Miksihän? No tietenkin siksi, että tietää, että jos vaalit pidettäisiin nyt, persut muodostasi hallituksen ja Halla-ahosta tulisi pääministeri. Mikä sen suurempi kateuden aihe voi sutkille olla kuin se, että pettämästään puolueesta tulisikin pääministeripuolue. Jusulan sutkauksia päästelevästä sutkista ei ollut tosipaikan tullen kuin takiaiseksi Sipilän mersuun. Leikki ulkoministeriä vielä silloinkin kun hallitus oli eronnut. Äärioikeistolaisesta lakkorikkureita ihailevasta EK'n juksupojatsa on keskeytynyt puhdasverinen vihervasemisto fillarikommarifani. Nyt kannataa Arhinmäen, Kontulan ja Andersonnin olla varovainen.
Soini fanittaa sossuhallitusta. Vaatii vihervasemmisto fillarikommarihallitukselle työrauhaa.
Anonyymi
7134
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Eikös Soini ole muuten työllistynyt tämän kirjaprojektinsa kanssa eli sopurahat on keskeytettävä välittömästi
Ei hän ole itse työllistynyt vaan Jusula tai jolu muu on sen kirjoittanut teoksen. Soini on Jusulan tunteiden oivallinen tulkki. Siitä hyvästä Jusula sai avata Soinin kunniankukkuloilla mm. auton- ja eduskunnanovia. Kyseessä ei ole itseasiassa edes kirja vaan pamfletti. Ei kai kukaan pidä väljästi kirjoitettua 100 sivun kyhäilemää kirjana, korkeintaan runoilijat, vaan itsensä omahyväisenä puhdistuksena . Mutta kyseessä ei ollut edes runoteos, vaan minä, minä poika persen pyyhe pefletti.
Niin mutta siitä tekeleestä on maksettu rahaaaaa sen sisältö ei kiinnosta ketään
Myönteistä palautetta on Soinin kirjassa perussuomalaisille. Puolue menee eri suuntaan kun Soinin aikoina. Nykyisin liian äärioikealle, ei kunnioiteta jakamatonta ihmisarvoa.
Soini kirjoitti hyvän kirjan jossa perussuomalaisia arvostetaan ihan niin kuin muitakin puolueita. Onko nyt niin että persujen on vaikea ottaa vastaan mitään hyvää, mitä heistä sanotaan, kun se tulee toisin ajattelevailta ihmiseltä.
Se perussuomalaisilla on väärin, että heidän sisäisillä somekanavillaan levitetään virheellistä tietoa maahanmuuttajien saamista sosiaalituista ja ihmiset jotka ei ota asioista selvää uskovat kaiken soopan.
Niin nyt puolueessa kunnioitetaan suomalaisten ihmsiarvoa voiko mikään muu puolue kuin ps väittää tekevänsä niin
Eipä taida persut kunnioittaa ihmisarvoa.
Rasismin takia on siniset siitä puolueesta lähteneet. Siniset on ihmisarvoinen puolue jossa jakamaton ihmisarvo kuuluu kaikille. Siihen ei persut yllä.
Soini ei halua samasta ovesta sisään astua Latva-Lahon kanssa.