Laiton ase lahjana, kaverin puolesta vaan

Siis en minä vaan kaveri kuuli huoltoasemalla ongelmasta.
-Kävin siis exreme matkalla idässä. En halunnut hypätä mistään niin päädyin ampuma radalle. Ammuttiin iloisesti AK-47:llä. Maksoi kyllä yllättävän paljon. En ruvennut ummikkona väittelemään.
Kuukausi matkan jälkeen sain paketin työpaikalle. Olin siis jossain vaihteessa antanut työpaikanosoitteen. Paketissa oli käyttämäni ase äänenvaimentimella, pari laatikkoa patruunoita.
Nyt se on pukukaapissani. Jos pidän sen ja käryän siitä millaisen tuomion saan?
6196
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Et niin minkäänlaista tuomiota tule saamaan. Kansalaiset saavat omistaa minkäläisen ruutiaseen tahansa, vaikka 20MM:sen käsitykin. Ruutiaseet katsotaan nyt jo vanhanaikaiseksi. Kuitenkin edellen itsepuolustus aseina käyttökelpoisia. Sotilasaseet ovat ruutiaseista edelleen kehittyneitä.

Äänestä

Luulisin kyseessä olevan törkeä ampuma-aserikos, mikäli ak-47 asetta hallussanne pidätte.

Äänestä
  • Näin on. Törkeästä ampuma-aserikoksesta tuomitaan vankeutta 4 kk - 4 vuotta. Myös ase tuomitaan valtiolle menetetyksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Näin on. Törkeästä ampuma-aserikoksesta tuomitaan vankeutta 4 kk - 4 vuotta. Myös ase tuomitaan valtiolle menetetyksi.

    Poliisit ja muut viranomaiset kävelevät kaupoissa, kahviloissa sekä kaudlla asestettuna niin tähän kannaattaa vedota sillä ei heilläkään oikeasti ole oikeutta kantaa asetta julkisella paikalla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Poliisit ja muut viranomaiset kävelevät kaupoissa, kahviloissa sekä kaudlla asestettuna niin tähän kannaattaa vedota sillä ei heilläkään oikeasti ole oikeutta kantaa asetta julkisella paikalla.

    Olet siis sitä mieltä, että kun poliiseilla ei oikeasti ole oikeutta kantaa asetta julkisella paikalla niin se tapahtuu leikisti !

    Poliisit eivät omista kuin omat aseensa, virassa käytetyt ovat valtion omistamia aseita, eikä valtion aseisiin tarvita erikseen hallussapitolupaa. Oikeus hallussapitoon kuuluu virkaan. Omien aseiden hallussapitoon poliisit tarvitsevat luvat kuten muutkin.

    Ampuma-aselain 56 §:n mukaan kuka tahansa saa kantaa julkisella paikalla ampuma-asetta, jos ase on työtä varten annettu ja siihen on asianmukainen lupa, mutta vain sitä asetta.
    Luvallisen aseen kuljettaminen julkisella paikalla on sallittu, mutta aseen täytyy olla verhottu.

    Äänestä

No nyt meni puihin ja pahasti.Sulla tuo lakitietämys on ihan hukassa,poliisi saa kantaa ja käyttää asetta julkisella paikalla jos tilanne niin vaatii.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jormalaiset kirjoitti:

Siis en minä vaan kaveri kuuli huoltoasemalla ongelmasta.
-Kävin siis exreme matkalla idässä. En halunnut hypätä mistään niin päädyin ampuma radalle. Ammuttiin iloisesti AK-47:llä. Maksoi kyllä yllättävän paljon. En ruvennut ummikkona väittelemään.
Kuukausi matkan jälkeen sain paketin työpaikalle. Olin siis jossain vaihteessa antanut työpaikanosoitteen. Paketissa oli käyttämäni ase äänenvaimentimella, pari laatikkoa patruunoita.
Nyt se on pukukaapissani. Jos pidän sen ja käryän siitä millaisen tuomion saan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu