Haso postimies

Hei! Mistä löydätte asuntojen pohjapiirrustuksia? Tuleekohan tuo olemaan suosittu kohde? Ilmeisesti haku siihen on vasta tulossa.
20813227
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 208

Vanhimmat

Jos ei muualta löydy niin rakennusvalvonnasta kun rakennuslupa on myönnetty.

Äänestä

-ei tietoa
-Kyllä tai ainakin suositumpi kuin Mellunkylän ja Laajasalon kohteet.
-Kyllä, kuten myöskin samoihin aikoihin rakentamaan aloitettavan HASO Postiljoonin haku.

Äänestä

Voi olla jopa yhtä suosittu kuin Kalasatama ja Jätkäsaari, koska kulkeminen töihin on Pasilasta helppoa ja Triplan läheisyys. Monia miellyttää sekin, että koko alue ei sentään ole rakennustyömaata. Alue sinänsä on aika ankea.
Muutama vuosi sitten asuntojen pohjapiirrokset löytyivät hankesuunnitelmista, jotka oli liitetty asuntolautakunnan päätöksiin. Nuo kokouspöytäkirjat eivät vain ole enää Hgin kaupungin sivuilla tai sitten ne on piilotettu jonnekin. Jos joku tietää minne, niin olisi mukava saada linkki.

Äänestä
  • Aika montaa mieltä voi näköjään olla.
    Triplaan on matkaa 2,5 km (Redistä on 3km Triplaan), tällä hetkellä kulkuyhteydet eivät ole kummoiset, Käpylän asemalle on kilometri, ei ratikkaa ei metroa eli käytänössä mennään bussilla tai kävellään pitkät pätkät eli siinä suhteessa Kalasatama ja Jätkäsaari hakkaa kyllä Pohjois-Pasilan 10-0.
    Ja kyseinen aukio tulee olemaan yhtä rakennustyömaata seuraavat 10vuotta vähintään.
    Mitään palveluita ei ole lähimainkaan ellei siinä metsälän puolella olavaa huoltoasemaa ja teollisuusalueen paria työmaaruokalaa oteta huomioon.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aika montaa mieltä voi näköjään olla.

    Taitaa olla Käpylän asemalle 1,3 km ja siinä aseman luona on K-Supermarket Mustapekka. Bussilla pääsee Pasilan asemalle ja Käpylän asemalle, kunhan ensin kävelee muutama sata metriä. Ei mitkään kovin hyvät liikenneyhteydet eikä tietysti palvelutkaan.

    Äänestä

Kiinnostu tulee varmaan olemaan jotain Kalasatama/Jätkäsaaren kohteiden ja Laajasalon kohteiden väliltä

Kalasatama/Jätkäsaari mennyt suurimmillaan 50 000 - 80 000 numeroille ja hakijoita ollut 1000-1200 per kohde.

Laajasalo mennyt suurimmillaan 180 000 - 200 000 numeroille ja hakijoita ollut pari sataa per kohde.

Täysin mutulla ja arvalla veikkaan puoleen väliin eli 120 000 - 150 000 numeroille suurimmillaan kun hakijoita on 500-600.

Äänestä
  • Kuulostaa huonolta nuo liikenneyhteydet. Keskustaan on päästävä yhdellä linjalla. Toki uusilla asuinalueilla on aina huonot yhteydet. Mietin myös sitä että kuinka pitkällä esimerkiksi tarha/koulu sijaitsee että joutuuko tekemään pitkänkin lenkin ennen kuin pääsee töihin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuulostaa huonolta nuo liikenneyhteydet. Keskustaan on päästävä yhdellä linjalla. Toki uusilla asuinalueilla on aina huonot yhteydet. Mietin myös sitä että kuinka pitkällä esimerkiksi tarha/koulu sijaitsee että joutuuko tekemään pitkänkin lenkin ennen kuin pääsee töihin.

    Onhan sinne suunnitelmissa koulut ja päiväkodit, työmaata tulee olemaan useamman vuoden. Luulen, että Haagan ja Oulunkylän palvelut olisivat lähimpiä, mutta tämä on vain veikkaus. Varmaan yhteydetkin paranevat kun alue valmistuu. Nythän siellä ei tosiaan ole mitään.

    Äänestä

https://dev.hel.fi/paatokset/asia/hel-2019-004242/ - Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaosto
8/3.5.2019 -Rakennuslupahakemus, asuinkerrostalon rakentaminen, 17127/2, Lavakatu 7, Helsingin asumisoikeus Oy Haso Postimies

Äänestä

Tullut hakuun! Katsokaa att:n sivut

Äänestä
  • Aika syrjässä. Edes Googlen kartta ei tunnista koko Lavakatua. Kalasatamaan verrattuna aso-maksu pienempi, aso-vastike vähän isompi. Ja parvekkeet aika pieniä, ihan kuin Kalasatamassa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aika syrjässä. Edes Googlen kartta ei tunnista koko Lavakatua. Kalasatamaan verrattuna aso-maksu pienempi, aso-vastike vähän isompi. Ja parvekkeet aika pieniä, ihan kuin Kalasatamassa.

    Linnuntietä tasan 5 km Kiasmaan.

    Äänestä

Kommentoin tuossa alussa että Pasilasta on helppo kulkea töihin, mutta nyt vasta tajusin että nämä kaksi hasoa ovat pikemminkin lähellä Käpylää. Se ei välttämättä ole yhtään huono asia. Asunnot näyttävät olevan Postimiehessä kohtuuhintaisia ja paljon löytyy yksiöitä sekä pieniä kolmioita joista molemmista on aina pulaa.

Äänestä

Ihmeen pienet parvekkeet kaikissa Pohjois-Pasilan kohteissa. Sekä omistus että aso-asunnoissa. Mistähän tämä johtuu? Minulle parvekkeen koko on tärkeä kriteeri.

Äänestä
  • Rakennustyylillä tavoitellaan kantakaupungin ilmettä, korttelipihat ja myös huomaamattomat sisäänvedetyt parvekkeet kuuluu kaiketi asiaan, muuta koko huoneiston ulospäin avautuvalla levydellä huonontaisivat valoisuutta.

    Äänestä

  • Joo, kyllä tulle hyvin tiheästi rakennettu alue. Sisäpihat pieniä ja alimmat asunnot kenties pimeitä. Kadun puolella saa tuijoittaa naapuritalon seinään. Lähellä keskustaa kuitenkin.

    Äänestä

Tähän kohteeseen riittänee 180.000 numero helposti. Vaikea kuvitella että alle 100.000 numeron hillotolppaajat tuhlaavat numeronsa suht kaukana ja vailla palveluita olevaan kohteeseen. Seuraava hitti haku on tulossa muutaman vuoden päässä ja on Hernesaaren ranta. Vrt Itä-Pasila vs Hernesaaren ranta.

Äänestä
  • Yllättyisin jos Postimies olisi vähemmän suosittu kuin Kuusikkotien kohde.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Yllättyisin jos Postimies olisi vähemmän suosittu kuin Kuusikkotien kohde.

    Näin olettaisin, siitä tulee hyvä kokonaisuus ja sitten joskus kun ratavarikko siirtyy pois, nivoutuu luontevasti Käpylään. Työt siellä jo aloitettu, näyttäisi siltä, että korottavat pohjan Metsäläntien korkeuteen, parin metrin nosto. Ulkoilmaihmisille loistava tilaisuus.

    Äänestä

Kaikki pienimmät asunnot olivat pohjoiseen.... eli ei aamu- tai ilta-aurinkoa parvekkeelle. Tekisi mieli hakea, mutta arveluttaa nuo liikenneyhteydet ja olemattomat palvelut. Ihmetytti myös isompien kaksioiden vuokran korkea taso verrattuna Hason yleiseen tasoon. Mikäköhän siinä olis lähin olemassaoleva katu, joka näkyy Google mapsisssa, että pääsis kurkkaamaan maisemia. Lavakatua ei ilmeisesti ole vielä olemassa, vaan se tulee yhtiön rakentamisen myötä. Tietääkö kukaan, kuinka paljon uutta rakentamista alueelle suunnitellaan?

Äänestä

Aion hakea näitä. Numerolla 148xxx, 3h asuntoa. Kuinkahan käy..... jos ei onnistu niin Pasilaan on tulossa myös toinen kohde sekä koskelantie. Jätkäsaaren tuleva kohde kiinnostaisi huomattavasti enemmän mutta tuolla numerolla ei mitään mahdollisuutta.

Äänestä
  • Tätä kohdetta markkinoidaan nyt myös etuovi.com sivustolla, ennakkomarkkinoinnissa. Ennen ei ollut, esimerkiksi Kun Atrain tuli hakuun.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tätä kohdetta markkinoidaan nyt myös etuovi.com sivustolla, ennakkomarkkinoinnissa. Ennen ei ollut, esimerkiksi Kun Atrain tuli hakuun.

    Metsälän vastaanottokeskus sijaitsee heti Veturitien toisella puolella.

    Äänestä

Vaikka sijainti onkin lähempänä keskustaa niin vertaantuu lähinnä Kuniinkaantammen ensimmäiseen Hason kohteeseen. Eli hienot ulkoilualueet kyllä ihan vieressä mutta lähikauppaa ym. lähipalveluita voi tuolla joutua odottamaan talon valmistuttua vielä ties kuinka monta vuotta. Esim. Maunulassa taas oli monipuoliset palvelut ja erinomaiset joukkoliikenneyhteydet jo valmiina - kuin myös paljon aso-numerojaan monet 90-luvulta astikin hillonneita kanta-asukkaita jotka olivat odottaneet hartaasti sitä, että Hasoja tulisi vihdoinkin tarjolle heidän kotikaupunginosaansakin. Veikkaankin että tuonne entiselle maaliikennekeskuksen alueelle ei ole ainakaan nyt vielä tässä vaiheessa (edes) Hasolle paljoa menijöitä (osaketaloista puhumattakaan).

Äänestä
  • Olen samaa mieltä mutta toisaalata nythän sen näkee että uudella/uuhehkolla numerolla voi saada asunnon Helsingistä. Voidaan siis lopettaa voohotus aso-järjestelmän muuttamisesta.

    Äänestä

  • Pianhan se nähdään, kuinka suosittu Postimies on. Liikenneyhteydet ovat jo heti alussa vähintään kohtuulliset bussin 63 ansiosta, luultavasti muitakin linjoja tulee pian valmistumisen jälkeen ellei niitä jo ole. Lähipalveluja saa kyllä odottaa ja rakentamista tulee olemaan lähiympäristössä useita vuosia. Toisaalta luulisin että monet niistä jotka hakevat uudis-asoihin, eli käyttävät numeronsa ja maksavat aso-maksun ja sitten odottavat pari vuotta muuttoa, hakevat asuntoa vuosikymmeniksi tai jopa loppuelämäksi, ja näin ollen painottavat lopputilannetta enemmän kuin ensimmäisten vuosien epämukavuuksia. Kuusikkotie tulee aina olemaan heka-kohteiden ympäröimä, Postipuisto vastaa asukasrakenteiltaan muita uusia kaupunginosia, kunhan valmistuu.

    Äänestä

  • Hmm: 81 asunnolle tulee vain 38 autopaikkaa parkkitalon ( 1 invapaikka omalle pihalle). Joukkoliikenneyhteyksien on siis tästäkin vinkkelistä katsoen syytäkin olla hyvät . Ja sitä kyllä osaltaan avittaa syksyllä 2021 voimaan tulevat linjastomuutokset:

    https://www.hsl.fi/poikittaisyhteydet -

    "...Linjan 23 reitti muuttuu kulkemaan Pasilan kautta Maunulaan ja Pirkkolaan." (samassa linjastomuutosrytäkässä 50 ja 51 kylläkin lakkautetaan - mutta 51:lläkinhän pääsee nykyään vain Hakaniemeen asti - kun taas tuolla uudelleenreititetyllä 23:lla tulevat siis Postipuiston tulevat asukkaat pääsemään vaihdotta aina Rautatientorille asti (ja joka päivä Triplaan).)

    "...Linjan 63 reitti kulkee uuden Postipuiston asuinalueen kautta" (eli Postiljooninkatua pitkin - jota samaa reittiä siis 23:nekin tulee tuolloin kulkemaan).

    Alueen rakentamisaikataulukartta auttaa hahmottamaan niin tuon tulevan alueen joukkoliikennekadun sijoittumista kuin mitä kaikkea tuonne Postipuistoon ollaan oikein aikeissa rakentaa: https://www.uuttahelsinkia.fi/sites/default/files/inline-attachments/2018-05/postipuisto_rakentamisaikataulu_ja_hallintamuodot_19032018.pdf

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pianhan se nähdään, kuinka suosittu Postimies on. Liikenneyhteydet ovat jo heti alussa vähintään kohtuulliset bussin 63 ansiosta, luultavasti muitakin linjoja tulee pian valmistumisen jälkeen ellei niitä jo ole. Lähipalveluja saa kyllä odottaa ja rakentamista tulee olemaan lähiympäristössä useita vuosia. Toisaalta luulisin että monet niistä jotka hakevat uudis-asoihin, eli käyttävät numeronsa ja maksavat aso-maksun ja sitten odottavat pari vuotta muuttoa, hakevat asuntoa vuosikymmeniksi tai jopa loppuelämäksi, ja näin ollen painottavat lopputilannetta enemmän kuin ensimmäisten vuosien epämukavuuksia. Kuusikkotie tulee aina olemaan heka-kohteiden ympäröimä, Postipuisto vastaa asukasrakenteiltaan muita uusia kaupunginosia, kunhan valmistuu.

    En pitäisi Etelä-Haagan kautta koukkaavaa 63 bussia kovin hyvänä yhteytenä keskustaan, mutta ehkä alueen rakentamisen myötä joku linja alkaa kulkemaan Veturitietä pitkin. Liikenneyhteyksien puolesta yleisesti ottaen ei vielä tässä vaiheessa ei-niin-hyvä kohde.

    Yksilölllisiähän nämä liikenneyhteystarpeet on. Olen hakenut Atraimeen eikä ainakaan vielä ole tärpännyt, mutta työmatkan puolesta Pohjois-Pasila olisi parempi minulle. Ei Kalasataman paljon hehkutettu metroasema hyödytä, jos ei ole tarvetta liikkua metrolla suuntaan tai toiseen.

    Ei 63 kulje sitten enää E-Haagan kautta.

    Äänestä

Miten nämä valmistuvat vasta 2022? Eikö yleensä hakujen jälkeen mene alle kaksi vuotta että pääsee muuttamaan?

Äänestä
  • Käväise paikanpäällä ihmettelemässä.

    Äänestä

  • Asuntojen arvioitu valmistumisajankohta on 4–6/2022. Att:n sivuilla olevan esitteen mukaan.

    Varmaan tammikuussa 2020 pitää olla asomaksut jo maksettuna. En muista, että näin paljon aikaisemmin olisi aiemmin pitänyt asomaksuja maksaa. Haso Haavi valmistuu 1.9.2020 mennessä, ehkä vähän aiemminkin. Meidän osaltamme aso-maksu erääntyi 30.8.2019.

    Äänestä

Jos isoon taloon tulee vain yksi invapaikka ja loput parkkitlaossa, niin onkohan parkkitalo esteetön ja hissillinen? Vai odottaako siellä viisi kerrosta rappusia.

Äänestä

Millä numerolla aiotte hakea näitä ja minkä kokoisia asuntoja? Itse 3h numerolla 148xxx

Äänestä
  • Haen 4 h asuntoja numerolla 74XXX. Ei tärpännyt Atraimesta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Haen 4 h asuntoja numerolla 74XXX. Ei tärpännyt Atraimesta.

    Haku päättyy tänään. Kuinkahan pian tulee tarjoukset, jos on tullakseen..?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Haku päättyy tänään. Kuinkahan pian tulee tarjoukset, jos on tullakseen..?

    Yleensä kohteen sivulle tulee haun päättymisen jälkeen viesti siitä paljon on ollut hakemuksia ja arvio siitä kauan hakemusten käsittelyssä menee. Suosituissa kohteissa se on tainnut olla reilu viikko muistaakseni kun ensimmäinen tarjouskierros on lähetetty(?)

    Att:n sivuilla tämän kohteen hakusivua on päivitetty, ensimmäinen virke: "Hakemukset ovat käsittelyssä ja tarjous asunnosta lähetetään noin viikon sisällä pienimmälle järjestysnumerolle ko. asuntoa hakeneelle".

    Äänestä

  • Hain 5h ja 4h numerolla 80 xxx

    Äänestä

Odotin että olisi kerrottu paljonko hakijoita! Ei ehkä niin paljon kuin Kalasataman asunnoissa. En kuitenkaan elättele toiveita että tärppäisi, hain numerolla 80 xxx

Äänestä
  • Haitteko näitä? Millä numerolla ja minkä kokoisia? En osaa yhtään arvioida miten paljon tuli hakemuksia. Jännittää miten käy. Hain numerolla 149xxx 3h. Ei taida tärpätä tälläkään kertaa :(

    Äänestä

  • En usko, että tuli paljon hakemuksia. Ihmeellistä, että eivät kerro, kuinka paljon tuli. Ihmettelen, jos et tuolla numerolla saa asuntoa Postimiehestä. Kruunuvuorenrannan kohteisiin oli noin 350 hakemusta.

    En hakenut itse, mutta seuraan mielenkiinnolla kaikkia uusia Hason kohteita. Asun Hason asunnossa lähellä keskustaa ja odotan uusia kantakaupungin kohteita suuremman asunnon toivossa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En usko, että tuli paljon hakemuksia. Ihmeellistä, että eivät kerro, kuinka paljon tuli. Ihmettelen, jos et tuolla numerolla saa asuntoa Postimiehestä. Kruunuvuorenrannan kohteisiin oli noin 350 hakemusta.

    En hakenut itse, mutta seuraan mielenkiinnolla kaikkia uusia Hason kohteita. Asun Hason asunnossa lähellä keskustaa ja odotan uusia kantakaupungin kohteita suuremman asunnon toivossa.

    Miksi ei olisi tullut paljoa hakemuksia? Tämä Postimieheen liittyvä keskustelu ainakin on ollut paljon aktiivisempaa kuin Laajasalon ja Kruunuvuorenrannan kohteissa, joten minusta ainakin ollut selvää että kuhinaa kohteen ympärillä on.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi ei olisi tullut paljoa hakemuksia? Tämä Postimieheen liittyvä keskustelu ainakin on ollut paljon aktiivisempaa kuin Laajasalon ja Kruunuvuorenrannan kohteissa, joten minusta ainakin ollut selvää että kuhinaa kohteen ympärillä on.

    Lähinnä sijainnin takia arvelen. Onhan sieltä matkaa palveluihin autottomalla, samoin veden ääreen. Olisin itsekin saattanut hakea, jos olisi lähempänä Pasilan asemaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lähinnä sijainnin takia arvelen. Onhan sieltä matkaa palveluihin autottomalla, samoin veden ääreen. Olisin itsekin saattanut hakea, jos olisi lähempänä Pasilan asemaa.

    Onko joku kuullut tai tietoinen, paljonko tuli hakemuksia? Yritin att:n sivuilta katsoa mutten ainakaan löytänyt mistään.

    Äänestä

Joko tarjouksia?? 😄

Äänestä
  • Tarjous tuli 12x xxx numerolla 3.krs neliöön.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tarjous tuli 12x xxx numerolla 3.krs neliöön.

    74XXX tuli tarjous 3. krs:n neliöön, parveke sisäpihalle. Oli toiveissa kolmantena.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    74XXX tuli tarjous 3. krs:n neliöön, parveke sisäpihalle. Oli toiveissa kolmantena.

    Ei ole tullut :( onkohan kaikki tarjoukset lähetetty tänään...? Itse hain kolmiota.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei ole tullut :( onkohan kaikki tarjoukset lähetetty tänään...? Itse hain kolmiota.

    Tuli tarjous kolmioon mutta ei ehkä otetakaan vastaan.

    Äänestä

Saunallinen kaksio 2. kerros,
79xxx, 4. toive

Äänestä
  • Tuli tarjous 3. kerroksen kolmioon, 15x xxx.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuli tarjous 3. kerroksen kolmioon, 15x xxx.

    Lähetetäänkö nyt tarjoukset jokaiseen asuntoon vain yhdelle (pienimmälle numerolle) hakijalle ja jos hän ei ota asuntoa vastaan niin sitten taas seuraavaksi pienimmälle numerolle? Kauanko on aikaa miettiä, ottaako asunnon vastaan vai ei? En ole aikaisemmin hakenut uudiskohteeseen niin en tiedä näitä kuvioita. Muutama tarjous on tullut vanhoihin kohteisiin, mutta silloin samaan asuntoon on lähetetty tarjous usealle muullekin hakijalle.

    Kyllä, asuntoja on tarjottu ainoastaan yhdelle (pienimmällä numerolla hakeneelle). 20.12 mennessä pitää vastata tällä ekalla kierroksella ottaako asunnon.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä, asuntoja on tarjottu ainoastaan yhdelle (pienimmällä numerolla hakeneelle). 20.12 mennessä pitää vastata tällä ekalla kierroksella ottaako asunnon.

    Eli voisi ajatella, että joulun tienoolla lähtee seuraavat tarjoukset asunnoista, joita ensimmäinen ei ole ottanut.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lähetetäänkö nyt tarjoukset jokaiseen asuntoon vain yhdelle (pienimmälle numerolle) hakijalle ja jos hän ei ota asuntoa vastaan niin sitten taas seuraavaksi pienimmälle numerolle? Kauanko on aikaa miettiä, ottaako asunnon vastaan vai ei? En ole aikaisemmin hakenut uudiskohteeseen niin en tiedä näitä kuvioita. Muutama tarjous on tullut vanhoihin kohteisiin, mutta silloin samaan asuntoon on lähetetty tarjous usealle muullekin hakijalle.

    Minä sain tarjouksen tänään, ja vastaus pitää antaa viimeistään 20.12. Jos kieltäytyisin, niin tarjous lähtisi seuraavaksi pienimälle numerolle.

    Vielä kommentoin että onpa hajontaa numeroissa, kun täällä palstalla on kerrottu tarjottuja asuntoja välillä 74xxx-15xxxx.

    Kiitos asiallisista vastauksista. Operoin sen verran isolla numerolla ( 200.000), joten taitaa jäädä vielä haaveeksi Haso. Tosin en tiedä, onko viisikoista yhtä iso kilpailu kuin pienemmistä asunnoista...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minä sain tarjouksen tänään, ja vastaus pitää antaa viimeistään 20.12. Jos kieltäytyisin, niin tarjous lähtisi seuraavaksi pienimälle numerolle.

    Vielä kommentoin että onpa hajontaa numeroissa, kun täällä palstalla on kerrottu tarjottuja asuntoja välillä 74xxx-15xxxx.

    Kun vain viittä asuntoa saa hakea ja asuntoja on reilu 80 niin pakostakin osittain sattumankin kautta osaan asunnoista tulee vähemmän hakemuksia ja osaan enemmän.

    Äänestä

  • En tällö kertaa ottanut, joku toinen saa ihan kivapohjaisen asunnon.

    Äänestä

Millä numeroilla ootte saaneet tarjouksia kaksioista? Onko kukaan saanut tarjousta numerolla 18X XXX ?

Äänestä
  • Minulle tuli tänään tarjous ylimmän kerroksen kolmiosta numerolla 185xxx. Eipä ole asunto kelvannut muille. Taidan ottaa. Hain vain tähän asuntoon tässä kohteessa.

    Äänestä

  • Numerolla 143 xxx ei tullut tarjousta.

    Äänestä

Tarjous tuli yksiöön neljännessä kerroksessa numerolla 80XXX. Oikein kiva!

Äänestä

Haettu saunallisiin kaksioihin ja kolmioihin 5krs. Ei tarjousta nro 76xxx. Tulipa sitten kokeiltua, kun haluis vain ylimpään kerrokseen niin ei Helsingistä toivoa.

Äänestä
  • Lähetetäänkö kaikki tarjoukset aina samana päivänä vai onko vielä mahdollista saada ensimmäisen kierroksen tarjous? Auttakee tietämätöntä, tää on niin hämmentävä systeemi :D

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lähetetäänkö kaikki tarjoukset aina samana päivänä vai onko vielä mahdollista saada ensimmäisen kierroksen tarjous? Auttakee tietämätöntä, tää on niin hämmentävä systeemi :D

    Suosittuihin kohteisiin tarjousten lähettäminen jakautuu useammalle päivälle (tiedän tämän ihan omasta kokemuksesta). Tämä Haso postimies kuuluu tähän joukkoon. Eli käsittääkseni kaikki tarjoukset lienee lähetetty samaan aikaan. Ja se tarjous tulee sähköpostin välityksellä.

    Siis Haso postimies ei kuulu tähän suosituimpien kohteiden joukkoon, oletettavasti.

    Äänestä

  • Oli ykköstoiveena ylimmän kerroksen kaksio nrolla 14x xxx, jonka sain kun eka valittu ei ottanut.

    Äänestä

Harmittaa kun ei osaa taktikoida asuntovalinnoilla. Jostain toisesta kerroksesta ja toisesta asunnosta olisi voinut tulla tarjous, kun näyttää menneen isommillekin numeroille. Tämä systeemi on paska. T. Katkera

Äänestä
  • Ylimpien kerroksien asunnot toki houkuttelevampia, mutta me ainakin puntaroitiin mikä on tärkeintä. Kerros vai se että edes saisi asunnon. Realiteetti vaan taitaa olla, että ylimpiin kerroksiin tarvii sen ikivanhan numeron.

    Äänestä

  • Kysy ATTltä sallivatko vaihtaa kriteereitä.

    Laki asumisoikeusasunnoista
    Järjestysnumeronsa muuttumatta hakija voi muuttaa tai täsmentää talon omistajalle tekemäänsä ilmoitusta siitä, millaisen asumisoikeusasunnon hän haluaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kysy ATTltä sallivatko vaihtaa kriteereitä.

    Laki asumisoikeusasunnoista
    Järjestysnumeronsa muuttumatta hakija voi muuttaa tai täsmentää talon omistajalle tekemäänsä ilmoitusta siitä, millaisen asumisoikeusasunnon hän haluaa.

    Ihan kuin tällainen mitenkään voisi onnistua... Eihän tuosta seuraisi kuin täydellinen kaaos...

    Haussa laitettiin suoraa tietyt asunnot mitä hakee. Max 5 vaihtoehtoa. Haun jälkeen niitä ei ole mahdollista vaihtaa. Mutta alkuvuodesta on tulossa hason toinen pohjois-Pasilan kohde hakuun. Sitä sitten uudella onnella hakemaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ihan kuin tällainen mitenkään voisi onnistua... Eihän tuosta seuraisi kuin täydellinen kaaos...

    Millä tavoin kaaos?
    Jos on vaikka kohde, jossa 100 huoneistoa ja siihen osallistuu 1000 hakijaa, niin varsin todennäköisesti jokaiseen huoneistoon löytyy halukas ja tarjotaan järjestysnumeron mukaisesti pienimmälle ensin, mutta näille ei tehdä enää uusintatarjousta vaikka muuttaisivat toivomustaan ja jättäisivät tarjotun sikseen, jolloin sitä mukaa kun ylijääneitä tulee takaisin listalle, katsotaan jonosta ehdot täyttävä pienimmän numeron omaava jolle ei ole tehty vielä tarjousta.

    Kaipa Asuntotuotannolla on ollut omat syynsä, miksi luovuttiin myös max. 10 asunnon valintamahdollisuudesta uusien asuntojen hakuprosessissa. Voipi olla, että haettujen asuntojen seulonta tapahtuu edelleenkin suurelta osin käsityönä. Hakijoista voi tuntua, että Asuntotuotannon työntekijöiden ainoa homma on uusien asukkaiden valinta.

    Äänestä

  • Kiitos tästä! Livorno kyllä pesee mennen tullen postimiehen ja postiljoonin! :) eli saattoi olla hyvä että ei tullut tarjousta ja turhaan lyönyt lukkoon numeroa Pasilaan. Itsellä pienempi numero kuin yhdellä joka oli saanut saman kokoisen kuin itse hain 3h asuntoa enkä saanut tarjousta. Ehkä Livornosta tärppää kun taktikoi eikä ylimpiin kerroksiin yritäkkään. Ja haku siihen on jo pian.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kiitos tästä! Livorno kyllä pesee mennen tullen postimiehen ja postiljoonin! :) eli saattoi olla hyvä että ei tullut tarjousta ja turhaan lyönyt lukkoon numeroa Pasilaan. Itsellä pienempi numero kuin yhdellä joka oli saanut saman kokoisen kuin itse hain 3h asuntoa enkä saanut tarjousta. Ehkä Livornosta tärppää kun taktikoi eikä ylimpiin kerroksiin yritäkkään. Ja haku siihen on jo pian.

    Jätkäsaaren kohteissa on tähän asti tarvinnut vähintään 80 XXX numeron, mielellään 50 000 tienoilla tai alle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jätkäsaaren kohteissa on tähän asti tarvinnut vähintään 80 XXX numeron, mielellään 50 000 tienoilla tai alle.

    Antaa nyt alle 100 tonnin numeroiden hötkyillä ja ottaa asunto pohjois-pasilasta,ilman palveluita vailla kunnon julkista , vastaanottokeskuksen vierestä, 8 vuoden raksalta niin korjataan potti kun tulee priimaa tulevaisuudessa. Maltti on valttia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Antaa nyt alle 100 tonnin numeroiden hötkyillä ja ottaa asunto pohjois-pasilasta,ilman palveluita vailla kunnon julkista , vastaanottokeskuksen vierestä, 8 vuoden raksalta niin korjataan potti kun tulee priimaa tulevaisuudessa. Maltti on valttia.

    Kiinnostaisi tietää että miksi Postimiehen hakijat haluavat Pohjois-Pasilaan. Vai onko kyse siitä että yritetään saada mikä tahansa HASO-asunto?

    Itselleni Pohjois-Pasila on sijainniltaan työpaikan suhteen parempi kuin Kalasatama tai Jätkäsaari. Ja Keskuspuiston läheisyys on tärkeä, tärkeämpi kuin meri. Ajatus rakennustyömaan keskellä asumisesta haittaa hieman, mutta toisaalta Postimiehen kortteli on suljettu ja asunnossani on pihan puolella parveke ja osa ikkunoista. Verrattuna kahteen muuhun HASO:oon, jotka rakennetaan Pohjois-Pasilaan, niin tämä tuntui parhaalta. Samassa korttelissa hitas eikä heka. Ja koska en ole nähnyt vielä näiden toisten talojen pohjapiirruksia, niin Postimiehen sopiva asunto nyt on riittävän hyvä enkä lähde odottelemaan tulisiko parempaa.

    Ja vielä se että halusin varmistaa HASO:n saamisen. Kuulun niihin yli 55-vuotiaisiin, joilla ei omaisuusrajat vaikuta. Jos tuleva aso-lakimuutos tuo tältä osin muutoksia, niin olisi voinut olla minun kannalta huono asia.

    Ei kannata laittaa liikaa painoarvoa sille että asuu rakennustyömaan keskellä. Nykytaloissa harvemmin kuuluu sisälle juuri mitään ja uusien alueiden rakentaminen on suunniteltu niin, että niissä on inhimillistä asua vaikka ympärillä ei ole vielä valmista rakennuskantaa. Palveluita tulee sitä mukaa kun asuintalotkin valmistuvat.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kiinnostaisi tietää että miksi Postimiehen hakijat haluavat Pohjois-Pasilaan. Vai onko kyse siitä että yritetään saada mikä tahansa HASO-asunto?

    Itselleni Pohjois-Pasila on sijainniltaan työpaikan suhteen parempi kuin Kalasatama tai Jätkäsaari. Ja Keskuspuiston läheisyys on tärkeä, tärkeämpi kuin meri. Ajatus rakennustyömaan keskellä asumisesta haittaa hieman, mutta toisaalta Postimiehen kortteli on suljettu ja asunnossani on pihan puolella parveke ja osa ikkunoista. Verrattuna kahteen muuhun HASO:oon, jotka rakennetaan Pohjois-Pasilaan, niin tämä tuntui parhaalta. Samassa korttelissa hitas eikä heka. Ja koska en ole nähnyt vielä näiden toisten talojen pohjapiirruksia, niin Postimiehen sopiva asunto nyt on riittävän hyvä enkä lähde odottelemaan tulisiko parempaa.

    Ja vielä se että halusin varmistaa HASO:n saamisen. Kuulun niihin yli 55-vuotiaisiin, joilla ei omaisuusrajat vaikuta. Jos tuleva aso-lakimuutos tuo tältä osin muutoksia, niin olisi voinut olla minun kannalta huono asia.

    Työpaikat pyörämatkan päässä ja muut menot pääosin autolla. Koulu ja päiväkoti tulossa myös alueelle, joten siihen nähden palvelut on aivan erinomaiset. Lähempänä keskustaa olisi autolla joka suuntaan ruuhkassa. Keskeinen, mutta kuitenkin vähän syrjäinen sijainti on aivan täydellinen. Ainakin me nykyiset pasilalaiset on odotettu tätä kohdetta.

    Nimenomaan, unohdin mainita pyöräilyn...keskusta ja Tripla ovat sopivan etäisyyden päässä. Samoin minä Ilmalassa asuneena arvostan sijaintia, riittävän keskeinen/rauhallinen, mutta ei kuitenkaan liian kaukana.

    Btw vastaanottokeskus ei näy eikä tunnu alueella mitenkään. Asun itse Metsälässä. Mustapekka on erittäin hyvä kauppa, eivätkä Maunulankaan palvelut ole kaukana. Parasta tällä kulmalla on Keskuspuiston reitit ja ladut ja esim. Maunulan maja juuri siinä Postipuiston kohdalla. Kirjasto löytyy Käpylästä, Maunulatalosta ja Itä-Pasilasta.

    Voisiko joku kertoa? Millä numerolla on ylimmän 5:n kerroksen asuntoja saatu?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Voisiko joku kertoa? Millä numerolla on ylimmän 5:n kerroksen asuntoja saatu?

    5. kerroksen 4 h numerolla 69xxx.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    5. kerroksen 4 h numerolla 69xxx.

    Kiitos! Suunnitelen hakevani myös Postipuistoon,numeroni on 90-luvulta, luultavasti asunnon saisin Jätkäsaarestakin, mutta Keskuspuisto on koiranomistajana tärkeä, myös autoilijalle loistopaikka. Toivottavasti löytyy sopivat neliöt, sopivalla pohjaratkaisulla, joka on mielestäni asunnon tärkein ominaisuus!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Antaa nyt alle 100 tonnin numeroiden hötkyillä ja ottaa asunto pohjois-pasilasta,ilman palveluita vailla kunnon julkista , vastaanottokeskuksen vierestä, 8 vuoden raksalta niin korjataan potti kun tulee priimaa tulevaisuudessa. Maltti on valttia.

    Sitten voi vituttaa kun on se sun priima haussa, mutta vieläkään ei tärppää. Kun ei se malttikaan ole näissä asoissa valttia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Voisiko joku kertoa? Millä numerolla on ylimmän 5:n kerroksen asuntoja saatu?

    Ykkösvalinta 4h 5krs numerolla 4XXX

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ykkösvalinta 4h 5krs numerolla 4XXX

    Ykkösvalinta 2h sauna, 5krs, parveke sisäpihalle numerolla 7xxx

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kiinnostaisi tietää että miksi Postimiehen hakijat haluavat Pohjois-Pasilaan. Vai onko kyse siitä että yritetään saada mikä tahansa HASO-asunto?

    Itselleni Pohjois-Pasila on sijainniltaan työpaikan suhteen parempi kuin Kalasatama tai Jätkäsaari. Ja Keskuspuiston läheisyys on tärkeä, tärkeämpi kuin meri. Ajatus rakennustyömaan keskellä asumisesta haittaa hieman, mutta toisaalta Postimiehen kortteli on suljettu ja asunnossani on pihan puolella parveke ja osa ikkunoista. Verrattuna kahteen muuhun HASO:oon, jotka rakennetaan Pohjois-Pasilaan, niin tämä tuntui parhaalta. Samassa korttelissa hitas eikä heka. Ja koska en ole nähnyt vielä näiden toisten talojen pohjapiirruksia, niin Postimiehen sopiva asunto nyt on riittävän hyvä enkä lähde odottelemaan tulisiko parempaa.

    Ja vielä se että halusin varmistaa HASO:n saamisen. Kuulun niihin yli 55-vuotiaisiin, joilla ei omaisuusrajat vaikuta. Jos tuleva aso-lakimuutos tuo tältä osin muutoksia, niin olisi voinut olla minun kannalta huono asia.

    Olen vuosia pyöräillyt töihin Keskuspuiston pyöräteitä Postipuiston ohi. Loistava sijainti. Halusin juuri sinne ja vain sinne. NCC rakentaa neljää kohdetta, joten kestää, mutta lähitalot ovat silloin jo valmiita, samoin kauppa.

    Äänestä

Me peruttiin Postipuiston asunto tänään. Pieni numero ja ei kannata tähän sitä tuhlata. Meille tärkeämpää meren läheisyys, keskustan läheisyys, liikkuminen ratikalla. Monta vuotta kestävä rakennustyömaa :/ ei ruokakauppaa, ei autoa. Ja vastaanottokeskus vieressä teinin vanhempana ei tunnu hyvältä. Eikä itseänikään vuoksi. Ei varmaan siihen näy mutta lähellä on. Yritetään sitten riskillä Jätkäsaareen!

Äänestä
  • Millaisella numerolla yrität Jätkäsaareen?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Millaisella numerolla yrität Jätkäsaareen?

    80xxx

    Äänestä

  • Teit oikean ratkaisun. Nyt joku 180t numero on kiitollinen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Teit oikean ratkaisun. Nyt joku 180t numero on kiitollinen.

    Ei sinne Postipuistoon 180t numerolla ole asiaa....

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei sinne Postipuistoon 180t numerolla ole asiaa....

    Ei niin. 40 tuhatta pienemmälläkään ei päässyt.

    Äänestä

Onko joku saanut jo 2. kierroksen tarjouksen? Jos on, niin minkä suuruisella numerolla?

Äänestä

Ei kannata minusta kamalasti rehvastella, että säästää nyt numeron johonkin tulevaan tiettyyn kohteeseen ja sen sitten "nappaa". Se tosiaan on riskipeliä, kun koskaan ei voi tietää... Kymmenen vuotta on tässä asuntoa haettu 8x xxx numerolla. Patolasta olisi irronnut kattohuoneisto, Kalasatamasta joskus aikoinaan 1. kerroksen asunto (perheasuntoja), mutta esim. Arabianrannasta ei ole tärpännyt Kaanaankujaan eikä vanhoihin kohteisiin eikä Kalasatamasta uudemmista 3h.

Nyt olen odottanut Koskelantien kohdetta pitkään. Mitä lähemmäs haku tulee, sitä ennemmän olen alkanut epäillä sen sijaintia meluisan kadun ja suuren päiväkodin välissä. Toki noin muuten on keskeisellä paikalla (se taas voi nostaa vain asuntojen hintoja). Mutta eipä siinä ole yhtään sen lähempänä kaupat kuin Postipuistossakaan. Sinnehän päivittäistavarakaupan rakentaminen pitäisi alkaa jo melko pian, olikohan 2021. Ja julkiset yhteydet ovat vain paranemaan päin.

Tulevaisuudessa uskon olevan ihan hyvä paikka tämä Postipuisto.

Äänestä
  • Koskelassa on aika iso Alepa osoitteessa Antti Korpin tie 3. Alepasta on matkaa Koskelantien Hasoon muutama sata metriä. Eli päivittäistavarakauppa löytyy. Vanhankaupunginkoskelle on Haso Koskelantiestä matkaa ehkä 900 metriä.

    Äänestä

Saatiin nyt tarjous ylimmästä kerroksesta perheasunnosta ja otetaan vastaan. Numero on 80xxx. Asunto oli meillä ykkösvaihtoehtona.

Äänestä

Eilen tuli tarjous ylin krs. 3h s, oli toisena vaihtoehtona. 77xxx. 10pv aikaa miettiä saako rahoja nyt vai kokeilisko odottaa jätkäsaarta. Jos tätä ei ota vastaan onko edelleen jonossa 1.toiveeseen? Onko tietoa?

Äänestä
  • Jos kieltäytyy, niin se on sitten siinä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos kieltäytyy, niin se on sitten siinä.

    mun mielestä voi valita, että jääkö jonoon (= jonottamaan joitain muuta asuntoa ko kohteesta) vai poistuuko jonosta kokonaan (=eli ei enää halua tarjouksia tästä kohteesta). sitä en tiedä kuinka tod.näk. heti seuraavalla kierroksella saisi tarjousta...

    Eipä se taida olla mielipideasia, vaan Att on ainakin aiemmin ilmoittanut, että jos hakemastaan tarjotusta asunnosta kieltäytyy, niin toista hakemaasi asuntoa ei sinulle tarjota. En tiedä sitten noudattavatko samaa käytäntöä näissä ei-niin-suosituissa asunnoissa.

    Äänestä

  • Ei varmaankaan 77 alkuisella saa Jätkäsaaresta vielä asuntoa. Edellisessä haussa asunnotta jääneet hakevat nyt uudestaan, minä siis myös ja paljon pienemmällä numerolla. En tiedä sitten tuleeko tulevaisuudessa vielä lisääkin Haso asuntoja Jätkäsaareen...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei varmaankaan 77 alkuisella saa Jätkäsaaresta vielä asuntoa. Edellisessä haussa asunnotta jääneet hakevat nyt uudestaan, minä siis myös ja paljon pienemmällä numerolla. En tiedä sitten tuleeko tulevaisuudessa vielä lisääkin Haso asuntoja Jätkäsaareen...

    Jätkäsaareen tulee ainakin Haso Livorno, Haso Jamaika, Haso Atlantinkaari ja Haso Naurusaari. Näistä suurin lienee Haso Atlantinkaari, johon tulee n. 140 asuntoa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei varmaankaan 77 alkuisella saa Jätkäsaaresta vielä asuntoa. Edellisessä haussa asunnotta jääneet hakevat nyt uudestaan, minä siis myös ja paljon pienemmällä numerolla. En tiedä sitten tuleeko tulevaisuudessa vielä lisääkin Haso asuntoja Jätkäsaareen...

    Sain Jätkäsaaresta muutama vuosi sitten hieman mainitsemaasi isommalla numerolla, mutta jostain syystä ainakin viimeisiin Kalasataman kohteisiin on ollut hyvin vaikea päästä. Kilpailu näyttää vain kovenevan kantakaupungin kohteissa.
    Jätkäsaareen on kuitenkin tulossa paljon taloja, kuten joku jo mainitsikin. Sinun numerolla jäisin odottomaan sitä mieluisinta kohdetta, koska vaihtoasunnon saaminen kantakaupungista onnistuu lähinnä silloin kun itsellä on jo tarjota asunto sieltä päin.

    Korjaus: luin väärin ja kuvittelin kirjoittajalla olleen 77-alkuinen numero. Kommenttini on siis sille jolla on tuo numero.

    Äänestä

Tietääkö kukaan, mihin koulualueeseen Pohjois-Pasila kuuluu? Onko lähikoulu Maunulassa vai missä? Siis peruskoulu, ala-aste yläaste.

Äänestä
  • Sepä se ja tietääkö kukaan missä on lähin kauppa? Joku jo mainitsi että fillarilla voi polkea sen 2.5km Triplaan mutta jos on tottunut että 100 metrin säteellä on useampi kauppa niin aika nihkee mesta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sepä se ja tietääkö kukaan missä on lähin kauppa? Joku jo mainitsi että fillarilla voi polkea sen 2.5km Triplaan mutta jos on tottunut että 100 metrin säteellä on useampi kauppa niin aika nihkee mesta.

    Rullakkotorille, Postiljooninkadun varrelle, pitäisi valmistua kauppa 2021 ehkä. Evälahden vuokratalo ilmeisesti. Koulusta en ole varma. Postipuistohan liitettiin Oulunkylästä Pasilaan aikaisemmin. Tietääkö joku, menevätkö lapset lähimpään kouluun vai virallisen kaupunginosan kouluun?

    Koulu rakentuu sinne ilmeisesti 2024. Päiväkoti 2022. Itseäni ei haittaa vaikka kauppa ei ole nurkan takana, koen että yhteydet tästä on meidän perheelle ainakin hyvät. Prisma on triplassa tai kannelmäessä, Musta Pekka Käpylässä. Koulu kyllä kiinnostaa ennen tuota 2024.

    Äänestä

  • Ainakin tällä hetkellä alueen koulu on Maunulassa. Asia selviää Helsingin palvelukartalta, josta voi tarkistaa osoitteen mukaisen lähikoulun.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sepä se ja tietääkö kukaan missä on lähin kauppa? Joku jo mainitsi että fillarilla voi polkea sen 2.5km Triplaan mutta jos on tottunut että 100 metrin säteellä on useampi kauppa niin aika nihkee mesta.

    Alueelle tulee lähikauppa.

    Äänestä

  • Tällä hetkellä Länsi-Pasilaan peruskoulu. Ei tietoa onko tulossa uusia kouluja.

    Äänestä

Tulee kurjat oltavat asukkaille. Vieressä sijaitsee ratapiha mistä aiheutuu aivan järjetöntä meteleliä 24/7 kun junat ajelee edes takaisin ja diesel veturi huudattaa pilliä.

Äänestä
  • Siirretään muualla jossain vaiheessa, sillä junat eivät mahdu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Siirretään muualla jossain vaiheessa, sillä junat eivät mahdu.

    Mistä tälläistä olet kuullut? Taisit keksiä omasta päästäsi :) t työntekijä

    Äänestä

Miksi Postipuiston asunnot valmistuvat vasta 2022? Yleensähän niissä on 1,5 vuoden rakennusaika siinä vaiheessa kun tulevat myyntiin. Mihin kohtaa Koskelantietä se seuraava hakukohde on tulossa? Koskelaan vai onko Koskelantie 66 siinä Mäkeläntien kulmassa mihin minun karttasovellukseni sen laittaa?

Äänestä
  • Kunnalliskodintien kulmaan.

    Äänestä

  • Kaikki hason kohteet on myyty siinä vaiheessa kun rakennus aloitetaan eli yleensä juuri noin 1,5-2 vuotta ennen valmistumista. Varmaankin helpointa rakentamisen rahoittamisen kannalta ja muutenkin rakennusalalla ihan tyypillistä, että asuntoja aletaan myymään heti kun rakennustyöt alkavat. Varmasti auttaa myös löytämään sitoutuneita ja pitkäaikaisia asukkaita.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kaikki hason kohteet on myyty siinä vaiheessa kun rakennus aloitetaan eli yleensä juuri noin 1,5-2 vuotta ennen valmistumista. Varmaankin helpointa rakentamisen rahoittamisen kannalta ja muutenkin rakennusalalla ihan tyypillistä, että asuntoja aletaan myymään heti kun rakennustyöt alkavat. Varmasti auttaa myös löytämään sitoutuneita ja pitkäaikaisia asukkaita.

    Haso Haavi Kalasatama. Asukkaiden puolelta sopimus allekirjoitettiin 13.8.2019. Aso-maksu erääntyi 30.8.2019. Valmistuu 06-09/2020.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kaikki hason kohteet on myyty siinä vaiheessa kun rakennus aloitetaan eli yleensä juuri noin 1,5-2 vuotta ennen valmistumista. Varmaankin helpointa rakentamisen rahoittamisen kannalta ja muutenkin rakennusalalla ihan tyypillistä, että asuntoja aletaan myymään heti kun rakennustyöt alkavat. Varmasti auttaa myös löytämään sitoutuneita ja pitkäaikaisia asukkaita.

    Nyt kuitenkin puhutaan asumisoikeusasunnoista, ei omistusasunnoista ja vieläpä HASO:sta jolla ei ole ongelmia löytää "sitoutuneita" asukkaita. Kyllähän tuollainen 2,5 vuoden odotusaika alkaa jo tuntua aika kohtuuttomalta ajalta sitoa rahaa johonkin mitä ei vielä edes ole. Hain kohteeseen mutta jos sattuisi onni potkaisemaan pitäisi silti miettiä ottaisiko asuntoa vastaan. Sitäkin mietin, että pintamateriaali- ja kodinkonevalinnatkin ovat sitten jo valmiiksi vanhanaikaisia kun koti viimein valmistuu, kun ei ne vaihtoehdot nytkään mitään uusinta uutta ole.

    Äänestä

Katselin huvikseni Postiljoonin pohjia ja täytyy sanoa, että olen tyytyväinen, että hain Postimieheen, sain asunnon ja otin sen vastaan. :) Ei ollut Postiljoonissa mua innostavia pohjia. Muutenkin koko ajan tulee parempi mieli valinnasta hakea kohteeseen. :D

Äänestä
  • Me ollaan myös tosi iloisia, että saatiin ja otettiin vastaan asunto postimiehestä. Asuinalueesta on tulossa varmasti tosi kiva, eikä Posteljoonista löytynyt yhtään meille mieluista pohjaa. Asuntomme kerros ei ollut ykkös toive, mutta tällaisten nuorten aikuisten ei varmaan tarvitse ajatellakaan saavansa asuntoa ylimmästä kerroksesta. Kerrosta suurempi toive oli saada nykyistä edullisempi asunto ja se nyt toteutuu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Me ollaan myös tosi iloisia, että saatiin ja otettiin vastaan asunto postimiehestä. Asuinalueesta on tulossa varmasti tosi kiva, eikä Posteljoonista löytynyt yhtään meille mieluista pohjaa. Asuntomme kerros ei ollut ykkös toive, mutta tällaisten nuorten aikuisten ei varmaan tarvitse ajatellakaan saavansa asuntoa ylimmästä kerroksesta. Kerrosta suurempi toive oli saada nykyistä edullisempi asunto ja se nyt toteutuu.

    Minkä kokoisen ja millä numerolla tärppäsi?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minkä kokoisen ja millä numerolla tärppäsi?

    122xxx neliö.

    Äänestä

Millä numeroilla Postimiehestä sai kaksion?

Äänestä

Att.hel.fi:n sivut Postimiehen osalta on päivitetty 19.12.2020. Kymmenen päivää hakuajan päättymise jälkeen. Haettavia asuntoja taisi olla 82 kpl. Kun katsoo Huoneistot välilehteä, niin yli 30 asunnosta puuttuu määre Varattu. Varattu-määre lienee tullut niille hakijoille, jotka ovat vastanneet ensimmäisen kierroksen tarjoamiselle Kyllä.

Toisaalta ihan mahdollista, että osaa asuntoja ei ole ollenkaan haettu? Kun hakija voi hakea maksimissaan viittä asuntoa...

Lähikuukausina sitten näemme, miten moni asunto tulee hakuun kaikille avoimeksi. Kaipa vasta sitten, kun olemassaoleva jono on purettu.

Ja pitää muistaa, että jos ei ota tarjottua asuntoa vastaan, niin samasta kohteesta ei enää tule tarjouksia.

Äänestä
  • Siis tietenkin 19.12.2020 -> 19.12.2019.

    Äänestä

  • Höpö höpö, aivan varmasti kaikkiin asuntoihin on kymmeniä ja suosituimpiin satoja hakemuksia. Nuo ATT:n sivujen statukset eivät kerro juuri mitään muuta kuin että prosessia ei ole vielä saatu loppuun eli aivan kaikista asunnoista ei ole vielä ASO-maksua maksettu.

    Äänestä

  • Ne yli 30 asuntoa lienee jo myyty.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Höpö höpö, aivan varmasti kaikkiin asuntoihin on kymmeniä ja suosituimpiin satoja hakemuksia. Nuo ATT:n sivujen statukset eivät kerro juuri mitään muuta kuin että prosessia ei ole vielä saatu loppuun eli aivan kaikista asunnoista ei ole vielä ASO-maksua maksettu.

    19.12.2019 ei kyllä varmaan ole vielä kukaan maksanut ASO-maksua. Ja kyllä ATT:n sivujen statukset kertovat jotain, jos osaa lukea. Nyt oli kuitenkin jaossa 82 asuntoa. Ja kukin järjestysnumeron omistaja voi hakea maksimissaan viittä asuntoa.

    Postimies ei kuulu samaan suositummuusluokkaan kuin Kalasatama tai Jätkäsaari. Kuitenkin varmaan suositumpi kuin Kruunuvuoren alue. Voi Postimiehestäkin tulla jokunen asunto ihan avoimeen hakuun, kunhan saavat kaikki jonot purettua.

    Sorry, minulta meni ohi tuo päivityspäivä. Eli luultavasti tilanne on ollut 19.12. se, että niiden 30 asunnon osalta tilanne ei vain tuolla hetkellä ole ollut vielä selvä. Täällä on ollut ennenkin puhetta siitä että ATT ei päivitä noita käsittelyssä olevien kohteiden sivuja kovinkaan tiuhaan eikä loogisesti. Se nyt ainakin on selvää että varmasti on jokaiseen asuntoon hakijoita ollut, eri asia sitten kieltäytyykö kuinka moni tarjouksen saaneista eli toki joitain voi aina tulla uudestaan julkiseen hakuun.

    Äänestä

Onkohan 1. tarjouskierros jo taputeltu? Toinen menossa?

Äänestä
  • Ensimmäisen kierroksen maksutkin ovat jo erääntyneet maksettaviksi, joten eiköhän vähintään toinen kierros ole jo menossa. Ensimmäisen kierroksen tarjouksiin tuli vastata viime vuoden puolella, joten luulisi toisen kierroksen alkaneen jo silloin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ensimmäisen kierroksen maksutkin ovat jo erääntyneet maksettaviksi, joten eiköhän vähintään toinen kierros ole jo menossa. Ensimmäisen kierroksen tarjouksiin tuli vastata viime vuoden puolella, joten luulisi toisen kierroksen alkaneen jo silloin.

    Typerää etteivät vaivaudu päivittämään tilannetta sivuilleen.

    Äänestä

Toinen kierros on meneillään. Sain tänään tarjouksen 4h asunnosta.

Äänestä
  • Minkä kokoluokan numerolla?

    Äänestä

Numero 14X XXX

Äänestä

Yllättävän vähäistä on keskustelu näiden Postipuiston kohteiden tiimoilta, ja yllättävän isoillekin numeroille on tarjouksia mennyt. Eikö nämä tosiaan kiinnosta tämän enempää?

Äänestä
  • Postiljooniin on tullut yli 600 hakemusta. Onnisti numerolla 14x xxx. Numero on lähes 9 v vanha. Halusin nimenomaan tälle alueelle, en Jätkäsaareen enkä Kalasatamaan, jotka kuulostavat olevan kovasti suosiossa. Onneksi on monenlaisia alueita.

    Äänestä

  • Terveisiä kaikille Postipuistosta asunnon saaneille ja tervetuloa FB:n Postipuisto ryhmään. Alue rakentuu vauhdilla, saamme lähikaupan elokuussa 2021 ja bussiyhteydet paranevat. Keskuspuisto on ihan vieressä ja Ilmalan asemalta pääsee lisäksi keskustaan tosi nopeasti. Olen asunut hitas-kohteessa täällä Postipuistossa nyt puoli vuotta ja viihtynyt super hyvin!

    Äänestä

Olen ainakin ihan mielissäni tästä asunnosta ja paikasta! Ilmeisesti suurin osa odottaa Jätkäsaaren, Kalasataman ja Koskelan asuntoja. Ehkä ihmiset eivät uskalla hakeutua uudelle alueelle, nythän on vaikea sanoa, millainen siitä tulee. Odotan silti innolla ja mielelläni käytin vanhan numeron tähän :)

Äänestä

Nyt on hävinnyt lisää asuntoja listalta, eli kyllä se päivittyy joskin harvakseltaan. Laitoin tähän kohteeseen hakemuksen myöhässä, eli olen mukana valinnassa vain jos ajoissa hakemuksen tehneistä ei löydy ostajaa hakemiini asuntoihin. Se lienee epätodennäköistä.

Äänestä
  • Mistä ihmeestä puhut? Kaikki hakuajan aikana lähetetyt hakemukset ovat samanarvoisia ja priorisointi on aso-numeroiden pohjalta. Hakuajan jälkeen hakemuksia ei enää voi lähettää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mistä ihmeestä puhut? Kaikki hakuajan aikana lähetetyt hakemukset ovat samanarvoisia ja priorisointi on aso-numeroiden pohjalta. Hakuajan jälkeen hakemuksia ei enää voi lähettää.

    Nimenomaan voi lähettää hakuajan jälkeenkin, mutta ensin käsitellään hakuaikana tulleet hakemukset, tietysti. Sähköisesti jonoon ei voi ilmoittautua, mutta paperihakemuksella se onnistuu. Harvoin vain taitaa käydä niin että mattimyöhäisten hakemuksiin tarvitsee turvautua.

    Paitsi ehkä nyt, kun hakukohde ei ollut Kalasataman ja Jätkäsaaren luokkaa haluttavuudeltaan. Ja eiköhän ne hakemukset keskity tiettyihin asuntoihin. Asuntoja oli paljon jaossa, maksimissaan voi hakea vain viittä asuntoa. Ja Postimies-haku oli jo tulossa. Voisi olla mahdollista, että joihinkin asuntoihin tulee hyvin vähän hakuja tai ei ollenkaan...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nimenomaan voi lähettää hakuajan jälkeenkin, mutta ensin käsitellään hakuaikana tulleet hakemukset, tietysti. Sähköisesti jonoon ei voi ilmoittautua, mutta paperihakemuksella se onnistuu. Harvoin vain taitaa käydä niin että mattimyöhäisten hakemuksiin tarvitsee turvautua.

    Onko ATT tämän jossain vahvistanut? Kuulostaa erikoiselta ja en mitään kirjallista lähdettä tällaisesta käytännöstä löytänyt.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onko ATT tämän jossain vahvistanut? Kuulostaa erikoiselta ja en mitään kirjallista lähdettä tällaisesta käytännöstä löytänyt.

    Helsingin Asuntotuotanto AT ei ole tällaista ainakaan sivuillaan vahvistanut. Täältä suomi24.fi:n sivuilta muistan lukeneeni muutaman viestin, jossa oli näin saatu asunto. Ei tietenkään suosituimmista kohteista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onko ATT tämän jossain vahvistanut? Kuulostaa erikoiselta ja en mitään kirjallista lähdettä tällaisesta käytännöstä löytänyt.

    Kysymällä selviää. Itse olen asunnon tuolla tavalla saanut. Mitään erikoista siinä ei ole, että myös rakenteilla oleviin kohteisiin voi asettua jonoon. Erikoisempaa ja kaikille hankalampaa olisi jos ei voisi, rakennusajat kun ovat pitkiä ja sen aikana tilanne elää kun jo myydyistä tulee peruutuksia ja jonosta poistuu muualta tarjouksen saaneita.

    ATT laittaa avoimeen hakuun sivuilleen jos vapautuu, tällöin otettaneen aiemmin kiinostuksensa ilmaisseet huomioon ilman uutta hakemista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ATT laittaa avoimeen hakuun sivuilleen jos vapautuu, tällöin otettaneen aiemmin kiinostuksensa ilmaisseet huomioon ilman uutta hakemista.

    Hyvä että tiedät paremmin ;)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nimenomaan voi lähettää hakuajan jälkeenkin, mutta ensin käsitellään hakuaikana tulleet hakemukset, tietysti. Sähköisesti jonoon ei voi ilmoittautua, mutta paperihakemuksella se onnistuu. Harvoin vain taitaa käydä niin että mattimyöhäisten hakemuksiin tarvitsee turvautua.

    Ketjusta "Haso Kuusikkotie peruutuspaikat".

    2.2.2020 klo 08:38: "Sain itse juuri Kuusikkotieltä asunnon peruutuksen johdosta. Olin ilmoittautunut jonoon jälkikäteen, se onnistuu AT:n sivuilta tulostettavalla hakulomakkeella joka pitää toimittaa allekirjoitettuna sinne. Asuntoa tarjottiin minulle suoraan eikä se tullut nettiin, ja vastausaikaa oli viikko. Olin siis 12 vuotta vanhalla numerollani kyseiseen asuntoon ensimmäisenä jonossa, mutta jono jälkeeni oli kuulemma pitkä."

    Äänestä

Onko kenelläkään tietoa, että joudutaanko alueella rakentaessa tehdä paalutustöitä? Käsittääkseni siellä tullaan rakentamaan seuraavat kuusi vuotta, niin mietin tuota mahdollista rakennusmelua. Itse sain tarjouksen 5. krs yksiöstä nro 184XXX.

Äänestä
  • Aina joudutaan paaluttamaan ! Oho tuosta numerosta. Minulle tarjottiin toisellakieroksella 5 kerroksen yksiötä a15 asuntoa nro 116xxx . Ei liiku näköjään.

    Äänestä

  • Oudoin isoilla numeroilla olette saaneet yläkerroksista tarjouksia. Kohde ei tosiaan taida kiinnostaa. Toki markkinointikin on ollut aika olematonta, siis sekä näiden kohteiden että yleensäkin koko uuden asuinalueen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oudoin isoilla numeroilla olette saaneet yläkerroksista tarjouksia. Kohde ei tosiaan taida kiinnostaa. Toki markkinointikin on ollut aika olematonta, siis sekä näiden kohteiden että yleensäkin koko uuden asuinalueen.

    Tuskin markkinoinnilla on paljon vaikutusta - paitsi silloin jos kohteessa itsessään ei ole paljoa vetovoimaa... Helsingin Asunto AT (aiemmin ATT) ei markkinoinut esim. Kalasatamaa ja Jätkäsaarta sen kummemmin. Hakijoita riitti kuitenkin ruuhkaksi asti.

    Helsingin Asuntotuotanto AT.

    ...koska ne on brändättyjä alueita, joita oli markkinoitu voimakkaasti, suorastaan hypetetty ihan valtakunnallisestikin. Asunnot siellä myyvät itse itsensä. Sen sijaan edes kaikki helsinkiläiset eivät ole kuulleetkaan mistään Postipuistosta.

    Äänestä

  • Saitko tarjouksen postiljoonista vai postimiehestä? Jännityksellä odotan miten käy, meillä 159xxx ja haussa kolmio ja tämä alue kiinnostaa nimenomaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Saitko tarjouksen postiljoonista vai postimiehestä? Jännityksellä odotan miten käy, meillä 159xxx ja haussa kolmio ja tämä alue kiinnostaa nimenomaan.

    Postimies. Helsingin Asuntotuotanto AT:n sivuilta. Hakuhan päättyi 16.12.2019. Asuntoja kaikkiaan 81 kpl. Välilehti huoneistot.

    -otin talteen tilanteen 29.2.2020. Välilehdellä on listaus asunnoista, viimeisessä sarakkeessa on Varattu. Puuttuvista asunnosta on varmaan sitten tehty sopimus (tai maksettu varausmaksu). Listauksessa kaikkiaan 36 kpl asuntoa. Siis 81 - 45 = 36. Tämän mukaan 45 asunnosta on tehty sopimus (tai maksettu varausmaksu).

    -sitten tilanne 14.3.2020. Listauksessa 23 kpl asuntoja. Siis 81 - 58 = 23 kpl. Tämän mukaan 58 asunnosta on tehty sopimus (tai maksettu varausmaksu).

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aina joudutaan paaluttamaan ! Oho tuosta numerosta. Minulle tarjottiin toisellakieroksella 5 kerroksen yksiötä a15 asuntoa nro 116xxx . Ei liiku näköjään.

    Tuli tarjous 5.kerroksen kolmiosta numerolle 210XXX, otetaan vastaan. Ja se hella on keraaminen, tässä vaiheessa ei enää voi vaikuttaa materiaaleihin, mutta onneksi valinta oli tehty mieleisillä vaihtoehdoilla.

    Äänestä

Postimiehestä sain tarjouksen tuolla numerolla. Vähän kyllä itsekin ihmettelin, että tarjous kohteesta tuli. Kohde ei tosiaan taida olla kovin suosittu, johtuneekohan siitä, että alueella tullaan rakentamaan vielä pitkään (jopa 10 vuotta) ja ihan vieressä on aika ankean näköinen VR:n tosi iso junavarikko.

Äänestä
  • Voi olla joo tai sitten ihmiset ovat taktukoineet ja ajatelleet etteivät ylimpien kerroksien asuntoja edes hae kun ei niitä kuitenkaan saa... Ja sitten ne menevät suurille numeroille. Meitä kiinnostaa alueessa työpaikan läheisyys, pienet käyttövastikkeet kohteessa ja lapsen tuleva koulualue, joka parempi kuun nykyinen idässä oli koulualue sitten Pasila, Metsälä, Oulunkylä tai Maunula. Palvelujen läheisyys tai se että jatkossa rakennetaan ei ole meille olennaista, varsinkin jos kivat naapurit ja pihapiiri muuten.

    Äänestä

Kertokaa joku ettei näihin oikeasti laiteta v. 2021 vielä valurautahellaa? Pistää silmään monissa hason rakennusselosteissa! Pääseekö uudiskohteiden sisustuksiin vaikuttamaan lainkaan?

Äänestä
  • Riippuu rakennuttajasta kuinka paljon on valinnanvaraa kodinkoneissa ja pintamateriaaleissa. Jotkut tarjoavat pari erilaista pintamateriaalivaihtoehtoa ja kodinkoneisiin jotain valinnaisia päivitysmahdollisuuksia, esim. induktioliettä jne. Joissain kohteissa on vedetty vain kaikille oletuksena samat setit.

    Äänestä

  • Keraamiset liedet tulee. Lieden saa rosterin värisenä vain jos ottaa induktion. Astianpesukone ja jääkaappipakastin kuuluu hintaan valkeana. Lisämaksusta rosterin väri.

    Äänestä

  • Keraaminen liesi tulee tai induktio lisämaksusta. Pintamateriaalit sai valita kolmesta vaihtoehdosta. Valinnat piti tehdä maaliskuun alkuun mennessä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Keraamiset liedet tulee. Lieden saa rosterin värisenä vain jos ottaa induktion. Astianpesukone ja jääkaappipakastin kuuluu hintaan valkeana. Lisämaksusta rosterin väri.

    Rosterisista olisi tullut reilu lisämaksu. Induktiolieden sai myös valkoisena. Astianpesukone myös lisämaksulla, ei kuulu hintaan.

    Äänestä

Pitkä odotus vielä edessä ennen kuin talo on valmis. Projektisuunnitelman mukaan samassa kortteissa oleva Hitas-talo rakennetaan valmiiksi ja molemmat talot luovutetaan samaan aikaan. Tämä tarkoittaisi sitä että Postimies odottaisi valmiina tyhjillään muutaman kuukauden. Voiko tämä tosiaan pitää paikkansa? Vai olisiko toiveita päästä muuttamaan jo aiemmin?

Äänestä
  • Sain viestin, jossa kysyttiin halukkuutta muuttaa arvioitua aiemmin, tämän vuoden joulukuussa, eli puoli vuotta aiemmin kuin alkuperäinen arvio. Vastasin kyllä, mutta jäin vielä miettimään että miten tämä asia etenee. Mennäänkö enemmistön toiveiden mukaan vai pääseekö kaikki halukkaat muuttamaan aiemmin ja muut kesällä 2022? Tietääkö joku?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sain viestin, jossa kysyttiin halukkuutta muuttaa arvioitua aiemmin, tämän vuoden joulukuussa, eli puoli vuotta aiemmin kuin alkuperäinen arvio. Vastasin kyllä, mutta jäin vielä miettimään että miten tämä asia etenee. Mennäänkö enemmistön toiveiden mukaan vai pääseekö kaikki halukkaat muuttamaan aiemmin ja muut kesällä 2022? Tietääkö joku?

    Onpa rivakasti edennyt tämä kohde. Ja nopeasti on Postipuistoon tulossa lähikauppakin:

    https://www.uuttahelsinkia.fi/fi/uutiset/2021-05-28/postipuisto-saa-oman-kaupan

    Pasilan Postipuistoon aukeaa syyskuun alussa ensimmäinen kauppa, kun Rullakkokadun Alepa avaa ovensa. Rullakkokadulle on tulossa myyntipinta-alaltaan 350m2 laajuinen myymälä. Myymälä on avoinna arkisin klo 6.30–23 ja sunnuntaisin 9–23. Alepan yhteyteen tulee myös Nosto-automaatti ja pakettipiste.

    (Rullakkokatu 1:seen Ilmariselle rakennettavan talon kivijalkaan tulossa tuo Alepa.)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sain viestin, jossa kysyttiin halukkuutta muuttaa arvioitua aiemmin, tämän vuoden joulukuussa, eli puoli vuotta aiemmin kuin alkuperäinen arvio. Vastasin kyllä, mutta jäin vielä miettimään että miten tämä asia etenee. Mennäänkö enemmistön toiveiden mukaan vai pääseekö kaikki halukkaat muuttamaan aiemmin ja muut kesällä 2022? Tietääkö joku?

    Minä myös ja ilmoittauduin halukkaaksi muuttamaan heti kun mahdollista
    Ei selvinnyt miten etenee

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minä myös ja ilmoittauduin halukkaaksi muuttamaan heti kun mahdollista
    Ei selvinnyt miten etenee

    Olisi mukavaa, jos muistaisitte tänne kirjoittaa, miten tuo aiemmin muuttamisen asia lopulta eteni.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olisi mukavaa, jos muistaisitte tänne kirjoittaa, miten tuo aiemmin muuttamisen asia lopulta eteni.

    Pidetään mielessä
    Kärsimättömänä odotan että jotain kuuluisi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olisi mukavaa, jos muistaisitte tänne kirjoittaa, miten tuo aiemmin muuttamisen asia lopulta eteni.

    Kysyttiin ja vastattiin, että mielellään muutetaan heti, kun mahdollista. Nyt odotetaan 😊

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sain viestin, jossa kysyttiin halukkuutta muuttaa arvioitua aiemmin, tämän vuoden joulukuussa, eli puoli vuotta aiemmin kuin alkuperäinen arvio. Vastasin kyllä, mutta jäin vielä miettimään että miten tämä asia etenee. Mennäänkö enemmistön toiveiden mukaan vai pääseekö kaikki halukkaat muuttamaan aiemmin ja muut kesällä 2022? Tietääkö joku?

    Kyselin tästä ja mulle vastattiin, että tieto muuttoajankohdasta ilmoitetaan asukkaille kesäkuun aikana. No, ei ole tullut mitään tietoa ja on jo heinäkuu. Mikähän tässä on vai tuliko vain lomat yllättäen päälle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyselin tästä ja mulle vastattiin, että tieto muuttoajankohdasta ilmoitetaan asukkaille kesäkuun aikana. No, ei ole tullut mitään tietoa ja on jo heinäkuu. Mikähän tässä on vai tuliko vain lomat yllättäen päälle.

    Eiköhän aiempi muutto ole jäissä turvallisuussyistä. Siinä vieressä rakennetaan sitä alueen keskusvankilaa (Veturia), jonka työmaalla sattui juuri kuolemaan johtanut onnettomuus. Siellä on yksinkertaisesti liian ahdasta ja vaarallista asua toistaiseksi!

    Minulle sanottiin muutama päivä sitten, että elokuussa tulee tietoa ja todennäköisesti alkuperäinen ajankohta pitää sittenkin

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eiköhän aiempi muutto ole jäissä turvallisuussyistä. Siinä vieressä rakennetaan sitä alueen keskusvankilaa (Veturia), jonka työmaalla sattui juuri kuolemaan johtanut onnettomuus. Siellä on yksinkertaisesti liian ahdasta ja vaarallista asua toistaiseksi!

    Siellähän asuu jo ihmisiä ja syyskuussa on muuttamassa paljon lisää, avataan kauppa ym. Outoa jos sellainen olisi syynä...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Siellähän asuu jo ihmisiä ja syyskuussa on muuttamassa paljon lisää, avataan kauppa ym. Outoa jos sellainen olisi syynä...

    Käytiin tuolla pyöräilemässä jonain sunnuntaina. Jonkin työmaan edessä meni autoonsa rakennusliikkeen edustajan näköinen tyyppi, joka ei selvästikään tykännyt katselijoista. Just se puoli on tosi ahdas ja kadut on kapeita kuiluja, ei sellaisia leveitä niin kuin kuvissa. Lasten kanssa olisi hurjaa muuttaa alueelle. On muuten kuin pätsi kesällä ja jäätävän viimainen talvella. Ei vissiin osattu ajatella lämpösaarekeilmiötä eikä paljon muutakaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Siellähän asuu jo ihmisiä ja syyskuussa on muuttamassa paljon lisää, avataan kauppa ym. Outoa jos sellainen olisi syynä...

    Elokuussa piti kuulla, milloin pääsee muuttamaan. Keväästä saakka tietoa odotettu. Elokuu lähenee loppuaan ja hiljaisuus jatkuu. Mikä tässä kestää. Ihan sama onko se muutto tammi vai kesäkuussa kunhan se kerrottaisiin myös muuttajille

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Elokuussa piti kuulla, milloin pääsee muuttamaan. Keväästä saakka tietoa odotettu. Elokuu lähenee loppuaan ja hiljaisuus jatkuu. Mikä tässä kestää. Ihan sama onko se muutto tammi vai kesäkuussa kunhan se kerrottaisiin myös muuttajille

    Tuolta sitä kai voinee arvuutella
    https://www.ncc.fi/projektit/as-oy-helsingin-kuriiri-ja-haso-postimies-helsinki/

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Käytiin tuolla pyöräilemässä jonain sunnuntaina. Jonkin työmaan edessä meni autoonsa rakennusliikkeen edustajan näköinen tyyppi, joka ei selvästikään tykännyt katselijoista. Just se puoli on tosi ahdas ja kadut on kapeita kuiluja, ei sellaisia leveitä niin kuin kuvissa. Lasten kanssa olisi hurjaa muuttaa alueelle. On muuten kuin pätsi kesällä ja jäätävän viimainen talvella. Ei vissiin osattu ajatella lämpösaarekeilmiötä eikä paljon muutakaan.

    Olen asunut alueella noin vuoden ja on kyllä ollut hyvä alue.Sisäpihoilla on se elämä ja naapurusto rauhallista. Paljon nuoria,hyvinkäyttäytyviä lapsiperheitä.Lemmikkejä sulassa sovussa.Lainataan porakonetteaym.jos tarvetta,apua löytyy jos haluaa.Ei ole kyllä pätsi tai jäätävän kylmää.Metsään pääsee jos haluaa lähteä nopeasti minuuteissa luontoon.
    Pyörällä pääsee suoraan esim.Triplaan tai metsäreittiä kierrellen.Kauppa Alepa vieressä,postipaketit tulee sinne ja siellä myös Nosto.automaatti käteistä varten. Ei ole ollut mitään huonoja lieveilmiöitä ,saa nukkua yöt hiljaisuudessa. Naapurit ei örvellä.En tiedä mitä pitäisi saada lisää,kaikki toimii. Bussit 23,63 Lastentarha/päiväkoti rakennetaan pian? Ei ole mitään huonoa sanottavaa. :)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Elokuussa piti kuulla, milloin pääsee muuttamaan. Keväästä saakka tietoa odotettu. Elokuu lähenee loppuaan ja hiljaisuus jatkuu. Mikä tässä kestää. Ihan sama onko se muutto tammi vai kesäkuussa kunhan se kerrottaisiin myös muuttajille

    Tänään tuli hieman epämääräinen vahvistusviesti valmistumisajankohdasta: valmistuu keväällä ja asukkaille ilmoitetaan 3 kk ennen valmistumista tarkka ajankohta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tänään tuli hieman epämääräinen vahvistusviesti valmistumisajankohdasta: valmistuu keväällä ja asukkaille ilmoitetaan 3 kk ennen valmistumista tarkka ajankohta.

    NCC:n projektit sivulla Postimies/Kuriiri näkyy kalenterissa edelleen, että Postimies valmistuu tämän vuoden puolella ja Kuriiri vasta keväällä -22. Ilmeisesti, syystä tai toisesta, luovutaminen täytyy tehdä tai tehdään kuitenkin yhtä aikaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    NCC:n projektit sivulla Postimies/Kuriiri näkyy kalenterissa edelleen, että Postimies valmistuu tämän vuoden puolella ja Kuriiri vasta keväällä -22. Ilmeisesti, syystä tai toisesta, luovutaminen täytyy tehdä tai tehdään kuitenkin yhtä aikaa.

    Muuttotarkastuskset D-portaassa ovat viikolla 45 eli samalla tahdilla kaikki muuttotarkastukset on tehty marras-joulukuun vaihteessa. Talo on siis viittä vaille valmis, minkä näyttää NCC:n projektiaikataulukin. Ei voi kun ihmetellä muuttoaikataulun venymistä. Jotain asukkaille jätetään kertomatta syistä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olen asunut alueella noin vuoden ja on kyllä ollut hyvä alue.Sisäpihoilla on se elämä ja naapurusto rauhallista. Paljon nuoria,hyvinkäyttäytyviä lapsiperheitä.Lemmikkejä sulassa sovussa.Lainataan porakonetteaym.jos tarvetta,apua löytyy jos haluaa.Ei ole kyllä pätsi tai jäätävän kylmää.Metsään pääsee jos haluaa lähteä nopeasti minuuteissa luontoon.
    Pyörällä pääsee suoraan esim.Triplaan tai metsäreittiä kierrellen.Kauppa Alepa vieressä,postipaketit tulee sinne ja siellä myös Nosto.automaatti käteistä varten. Ei ole ollut mitään huonoja lieveilmiöitä ,saa nukkua yöt hiljaisuudessa. Naapurit ei örvellä.En tiedä mitä pitäisi saada lisää,kaikki toimii. Bussit 23,63 Lastentarha/päiväkoti rakennetaan pian? Ei ole mitään huonoa sanottavaa. :)

    Entä se karmea polttoöljyn haju joka tulee VR:n varikolta kun ne niitä junia siirtelee vanhalla haisevalla kalustolla? Ja haju muuten leijuu tuolla pitkin päivää eikä häviä poies. Onko se mielestäsi mukavaa ja lisääkö se viihtyvyyttä alueella?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Muuttotarkastuskset D-portaassa ovat viikolla 45 eli samalla tahdilla kaikki muuttotarkastukset on tehty marras-joulukuun vaihteessa. Talo on siis viittä vaille valmis, minkä näyttää NCC:n projektiaikataulukin. Ei voi kun ihmetellä muuttoaikataulun venymistä. Jotain asukkaille jätetään kertomatta syistä.

    B Portaassa tarkastukset viikolla 47

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Entä se karmea polttoöljyn haju joka tulee VR:n varikolta kun ne niitä junia siirtelee vanhalla haisevalla kalustolla? Ja haju muuten leijuu tuolla pitkin päivää eikä häviä poies. Onko se mielestäsi mukavaa ja lisääkö se viihtyvyyttä alueella?

    Hieno homma, että olet huolissasi, mutta valitettavasti polttoöljyn suloinen tuoksu ei tänne saakka kantaudu.

    Äänestä

Enpä usko että asukkailta pimitetään tietoa tai muutossa mitään ihmeellistä, vaikka tulee olemaankin vasta keväällä 22. Esimerkiksi D-portaan päätyseinä on "tekemättä", ehkä siihenkin tulevat tiilet vasta kun homma alkaa olla kokonaisuudessaan purkissa, eli siinä vaiheessa kun Kuriirikin on valmis. voisi olla hankala jatkaa rakentamista Kuriirissa jos pihalla pyörisi jo lapsia leikkimässä jne. eli eiköhän turvallisuus ole tässä vaan syynä. Onhan se tylsää, mutta onpahan sitten valmiimpaa kun pääsee muuttamaan.

Äänestä
  • Tuo D-portaan päätyseinä, sininen seinä, on valmis. Siihen ei tule mitään tiiliä päälle. Tämä oli kyllä yllätys. Itse en ainakaan rakennusvaiheen kuvista osannut katsoa, että seinä jäisi tuollaiseksi. Todella outo väri seinälle, mutta ei voi mitään.

    Äänestä

Koko muu katu on vielä aivan kesken, kadulle ulottuvaa työmaata on joka suunnassa. Rekkoja kulkee yms. Itse emme ainakaan edes haluaisi nyt muuttaa. Pienten koululaisten olisi todella vaarallista kulkea kadulla itsekseen. Toivottavasti alue on valmiimpi keväällä! Hirvittää!

Äänestä

Mitä asunnoissa käyneet on tykänneet? Onko vastannut odotuksia?

Ainakin tyhjillään näytti tilavalta. Ainoa “yllätys" oli sauna, joka olikin livenä pikkuruisen näköinen. Vikoja ei löytynyt, huolella oli tehty.

Äänestä
  • Asuno vastasi odotuksia pääpiirteissään. Ei mitään kummempia ylläreitä, olihan kaikki materiaalivaihtoehdot todella neutraaleja. Laadukkaalta kyllä näytti.

    Parasta oli se, kun nyt pääsi asuntoon sisälle ja näki miltä näkymät ulospäin asunnosta näyttävät. Sauna näytti tosi söpöltä, vaikka ihan standardi taitaa olla. Olin valinnut keittiön välitilaan valkoiset laatat, tummahko saumaslaasti oli pettymys. Yhden makuuhuoneen aika alas tuleva ikkuna vaikeuttaa kalustamista, etenkin kun huone muutenkin hankalasti kalustettava.

    Äänestä

Todella hyvältä näytti työn jälki minunkin mielestä. Vähän listoja irvisteli, mutta nekin oli laitettu toiseen katselukertaan kuntoon. Ikkunoiden korkeudet olivat parissa kohtaa yllätys. Kun seison seinän vieressä, ikkuna jää kasvojeni alapuolelle. Ei näitä osaa pohjista lukea, tiedä saiko asukkaat koskaan edes sellaisia pohjia nähtäväksi, mistä nämä olisi pystynyt katsomaan. Toisaalta, ei olisi varmaankaan vaikuttanut päätökseen ottaa asunto. Myös käytävien väritykset olivat aika ylläri. Ehkä vähän jo vanhanaikaista limea, hillitymmät ja neutraalimmat sävyt olisivat mielestäni aikaa kestävämmät, etenkin kun sisälle materiaalivalinnat olivat aika basic-tasoa. Mutta näillä mennään. Tiivistä kaupunkiasumista, mutta kivalta näyttää mm. tuleva piha jne.

Äänestä
  • Pieni harmitus on siitä, että talon annetaan olla valmiina kuukausitolkulla, ja sitten keksitään muuttorumba vapuksi. Aikaikkunaa olisi voinut laventaa joustavaksi. Onhan projekti talonrakennusurakkana poikkeuksellinen etenkin keston osalta.

    Äänestä

Onko kellään tietoa, muuttavatko Kuriirin asukkaat myöskin vappuna?

Äänestä
  • Kyllä muuttavat. 28.4 on avainten luovutus.

    Äänestä

Käväisin katsomassa tulevia kulmia. Hieman mietityttää, että muutaman viikon päästä pitäisi tuonne muuttaa. Ympärillä pelkkää rakennustyömaata, ei edes jalkakäytäviä saati suojatietä...

Äänestä

Onko kukaan saanut tarjousta tuosta vapautuneesta 3h asunnosta vielä? Haettiin 9 vuotta vanhalla numerolla, ei ole kuulunut mitään ja mennyt kaksi viikkoa. Yhä status "käsittelyssä".

Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Hei! Mistä löydätte asuntojen pohjapiirrustuksia? Tuleekohan tuo olemaan suosittu kohde? Ilmeisesti haku siihen on vasta tulossa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu