Peleissä voittaminen ja häviäminen ei ole tuurista kiinni

Mitään satunnaislukugeneraattoreita ei ole olemassakaan. Kaikki pelit ovat ohjelmoituja niin, että pelaaja saadaan voitoilla riippuvaiseksi pelaamisesta, jonka jälkeen alkaa armoton rahastus pelaajan kuvitellessa, että voiton on pakko tulla taas kohta kun tarpeeksi panostaa. Sopivassa kohdassa voitto taas napsahtaakin, jotta pelaaja koukuttuu yhä lisää.
Naurattaa aivan kun jotkut sanovat voittavansa osaamalla pelata oikein. He ovat yhtä lailla kontrolloituja kuin häviäjätkin. Totta kai osalle annetaan enemmän ettei epäilyksiä heräisi.
Herätkää hieman ihmiset! Älkää tieten tahtoen joutuko vedätetyksi. Peliyhtiöt käyttävät hyväkseen riippuvuuttanne. Muistutukset vastuullisesta pelaamisesta sivustoilla saavat teidät vain luulemaan, että hallitsette tilanteen.
Pelien taustalla pyörii tietämättänne ovela psykologinen peli, jonka uhreja olette kaikki tyynni, voittajat ja häviäjät.
Ei se niin mene, että se ei pelaa joka pelkää, vaan se ei pelaa, joka osaa vähänkin ajatella omilla aivoillaan!
Tämänkin paasaukseni olisi tietysti voinut sanoa lyhyesti ja ytimekkäästi, kuten eräs henkilö toisessa yhteydessä; "Kusetusta koko homma".
3299
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

laitapa nyt muutama kolikko, mieluummin setelikin käy, taas Veikkauksen kerjäläiseen, eli pelikoneeseen.

1Äänestä

Pelikoneiden kuvanotoista en tiedä, mutta netissä pelatessa jokainen pelitapahtuma kirjautuu pelihistoriaan ja tätä tietoa peliohjelmat käyttävät määrittäessään sen mitä tulet saamaan ja mitä häviämään. Jokainen pelaaja joutuu ohjelmoinnin piiriin, sitä ei voi välttää. Datankeruu kerää tietoa pelikäyttäytymisestäsi, talletustesi ja panostuksesi perusteella sinusta luodaan profiili, jota ohjaillaan automaattisesti. Ei peliyhtiön työntekijöillä ole aikaa jokaista pelaajaa erikseen profiloida, ohjelma sen tekee. Työntekijöille maksetaan siitä, että he houkuttelevat korkean riippuvuusriskin profiilin pelaajia pelaamaan enemmän.
Hommassa ei ole mitään ihmeellistä. Netissä kerätään sinusta tietoja muutenkin, mm. mainostamista varten. Joka hakusanasi tulee rekisteröidyksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Mitään satunnaislukugeneraattoreita ei ole olemassakaan. Kaikki pelit ovat ohjelmoituja niin, että pelaaja saadaan voitoilla riippuvaiseksi pelaamisesta, jonka jälkeen alkaa armoton rahastus pelaajan kuvitellessa, että voiton on pakko tulla taas kohta kun tarpeeksi panostaa. Sopivassa kohdassa voitto taas napsahtaakin, jotta pelaaja koukuttuu yhä lisää.
Naurattaa aivan kun jotkut sanovat voittavansa osaamalla pelata oikein. He ovat yhtä lailla kontrolloituja kuin häviäjätkin. Totta kai osalle annetaan enemmän ettei epäilyksiä heräisi.
Herätkää hieman ihmiset! Älkää tieten tahtoen joutuko vedätetyksi. Peliyhtiöt käyttävät hyväkseen riippuvuuttanne. Muistutukset vastuullisesta pelaamisesta sivustoilla saavat teidät vain luulemaan, että hallitsette tilanteen.
Pelien taustalla pyörii tietämättänne ovela psykologinen peli, jonka uhreja olette kaikki tyynni, voittajat ja häviäjät.
Ei se niin mene, että se ei pelaa joka pelkää, vaan se ei pelaa, joka osaa vähänkin ajatella omilla aivoillaan!
Tämänkin paasaukseni olisi tietysti voinut sanoa lyhyesti ja ytimekkäästi, kuten eräs henkilö toisessa yhteydessä; "Kusetusta koko homma".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu