Aamusavujen jälkeen taju kankaalle

Menin tänään ihan normaalisti aamulla herättyäni parvekkeelle tupakalle. Tupakan jälkeen kun olin menossa takaisin sisälle, alkoi päässä heittää tosi pahasti, en saanut enää ovan kahvasta kiinni vaan kaaduin olohuoneen lattialle. Pomppasin säikähtäneenä ylös ja yritin laittaa parvekkeen ovea kiinni, jolloin silmissä musteni. Heräsin puoliksi parvekkeen lattialta, jalat oli vielä olohuoneessa. En ollut kauaa tajuttomana, mutta kokemus säikäytti tosi pahasti!

Muutamana aiempana aamuna tupakalla käynnin jälkeen on ollut tosi outo olo, kädet on alkaneet täristä, naama kalpenee ja hiki alkaa valua. En ole nyt tämän aamun jälkeen uskaltanut polttaa yhtään tupakkaa.

Pelottaa, olenko nyt aiheuttanut itselleni jotain pahoja ongelmia tupakoimalla?
23675
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Parveketupakoinnista ei turhaan ole varoiteltu ja vaarallista myös Savu-Sirkalle itselleen!

Äänestä

Kuulostaa nikotiinimyrkytykselle, mutta sitä ei pitäisi aiemmin tupakoineen jo nikotiiniin tottuneen saada tupakanpoltosta. Eri asia jos nielee tupakkaa.
Oireet kyllä ovat samat, outoa.

Äänestä
  • Häkä tupakassa aiheuttaa sen tajunnan menetyksen.

    Äänestä

  • Vastaavaa voi tapahtua jos tupakoi nikotiinilaastaria käyttäessään, toisinaan noin voi käydä myös jos on tulossa kipeäksi, flunssa tms.

    Äänestä

Sinulla on sydäninfarkti tulossa. Olet aiheuttanut tupakoinnilla peruuttamatonta haittaa itsellesi.

Äänestä
  • Kas kun et syövällä pelotellut.

    Äänestä

  • Älä potki sitä joka makaa .
    Jokainen tupakoitsija tietää kaiken tämän joten hän ei ole niin tyhmä etteikö tiedä että tupakalla in omat vaaransa . On eräs sairaus muuten olemassa joka ei kuulemma tule tupakoitsijalle , että joskus niinkin päin

    Äänestä

Selkeät keuhkosyövän ensioireet!

Äänestä
  • Selkeä epäpsykologinen ihminen joka ei okein aina tajua milloin ei sanota asioita . Onko mielesi hyvä nyt . Tyhmyydestä ei sakoteta, silti. Kaikki vaan eivät osaa sosiaalisia koodeja

    Äänestä

Ihan normaalia on pyörtyminen.

Äänestä

Verenpaineen romahdukselta kuulostaa. Jos äkkiä ylös noustessa alkaa huippaamaan, niin aika selvä tapaus.

Äänestä
  • Ihan niin , minäkin muutama vuosi siten aamulla ylös noustessaan vauhdilla keittiöön ja kaaduin lattialle etten edes voinut vastaan laittaa . Se oli kamala kokemus. Soitin lääkärille joten sanoi että ilmeisesti verenpaine ei ehtinyt mukaan kun äkkiä nousin sängystä ja kun olen nopea askelissani niin kävi niin. Sanoivat että pitää nousta hitaasti.

    Äänestä

Itsellä näin vielä 20 vuoden tupakoinnin jälkeen harvakseltaan käy niin että meinaa taju lähteä. Kerran olen pyörtynyt samalla tavalla, tästä jo vuosia aikaa. Ja nyt viimeksi tänä aamuna pääsin sisälle saakka, tuskahiki, korvissa soi, huono olo ja ennakoi oksentamista. Kävin vaakatasoon sängylle ja tuli kylmähiki ja koko kehosta pakeni veri, sormet meni kylmäksi ja sitten taas nousi hiki ja pikkuhiljaa alkoi olo normalisoitumaan. Kokonaisuudessaan kesti ehkä 5-10min palautua jolloin pystyin taas nousemaan ja toimimaan normaalisti. Hyvin harvakseltaan näin tapahtuu, mutta ei ollut ensimmäinen kerta. Syytä en tiedä, verenpaineiden lasku, häkä, ihan vaan tupakka...? En ole kuollut vielä..

Äänestä
  • Nikotiini vaikuttaa kehon stressihormoneihin. Se puolestaan ​​vaikuttaa sykkeeseen ja verenpaineeseen.

    Kun tupakoit, verenpaineesi nousee muutamassa minuutissa. Aamun ensimmäinen savuke on se, joka nostaa verenpainetta eniten. Korkean verenpaineen huolenaihe on, että se lisää sydänkohtauksen riskiä.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Nikotiini vaikuttaa kehon stressihormoneihin. Se puolestaan ​​vaikuttaa sykkeeseen ja verenpaineeseen.

    Kun tupakoit, verenpaineesi nousee muutamassa minuutissa. Aamun ensimmäinen savuke on se, joka nostaa verenpainetta eniten. Korkean verenpaineen huolenaihe on, että se lisää sydänkohtauksen riskiä.

    Täytyykin yrittää muistaa mitata verenpaine jos / kun vielä toistuu tuo huimaaminen. Aamusin varuiksi ennen ensimmäistä tupakkaa mitata ja heti sisälle tullessa uudestaan. 😂

    Minulla normaalisti verenpaine matala, esimerkiksi nyt kahvin, tupakan sekä pienen kävelyn jälkeen verenpaine 111/70/86. Matalimmillaan jopa vaihdella 105/64/82 - 95/67/78. Sykkeet aina koholla. Toki stressi nostattaa helpostikin myös yläpaineen 130-140 tienoille. Jos normaalisti yön aikana verenpaineet laskee, humauttaakohan tupakka ne kerrasta niin korkealle että elimistö menee sekaisin ja siitä tuo pyörryttävä reaktio.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    ei se matala verenpaine ole myöskään hyvä juttu

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    ei se matala verenpaine ole myöskään hyvä juttu

    Eikö matalaa verenpainetta juuri pidetä hyvänä asiana, vähentää riskiä sairastua verisuonitaiteihin? Tai varmasti ikä vaikuttaa myös näissä..

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Eikö matalaa verenpainetta juuri pidetä hyvänä asiana, vähentää riskiä sairastua verisuonitaiteihin? Tai varmasti ikä vaikuttaa myös näissä..

    Matalan verenpaineen syynä on usein jokin verisuonten tai sydämen sairaus. Ei kuulosta musta hyvältä.

    Äänestä

Jos et tyhjään vatsaan ekana vetäisi tupakkia vaan jäisit edes kahvit ensin tai söisitte puurot . Soita te4kkariin ja selitä tapahtuma voi päästä röntgeniin. , ettei vaan ole tukoksia verisuonissa . Juo nestettä aamulla aillä ihminen menettää nestettä yön aikana hikoillessaan

Äänestä
  • No nämä oli kyllä ihan fiksuja neuvoja, joita ei aina itse ihan loppuun asti ajattele. Toki terveyskeskukseen soittaminen on myös kynnyskysymys näin tupakoivana ihmisenä.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    No nämä oli kyllä ihan fiksuja neuvoja, joita ei aina itse ihan loppuun asti ajattele. Toki terveyskeskukseen soittaminen on myös kynnyskysymys näin tupakoivana ihmisenä.

    No sori kun en pystynyt neuvoo kun en ole ikinä polttanut. en edes kokeillut tupakkaa

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    No sori kun en pystynyt neuvoo kun en ole ikinä polttanut. en edes kokeillut tupakkaa

    Taisit ymmärtää väärin. Pidin neuvojasi kyllä hyvänä ja omaani ajattelemattomuutena johon vaikuttaa osana kynnys hoidattaa .

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Taisit ymmärtää väärin. Pidin neuvojasi kyllä hyvänä ja omaani ajattelemattomuutena johon vaikuttaa osana kynnys hoidattaa .

    Okei

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Menin tänään ihan normaalisti aamulla herättyäni parvekkeelle tupakalle. Tupakan jälkeen kun olin menossa takaisin sisälle, alkoi päässä heittää tosi pahasti, en saanut enää ovan kahvasta kiinni vaan kaaduin olohuoneen lattialle. Pomppasin säikähtäneenä ylös ja yritin laittaa parvekkeen ovea kiinni, jolloin silmissä musteni. Heräsin puoliksi parvekkeen lattialta, jalat oli vielä olohuoneessa. En ollut kauaa tajuttomana, mutta kokemus säikäytti tosi pahasti!

Muutamana aiempana aamuna tupakalla käynnin jälkeen on ollut tosi outo olo, kädet on alkaneet täristä, naama kalpenee ja hiki alkaa valua. En ole nyt tämän aamun jälkeen uskaltanut polttaa yhtään tupakkaa.

Pelottaa, olenko nyt aiheuttanut itselleni jotain pahoja ongelmia tupakoimalla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu