Nyt löytyi todellinen WC-taparikollinen

Wincapitan jäsenistön joukosta löytyi typerä, ahne ja hölmö taparikollinen. Se on varmasti lohduttava tieto Ada Flinkille ja Valuutta-Moktarille.

///

WinCapitaan sijoittanut sai tyrmäyksen velkajärjestelyhakemukseensa.

Mies sijoitti klubiin omia rahojaan runsaat 11 000 euroa ja nosti sijoitusklubista yli 46 000 euroa. Miehen piti sijoittaa WinCapitaan myös kolmen muun miehen rahoja 171 000 euroa.

Tuttavakolmikon rahat katosivat eikä noin 50-vuotias mies ole antanut oikeudelle uskottavaa selvitystä, missä rahat ovat. Hakija (mies) väitti, ettei olisi saanut rahoja, mutta kolmen miehen kertomukset todistavat toista. Käräjäoikeudessa hakijalla oli tilaisuus kertoa rahojen kohtalosta, hän kuitenkin vaikeni. Kun velkajärjestelyhakemusta käsiteltiin alkuvuonna käräjäoikeudessa, oli hakijalla tilaisuus kertoa, minne 171 000 euroa katosivat. Hakija kiisti edelleen, että olisi saanut kolmikolta rahat.

Tuttavakolmikko oli jo aiemmissa oikeudenkäynneissä kertonut rahojen luovuttamisesta miehelle, ja kolmikko esitti oikeudessa kirjalliset todisteet rahojensa siirrosta. Oikeuden mukaan rahat jäivät velkajärjestelyä hakeneen miehen hyödyksi eikä oikeus epäillyt kolmikon kertomuksia.

Miehellä oli mahdollisuus esittää kolmikon kertomuksia heikentävää näyttöä suoritetuista maksuista, mutta hän ei käyttänyt tilaisuutta hyväkseen. Käräjäoikeus piti selvänä, että rahat jäivät hakijalle. Miehellä oli uusi mahdollisuus esittää miesten kertomuksia heikentävää näyttöä, mutta hän ei taaskaan käyttänyt tilaisuutta hyväkseen. Käräjäoikeus piti selvänä, että rahat jäivät miehelle itselleen.

Miehellä ei ollut omaisuutta, joka olisi voitu ulosmitata. Oikeuden mukaan hakija ei kuitenkaan ole maksukyvytön ja hylkäsi velkajärjestelyhakemuksen.

https://www.is.fi/taloussanomat/oma-raha/art-2000006117625.html

///

Tyhmä, hölmö ja ahne taparikollinen piti tuttaviltaan saamat 171.000 euroa itse, ja lausui oikeudessa, että ei ole saanut rahoja. Tuttavat esittivät näyttöä rahansiirrosta, mutta taparikollinen ei halunnut esittää vastanäyttöä. No, ketä oikeuden pitäisi uskoa; ei ole tietenkään kuin yksi vaihtoehto.

Tyhmä, hölmö ja ahne taparikollinen ei päässyt velkajärjestelyyn, vaan joutuu tavalla tai toisella kaivamaan kuvettaan. Kuten aivan oikein onkin.

Juttu ei kerro, onko miestä syytetty kavalluksesta. Käräjäoikeuden tuomion mukaan mies oli toiminut vilpittömässä mielessä sijoittaessaan WinCapitaan. Sen sijaan hän ei toiminut vilpittömässä mielessä pitäessään tuttaviensa rahat.

Ada Flink ja Moktar-Valuuttakauppias ovat nyt osoittaneet, että 12 000 Wincapita-jäsenen joukosta löytyy ainakin yksi todella ahne, tyhmä ja hölmö taparikollinen. Ollaan kaikki iloisia Flinkin ja Moktarin puolesta.
43311
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 43

Vanhimmat

|| Tuttavakolmikko oli jo aiemmissa oikeudenkäynneissä kertonut rahojen luovuttamisesta miehelle, ja kolmikko esitti oikeudessa kirjalliset todisteet rahojensa siirrosta. ||

Koskaan ei pidä antaa tai lainata rahaa sukulaisilleen tai tuttavilleen. Antaa pankkien hoitaa tuollaiset asiat.

Äänestä

|| Miehellä oli mahdollisuus esittää kolmikon kertomuksia heikentävää näyttöä suoritetuista maksuista, mutta hän ei käyttänyt tilaisuutta hyväkseen..... Miehellä oli uusi mahdollisuus esittää miesten kertomuksia heikentävää näyttöä, mutta hän ei taaskaan käyttänyt tilaisuutta hyväkseen. Käräjäoikeus piti selvänä, että rahat jäivät miehelle itselleen. ||

Ilmiselvä huijari, joka huijasi Wincapitan varjolla tuttaviltaan rahat. Ihmettelen suuresti, miten mies kehtaa väittää, ettei ole edes saanut rahoja.

Äänestä

Moktar-Valuuttakauppias:+"Tilastokeskuksen+mukaan+Suomessa+tehtiin+vuonna+2011+petoksia+tai+kavalluksia+21023+kappaletta.+Väestöön+suhteutettuna+se+on+0.38%."Valuutta-Moktar+laski+väärin+samalla+tavoin,+kun+hän+väärensi+piin+desimaalit.+Moktarille+oli+käynyt+dekadi-+eli+pilkkuvirhe.+Moktar+kertoi+silmät+pyöreinä,+että+sponssinpösilöt+värvätessään+hyväuskoisia+mukaan+touhuun+ovat+syyllistyneet+rikokseen.+Voidaan+sanoa,+että+lähes+kaikki,+mitä+Flink+ja+Moktar-V+kertoivat,+oli+virheellistä+tietoa.

Äänestä
  • ||+Ada+Flink+ja+Moktar-Valuuttakauppias+ovat+nyt+osoittaneet,+että+12+000+Wincapita-jäsenen+joukosta+löytyy+ainakin+yksi+todella+ahne,+tyhmä+ja+hölmö+taparikollinen.+Ollaan+kaikki+iloisia+Flinkin+ja+Moktarin+puolesta.+||Tällaista+ei+tarvinne+hakea+WinCapitan+sisältä,+kyllä+kavallus+tunnetaan+rikoksena+ilman+Wincapitaakin.+Valuutta-Moktar+laski+aikoinaan+VIRHEELLISESTI,+että+keskiverto-suomalainen+tekaisee+petoksen+0,38+%:in+todennäköisyydellä,+ja+että+Winkkarissa+on+rikoskeskittymä.

    Äänestä

Kirjoitin noista varjopyramideista paljon ennen, kun edes Hande oli hokannut, jotta mistä on kyse.

Äänestä
  • Varjopyramidi on tapaus, jossa maksajalla ei ollut todellisuudessa lainkaan edes Wincapitan jäsenpaikkaa, vaan maksaja siipeili sponsorin hyväntahtoisuuden varassa. Varjopyramidi ei ole edes Wincapita-asia, ja varjopyramiditapaukset ovat puhtaasti tunkin ja sponsorin välisiä. Ne eivät kuulu esimerkiksi ORK:lle lainkaan.

    Äänestä

  • Voi vautsia. Onpas uutinen ja ihan uusi sellainen.

    Äänestä

  • Ensimmäisenä varjopyramideista foorumilla kirjoitti nimimerkki Cluso627 tai oikeastaan samaan aikaan MuroBBS:n kanssa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ensimmäisenä varjopyramideista foorumilla kirjoitti nimimerkki Cluso627 tai oikeastaan samaan aikaan MuroBBS:n kanssa.

    Enpä ala moisesta väittelemään. Ensimmäiset merkit varjopyramideista löysin forumilta loppukesällä 2007. Niissä houkuteltiin jäseniä liittymään "ale-hintaan".

    Äänestä

  • railisuominen kirjoitti:

    Ale-hinnasta ei ollut foorumilla mitään puhetta, sen sijaan alkoi ilmestyä epämääräisiä sähköpostiosoitteita, joissa varjoja kaupattiin. Kun lähestyin erästäkin tällaista osoitetta, yhtään oikean henkilön nimeä ei esiintynyt missään. Rahaa olisi saanut kyllä antaa.

    Kyllä oli. Tuolloin minimiliittymismaksu clubiin oli jotain luokkaa 3.000 €uroa. Tai oikeestaan silloin loppukesästä 2007 Hande oli pistänyt ns. "liittymishanat kiinni". osoittaakseen epäilijöille, että tämä homma pelittää ilman uusia jäseniäkin. Eli jäsenten hankinnan piti olla jäissä.

    Tuolloin alkoi olemaan niitä varjopyramideihin liittyviä selkeitä viitteitä forumeilla. Ale-hintaan myytiin paikkoja ja lupailtiin taivaat ja maat.

    Ei ollut alennusmyyntejä, älä keksi tarinoita. Hinta oli sama tai jopa korkeampi, koska virallisesti klubiin ei otettu uusia jäseniä. Viranomainen epäonnistui tiedotuksessa, joten lisää tunkkeja halusi mukaan bisnekseen. Varjopyramidi oli ainoa tapa päästä mukaan ellei ollut suhteita.

    Alea ei ollut. Piste.

    Kylläpäs oli. Juuri se, että sijoittajia haettiin alta kolmen tonnin sijoituksella mukaan pisti herätyskellot nupissani soimaan. Varsinaiset jäsenet eivät edes halunneet kolmen tonnin liittyjiä mukaan. Pelimiehillä oli minimi 5.000 ja isolla osalla mieluummin ei alta 10.000 €. Eihän kolmesta tonnista edes jäänyt sijoittamiseen oikeestaan yhtään mitään. Se kolme tonnia suli kaikkiin kiemuroihin.

    Kimppakivathan oli clubissa kielletty muiden, kuin perheenjäsenten kesken. Tuolloin nää varjopyramidihemmot vetosivat mm. siihen, että rahan pitää olla valmiina, kun Hande vähän raottaa ovea. Osa noista varjopyramidihemmoista oli varmastikin oikeita clubin jäseniä ja osa taas ihan ulkopuolisia haaskalla saalistavia.

    ||+Juuri+se,+että+sijoittajia+haettiin+alta+kolmen+tonnin+sijoituksella+mukaan+pisti+herätyskellot+nupissani+soimaan.+||EI+tuo+ole+mikään+alennusmyynti,+vaan+osa+varjopyramidia.+Huijari+keräsi+pikkusummia+(median+mukaan+myös+todella+suuria),+joista+kasasi+kokonaisuuksia+oman+jäsenyytensä+alle.+Varjon+vetäjä+kuvitteli,+että+klubi+tuottaa+hyvin,+josta+tuotosta+hän+palauttaa+osan+"sioittajille",+mutta+pitää+silti+leijonanosan+itse.+||+Se+kolme+tonnia+suli+kaikkiin+kiemuroihin.+||Et+edelleenkään+ymmärrä+kokonaisuutta,+vaikka+sinulla+on+ollut+yli+kymmenen+vuotta+aikaa+tustustua+asiaan.+Varjopyramidissa+ei+mennyt+mitään+kiemuroihin,+ainoastaan+varjon+vetäjälle.+Varjopaikkoja+saatiin+"myytyä"+sillä+perusteella,+että+kaikki+menee+sijoitukseen.Normaalisti+tonni+meni+omiin+jäsensivuihin,+tonni+meni+forex-ohjelmistoon+ja+tonni+meni+sijoitukseen.+Varjon+jäsen+ei+sijoittanut+lainkaan+jäsensivuihin,+eikä+ohjelmistoon,+vaan+kaikki+meni+sijoitukseen.+Koska+omaan+jäsenpaikkaa+ei+ollut,+kaikki+perustui+siihen,+että+varjon+vetäjä+palauttaa+jotakin.+Jos+tai+kun+tuottoja+kerkesi+tulla,+varjon+vetäjä+piti+200+%:in+tuotosta+150+%+ja+50+%+palautui+sioittajalle.+50+%+tuotto+oli+sioittajlle+riittävä,+ja+osuudet+vaihtelivat+varjon+vetäjän+omantunnon+mukaan.||+Osa+noista+varjopyramidihemmoista+oli+varmastikin+oikeita+clubin+jäseniä+ja+osa+taas+ihan+ulkopuolisia+haaskalla+saalistavia.+||Mahdollisesti.+Haaskalla+olijoiden+olisi+kuitenkin+pitänyt+kyetä+osoittamaan+investoinnin+kannattavuus,+eikä+se+olisi+ollut+helppoa+ilman+jäsenpaikkaa.+Omilla+sivuillahan+oli+helppo+näyttää+läppärin+näytöltä+omat+vuotuiset+huipputuotot.

    Äänestä

Osaatko lukea, vaiko enkö osaa kirjoittaa ymmärrettävästi? En sanonut missään, että varjopyramideissä olisi ollut jotain perustamiskuluja. Varjopyramideillä ei ollut mitään tekemistä clubin/capitan kanssa noin niinkuin juridisesti. Huomioni forumilla kiinnitti se, että jäsenpaikkoja kaupattiin tälläkin forumilla alehintaan. Ei tarttenut löytyä kolmee tonnia, vaan jotain alta kaksi tonnia oli muistaakseni eräskin tarjous.

Kyllä tuolloin heti ymmärsi, että varjopyramidejähän joku kyhää. Ymmärsitkö nyt?

Äänestä
  • || Varjopyramideillä ei ollut mitään tekemistä clubin/capitan kanssa noin niinkuin juridisesti. ||

    Hyvä, että olet muuttanut mielipiteesi. Mitähän mieltä sielunkumppanisi Moktar Valuuttakauppias on asiasta? Vuonna 2008 - 2010 teillä molemmilla kaikki oli samaa rikollista soossia: jäsen, tunkki, pluntsu, plontzo, sioittaja, tyhmä, ahne, hölmö, varjopyramidi = taparikollinen.

    || Huomioni forumilla kiinnitti se, että jäsenpaikkoja kaupattiin tälläkin forumilla alehintaan. ||

    Ei kaupattu jäsenpaikkoja alehintaan tai alle 3000 eurolla. Kaupattiin osuuksia eli paikkoja varjopyramidissa: pääsi siis mukaan "sioittajaksi" mutta ei saanut forex-ohjelmaa tai omaa jäsensivustoa. Summa saattoi olla mitä tahansa ja luvattu tai maksettu tuotto aina alle Winkkarin normituoton.

    Minun lukutaidossani ei ole mitään ongelmaa, sen sijaan sinä et taida tietää, mistä haluaisit - tai miten - kirjoittaa. Kaada siis itsellesi vaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    || Varjopyramideillä ei ollut mitään tekemistä clubin/capitan kanssa noin niinkuin juridisesti. ||

    Hyvä, että olet muuttanut mielipiteesi. Mitähän mieltä sielunkumppanisi Moktar Valuuttakauppias on asiasta? Vuonna 2008 - 2010 teillä molemmilla kaikki oli samaa rikollista soossia: jäsen, tunkki, pluntsu, plontzo, sioittaja, tyhmä, ahne, hölmö, varjopyramidi = taparikollinen.

    || Huomioni forumilla kiinnitti se, että jäsenpaikkoja kaupattiin tälläkin forumilla alehintaan. ||

    Ei kaupattu jäsenpaikkoja alehintaan tai alle 3000 eurolla. Kaupattiin osuuksia eli paikkoja varjopyramidissa: pääsi siis mukaan "sioittajaksi" mutta ei saanut forex-ohjelmaa tai omaa jäsensivustoa. Summa saattoi olla mitä tahansa ja luvattu tai maksettu tuotto aina alle Winkkarin normituoton.

    Minun lukutaidossani ei ole mitään ongelmaa, sen sijaan sinä et taida tietää, mistä haluaisit - tai miten - kirjoittaa. Kaada siis itsellesi vaan.

    Nyt+sä+luikertelet,+kun+hokasit,+että++Aatukkapa+se+ei+paskaa+puhunutkaan.+Puhuin+kokoajan+varjopyramideistä+ja+sä+väitit,+ettei+Ale-hintaan+kaupattu.+Vaivauduin+kaivamaan+sulle+Ale-kerjäyksen.""""Hyvä+tuotto+sijoitetulle+pääomilleVarjopyramidiko+?28.8.2007+10:07Minun+kauttani+liittyminen+ilman+2000+€+kynnysrahaa.+Winclubiin,+klubi+tekee+valuuttakauppaa.+Voit+liittyä+jopa+1000+€+panoksella+ja+alkaa+heti+tuottamaan+400+%+vuosituottoa.+Otan+tuotostasi+10+%+välityspalkkion,+ei+muita+kuluja.+Rahat+maksat+MoneyBookersin+kautta,+helppoa,+ilmoitan+tilin.+Kun+haluat+kotiuttaa+voitot+ja+pääoman+lähettelet+vain+sähköpostia.+Jos+olet+kiinnostunut+laita+viestiä,+niin+lähetän+tilinumeron+jonne+voi+laittaa+sijoituksesi,+siis+tonnilla+mukaan+!!+Turvallista+sijoittamista+jo+vuodesta+2003+!+Ratan+hyväksyntä+on.+liitywinclub@hotmail.com"""""Tuossa+nimenomaan+puhuttiin+liittymisestä+WinClubiin.+Ei+se+mahdollinen+liittyjä+satavarmasti+ymmärtänyt,+että+kyseessä+ei+ole+oikea+liittyminen,+vaan+varjopyramidi.

    Tuo+ei+ole+alennusmyynti,+vaan+varjopyramidi.||Nyt+sä+luikertelet,+kun+hokasit,+että+Aatukkapa+se+ei+paskaa+puhunutkaan.+||Ada+Flink+oli+todella+kova+puhumaan+paskaa.+Hän+väitti+myös+lisensseistä+jotakin+täysin+uskomatonta.+Aluksi+hän+ei+tiennyt+koko+lisenssien+olemassa+olosta:"Sen+toki+tiedän,+että+ennen+clubin+sulkeutumista+jotain+lisenssihöpinöitä+oli+(olisko+ennakoitu+tulevaa?),+mutta+ne+oli+vaan+pienen+valikoidun+sisäpiirin+käytössä+ja+silleen+pystyi+kotiuttamaan+rahoja+niin,+ettei+tarttenut+odottaa+mitään+jokakuista+kotiutuspäivää."Ada+Flink+kertoi+että+lisenssit+olivat+sisäpiirille,+siis+harvojen+ja+valittujen+herkkua.+Flink+ei+ymmärtänyt,+että+juuri+lisensseillä+klubi+keräsi+(huijasi)+varansa.+Kun+Flinkiä+hieman+opastettiin,+hän+väitti+lopulta+seuraavaa:"Sama+vaikka+niitä+lisenssejä+(osuuksia)+olisi+painettu+100+miljoonaa+kappaletta,+niin+niistä+oli+tietylle+porukalle+myyty+(annettu+pilkkahintaan+vaivanpalkkaa)+jo+90n%+ja+loput+oli+jätetty+houkuttimena+(silleen,+kuin+koiralle+heitetään+luu)+ahneille+tavoittelemaan+saalista."Flinkin+tietotaito+asiassa+oli+puhdas+nolla.

    "Flinkin tietotaito asiassa oli puhdas nolla."

    Outoa, minun mielestä hotmailmiehet vei rahaa aika reilustikkin.
    Rahat WU:lla tai jollain muulla virityksellä ja Espanjaan !!
    Pattajan sijoittajat eivät älykkyydellään pystyneet edes varjoja rakentelemaan.
    Muistaaksi joku poliisi höpisi näistä hotmail pyramidesta ??

    Avauksen varsinaissuomalainen mies vei ja piti varjopyramidissa kolmen tuttavansa rahoja 171 000 euron edestä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuo+ei+ole+alennusmyynti,+vaan+varjopyramidi.||Nyt+sä+luikertelet,+kun+hokasit,+että+Aatukkapa+se+ei+paskaa+puhunutkaan.+||Ada+Flink+oli+todella+kova+puhumaan+paskaa.+Hän+väitti+myös+lisensseistä+jotakin+täysin+uskomatonta.+Aluksi+hän+ei+tiennyt+koko+lisenssien+olemassa+olosta:"Sen+toki+tiedän,+että+ennen+clubin+sulkeutumista+jotain+lisenssihöpinöitä+oli+(olisko+ennakoitu+tulevaa?),+mutta+ne+oli+vaan+pienen+valikoidun+sisäpiirin+käytössä+ja+silleen+pystyi+kotiuttamaan+rahoja+niin,+ettei+tarttenut+odottaa+mitään+jokakuista+kotiutuspäivää."Ada+Flink+kertoi+että+lisenssit+olivat+sisäpiirille,+siis+harvojen+ja+valittujen+herkkua.+Flink+ei+ymmärtänyt,+että+juuri+lisensseillä+klubi+keräsi+(huijasi)+varansa.+Kun+Flinkiä+hieman+opastettiin,+hän+väitti+lopulta+seuraavaa:"Sama+vaikka+niitä+lisenssejä+(osuuksia)+olisi+painettu+100+miljoonaa+kappaletta,+niin+niistä+oli+tietylle+porukalle+myyty+(annettu+pilkkahintaan+vaivanpalkkaa)+jo+90n%+ja+loput+oli+jätetty+houkuttimena+(silleen,+kuin+koiralle+heitetään+luu)+ahneille+tavoittelemaan+saalista."Flinkin+tietotaito+asiassa+oli+puhdas+nolla.

    No niihän mä sulle sanoin tuolla, että epäilykseni varjopyramideistä herätti tuolloin aikoinaan noi ALE-kerjäykset.

    Sä väitit sitkeästi useampaan kertaan ettei mitään ALE:ja ollut. Mä näytin sulle, että kyllä oli. Miltäs nyt tuntuu, kun tuli takkiin? Sä tuttuun tapaan hävitessäsi haluat kääntää väittelyn toiseksi. Ja tietty sulle tyypilliseen tapaan hakemaan sellaista keskustelua, mikä ei sivua edes ko. aihetta. Sitä se teettää, kun ei enää muista, että mitä on tullut valehdeltua ja missä on tullut valehdeltua.

    Myönnätkö reilusti, että olin oikeassa ja sä väärässä? Sitten me voidaan avata keskustelussa uusi lehti. Mun pitää vaan vähän herätellä muistiani vuosikymmenen takaa noista lisenssijutuista. Et voi vaatia, että muistaisin hörhö-clubin sääntöjä tuollaisen ajan takaa.

    || Mä näytin sulle, että kyllä oli. ||

    Tuo oli hyvä, tykkäsin!

    || Sä tuttuun tapaan hävitessäsi haluat kääntää väittelyn toiseksi. ||

    Tykkäsin myös tuosta!

    || Myönnätkö reilusti, että olin oikeassa ja sä väärässä? ||

    Myönnän sen, että Aquilae ei pitänyt Ada Flinkiä fiksuna. Mitään alennusmyyntejä ei toki ollut, oli vain varjopyramideja, joissa ei annettu todellisia jäsenpaikkoja.

    || Me voidaan avata keskustelussa uusi lehti. ||

    Ei ole mitään uusia lehtiä avattavaksi. Ada Flink ja Moktar-Valuuttakauppias ovat nyt joka tapauksessa osoittaneet, että 12 000 Wincapita-jäsenen joukosta löytyy ainakin yksi todella ahne, tyhmä ja hölmö taparikollinen. Ollaan kaikki iloisia Flinkin ja Moktarin puolesta.

    Äänestä

En mä ole koskaan kerjännyt keltään kehuja mistään älykkyydestä. Me otettiin forumilla Aquilaen kanssa joskus yhteen rankastikin. Ymmärrettiin kuitenkin molemmat, että asiat ne tappeli, eikä se liittynyt mitenkään henkilöön.

Kun Aquilae lopetti forumilla, niin hän sanoi näin:

"""Innostuin kesän ajaksi ottamaan ajoittain vilkkaastikin osaa näihin keskusteluihin. Ehkäpä turhankin henkilökohtaisesti. Ylitin ajoittain saamani tehtävän, mutta hauskaa se välillä oli.
Ounastelin jo aloittaessani, että tämä saattaa viedä liikaa aikaa. Ja parhaina päivinä sitä onkin mennyt 3-4 tuntia palstan juttuja seuraillessa. Raporttini keskusteluista ovat saaneet huvittuneen vastaanoton.

Keskustelun taso on ollut juuri niin kirjavaa kuin epäilinkin sen olevan.
En silti arvannut kuinka typerää porukkaa on seassa :)
Järjen täydellistä puutetta osalla kirjoittajista.

Positiivisen yllätyksen teki Ada, jota alkuun pidin vittumaisena tyhmänä ämmänä.
Lopulta, vaikka häne vastustuksessaan onkin äärimmäisen fanaattinen, hän useimmiten (lähes aina) puhuu asiaa ja näyttää tietävänkin asioista paljon. Kiitos keskusteluista."""""

Hän sanoi eräässä keskustelussa myös jotain sellaista, mistä olin ekana ihmeissäni, mutta lopuksi olin niistä sanoista niin otettu, että kunnioitukseni häntä kohtaan (vaikka hän oli useimpien mielestä mitä oli) teki ison loikkauksen ylöspäin (sydänhymiö). Toivottavasti hän sai sen, mitä haki.

Terkkuja vaan Aquilalle.

Äänestä
  • || Positiivisen yllätyksen teki Ada, jota alkuun pidin vittumaisena tyhmänä ämmänä. ||

    Ensivaikutelman voi antaa vain kerran.

    Äänestä

Aquilae väitetysti: "Ada Flink useimmiten (lähes aina) puhuu asiaa ja näyttää tietävänkin asioista paljon. "

Näyttää siis jotakin tietävänkin, mutta puhuu paljon myös sitä itseään, eikö niin?

Flink: "Sen toki tiedän, että ennen clubin sulkeutumista jotain lisenssihöpinöitä oli (olisko ennakoitu tulevaa?), mutta ne oli vaan pienen valikoidun sisäpiirin käytössä ja silleen pystyi kotiuttamaan rahoja niin, ettei tarttenut odottaa mitään jokakuista kotiutuspäivää."

Mitä ihmettä Flink tarkoitti tuolla? Lisenssithän olivat koko törkeän petoksen ja rahankeräysrikoksen ydin. Mistä Flink kuvitteli, että klubi saa varansa petolliseen toimintaansa: sienistä, marjoista ja tyhjistä pulloistako?

Ei olisi voinut mennä Flinkin arvaus enempää pieleen. Flink saattoi tietää Wöggelsitä sen, mitä oli oikeuden pöytäkirjoista lukenut. Muusta asiasta tietämys oli lähes nollatasoa, kuten alla olevakin kuvaa:

Flink yhdessä Valuuttakauppiaan kanssa: "Tyhmiä ja ahneita taparikollisia. Perustajlla ei riittänyt älykkyys, joten jäljet johtavat suoraan russian ponziin. Ei syyttäjän tarvitse olla puolueeton, ei virkamies ole rikollisen palvelija. Rikoksen tiedetään jo tapahtuneen, sillä selvä ja sitä on edes syyttäjän turha hyssytellä."

Kummallista, että Flink edelleen jaksaa puolustella omia tekstejään ja Valuuttakauppiasta.

Äänestä
  • Tule vastaan puolitiehen ja myönnä, että Ada nyt kuitenkin tiesi jotain, ei kaikkea, mutta jotain.

    En mä oikeesti ole ollut sellainen peikko ja paskan jauhaja, mitä musta ollaan luultu ja vastapuolen keuhkoamisella on annettu ymmärtää. Autoin monia jäseniä selviytymään niistä maalis-huhtikuun 2008 jälkeisistä tapahtumista. Keskusteltiin sähköpostin välityksellä ja tsemppasin yhtä, jos toistakin jäsentä. Mietittiin vaihtoehtoja ja tulevia kuulusteluita yms. yms. . Ei mua tuomittu ja pidetty jonain kiihko "Laiho-uskiksena", vaan juteltiin luottamuksellisesti aivan avoimesti mitä tuleman pitää.

    Äänestä

  • railisuominen kirjoitti:

    Tule vastaan puolitiehen ja myönnä, että Ada nyt kuitenkin tiesi jotain, ei kaikkea, mutta jotain.

    En mä oikeesti ole ollut sellainen peikko ja paskan jauhaja, mitä musta ollaan luultu ja vastapuolen keuhkoamisella on annettu ymmärtää. Autoin monia jäseniä selviytymään niistä maalis-huhtikuun 2008 jälkeisistä tapahtumista. Keskusteltiin sähköpostin välityksellä ja tsemppasin yhtä, jos toistakin jäsentä. Mietittiin vaihtoehtoja ja tulevia kuulusteluita yms. yms. . Ei mua tuomittu ja pidetty jonain kiihko "Laiho-uskiksena", vaan juteltiin luottamuksellisesti aivan avoimesti mitä tuleman pitää.

    || En mä oikeesti ole ollut sellainen peikko ja paskan jauhaja, mitä musta ollaan luultu ja vastapuolen keuhkoamisella on annettu ymmärtää. ||

    Columbon blogi kertoo osuvasti nimimerkistä Ada Flink:

    "Jotkut aktiivit jaksavat päivästä toiseen mustamaalata kaikkea, mikä liittyy WinCapitaan. Keskustelupalstojen höyrypäiden ajatusmaailma on myötähäpeää ja samalla myös sääliä herättävä....... Viha-rakkaus-suhteessa elävät AdaFlink ja Cluso628 ovat Suomi24-palstan legendoja. Molemmat heistä ovat joutuneet syömään sanansa jo useamman kerran, mutta silti sama hurmoksellinen lietsominen jatkuu ja jatkuu. En vieläkään ole ymmärtänyt mm. tämän taisteluparin motiiveja ruoskia WinCapitaa ja sen jäsenistöä...... AdaFlinkin ajatusketjut ovat täysin epäloogisia ja maailma mustavalkoinen. Sanonnan mukaan tyhjät tynnyrit kolisevat eniten. AdaFlink puhuu paljon."

    Blogi jatkaa: "AdaFlink on syyllistynyt silmittömään mustamaalaamiseen ja useassa kohdassa on tullut ilmi, että hänen taustatietonsa ovat todella heikot...... Mikäli joku haluaa tuoda esille totuuden WinCapitasta, on hän AdaFlinkin silmissä automaattisesti huono ihminen ja väärässä kaikessa mitä ikinä tekeekin."

    Flinkin maailmaan kuului russian ponzia, ei kuulunut tavallisia lisenssejä vaan "johtoporraslisenssejä", oli 150 - 200 vankilaan menevää jäsentä, oli ehdollista ja ehdotonta vankeutta, oli satoja sakkoja saavaa jäsentä, oli Pattayan jengiä, oli vain valtion pohjattomaan kassaan menevät ja pysyvät rahat, oli varatuomarin rahankeräysrikosta, oli vain tyhmää, ahnetta ja hölmöä taparikollista...

    Ada Flinkin ohi tai tasoihin mustamaalaamisessa meni vain nimimerkit Mutikkala sekä Valuuttakauppias. Mutikkalan oikea henkilöllisyys paljastui kiusaamisblogin kautta, ja hän oli sen verran tervejärkinen, että mustamaalaaminen loppui silloin kuin seinään. Valuuttakauppias puolestaan kuvitteli ja kuvittelee olevansa maailman napa ja kirjailija jumalan armosta. Ei ole.

    || Tsemppasin yhtä, jos toistakin jäsentä. ||

    Ihan kamalaa huttua - nimimerkki Ada Flink oli tsemppaamisessa Valuuttakauppiaan kanssa ihan samaa luokkaa. Valuuttakauppias omien puheidensa mukaan tarjoili manillaköyteen tummelia.

    || Tule vastaan puolitiehen ja myönnä, että Ada nyt kuitenkin tiesi jotain, ei kaikkea, mutta jotain. ||

    Seisova kellokin on vuorokaudessa kaksi kertaa oikeassa. Sen verran tulen vastaan, liekö puolitie vai jotakin muuta.

    "Flinkin maailmaan kuului russian ponzia, mutta siihen ei kuulunut tavallisia lisenssejä vaan "johtoporraslisenssejä", oli 150 - 200 vankilaan menevää jäsentä, oli ehdollista ja ehdotonta vankeutta, oli satoja sakkoja saavaa jäsentä, oli Pattayan jengiä, oli vain valtion pohjattomaan kassaan menevät ja pysyvät rahat, oli varatuomarin rahankeräysrikosta, oli vain tyhmää, ahnetta ja hölmöä taparikollista..."

    Flink yritti parhaansa. Hän oli selannut WGI:n papereita läpi, joten hän luuli, että hän tietää, mistä hän puhuu. Yritys oli ihan ok.

    "Ada Flinkin ohi tai tasoihin mustamaalaamisessa meni vain nimimerkit Mutikkala sekä Valuuttakauppias. Mutikkalan oikea henkilöllisyys paljastui kiusaamisblogin kautta, ja hän oli sen verran tervejärkinen, että mustamaalaaminen loppui silloin kuin seinään. Valuuttakauppias puolestaan kuvitteli ja kuvittelee olevansa maailman napa ja kirjailija jumalan armosta. Ei ole."

    Flinkillä, Mutikkalalla ja Valuuttakauppiaalla oli kaikilla kolmella ilmeisesti sama päämäärä: opettaa ja kouluttaa pahan virheen tehneitä sioittajia mustamaalaamisen ja kiusaamisen kautta. Kun tarpeeksi mustamaalataan, kukaan ei tee samaa virhettä enää toista kertaa. Jyrsijöille ja isommillekin otuksille voidaan rakentaa kohteita, joista saa sähköiskun. Kun riittävän monta kertaa isku osuu omalle kohdalle, oppi on mennyt perille - kun riittävän monta kertaa toistaa julkisesti sanan tyhmä, ahne ja hölmö taparikollinen, opin on mentävä perille. Kaava on sama.

    Tuo trio halusi opettaa kisaamisen kautta. Tarkoitus oli ilmeisen hyvä, ja kiusaamisen perusta ja käyttö löytyi ase- ja arpajaishallinnossa, oikeusministeriössä, finanssivalvonnassa, valtakunnansyyttäjänvirastossa sekä muiden muassa eräässä kuopiolaisessa pankissa.

    Triolle vielä kiitos yrityksestänne. Uutta WinCapitaa ei ole Suomessa ainakaan vielä näkynyt, joten kolmikko on (ehkä) onnistunut. Kiusaaminen on koulussa ja työpaikoilla kiellettyä, mutta julkisesti sitä saa ja ilmeisesti myös pitää harjoittaa.

    || Kiusaaminen on koulussa ja työpaikoilla kiellettyä, mutta julkisesti sitä saa ja ilmeisesti myös pitää harjoittaa. ||

    Nimerkkien Ada Flink, Valuuttakauppias sekä Mutikkala ansiosta uutta WinCapitaa ei ole tullut, eikä 12.000 uutta jäsentä ole liittynyt mihinkään uuteen petokseen. Ei ainakaan tietääksemme.

    Ei anneta kuitenkaan koko totuuden unohtua: tuo yllä kuvattu kolmikko vain jatkoi sitä mustamaalaamista, jonka viranomainen aloitti. Osa kunniasta kuuluukin viranomaisille, joita kolmikko peesasi...

    ///

    Ada Flink ja Valuuttakauppias: "Tyhmiä, ahneita ja hölmöjä taparikollisia. Perustajlla ei riittänyt älykkyys, joten jäljet johtavat suoraan russian ponziin. Ei syyttäjän tarvitse olla puolueeton, ei virkamies ole rikollisen palvelija. Rikoksen tiedetään jo tapahtuneen, sillä selvä ja sitä on edes syyttäjän turha hyssytellä."

    Hallitusneuvos: "Sekin on mahdollista, että joku sinisilmäinen on tullut aidosti huijatuksi. Mutta näiden joukko on todella pieni. Kaiken takana lienee kaksi tai kolme kansainvälistä rikollisjoukkoa. Saastunutta rahaa, josta kaikki rahat kuuluu valtiolle."

    Fivan asiantuntija: "Huimia tuottoja lupaavien sijoitussivustojen kanssa leikkiin lähtevä on yksinkertaisesti ahne ja hölmö."

    Pankinjohtaja Kuopiosta: "Suomen suurin kavallus. Ylätason kaverit ruokkivat käsitystä, että pankit kusettavat eli yhteinen piirre mukaan lähtijöissä oli katkeruus pankkeja kohtaan."

    Entinen oikeusministeri: "Oikeuslaitoksen sikainfluenssa."

    Valtionsyyttäjä (ennen esitutkintaa, teksti käyttörajoituksen alaisena netissä): "Ilmeinen pyramidipetos, tuomio tullee olemaan langettava, 50 koepalloa, valtakunnanmaali ja kohdetorjuntamaali eli ilmeistä järjestäytynyttä rikollisuutta."

    ///

    Kiitos vielä Valuuttakauppiaalle ja Ada Flinkille ihan viime päiviin saakka jatkuneesta mustamaalaamisesta. Se on ollut todella tehokasta; te olette estäneet uuden WinCapitan synnyn. Niin on luultava.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Flinkin maailmaan kuului russian ponzia, mutta siihen ei kuulunut tavallisia lisenssejä vaan "johtoporraslisenssejä", oli 150 - 200 vankilaan menevää jäsentä, oli ehdollista ja ehdotonta vankeutta, oli satoja sakkoja saavaa jäsentä, oli Pattayan jengiä, oli vain valtion pohjattomaan kassaan menevät ja pysyvät rahat, oli varatuomarin rahankeräysrikosta, oli vain tyhmää, ahnetta ja hölmöä taparikollista..."

    Flink yritti parhaansa. Hän oli selannut WGI:n papereita läpi, joten hän luuli, että hän tietää, mistä hän puhuu. Yritys oli ihan ok.

    "Ada Flinkin ohi tai tasoihin mustamaalaamisessa meni vain nimimerkit Mutikkala sekä Valuuttakauppias. Mutikkalan oikea henkilöllisyys paljastui kiusaamisblogin kautta, ja hän oli sen verran tervejärkinen, että mustamaalaaminen loppui silloin kuin seinään. Valuuttakauppias puolestaan kuvitteli ja kuvittelee olevansa maailman napa ja kirjailija jumalan armosta. Ei ole."

    Flinkillä, Mutikkalalla ja Valuuttakauppiaalla oli kaikilla kolmella ilmeisesti sama päämäärä: opettaa ja kouluttaa pahan virheen tehneitä sioittajia mustamaalaamisen ja kiusaamisen kautta. Kun tarpeeksi mustamaalataan, kukaan ei tee samaa virhettä enää toista kertaa. Jyrsijöille ja isommillekin otuksille voidaan rakentaa kohteita, joista saa sähköiskun. Kun riittävän monta kertaa isku osuu omalle kohdalle, oppi on mennyt perille - kun riittävän monta kertaa toistaa julkisesti sanan tyhmä, ahne ja hölmö taparikollinen, opin on mentävä perille. Kaava on sama.

    Tuo trio halusi opettaa kisaamisen kautta. Tarkoitus oli ilmeisen hyvä, ja kiusaamisen perusta ja käyttö löytyi ase- ja arpajaishallinnossa, oikeusministeriössä, finanssivalvonnassa, valtakunnansyyttäjänvirastossa sekä muiden muassa eräässä kuopiolaisessa pankissa.

    Triolle vielä kiitos yrityksestänne. Uutta WinCapitaa ei ole Suomessa ainakaan vielä näkynyt, joten kolmikko on (ehkä) onnistunut. Kiusaaminen on koulussa ja työpaikoilla kiellettyä, mutta julkisesti sitä saa ja ilmeisesti myös pitää harjoittaa.

    "Tuo+trio+halusi+opettaa+kiusaamisen+kautta.+Tarkoitus+oli+ilmeisen+hyvä,+ja+kiusaamisen+perusta+ja+käyttö+löytyi+ase-+ja+arpajaishallinnossa,+oikeusministeriössä,+finanssivalvonnassa,+valtakunnansyyttäjänvirastossa+sekä+muiden+muassa+eräässä+kuopiolaisessa+pankissa."Nimimerkki+Ada+Flink+oli+ase-+ja+arpajaishallinnon+yhteistyökumppani+sekä+kirjeenvaihtotoveri,+ja+Mutikkala+puolestaan+meni+jopa+niin+pitkälle,+että+perusti+oman+sivuston+jäsenistön+mustamaalaamista+ja+kiusaamista+varten.+Valuuttakauppias+eli+Moktar-V+sen+sijaan+oli+erityisesti+ja+varsinkin+syyttäjälaitoksen+ystävä,+ja+myös+hän+perusti+pilkkaavan+ja+uskonnollissävytteisen+Wincapita-sivuston.+Sivusto+on+edelleen+olemassa.Moktar-Valuuttakauppias+veti+vuonna+2009,+siinä+vaiheessa+urologian+ja+sotahistorian+apulaisprofessorina,+totaalisesti+käärmeen+nenäänsä,+kun+valtionsyyttäjän+ennaltasyyllistävää+dokumenttia+uskallettiin+julkisesti+arvostella.+Valuuttakauppias+totesi+ennalta-langettavaa+tuomiota,+koeapalloja+ja+valtakunnanmaalia+arvostelleiden+henkilöiden+olevan+"ihmisoikeusjeesustelijoita".++Syyttäjällä+tuli+Moktar-V:n+mukaan+olla+oikeus+esittää+tuomiot+ennalta,+vaikka+syyteharkinta+ja+esitutkinta+olisikin+kesken.+Se+kertoo+paljon+-+ja+oikeastaan+kaiken+tarvittavan+-++Valuuttakauppiaan+moraalista.+Kuten+Valuuttakauppias+vuonna+2010+totesi,+sillä+kertaa+kihlakunnanoikeuden+laamannina,+että+rikolliset+voi+taluttaa+hänen+oikeussaliinsa+milloin+tahansa+saamaan+rangaistuksensa.+Ada+Flink+ei+halunnut+jäädä+Valuuttakauppiasta+huonommaksi,+vaan+pisti+pelin+tasoihin+tai+jopa+paremmaksi+toteamalla,+että+rikos+on+tapahtunut+ja+sillä+selvä,+eikä+sitä+ole+syytä+hyssytellä.+Koska+rikos+oli+Flinkin+mukaan+100+%+varmuudella+tapahtunut,+valtionsyyttäjällä+oli+asiasta+lain+mukaan+oikeus+kertoa+etukäteen+julkisesti.+Flink+totesi,+että+kun+tieto+langettavasta+tuomiosta+tulee+jo+etukäteen+syyttäjän+kautta+julkisuuteen,+uskottavuuskuva+kasvaa+ja+viraston+kasvava+budjetti+on+helposti+perusteltavissa.+Lisää+syyttäjä-voimaa+tarvittiin,+koska+koepalloja+oli+50+kpl+ja+asiaan+liittyi+järjestäytynyttä+rikollisuutta+(lue:+valtakunnanmaali).+Samaa+mieltä+oli+nim.+Valuuttakauppias,+sillä+eri+asteisia+vankilatuomioita+ja+yhteiskuntapalvelusta+oli+saamassa+kaksikon+mukaan+sadat+ihmiset,+jonka+lisäksi+saastuneet+rahat+piti+saada+valtion+pohjattomaan+kassaan.+Muuta+tapaa+ei+kaksikon+mukaan+ollut+olemassa.+Valtionsyyttäjä+siirrettiin+toisiin+tehtäviin.

    Äänestä

Onneksi oikeuslaitos toimii ja saadaan kerättyä konnilta rahat takaisin sijoittajille.
Eniten aiheutti ongelmia EOK joka alkoi säveltää ja keksiä kaikkea mahdollista viivyttääkseen juttua. Jos EuroopanOikeusvääristumänkeskuskustetusta ei olisi ollut rahat olis jo jaettu 2013 oikeille omistajille.

Äänestä
  • Olipa taas kerran kamalaa huttua näennäistietäjältä.

    Ilman EOK:ta sinäkin olisit edelleen täyskonnan kirjoissa, koska sioitit varojasi Hanskin törkeään petokseen. EOK oli ainoa virallinen taho (yhdistys), joka puolusti jäseniä kollektiivista syyllistämistä vastaan. Klubissa oli oikeuslaitoksen mukaan tähän hetkeen laskettuna kuusi konnaa, vaikka typerimpien mukaan konnia piti olla 12 000.

    Poliisi kertoi, että asia on puhallettu selväksi 2008-2009 ensilumilla, mutta toisin kävi. Hanskin oikeutta käytiin vielä vuonna 2014. Jos väität, että EOK oli oikeuden toteutumisen esteenä, olet typerämpi kuin kukaan voi kuvitella.

    Loput viisi vuotta rahoilla on kulunut Oikeusrekisterikeskuksen keräilykampanjassa, jonka toimintaan EOK:lla ei ole osaa eikä arpaa.

    Tapaus Madoff keräsi pyramidihuijaussijoituksia noin 50 miljardin edestä, ja se taputeltiin loppuun alle vuodessa. Tapahtumapaikka Amerikan Yhdysvallat, ja vankeutta päätekijälle 150 vuotta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olipa taas kerran kamalaa huttua näennäistietäjältä.

    Ja paskanmarjat ja mansikat. Kerropa miten EOK pulusti niitä rahansa kusetukseen hävinneitä?

    Äänestä

  • railisuominen kirjoitti:

    Ja paskanmarjat ja mansikat. Kerropa miten EOK pulusti niitä rahansa kusetukseen hävinneitä?

    - EOK oli ainoa virallinen taho (yhdistys), joka puolusti jäseniä kollektiivista syyllistämistä vastaan. -

    Ada Flink kehui pitkään olevansa varsinainen älykkö, mutta jopa sisälukutaito on kadoksissa: tekstissä puhutaan kollektiivisesta syyllistämisestä. Siis sama kuin kaikki Volkkarilla ajavat olisivat ympäristörikollisia. Ellet ymmärrä suomea, niin tankkaa sanakirjan avulla!

    Flink ja Moktar-Valuuttakauppias ovat nyt osoittaneet, että 12 000 Wincapita-jäsenen joukosta löytyy ainakin yksi todella ahne, tyhmä ja hölmö taparikollinen. Olemme kaikki iloisia Flinkin ja Moktarin puolesta, sillä sokeat kanat ovat nyt yhdessä löytäneet yhden jyvän 12 000 jyvän joukosta.

    Mikä virallinen taho huru-ukkokerho muka oli? Rahaa ne siellä hinkusivat. Korottivat Winkkarijäsenten jäsenmaksua ja puhuivat ja ainostaan sponsorien puolesta. Ja kaikki oikeuskäsittelyt Pitkäsen kukertavan keltainen lapsen paskanvärinen pikkutakki hävisi.

    Et kuitenkaan mossutuksesi huumassa kertonut, jotta mitä EOK teki rahansa hävinneiden eteen?

    Flink sanoaa, että "et kuitenkaan mossutuksesi huumassa kertonut, jotta mitä EOK teki rahansa hävinneiden eteen? "

    Eniten jäsenten puolesta teki Moktar-Valkku, Flink, Mutikkala sekä Cluso: he toistivat kuin papukaija syyllisyyttä, taparikollisuutta ja jäsenten typeryyttä ja ahneutta.

    EOK oli ainoa virallinen taho (yhdistys), joka puolusti jäseniä kollektiivista syyllistämistä vastaan.

    Flink ja Moktar-Valuuttakauppias ovat nyt osoittaneet, että 12 000 Wincapita-jäsenen joukosta löytyy ainakin yksi todella ahne, tyhmä ja hölmö taparikollinen. Olemme kaikki iloisia Flinkin ja Moktarin puolesta, sillä sokeat kanat ovat nyt yhdessä löytäneet yhden jyvän 12 000 jyvän joukosta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Flink sanoaa, että "et kuitenkaan mossutuksesi huumassa kertonut, jotta mitä EOK teki rahansa hävinneiden eteen? "

    Eniten jäsenten puolesta teki Moktar-Valkku, Flink, Mutikkala sekä Cluso: he toistivat kuin papukaija syyllisyyttä, taparikollisuutta ja jäsenten typeryyttä ja ahneutta.

    EOK oli ainoa virallinen taho (yhdistys), joka puolusti jäseniä kollektiivista syyllistämistä vastaan.

    Flink ja Moktar-Valuuttakauppias ovat nyt osoittaneet, että 12 000 Wincapita-jäsenen joukosta löytyy ainakin yksi todella ahne, tyhmä ja hölmö taparikollinen. Olemme kaikki iloisia Flinkin ja Moktarin puolesta, sillä sokeat kanat ovat nyt yhdessä löytäneet yhden jyvän 12 000 jyvän joukosta.

    Niinpä niin, mutta kertoisitko nyt meille kaikille, jotta miten EOK auttoi niitä jäseniä, jotka hävisivat rahansa winkkarikusetukseen?

    Äänestä

  • railisuominen kirjoitti:

    Niinpä niin, mutta kertoisitko nyt meille kaikille, jotta miten EOK auttoi niitä jäseniä, jotka hävisivat rahansa winkkarikusetukseen?

    Kyllä kertoisin.

    EOK oli ainoa virallinen taho (yhdistys), joka puolusti jäseniä kollektiivista syyllistämistä vastaan. Siinä vaiheessa kun EOK oli aktiivisimmillaan, ei ollut lainkaan tiedossa kuka on tappiolla ja kuka oli voitolla. Kaikki saivat tasapuolisesti EOK:n tuen.

    Medialle, ase-ja arpajaishallinnolle, valtakunnansyyttäjänvirasolle sekä Finanssivalvonnalle kaikki oli samaa harmaata massaa. Kaikki oli rikollista rahaa. Eniten jäsenten puolesta teki Moktar-Valkku, Flink, Mutikkala sekä Cluso: he toistivat kuin papukaija syyllisyyttä, taparikollisuutta ja jäsenten typeryyttä ja ahneutta.

    Flink ja Moktar-Valuuttakauppias ovat nyt osoittaneet, että 12 000 Wincapita-jäsenen joukosta löytyy ainakin yksi todella ahne, tyhmä ja hölmö taparikollinen. Olemme kaikki iloisia Flinkin ja Moktarin puolesta, sillä sokeat kanat ovat nyt yhdessä löytäneet yhden jyvän 12 000 jyvän joukosta.

    Äänestä

oliko kolmikossa mukana siuntiolainen opettaja?

Äänestä
  • Kolmikossa ei ollut mukana opettaja.

    Äänestä

Tiedän valkun kyttäävän palstaa vasen peukku ilmiantonapilla.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Wincapitan jäsenistön joukosta löytyi typerä, ahne ja hölmö taparikollinen. Se on varmasti lohduttava tieto Ada Flinkille ja Valuutta-Moktarille.

///

WinCapitaan sijoittanut sai tyrmäyksen velkajärjestelyhakemukseensa.

Mies sijoitti klubiin omia rahojaan runsaat 11 000 euroa ja nosti sijoitusklubista yli 46 000 euroa. Miehen piti sijoittaa WinCapitaan myös kolmen muun miehen rahoja 171 000 euroa.

Tuttavakolmikon rahat katosivat eikä noin 50-vuotias mies ole antanut oikeudelle uskottavaa selvitystä, missä rahat ovat. Hakija (mies) väitti, ettei olisi saanut rahoja, mutta kolmen miehen kertomukset todistavat toista. Käräjäoikeudessa hakijalla oli tilaisuus kertoa rahojen kohtalosta, hän kuitenkin vaikeni. Kun velkajärjestelyhakemusta käsiteltiin alkuvuonna käräjäoikeudessa, oli hakijalla tilaisuus kertoa, minne 171 000 euroa katosivat. Hakija kiisti edelleen, että olisi saanut kolmikolta rahat.

Tuttavakolmikko oli jo aiemmissa oikeudenkäynneissä kertonut rahojen luovuttamisesta miehelle, ja kolmikko esitti oikeudessa kirjalliset todisteet rahojensa siirrosta. Oikeuden mukaan rahat jäivät velkajärjestelyä hakeneen miehen hyödyksi eikä oikeus epäillyt kolmikon kertomuksia.

Miehellä oli mahdollisuus esittää kolmikon kertomuksia heikentävää näyttöä suoritetuista maksuista, mutta hän ei käyttänyt tilaisuutta hyväkseen. Käräjäoikeus piti selvänä, että rahat jäivät hakijalle. Miehellä oli uusi mahdollisuus esittää miesten kertomuksia heikentävää näyttöä, mutta hän ei taaskaan käyttänyt tilaisuutta hyväkseen. Käräjäoikeus piti selvänä, että rahat jäivät miehelle itselleen.

Miehellä ei ollut omaisuutta, joka olisi voitu ulosmitata. Oikeuden mukaan hakija ei kuitenkaan ole maksukyvytön ja hylkäsi velkajärjestelyhakemuksen.

https://www.is.fi/taloussanomat/oma-raha/art-2000006117625.html

///

Tyhmä, hölmö ja ahne taparikollinen piti tuttaviltaan saamat 171.000 euroa itse, ja lausui oikeudessa, että ei ole saanut rahoja. Tuttavat esittivät näyttöä rahansiirrosta, mutta taparikollinen ei halunnut esittää vastanäyttöä. No, ketä oikeuden pitäisi uskoa; ei ole tietenkään kuin yksi vaihtoehto.

Tyhmä, hölmö ja ahne taparikollinen ei päässyt velkajärjestelyyn, vaan joutuu tavalla tai toisella kaivamaan kuvettaan. Kuten aivan oikein onkin.

Juttu ei kerro, onko miestä syytetty kavalluksesta. Käräjäoikeuden tuomion mukaan mies oli toiminut vilpittömässä mielessä sijoittaessaan WinCapitaan. Sen sijaan hän ei toiminut vilpittömässä mielessä pitäessään tuttaviensa rahat.

Ada Flink ja Moktar-Valuuttakauppias ovat nyt osoittaneet, että 12 000 Wincapita-jäsenen joukosta löytyy ainakin yksi todella ahne, tyhmä ja hölmö taparikollinen. Ollaan kaikki iloisia Flinkin ja Moktarin puolesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu