Miten taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja eroaa muista hallituksen jäsenistä?
Taloyhtiön hallitus
Anonyymi
4163
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Erottuu se niin, että luulee olevansa maailman napa. Ainakin meidän rivarissa, kun yks eukko, pyrkyrin oloinen siihen päästettiin.
Juuri niin! Asunto-osakeyhtiölaki on tuntematon, ei tiedetä sen sisällöstä mitään ja oma etu edellä hoidetaan taloyhtiön asioita.
Käytännössä ei mitenkään muuten, kuin että jos hallitus äänestää, ja äänet menevät tasan, niin pj ääni ratkaisee. Kutsuu hallituksen koolle. Tosin muutkin jäsenet voi sen tehdä. Mahdollisrsti on nimikirjoitusoikeus. Se riippuu yhtiöjärjestyksestä. Mutta periaatteessa ihan sama kuin muutkin hallituksen jäsenet. Valtaa ei ole yhtään enempää kuin muillakin jäsenillä.
Meidän rivarissa puheenjohtaja on aika johtaja, hän esim päättää kahden muun hallituksen jäsenen kanssa esim puiden kaadosta takapihoilla ,muilta ei kysytä, omalla pihallaan hänellä on suuri muovinen uima-allas , muilla ei ole muuta kun jokunen puu ja pensas ja jonkinmoinen terassi, ja minulla pari omenapuuta.
Näistä omenapuiden kaadoista hän kuulemma päättää ja näin kävi , kun olin poissa viikon niin oli puu kaadettu pihallani , tai niinkö taloyhtiön piha se tietenkin on.