue,+että+hallituksenmuodostajat+niin+oikealla+kuin+vasemmalla+haluavat+sen+aina+mukaansa.+
Kun+kepu+tulisi+luonnollisen+politiikkansa+ja+sen+mukaisen+kokonsa+myötä+entistä+uskottavammaksi,+se+saisi+samanlaisen+luotettavan+aseman+kuin+nyt+on+”ruåtsalaisilla”.+Olisi+siis+aina+vahvoilla+hallitukseen+pääsemiseksi.+
Jos+puolue+haahuilee+entiseen+tapaansa+sinne+tänne,+sen+kohtalo+koostaan+huolimatta+tulisi+olemaan+sama+kuin+persuilla,+eli+sitä+ei+pidettäisi+luotettavasti+yhteistyökykyisenä+sen+paremmin+oikealla+kuin+vasemmallakaan.+Se+hyvä+puoli+sellaisella+kyllä+olisi,+että+-+kuten+toteat+-+se+asetelma+pakottaisi+demarit+ja+kokoomuksen+yhteistyöhön.+Sitä+olisin+halunnut+viimevaalien+jälkeen,+mutta+kun+niin+ei+tapahtunut,+olen+aikaisempaa+enemmän+arvostanut+kepua+siitä,+että+se+rökäletappiostaan+huolimatta+lähti+hallitukseen.+Siinä+se+niin+Kulmunin+kuin+Saarikonkin+mukaan+aikoo+myös+pysyä.+Hyvä+niin,+tässä+tilanteessa.
lähi-idän asia on kepun asia
se ei enään suomessa lyö leiville
Sanna Samarin toteuttaa tätä naisille niin tuttua taktiikkaa: kun on työpaikka ja tulot, niin on hyvä mennä naimisiin vaikka väkisin ja sitten pullauttaa lapsi jotta pääsee ilmaiselle äitiyslomalle, hyvällä palkalle paratiisirannoillle :D
vuoden päästä juhlitaan eroa
Räikkö käy toisen naisen päällä, se on siinä..
Voihan ne miehetkin jäädä lapsia hoitamaan ihan kolmevuotiaaksi asti kun äiti on pitänyt puoli vuotta vanhempain lomaa ja voit vaikka yrittää synnyttääkin, jos se on noin helppoa ja kivutonta ja suunniteltua, kun on ollut hyvillä palkoilla.
Mutta eihän kommenttisi ole kuin juuri sitä tasoa mitä persut kokonaisuudessaan on, alhaista tasoa.
Totta, jos Saarikko ehdottaa, että tänään on minun vuoro olla päällä, niin erohan siitä tulee, mutta inhimillisesti ymmärrettävistä syistä ja eloon jäännistä! Kulmuni on taas niin ujo, ettei edes eroa uskalla ehdottaa!
Toivottavasti ei saa toista kakaraa vaikka kuinka tuhkamunalla jyystäisi, sinunlaisia ei tarvita Suomeen enempää.
Niin kauan kuin Juha Sipilä vaikuttaa Suomen Keskussa, niin kannatus ei nouse!
Katri Kulmuni valitettavasti meni tähän lestaadiolaisten porukkaan ja tulos on nyt nähtävissä.
Vain rakentavalla yhteistyöllä rakennetaan oikeudenmukaista Suomea - nyt ja aina tulevaisuudessakin.
Kulmunin kurssirahajupakka on kuitenkin pienempi synti kuin Saarikon islamismi.
Kulmuri tarvii vielä 60000 edestä esiintymiskoulutusta lisää
Ikävällä tavalla tässä mollataan koulutuksen antajaa. Minkä sille voi, että koulutettavan kyvyt on mitkä on?
Saarikko on eri mieltä maahanmuutosta keskustalaisten enemmistön kanssa, joten virta kepusta pois ei käänny. Sitä paitsi kannattaa googeltaa tutkimuksia, mashanmuuttovastaisuus kasvaa nimenomaan koulutettujen ihmisten keskuudessa. Johtuiskohan ihan siitä syystä, että ei enää haluta olla laittomien elintasosiirtolaisten elättäjiä.
Koulutetut ovat virkamiehiä, siis elätettäviä. Vain pieni osa teollisuudessa tulosta tekemässä, suurin osa on kyöstejä.
Eihän Kokoomuskaan ole halunnut panna tikkua ristiin esim. vanhusten- ja lastenhuollon ongelmien lanssa. Ilmeisesti eivät halua elättää heitäkään?
Koskaan ei kansanedustaja ole "näissä vaaleissa" voittanut MINISTERIÄ.
Saarikko vie Kulmunia kuin litran mittaa. Olisi eri asia, jos Katrikin olisi ministeri.
Ministeriero pudottaa Tornion naisen rivikansanedustajaksi.
Hah ja heh! Kepu saa aidosti näköisensä puheenjohtajan. Kirjaimellisesti!
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/80977f67-3e74-4bdd-b395-6d6d2ba64fa6
Kulmuni on ihan OK mutta ei ymmärrä tarpeeksi hyvin sitä että punavihreydessä on tulevaisuus joten Saarikosta tulee seuraava puheenjohtaja
Valitettavasti näistä Kulmunista eikä Saarikosta ole Keskustan johtoon ovat kumpikin kieroilevia pyrkyreitä eivätkä välitä kansalaisten elämästä yhtään mitään.
Nämä naikkoset ovat sopivia vain johonkin maalaismaisemaan seisomaan viljapellonreunaan naakkojen ja variksien peläteiksi.
Kumpikin naisista ovat kieroilevia pyrkyreitä, kyllä,
ja siksi sopivat hyvin Keskustan johtoon!
Yleisesti tunnutaan syyttävän Keskustan heikkoa kannatusta siitä, että sen nykyiset hallituskumppanit veisivät puoluetta kuin pässiä narussa. Se ei ole todellinen syy kannatuksen heikolle tasolle. Kaikki todellinen syy nojaa Sipilän hallituskauteen ja silloisiin hallituskumppaneihin. Keskusta on todistetusti ottanut aina pataansa porvarihallituksissa istuessaan ja nyt teki sen pääministeripuolueena. Keskusta ei ole setvinyt sisällään sen hallituskauden vaikutuksia itseensä ja sitä, mitä meni vihkoon. Puolue on jäänyt rimpuilemaan todellisen aatesuuntansa sekä Sipilän varsin henkilökohtaisen linjamuutoksensa välille. Puoluejohtajakisat ovat selvä viite siitä ja varsinkin nyt, kun istuva puheenjohtaja joutuu heikosta asemastaan lähteä puolustamaan itseään vahvaa haastajaa vastaan. Eikä taustavoimien osallisuudesta jää mitään epäselvyyttä. Puolueväki repii puoluetta nyt tosissaan, kun rökäletappion syyt ja seuraukset on haluttu piilottaa vaikka toinen osapuoli on niitä vaatinut tapetille.
Koska Keskusta selvästi kippuroi itsensä kanssa, ettei se tiedä häävisti edes, mikä on puolueen aatteellinen linja, niin tätä sekoilua ovat sekä Kokoomus että Perussuomalaiset käyttäneet surutta hyväkseen. Ja Keskusta tuntuu vieläpä alistuvansa siihen. Kokoomus ei nyt sentään ihan vyön alle ole lähtenyt haastaessaan Keskustaa, mutta Perussuomalaiset käyttävät varsinkin tuota koronaelvytyksen vaatimaa lisävelanottoa lähes surutta Keskustaa kohtaan. Ihmettelen suuresti, että miksi Keskustassa näin annetaan tapahtua? Jos Keskusta haluaa oikeasti palauttaa kannatustaan, niin sen on haastettava entiset hallituskumppaninsa Kokoomuksen että Perussuomalaiset. Ja varsinkin Perussuomalaiset siksi, että heidän hyökkäyksensä on ollut juuri sitä, mikä on omiaan sotkemaan Keskustan pakkaa. Keskusta on menettänyt kannattajiaan juurikin Perussuomalaisille ja mikäli se haluaa kotouttaa kannattajansa takaisin, sen on löydettävä maaseutujuurensa uudestaan ja kalastella entiset kepulaiset takaisin kotiinsa.
Keskustalla on hyvä yhteistyöhenki päällä nykyisessä hallituksessa eikä sen tarvitse tapella asioista kun niistä voi keskustellakin. Hallitusohjelma on keskustalaisin miesmuistiin, joten siinä mielessä Keskustalla on hallituksen kakkospuolueena varsin paljon vaikutusvaltaa hallituksen sisällä. Ja tämä hallituspohja kyllä kestää, mikäli yhteistyö jatkuu samanlaisena, koska hallitus on saanut jo valtavia onnistumisia koronakriisin hoidossa ja osoittanut keskinäisen toimivuuden sekä sisäisen luottamuksen siitä, että yhdessä viedään maata eteenpäin kovista vastoinkäymisistä huolimatta. Tässä olisi Perussuomalaisilla valtavasti opittavaa. Ehkäpä se typerä vastakkainasettelun politiikka saattaisi saada vastuunkantamisen piirteitäkin. Opposition kun ei ole tarvinnut tehdä niitä kovia päätöksiä ja painia itsensä kanssa niiden kovien päätösten kanssa, mitä nykyinen hallitus on tehnyt. Suuri kiitos siitä tietysti kuuluu pääministeri Marinille, joka on johdonmukaisesti johtanut hallitusviisikkoa tekemään viisaita päätöksiä. Kokoomus on sentään ollut hallituksen tukena, mutta Perussuomalaisilla ei ole ollut mitään muuta intressiä kuin vaikeuttaa asioiden kulkua.
Suurin virhe minkä keskusta teki on se
että meni puolustamaan avioliittojen
rikkojia.Jumalan siunauksen menettäminen
vie puolueenkin tuhoon siksi ei kannata
ottaa kaikkea vastaan mitä sontaluukusta
heitetään sisään.
Miten niin? Mitä muuta puoluetta hihhulit sitten äänestäisivät?