Täysin erilainen tarina Raisa Räisäsestä, voisiko olla totta?

On hyvä, että tapausta tutkitaan perusteellisesti, henkirikos ei vanhene ja tekijä vapaalla jalalla edelleen. Kuitenkaan en voi olla muistelematta löytämääni nettisivua, joskus 2000-luvun alussa, ehkä 2002-2003. Ostin ensimmäisen tietokoneeni enkä voinut olla jossain vaiheessa kurkkaamatta pornosivuille, jotka olivat myös meillä Suomessa uusia, ihan koulutukseni ja ammattini puolesta halusin katsoa millaista törkyä sieltä löytyy. Sivuilta löytyi härskejä videoita ja mielestäni juuri tekojensa puolesta rumia naisia. Yksi poikkeus pisti silmään, muita paljon raikkaampi, ihan Raisan näköinen urheilullinen nuori nainen, sellainen joka juuri ja juuri oli jo aikuinen nainen. Nainen esiintyi myös hillitymmin kuin muut. ja hänellä oli pitkät koripallopelaajan jalat. Tietokoneeseeni tuli paha virus ja jouduin ostamaan uuden, enkä päässyt enää sivuille, oletin Raisan tapauksen ratkeavan ja oletin myös poliisien ilman muuta käyneen ko. sivuilla. Silloin nettiaika maksoi puhelujen hinnan verran, joka myös rajoitti netin käyttöä. Kerroin kyllä näkemästäni muutamille ystävilleni. Luulin silloin, että sivujen tekijät ovat poliisien tiedossa ja kuvissa esiintyvät henkilöt. Näin ei nytkään ole, vaan "tähdet" kai voivat olla minkä maan kansalaisia tahansa.
073
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

On hyvä, että tapausta tutkitaan perusteellisesti, henkirikos ei vanhene ja tekijä vapaalla jalalla edelleen. Kuitenkaan en voi olla muistelematta löytämääni nettisivua, joskus 2000-luvun alussa, ehkä 2002-2003. Ostin ensimmäisen tietokoneeni enkä voinut olla jossain vaiheessa kurkkaamatta pornosivuille, jotka olivat myös meillä Suomessa uusia, ihan koulutukseni ja ammattini puolesta halusin katsoa millaista törkyä sieltä löytyy. Sivuilta löytyi härskejä videoita ja mielestäni juuri tekojensa puolesta rumia naisia. Yksi poikkeus pisti silmään, muita paljon raikkaampi, ihan Raisan näköinen urheilullinen nuori nainen, sellainen joka juuri ja juuri oli jo aikuinen nainen. Nainen esiintyi myös hillitymmin kuin muut. ja hänellä oli pitkät koripallopelaajan jalat. Tietokoneeseeni tuli paha virus ja jouduin ostamaan uuden, enkä päässyt enää sivuille, oletin Raisan tapauksen ratkeavan ja oletin myös poliisien ilman muuta käyneen ko. sivuilla. Silloin nettiaika maksoi puhelujen hinnan verran, joka myös rajoitti netin käyttöä. Kerroin kyllä näkemästäni muutamille ystävilleni. Luulin silloin, että sivujen tekijät ovat poliisien tiedossa ja kuvissa esiintyvät henkilöt. Näin ei nytkään ole, vaan "tähdet" kai voivat olla minkä maan kansalaisia tahansa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu