Hallituksen jäsenten palkkio

Mikä on yhtiösänne hallituksen kokouspalkkiohinta? Olisi kiva jos kertoisitte, asutteko rivi- vai paritalossa ja montako asuntoa on. Kiitos etukäteen. Yhtiökokous tulossa ihan kohta.
8150
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Olen ollut kahdessa eri rivitaloyhtiössä (9 ja 13-asuntoa) hallituksessa ja toisessa myös hallituksen puheenjohtajana. Kummassakaan ei ole maksettu mitään palkkioita.

Äänestä

Ainoastaan isännöitsijä kuittaa kokouksista palkkion.

Äänestä

Ei rivitaloissa tai pienissä kerrostaloissa tavallisesti palkkioita. Isossa noin 60 asuintaloissa missä olen myös osakkaana, noin 50 euron palkkiosta per kokous henkilöä kohden. Tietenkin mitä yhtiökokous päättää. Pienissä yhtiöissä tuokin raha kannattaa käyttää yhtiön hyväksi, vaikka piha istutuksia. Isommassa se ei niin suurta osaa merkkaa. Eli omassa rivitaloyhtiössä 9 ja naapurissa 12. Ei makseta palkkioita.

Äänestä

Pienessä taloyhtiössä 2000euroa puheenjohtajalle ja muille 1000euroa per naama.

Onko kallista? Ei minusta jos sillä saa motvoituneet ja hyvät ihmiset. Asuntojen arvot säilyy.

Äänestä
  • Meillä on kahdeksan osakkaan rivari , meillä hallituksen pj saa 200 € vuodessa ja muut jäsenet 2 kpl 120 € vuosi.

    Äänestä

  • Miten se nostaa asunnon arvoa että saat rahaa mistä?????

    Äänestä

Riippuu vähän talonyhtiön koosta mutta eräässä espoolaisessa talonyhtiössä (kolme kerrostaloa, n 60-70 asuntoa, sijainti Viherlaaksossa ja talot rakennettu 1977) se oli ainakin viisi vuotta sitten rivijäsenelle 80 euroa /kokous ja puheenjohtajalle 120 euroa/kokous. Ei ole paha summa talonyhtiölle jos hallituksen jäsenet hoitavat hommansa kunnolla eikä tuolla tuntipalkoille pääse, osoittaa lähinnä arvostusta sille että joku raataa yhteisen hyvän eteen. Jos taas eivät hoida hommaansa kunnolla niin sitä konkurssia ei pelasta vaikka hallituksen jäsenet maksaisivat tuon summan talonyhtiölle itse.

Sivumennen sanoen, ei sinne hallituksen silti tungosta ollut.

Paritalossa en nostaisi mitään palkkiota koska toinen on kuitenkin hallituksen puheenjohtaja ja toinen taas isännöitsijä.

Äänestä

14 asuntoa ei korvauksia kenellekkään , talous erinomainen.
remontteja tehty ja tehtäisiin lisää , nytkin ikkuna remppaa mutta ainakin sijoittajat jarruttelemassa, ettei niitä nyt tarvi, kyllä tarvii ja ehdottomasti rahastoimme lainaosuudet , miksi kuuntelisimme sijoittajia kun ei omistajaosakas hyödy mitenkään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Mikä on yhtiösänne hallituksen kokouspalkkiohinta? Olisi kiva jos kertoisitte, asutteko rivi- vai paritalossa ja montako asuntoa on. Kiitos etukäteen. Yhtiökokous tulossa ihan kohta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu