Rangaistusten "paljousalennuksista"

Jatkuvasti puhutaan rikollisten saamista paljousalennuksista. Sellaisia ei ole olemassa.

Kysymys on päin vastoin siitä, että ensimmäisestä rikoksesta, johon tekijä syyllistyy annetaan riittävän kova rangaistus ja sen jälkeen, kun tekijä on jo rikoksen tekemisen kynnyksen ylittänyt, uusista lisärikoksista ei enää tuomita yhtä suurta rangaistusta kuin tuosta ensimmäisestä teosta. Näin siksi, ettei kokonaisrangistus tulisi kohtuuttoman suureksi.

Jollei tätä systeemiä kovennetusta rangaistuksesta ensimmäisestä rikoksesta olisi olemassa, rikoslaissa olisi varsin pienet rangaistukset jokaisesta yksittäisestä rikoksesta, joista sitten yhteenlaskettaisiin yhteisrangaistus, joka olisi riippuvainen rikollisten tekojenkokonais määrästä. Se olisi huonoa rikoslainsäädäntöä, eikä muodostaisi riittävää rangaistusuhkaa pysyä kaidalla tiellä.

Tavallisen kasnalaiselle tällainen asia voi toki olla ylipääsemätön ymmärtää.
3185
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ärsyttää kaltaisesi rikollisten puolustelijat. Jos ei kykene elämään lakien ja sääntöjen mukaan niin siitä kuuluu saada erittäin tuntuva rangaistus ja jokaisesta uudesta rikoksesta pitäisi tulla vielä normaalia kovempi rangaistus. Suomessa rangaistukset ovat todella mitättömiä (talousrikokset ovat kuitenkin poikkeus).

Kyllä kyse on todellakin "paljousalennuksesta" vaikka et halua niin uskoa. Tosin virallinen termi asialle taitaa olla jokin muu. Turha sinun on yrittää puolustella yhteiskunnan pohjasakkaa. Kuulutko muuten itse näihin epäonnistujiin?

Äänestä
  • Niin sen nimi on 'kovennettu rangaistus ensimmäisestä rikoksesta'.

    Saat toki kannattaa vaikka eräissä USA:n osavaltiossa olevaa progressiivista rangaistussysteemiä, jossa ensimmäisestä rikoksesta annetaan verrattain lievä rangaistus ja toisesta se kaksinkertaistetaan. Kolmannesta rikoksesta tekijä saa elinkautisen vapausrangaistuksen.

    Järjestelmän seuraus on maailman suurin vankien määrä per asukas. Toki heillä on käytössä lisäksi kuolemanrangaistus, joka hieman laskee rangaistusvankien määrää poistuman kautta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin sen nimi on 'kovennettu rangaistus ensimmäisestä rikoksesta'.

    Saat toki kannattaa vaikka eräissä USA:n osavaltiossa olevaa progressiivista rangaistussysteemiä, jossa ensimmäisestä rikoksesta annetaan verrattain lievä rangaistus ja toisesta se kaksinkertaistetaan. Kolmannesta rikoksesta tekijä saa elinkautisen vapausrangaistuksen.

    Järjestelmän seuraus on maailman suurin vankien määrä per asukas. Toki heillä on käytössä lisäksi kuolemanrangaistus, joka hieman laskee rangaistusvankien määrää poistuman kautta.

    Niinpä, USA:ssa voi napsahtaa vankeutta hyvinkin 200 vuotta, kun siellä ei tunneta paljousalennuksia. Suomessa on katsottu, että se on yhdelle ihmiselle, vaikka rikollinen onkin liian pitkä, siksi samalla kertaa tuomiolla olevat teot yhdistetään yhdeksi rangaistukseksi. Elinkautista lukuun ottamatta yhdistetyn rangaistuksen enimmäispituus on 15 vuotta. Elinkautisvanki voi anoa pääsyä ehdonalaiseen vapauteen 12 vuoden jälkeen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Jatkuvasti puhutaan rikollisten saamista paljousalennuksista. Sellaisia ei ole olemassa.

Kysymys on päin vastoin siitä, että ensimmäisestä rikoksesta, johon tekijä syyllistyy annetaan riittävän kova rangaistus ja sen jälkeen, kun tekijä on jo rikoksen tekemisen kynnyksen ylittänyt, uusista lisärikoksista ei enää tuomita yhtä suurta rangaistusta kuin tuosta ensimmäisestä teosta. Näin siksi, ettei kokonaisrangistus tulisi kohtuuttoman suureksi.

Jollei tätä systeemiä kovennetusta rangaistuksesta ensimmäisestä rikoksesta olisi olemassa, rikoslaissa olisi varsin pienet rangaistukset jokaisesta yksittäisestä rikoksesta, joista sitten yhteenlaskettaisiin yhteisrangaistus, joka olisi riippuvainen rikollisten tekojenkokonais määrästä. Se olisi huonoa rikoslainsäädäntöä, eikä muodostaisi riittävää rangaistusuhkaa pysyä kaidalla tiellä.

Tavallisen kasnalaiselle tällainen asia voi toki olla ylipääsemätön ymmärtää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu