Sinisten ministeripestien jatkoedellytykset kunnossa

Siniset ministerit ovat antaneet suostumuksensa olla käytettävissä ja valmiita jatkamaan palveluksiaan tulevassa hallituksessa.

Tulevaa vaalipäivää ennakoiden hallituksen kaikki Siniset ministerit ovat antaneet suostumuksensa jatkoilleen nykyisissä tehtävissään.

Myös kaikki ministerien avustajat ovat antaneet omat suostumuksensa jatkaa mikäli erikseen pyydetään.

Etuna näistä ennakkoon sovituista järjestelyistä on, että tehtävät ja niiden tyypit ovat tulleet tutuiksi parin vuoden aikana, siksi hyvin toimivaksi osoittautunutta järjestelmää ei kannata lähteä purkamaan.
16119
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Lisäksi tulee huomioda sinisten hyvä yhteistyökyky.

Äänestä
  • Heitä on helppo houkutella esim. hillotolpilla

    Sekä että luvataan varmat paikat takaluukuissa

    Äänestä

  • Halla-ahon Brysselin hillotolpalla on niin kovat liksat ja muut edut ettei luopuisi siitä millään. Onkin jo antanut ranskalaiselle Politiken-lehdelle haastattelun, jossa toteaa, että ministerin salkku tai pääministeriys ei kovin houkuta. Sitä paitsi ministerit ovat koko ajan parrasvaloissa ja työmäärä on kova. Menee siis EU-meppiehdokkaaksi. Vaalit toukokuussa.

    Äänestä

Ongelmana nyt hallituskokoonpanon muutos. Demareista tulee pääministeripuolue eikä sinisillä ole mitään mahdollisuuksia ellei kokoomuksen kylkiäisenä. Tullaan näkemään vaalien jälkeen loikkia kokoomukseen avustaviin tehtäviin.Kyllä se hillotolppa siellä häämöttää. Yhteistyökyky kokoomuksen kanssa on saumatonta.

Äänestä
  • Jos siniset saavat vain yhden kansanedustajan voivatko he silti saada viisi ministeriä tulevaan hallitukseen?

    Äänestä

  • dgdga kirjoitti:

    Jos siniset saavat vain yhden kansanedustajan voivatko he silti saada viisi ministeriä tulevaan hallitukseen?

    Ei ole pakko olla kansanedustaja päästäkseen hallitukseen. On aikaisempia esimerkkejä ja siihen Siniset vetoavatkin tässä.

    Äänestä

  • dgdga kirjoitti:

    Jos siniset saavat vain yhden kansanedustajan voivatko he silti saada viisi ministeriä tulevaan hallitukseen?

    Kyllä, ministeriksi voi päästä vaikka ei oisi kansanedustaja. Å

    Äänestä

  • dgdga kirjoitti:

    Jos siniset saavat vain yhden kansanedustajan voivatko he silti saada viisi ministeriä tulevaan hallitukseen?

    Ennakkoäänet>>>>+Jos+voittaja+saa+3%+etumatkan,+niin+VOITTO+kokonaisuudessa+on+varma.Tiukkaa+on,+mutta+luku+3%+kannattaa+laittaa+mieleen.+Kaikki+alle+20%.Sinisillä+voi+väri+naamassa+vaihtua.Aamulla+MTV+3+Halla-aho+ja+Rinne,+tiedotettiin+jo+nyt.

    Äänestä

Kyyninen Halla-aho ei ole yhteistyökykyinen. Manipuloi läppärin takaa hyväuskoisia. Pälyilee, katsoo kattoon ja seiniin, ei kykene edes katsekontaktiin.

Äänestä
  • Halla-Aho on Vaalien 2019 ylivoimainen äänikuningas!

    Äänestä

  • RedBaroni kirjoitti:

    Halla-Aho on Vaalien 2019 ylivoimainen äänikuningas!

    näin muuten pohditaan lehtien sivuilla vakavasti

    Äänestä

Miksi hehkuttaa sinisiä? Puoluetta jolla ei ole tulevaisuutta. Kaikki sinisten äänet menee hukkaan.

Pettureiden puolue.

Siniset on pettureiden puolue.

Äänestä

Loppukirin ansiosta Helsingistä ja Uudeltamaalta menee läpi useita huippunimiä. Gallupit ovat Galluppeja! Tänään Iivisniemessäkin oli erittäin hyvä meno ja äänestäjät vetävät mukaan uurnille perhekunnittain väkeä! Sinisten rautainen joukkue ja ministerikokemus ovat Suomen parhaat. Muista äänestää!

Äänestä
  • Muistin, kävimme äänestämässä päivällä, annoimme äänemme perussuomalaiselle ehdokkaalle, hain samalla muutaman oluen iltaa varten, tuskin maltan odottaa ennakko äänien tuloksia.

    Äänestä

Tuo iljetys Soini kehuu itseään tuttuun tyyliinsa"Omatunto puhdas ym. Eikös se Soini ole juuri se Juudas, josta raamatussa puhutaan. Hän se on. On tosin kuivilla itse toisin kuin siniset, jotka ovat olleet kokoomuksen apulaisina ja ilmeisesti kokoomus heidät palkittee tästä. Kuvittelevat saavansa ministerin pestin ja useammankin palkinnoksi. En usko, että kokoomus heille ministerin salkkua entaa etenkin kun siniset eivät saa yhtään kansanedustajaa. Kohta nähdään enää 4-5 tuntia

Äänestä

Vai perhekunnittain sinisiä äänestetään. Perhe ja kaveriyhdistys, niitten "hyvien " ihmisten. Nyt olis äänestäjät tarpeen, mutta kun heitä on haukuttu rasisteiksi niin ei voi heitä äänestää.Parin tunnin päästä ennakkoäänet ja 3-4 tuntia niin alkaa lopputulos näkyä. Eroon näistä, jotka ovat meitä haukkuneet rosoisiksi, äijiksi, natseiksi ym.ym. Sitä saa mitä tilaa

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hallitus2019-2023 kirjoitti:

Siniset ministerit ovat antaneet suostumuksensa olla käytettävissä ja valmiita jatkamaan palveluksiaan tulevassa hallituksessa.

Tulevaa vaalipäivää ennakoiden hallituksen kaikki Siniset ministerit ovat antaneet suostumuksensa jatkoilleen nykyisissä tehtävissään.

Myös kaikki ministerien avustajat ovat antaneet omat suostumuksensa jatkaa mikäli erikseen pyydetään.

Etuna näistä ennakkoon sovituista järjestelyistä on, että tehtävät ja niiden tyypit ovat tulleet tutuiksi parin vuoden aikana, siksi hyvin toimivaksi osoittautunutta järjestelmää ei kannata lähteä purkamaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu