Millä vuosituhannella TE-palvelujen järjestäjät elävät??

3190
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Näin on. Artikkelissa mainittu kevytyrittäjyys aloitti minulla myös melkoisen souvin. Tuli vaatimuksia liikevaihdosta ym. Kyseessähän oli vain keskustelussa mainitsemani mahdollisuus. Enkä ole liiketoimintaa edes aloittanut.
Ikäänkuin se olisi toimistolle loukkaavaa, että heidän ohi toimitaan ja pyritään pois pakkovallasta.

Äänestä

2000-l. alkupuolta varmaan eli lähes 20 vuotta myöhässä..

Äänestä

mikä mainio oivallus käyttää perinteistä printattua puhelinluetteloa työnhaun tukena. Firmat on kätevästi saatavilla yhdestä kataloogissa josta poimia itsellensä parhaat herkut ja makupalat. Ei kun soittamaan rohkeasti vaan järjestyksessä firmoihin. Ei se pellaa joka pelkää. Joka kerta soitettuansa muistaa vetää viivan päälle jos ei natsannut. Ei suinkaan mikään höyrypää idea. Ilman toimintaan pakottavaa ja ohjaavaa listaa homma jää tekemättä. Ihminen aristelee soittamista jos vain surffailee älykännykällä netissä. On hakevinansa töitä mutta ei tee niin mitään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Artikkelista päätellen työnhakupalveluissa olisi melkoisesti päivitettävää: https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kun-tyonhakukonsultti-neuvoi-tyotonta-kukka-mariaa-hakemaan-tyota-puhelinluettelosta-han-tiesi-etta-jokin-jarjestelmassa-mattaa-taysin-absurdia-nykyisena-digitaalisena-aikakautena/7391576

Eikä taatusti ole ainoa laatuansa oleva esimerkki.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu