Timo Soini valehteli mtv viiden jälkeen ohjelmassa!

Taas kerran, muutama minuutti sitten, Timo Soini esitti vääriä ja valheellisia väittämiä EU:n toiminnasta.

Mutta mitä muuta voi odottaa ihmiseltä, joka ei koskaan ole kantanut vastuuta mistään asiasta. Hänelle on ollut tärkeämpää tekemistä roomalaiskatolisten pappien harrastustoiminnan kanssa.
7330
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Soinihan olisi mennyt takinkäännöllä hallitukseen jo 2011 ellemme me äänestäjät olisi hyökätty voimakkaasti vastaan. Soini sanoi "pitäähän maahan hallitus saada". Arhinmäki sanoi että on demokratian halventamista jos Soini menee ottaen huomioon vaalilupaukset Arhinmäellä oli samat vaalilupaukset mm. Ulos eurosta tai ettei kuitenkaan saa pelastaa Saksan ja Ranskan oannkeja Kreikasta tukipaketeita Arhinmäki meni itse hallitukseen Mistä näitä
itsekkäitä lieroja tulee.

Äänestä

Katkeran populisti petturin nillitystä perussuomalaisista, ei mitään häpeää.

Äänestä

Soini kattoi ns. valmiin pöydän perussuomalaisille.
Valmiiksi katettu pöytä kelpasi puoluekoneistoineen vallattavaksi, mutta aate muuttui naisia ja muunmaalaisia vähätteleväksi.
Soinihan sanoi että naisia pitää rakastaa.
Lisäisin että tarvitaan hyväksyvää asennetta kaikkia ihmisiä kohtaan.
Jokaiosella on oikeus elää, ompa sitten mihin kohtaan tahansa maapalloa pyytämättään tullut elämään.

Äänestä
  • Jokaisellahan on oikeus elää missä päin maapalloa on sattunut syntymään, mutta kaikkensa on leipänsä eteen tehtävä ja lastensa eteen. Kamala häpeä on muiden siivelle heittäytyä. Tämä on suomalais perusjuntin ajatus.

    Äänestä

  • Soinin oma toiminta viimeisinä aikoina oli hyvin itsekeskeistä aborttimielenosoituksineen ym. ministerikustannuksilla eikä pitänyt kunnolla kiinni ps vaatimuksista hallituksessa oma napa oli tärkein

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Soinin oma toiminta viimeisinä aikoina oli hyvin itsekeskeistä aborttimielenosoituksineen ym. ministerikustannuksilla eikä pitänyt kunnolla kiinni ps vaatimuksista hallituksessa oma napa oli tärkein

    Pahinta itsekkyys. Köyhänkin kansan äänillä pääsi pinnalle ja ei sitten puolustanutkaan kansaa vaan oli tärkeintä päästä ministeriksi elämään herrana. Soinihan sanoi jo 2015 vaalikampanjan aikana " minä haluan ulkoministeriksi". Ei sanonut vaikka olisi pitänyt että minä puolustan ensi kädessä suomalaisia kun pääsen valtaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jokaisellahan on oikeus elää missä päin maapalloa on sattunut syntymään, mutta kaikkensa on leipänsä eteen tehtävä ja lastensa eteen. Kamala häpeä on muiden siivelle heittäytyä. Tämä on suomalais perusjuntin ajatus.

    Niin on jokaisen leipänsä eteen tehtävä työtä niillä voimavaroilla jotka on saanut.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Taas kerran, muutama minuutti sitten, Timo Soini esitti vääriä ja valheellisia väittämiä EU:n toiminnasta.

Mutta mitä muuta voi odottaa ihmiseltä, joka ei koskaan ole kantanut vastuuta mistään asiasta. Hänelle on ollut tärkeämpää tekemistä roomalaiskatolisten pappien harrastustoiminnan kanssa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu