Osa-aikatyöläisen palkka ja tuet päälle

Toki pienet tulot eivät sovi kaikille. Tässä onkin kyse työtuntien määrästä ja miten paljon niistä sitten saa nettona rahaa tilille tukien kanssa yhteensä. Laskin, että kokopäiväisen (40t vko) pitää saada bruttona yli 3000e/kk, jotta nettona saisi puolesta työviikosta saman verran kuin joku pohjapalkkaa tyyliin 1700e/kk saava saisi 20t vko työstä asumistuen ja sovitellun päivärahan kanssa. Tässäkin on aika optimaalinen tilanne vuokrassa eli alle 300e/kk ja asumistuki siksi alhainen. Maksukatto lienee jossain 600-700e/kk vuokran kohdalla ja silloin arvelisin, että ainakin 4000e/kk palkka vaaditaan puolen työviikon kohdalla, jotta olisi nettona tasoissa tukia saavan kanssa.

Minusta tämä on hieman huvittava systeemi, jos ei halua paljoa tehdä työtä niin valtio eli veronmaksajat kustantaa sitten kivaa bonusta palkan päälle tukien muodossa. Pienillä tuntimäärillä palkaksi muodostuu reippasti yli 20e/t bruttona jostain "kaikki osaa" hommista. Huonoja puolia on sitten matala eläkekertymä ja pieni ansiosidonnainen työttömänä, mutta tuon päivärahan kohdalla sitten menee tukiakin pois, että vaikeampi sitten arvioida kokonaishyötyä.

Vielä ihmetellään, miksi työt ei nappaa tai ainakaan kokopäiväinen. Suuri hyöty pienillä tuntimäärillä, jos kykenee elämään niin.
097
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


työtön_töissä_työtön kirjoitti:

Toki pienet tulot eivät sovi kaikille. Tässä onkin kyse työtuntien määrästä ja miten paljon niistä sitten saa nettona rahaa tilille tukien kanssa yhteensä. Laskin, että kokopäiväisen (40t vko) pitää saada bruttona yli 3000e/kk, jotta nettona saisi puolesta työviikosta saman verran kuin joku pohjapalkkaa tyyliin 1700e/kk saava saisi 20t vko työstä asumistuen ja sovitellun päivärahan kanssa. Tässäkin on aika optimaalinen tilanne vuokrassa eli alle 300e/kk ja asumistuki siksi alhainen. Maksukatto lienee jossain 600-700e/kk vuokran kohdalla ja silloin arvelisin, että ainakin 4000e/kk palkka vaaditaan puolen työviikon kohdalla, jotta olisi nettona tasoissa tukia saavan kanssa.

Minusta tämä on hieman huvittava systeemi, jos ei halua paljoa tehdä työtä niin valtio eli veronmaksajat kustantaa sitten kivaa bonusta palkan päälle tukien muodossa. Pienillä tuntimäärillä palkaksi muodostuu reippasti yli 20e/t bruttona jostain "kaikki osaa" hommista. Huonoja puolia on sitten matala eläkekertymä ja pieni ansiosidonnainen työttömänä, mutta tuon päivärahan kohdalla sitten menee tukiakin pois, että vaikeampi sitten arvioida kokonaishyötyä.

Vielä ihmetellään, miksi työt ei nappaa tai ainakaan kokopäiväinen. Suuri hyöty pienillä tuntimäärillä, jos kykenee elämään niin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu