Kauanko kestää jokapäiväistä juomista

En löytänyt googlen avulla,mutta oisin ihan mielenkiinnosta kyselly onko jollain kokemuksia. Ex vaimoni on juonut jokaikinen päivä 5vuoden ajan, n10-15 tölkkiä kaljaa. Ei varmaan epäselvää mistä erojohtu,mutta kiinnostus johtunee siitä kun meillä on 10v tyttö vk-vk systeemillä. Paljon kerkesin nähä alkoholisti helvettiä,mutta kauanko voi nuilla määrillä 29vnaisen sisuskalut kestää?😟
5524
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Riippuu ihan ihmisestä kauanko kestää kun jokaisen sisuskalut ovat omanlaisensa. Itse join aikoinaan suurempiakin määriä ja reilusti kauemmin kuin viisi vuotta, olen myös nainen. Ja edelleen hengissä, tosin juominen on fyysiset vaivat saanut aikaiseksi.

Äänestä

Tuo on jo niin suuri kalorimäärä, että joko hän lihoo koko ajan tai sitten syö vain vähän ruokaa. Tai sitten on kovasti iso ihminen. Pieneen ruokamäärään ei mahdu kaikki tarvittavat vitamiinin ja kivennäisaineet. Kun ravinto on köyhää, ei kauan kestä kun alkaa tulla diabetes, rasvamaksa ja muita sairauksia. Sen sijaan jos liikunnalla kuluttaa nuo kalorit ja vielä syö terveellisesti niin voi mennä parikymmentä vuotta. Toiset ottavat purkista vitamiinit ja kiv.aineet, silläkin pääsee pitkälle.
Kokemusta sen verran että kun juon pullon punkkua illan mittaan, se korvaa aterian, en syö kuin pari juustoviipaletta, viinipullossa on kaloreita yhden aterian verran n. 600 kcal. Näin paino pysyy tolkussa.

Äänestä

7 vuotta kirkasta viinaa joka päivä...pullo tai 2

Äänestä

Katselin tässä taannoin Youtubesta dokkarin, joka käsitteli jokseenkin samoja asioita kuin aloituksessa oli kyse.

Yksilökohtaisia eroja tietysti on, mutta ei ole mikään mahdottomuus juoda vatsaansa palloksi ja naamaansa keltaiseksi jo ennenkuin täyttää kolmekymmentä vuotta.

Linkki dokkariin: https://www.youtube.com/watch?v=EIFGWUb0ynk&t=45s

Äänestä

Exäsi juo erittän maltillisesti ja kohtuudella, ei ole mitään huolta. Suositeltava määrä ankoholia on 17 annosta per päivä.

Terveisin

Nuori Lääkäri

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

En löytänyt googlen avulla,mutta oisin ihan mielenkiinnosta kyselly onko jollain kokemuksia. Ex vaimoni on juonut jokaikinen päivä 5vuoden ajan, n10-15 tölkkiä kaljaa. Ei varmaan epäselvää mistä erojohtu,mutta kiinnostus johtunee siitä kun meillä on 10v tyttö vk-vk systeemillä. Paljon kerkesin nähä alkoholisti helvettiä,mutta kauanko voi nuilla määrillä 29vnaisen sisuskalut kestää?😟

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu