Keskustan kannatuksen romahtamisen syistä

Laitoin äsken tuonne OikeistoSosDemin avaukselle viestin, jossa käsittelin Kantar TNS:n SY:lle toteuttamaa kyselyä (pdf), Siitä käy selville, että puoluejohtajista suomalaiset ovat tyytymättömimpiä kepun puheenjohtajaan, pääministeri Sipilään. Tässä vielä linkki sen kyselyn tuloksiin:

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/272337-yrittajien-kyselysta-kylmat-luvut-juha-sipilalle-ainoastaan-muiden-taydellinen

Tuosta kai voisi tehdä johtopäätöksen, että kepun kannatuksen romahdukseen suurin syyllinen on puolueen puheenjohtaja Sipilä. Vuoden 2015 eduskuntavaalien alla Sipilä sai oikeusministeriön tilaamassa vaalitutkimuksessa puoluejohtajista parhaimman arvosanan. Keskustaa äänestäneistä peräti 31 prosenttia ilmoitti, että Sipilällä oli ollut ratkaiseva merkitys äänestyspäätöksessä. Nyt siis - selviää Kantarin tutkimuksesta - Sipilä on puoluejohtajista kansan mielestä kaikkein epäsuosituin. Miksi niin on tapahtunut?

Tuossa linkkikirjoituksessa todetaan, että ”Sipilän imago aikaansaavana yritysjohtajana–diplomi-insinöörinä on murentunut hätäisesti valmisteltujen lakiesitysten sekä sote-uudistuksen vaikeuksien myötä.” Kyllä tuo varmaan on vahva syy, mutta on myös eräs muu vahva syy, joka ei ole tullut esille tuossa tutkimuksessa. Tuo syy on se, että Sipilä kääntyi takaisin eräältä lennoltaan, joka hänen olisi tullut jatkaa päämäärään asti.

Kun persut hajosivat, Sipilä oli jo lentämässä Kultarantaan esittääkseen presidentille hallituksensa eropyynnön. Saatuaan lennolleen viestin, että persujen ministerit perustavat oman puolueensa ja haluavat jatkaa hallituksessa Sipilä siis kääntyi takaisin ja hallitus jatkoi entisellä kokoonpanollaan. Kansalaisista hyvin monet pitivät ja pitävät edelleen hyvin vastenmielisenä sellaista, että pääministeri suostuu vain omaa etuaan ajattelevan viiden ministerin apupojaksi. Niin ajattelen minäkin.

Jos Sipilä olisi tehnyt niin kuin ensiksi aikoi, pahimmassa tapauksessa olisi tullut uudet, ennenaikaiset vaalit, joissa kepu olisi ollut edelleen vahvoilla. Parhaassa tapauksessa Sipilä olisi saanut presidentiltä valtuudet uuden hallituksen muodostamiseen, ja sen hän olisi voinut tehdä hieman eri pohjalta, ja kepun kannatus olisi pysynyt edelleen vahvana. Mutta kun Sipilä teki niin kuin teki, tässä nyt ollaan ja Sipilä koetaan kepussakin yhä enemmän syylliseksi puolueen kannatuksen romahtamiseen.

Tuossa linkkijutussa todetaan, että Sipilä tarvitsisi pienen ihmeen, jotta äänestäjien luottamus vielä nousisi vielä ennen vaaleja. Ei sellaiseen riitä pieni ihme, iso ihme tarvittaisiin. Sellaisiakin voi joskus tapahtua, mutta ei sentään mahdottomuuksia. Kepun nouseminen ennen vaaleja nykyisestä alhostaan on mahdottomuus ja valitettavasti suurimman syyn saa siitä kantaa Sipilä, jota hänen pääministeriksi tullessaan arvostin minäkin, vaikka en kepun kannattaja olekaan.
4651
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 46

Vanhimmat

No laitappa sitten se arviosi paljonko Keskusta saa vaaleissa kannatusta.

Vai eikö riitä uskallus esittämään omaa arviota? Olethan jo sotilasuraltasi tunnettu pelkurina.

Äänestä
  • Palstapölhön henkilökohtainen kannatusarvio on niin absurdi, ettei se ainakaan kannusta ketään yhden henkilön kannatusarvioiden tekoon. Tutkimuslähteenäsi on tietysti toiminut hevosmiesten tietotoimisto? Kannatusarviosi on puhdas kalajuttu (sain ainakin näin ison kalan).

    Äänestä

  • Aloittaja

    Miksi+sinulla+on+tuo+jo+monta+kertaa+toistelemasi+halu+saada+minun+vaaliennusteeni?+Pitäisit+kai+sitä+luotettavimpana.+Silti+en+tee+ennustettani+vielä,+vaan+odotan+maaliskuun+gallupien+tuloksia.Annan+kyllä+arvoa+niiden+rohkeudelle,+jotka+ovat+jo+ennusteensa+esittäneet.+Tässä+niitä+kolme.+Sen+verran+sentään+uskallan+jo+ennustaa,+että+luultavasti+noista+tuo+nimim.+VarmaTieto+on+lähimpänä+toteutuvaa.+Vaalitulos+tuosta+ehkä+kuitenkin+hieman+kallistuu+aito-arskan+ennusteeseen+päin.Nimim.+Veromaa.ei.veroja+ennuste+on+kyllä+hauskin.+Sen+ensimmäisellä+rivillä+esitettyä+hauskuutta+vielä+lisää+se,+että+yhteistuloksesta+ei+tule+100+%+vaan+99+%;))aito-arska+28.11.2018+8:04SDP+23%KOK+19%Keskusta+15%Vihreät+12%Vasemmistoliitto+11%Perussuomalaiset+8%Ruotsalaiset+5%Kristilliset+4%Siniset+1%Muut+2%Veromaa.ei.veroja+28.11.2018+17:271.+Keskusta+26%2.+Kokoomus+20%3.+Demarit+15%4.+Perus-suomalaiset+14%5.+Vasemmistoliitto+8%6.+Vihreät+7%7.+Ruotsalaiset+5%8.+Kristilliset+4%VarmaTieto+++29.11.2018+14:07SDP+20,6+%Kok+20,2+%Kesk+17,6+%PerusS+12,2+%Vihr+10,8+%Vas+8,8+%RKP+4,1+%KD+3,8+%Sin+1,2+%Liike+Nyt+0,7+%

    Äänestä

Mtk-kepun kannatuksen romahdus johtuu tietenkin pääosin sipilän politiikasta, jossa työmiestä ja -naista on retuutettu ja rangaistu ”laamaan syyllisenä”. Samaan aikaan on rahaa jaeltu lisääntyvästi suurmaanomistajille sekä suoraan että epäsuorasti.

Ei kuitenkaan pidä vähätellä sveitsiläisen bernerin roolia kepun kannatuksen romutuksessa. Hemmo on pitkillä kynsillään tarttunut kaikkeen saatavilla olevaan valtion omaisuuteen ja pyrkinyt sen yksityistämiseen.

Kammottavaa on mm. valtion metsä- ja vesiomaisuuksien yhtiöittäminen ilmeistä myyntiä varten. Kiinalaisen pääoman tuominen metsäteollisuuteen ja Pohjois-Suomen metsien lupaaminen kiinalaisten vessapaperiksi on vuosisadan talousmoka. VR:n pilkkominen ja myynti sekä Posti toimintaedellytysten riisto kilpailijoiden eduksi on yleisen edun vastaista politiikkaa, ellei jo maanpetoksellista toimintaa.

Kauheaa on tietenkin sosiaali- ja terveyssektorin luovuttaminen kansainvälisille keinottelijoille sote-maku lehmäkaupassa kokoomuksen kanssa. Seuraukset veronkiertäjien harrastamasta vanhusten ”huollosta” tulivat näkyviin ennen kaappauksen loppuun vientiä.

Tämä turhanaikaisten miljonäärien örvellys herättää kuvotusta myös kepulaisten keskuudessa.

On käsittämätöntä, että kepun kannatus on näinkään korkealla.

Äänestä
  • Aloittaja

    Vaikuttavia syitä varmaan nuokin, joita tuot esille. Ne osaltaan ovat "tuottaneet tulosta" kepun kannatuksessa. Minusta ei kuitenkaan ole käsittämätöntä, että se on vielä näinkin korkea, sillä onhan alastulo ollut jo hulppeaa. Voi se tosin vielä jonkin verran jatkua ennen kuin ollaan vaaleissa.

    Äänestä

  • kapi_ kirjoitti:

    Alas tulee myös Kokoomus, jonka politiikkaa Sipilä ajaa.

    Äänestä

  • kapi_ kirjoitti:

    Vaikuttavia syitä varmaan nuokin, joita tuot esille. Ne osaltaan ovat "tuottaneet tulosta" kepun kannatuksessa. Minusta ei kuitenkaan ole käsittämätöntä, että se on vielä näinkin korkea, sillä onhan alastulo ollut jo hulppeaa. Voi se tosin vielä jonkin verran jatkua ennen kuin ollaan vaaleissa.

    Jos+keskusta+26+%,+mitä+sitten+sanot.Noilla+puuttuu+Liike+nyt+ja+7+tähden+liikkeen+arviot,+eli+mm+Arska+ei+anna+heille+mitään.Kyllä+minä+heille+yhteensä+antaisin+2-4+%+paikkoina+3-4.++ Jos+ajatellen+edellisiä+eduskuntavaaleja+Kristilliset+sai+3,5+%+ja+paikkoina+5.+RKP+sai+4,9+%+paikkoina+9.+Jos+vielä+lisään,+kun+toveri+tuolta+Ruukin+saunan+kupeelta+sitä+ylistää+Piraattipuoluetta+0,8+%+ja+paikkoja+ei+tullut+sillä+tuloksella.+Ruukin+sauna+jossa+tullut+käytyä+parikin+kertaa+joukon+jatkeena,+kesäisin+taisi+olla+vain+auki.+Taalintehtaan+puistoalueella.+Sauna+joka+huokuu+historiaa.+Sai+myös+suuhun+pantavaa,+erittäin+maukas+buffet+aamiainen.+Kyösti+siinä+touhuili+ansiokkaasti.+Nämä+on+mukavia+alueita+tällaiset+joka+ei+niin+saaristolais+elämää+viettänyt,+niin+mukava+piipahtaa,+kun+minullakin+ei+tuota+matkaa+niin+kauheasti+ole+sinne+(kään),+olisko+reilu+70+km.+Ja+vihjeenä+joka+autoilee+tai+kyydissä+kulkee,+siitä+Taalitehtaalta+etelän+suuntaan+useita+pieniä+saaria,+jotka+pääsee+autolla+kiertämään.Siinä+päivä+saa+kyytiä+kun+kauniina+kesäisenä+päivänä+ne+katselee,+ja+Kyöstin+kuppilassa+käy+nauttimassa+aamiaisen.+Siellä+nyt+paljon+muitakin+saaria,+mutta+mainitaan+nyt+nämä+kun+sieltäkin+on+edustaja+keskustan+palstalla.+Ettei+nyt+niin+välttämättä+ole+ulkomaille+aina+lähteä+kun+kulmiltakin+löytyy+katseltavaa.

    Äänestä

"Jos Sipilä olisi tehnyt niin kuin ensiksi aikoi, pahimmassa tapauksessa olisi tullut uudet, ennenaikaiset vaalit, joissa kepu olisi ollut edelleen vahvoilla."

Juha-Lesta Sipilä oli suunnitellut takaisin kääntymisensä ja parlamenttarismia Suomessa ennennäkemättömästi halveeraavan sinipiikahallituksensa "perustamisen" jo ennen kuin kone oli edes ilmaan noussut....

Käytännössähän Sipilä varasti lestatyylisesti lentonäytöksillään "valehtelemalla" edellisissä eduskuntavaaleissa perussuomalaisia äänestäneiden äänet, kylmästi ja tuskaa tuntematta.

Äänestä
  • Aloittaja

    Olikohan todella noin kuin sanot? Tiedätkö jostain? Ehkä tuo on vain arvauksesi, mutta voisit ehkä silti esittää sille perusteet!

    Niin tai näin, mutta samaa mieltä kanssasi olen siitä, että parlamentarismia halveeraavaa Sipilän käytös tuossa oli. Senkin kansa muistaa ja se on osasyy kepun kannatuksen romahtamiseen, jolle toki on kyllin muitakin syitä, joita tulee esille mm. tuossa Kantarin tutkimuksessa.

    Kyllä se niin oli, tarvittiin jopa eräiden poliitikkojen takakonttikuljetuksia asian salassa pitämiseksi...

    Äänestä

  • EtukäteenSovittuHomma kirjoitti:

    Kyllä se niin oli, tarvittiin jopa eräiden poliitikkojen takakonttikuljetuksia asian salassa pitämiseksi...

    Tuo lienee selvää. Tuskin pienempikään politiikan portaille kivunnut nilkki huvikseen virka-auton takakontissa matkustaisi. Niin läpinäkyvää ja niin härskiä, että on syytä olla huolissaan politiikan tilasta.

    Äänestä

  • sipiläsailentotunteja kirjoitti:

    Tuo lienee selvää. Tuskin pienempikään politiikan portaille kivunnut nilkki huvikseen virka-auton takakontissa matkustaisi. Niin läpinäkyvää ja niin härskiä, että on syytä olla huolissaan politiikan tilasta.

    Sipilä leukaili näin, kun takakonttimatkustus paljastui.

    "kyllä hän täältä omin jaloin lähti".

    Siis Samuli Virtanen lähti Kesärannasta omin jaloin. Astuakseen virka-auton takakonttiin.

    Neuvottelut oli käyty ja jo aiemmin oli selvitetty, että persuista irtoaa riittävä määrä edustajia hallituksen kasassa pysymiseen.

    Äänestä

  • kapi_ kirjoitti:

    Olikohan todella noin kuin sanot? Tiedätkö jostain? Ehkä tuo on vain arvauksesi, mutta voisit ehkä silti esittää sille perusteet!

    Niin tai näin, mutta samaa mieltä kanssasi olen siitä, että parlamentarismia halveeraavaa Sipilän käytös tuossa oli. Senkin kansa muistaa ja se on osasyy kepun kannatuksen romahtamiseen, jolle toki on kyllin muitakin syitä, joita tulee esille mm. tuossa Kantarin tutkimuksessa.

    Te demarit laitatte pikkasen liikaa toiveita omaan suuntaan. Se hyvä että omia kannustaa.
    Sehän tässä on pelin henki, kuin urheilukilpailuissa. Olen kyllä huolissani sateenkaari väen levittäymisestä Sdp:n. Siellä nimitääin on tätä vanhaa " jurniskoakin" joka ei heitä niin hyvällä katsele.

    Äänestä

  • Eikai nyt sentään keskusta henkiset nakkaa pyyhettä kehään, kuten vasurit ja vihreät teki edellisestä hallituskautena. Taillä sossuilla kumma käsitys että kun alkaa pitäisi kohta lopettaa.

    Äänestä

Vaalitulos+14.+huhtikuuta+2019+++++++++++++++++++++%sd+ ++++++++++23kok+ ++18vihreät++12persut++++12kepu+ +++12vl +++++++++++++9rkp +++++4kd +++++++++++++4harkimo++2sin +++++++++++++2pateV +++++2

Äänestä
Aloittaja

Tuossa on jo useampaan kertaan kerrottu, miten tuon Sipilän lennon laita oikein oli. Muistan kyllä jo silloin tulleen myös tuollaisia tietoja, mutta en niihin oikein uskonut, kun tuolloin vielä paljonkin arvostin Sipilää. Täytynee nyt alkaa uskoa, että todella noin saattoi tapahtua.

Jos - en vieläkään sano kun - noin tapahtui, kepu on ansainnut tulevissa vaaleissa kokemansa kohtalon, kun on tuollaisen ”velmun” puheenjohtajakseen valinnut. Sipilä itse ei toki joudu tuosta kärsimään muuta kuin että hänen poliittinen uransa vaihtuu hänelle jo entuudestaan tutun ja menestyksekkäänkin bisnesmiehen uraan.

Kun - täytynee jo alkaa uskoa, että kun - noin tapahtui, Sipilä taitaa olla paitsi hyvä bisnesmies myös erinomainen näyttelijä. Jospa hän saisi roolin Paavo Väyrysen Pohjanrannan kesäteatterissa Keminmaalla;))

Äänestä
  • Tuossa suhmuroinnissa oli myös Kokoomus mukana. Kai nyt sen käsität, vaikka Kokoomustakin "arvostat", jopa kannatat.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Muistamyöstämä kirjoitti:

    Tuossa suhmuroinnissa oli myös Kokoomus mukana. Kai nyt sen käsität, vaikka Kokoomustakin "arvostat", jopa kannatat.

    Valitettavasti kokoomuskin on jossain määrin sortunut ”suhmurointiin”, sillä kyllä kai sielläkin on nähty tärkeäksi pysyä hallituksessa. Mutta mukanaolo kepulle tärkeimmissä hankkeissa - kuten älyttömässä maakuntauudistuksessa - on kokoomukselta varsin huonosti peitettyä teatteria.

    Silti olisin toivonut kokoomuksen olevan rohkeasti rehellisempi noissakin asioissa. Onneksi sieltä hieman sivusta on saatu kuulla myös järjen ääntä. Jospa kokoomuksen seuraava puheenjohtaja olisikin tuo järjen äänen kuuluvin äänitorvi, täältä Stadista hän on, hänen henkilöllisyytensä arvannette ilman sitä nimeämättäni;))

    Äänestä

Jos+kepu+26+%,+tai+vaikak+19+%+-mitä+sitten+demarit+sanotte,+se+aika+on+lähellä+jo+kun+annetaan+äänemme.Ekarivi+vain+arvelu,+kun+ei+kukaan+vielä+pidemmälle+tiedä.

Äänestä
  • Lestakepuleilla pyyhitään pöytää jo toisen kerran presidentinvaalien verienseisauttelun jälkeen...

    Äänestä

Aloittaja

Mukavasti on avaukseni taas herättänyt keskustelua. Ilmeisesti aihe oli mielenkiintoinen. On tullut myös asiaan liittyviä tietoja, jotka eivät ehkä ole uusia, mutta sellaisia, joita en ottanut esille avauksessani. Kiitoksia niistä!

Keskustelu tässä esille otetuista asioista toki jatkukoon, toivon sitä, mutta tänä iltana en enää siihen osallistu. Jos - toivon mukaan kun - jotain mielenkiintoista tulee, varmaan tartun siihen huomenna.

Onhan tälle avaukselleni tullut myös muuta kuin avauksen aiheeseen liittyvää. Ei yllätä, sillä tiedänhän minä jo hyvin kauan täällä näkemäni perusteella, että mikään aihe ei voi olla noille eräille yhtä mielenkiintoinen kuin se yksi, jota aina esille tuovat. Sallittakoon se heille, sillä eniten kiinnostavastahan kaikki haluavat puhua, ja kukin meistä voi tehdä sen vain sillä kyvyllään, mikä meillä kullakin on.

Näissä ajatuksissa - hyvää yötä

Äänestä

Nyt kyllä näytän kepuleille taasen voitto arvat,
housunkalustani nostan, nappaan kuvan, näytän munankarvat...

Äänestä

Sanot alkuun arvostaneen Sipilää. Arvostitko häntä politiikkona? Kyllä hän jo vaalipuheissaan näytti mikä on miehiään? Tyyppikepulainen. Vai arvostitko häntä vain insinörinä ja onnistuneena bisnismiehenä? Siksi kun poikasikin kai on sellainen. Vastaappa rehellisesti.

Hyvältäkin insinööriltä ja bisnismieheltä ja hyvältä politiikolta vaaditaan eri ominaisuuksia.Nyt sen kai sinäkin huomaat.

Äänestä
  • Aloittaja

    Tässä jo iltapesuilla käytyäni ja pyjamassa vuoteeseen mennessäni - täytyy mennä ajoissa, kun aamulla on paras hiihtokeli - vielä palstan avasin ja näin tuon, niin sen johdosta:

    Vaikka en kepun kannattaja ole, kyllä minä Sipilää arvostin aluksi ihan poliitikkonakin, kun ensivaikutelmani hänestä oli sellaisenakin myönteinen. Minä kyllä näin hänet tyypillisestä kepupoliitikosta melkoisesti poikkeavana. Ilmeisesti Sipilä itsekin mielsi itsensä sellaiseksi, kun ei ottanut hallitukseensa niitä vanhoja kepupoliitikkoja. Enkä vielä nytkään Sipilää mitenkään halveksi, mutta lienee totta, että tekninen ja bisnesosaaminen eivät varmista hyvää osaamista politiikassa, niin eri maailmoja ne ilmeisesti ovat.

    Kyllä minulla - tumpelolla teknisissä asioissa - on jo työelämässänikin kokemani perusteella arvostusta insinöörejä kohtaan. Niitä oli minulle tärkeissä työtovereissani. Ja onhan niitä tosiaan jälkeläisissänikin, mutta eivät he ole vaikuttaneet tuolloisiin Sipilää koskeviin näkemyksiini. Ainakaan en ole kuullut heiltä mitään poliittisista näkemyksistään, sillä niistä emme ole koskaan keskustelleet, kun meillä aina on ollut mielenkiintoisempiakin keskustelun aiheita.

    Sait pyytämäsi rehellisen vastaukseni, toivottavasti se tyydytti sinua. Öitä!

    Äänestä

Aloittaja

Keskustan+kannatuksen+romahtamisen+syy+ei+liene+sittenkään+Sipilässä,+ei+ainakaan+yksinomaan+hänessä.+Tosin+suomalaiset+ovat+puoluejohtajista+tyytymättömimpiä+juuri+Sipilään,+kun+53+prosenttia+koki,+ettei+Sipilä+ole+toiminut+tehtävissään+luottamuksen+arvoisesti.+Tämä+kerrotaan+avaukseni+linkkikirjoituksessa.Ilmeisesti+samassa+Kantarin+tutkimuksessa+on+kyselty+myös+sitä,+kuka+kärkipoliitikoista+olisi+mieluisin+pääministeri+kansalaisille.+Mieluisin+olisi+vihreiden+Haavisto+18+%+kannatuksella,+toiseksi+mieluisin+kokoomukseni+Orpo+(15+%)+gallupeja+johtavan+sdp:n+Rinteen+saadessa+kannatusta+vain+12+%+ja+kepun+Sipilän+joutuessa+tyytymään+10+%+kannatukseen.+Kun+kansalta+kysyttiin+luottamusta+poliitikkoihin,+jälleen+Haavisto+oli+ykkönen+(48+%),+vasureiden+Li+Andersson+selvä+kakkonen+(35+%)+Orpon+jäädessä+28+%:iin+Rinteen+ja+Sipilän+ollessa+tasaväkisiä+22+%+kannatuksella.+Heidän+taakseen+jäivät+persujen+Halla-aho+ja+sinisten+Terho.Sipilä+ei+siis+näyttäisi+kansan+silmissä+olevan+Rinnettä+paljon+epäsuositumpi+mahdollisena+pääministerinäkään+eikä+kansa+näe+häntä+Sipilää+luotettavampanakaan.+Miksi+kuitenkin+sdp+keikkuu+kannatuksen+kärjessä+ja+kepu+rypee+alhossa?+Ajatellaanko+sdp:n+kannattajien+joukossa,+että+puolueella+onkin+joku+muu+pääministeriehdokas+kuin+rinne,+toivotaankinko+kenties+sellaista?+Kuka+tietää?+Muhiiko+samaa+myös+kepussa+Sipilän+suhteen?+Voi+hyvinkin+muhia,+vaikka+puolueen+kannatuksen+romahtamisen+syy+ei+näyttäisi+olevan+Sipilässä,+ei+ainakaan+ainoa,+tuskin+painavinkaan+syy.No,+vaikka+Pekka+Haavisto+on+kansalle+mieluisin+pääministeri+ja+häntä+kansa+pitää+myös+poliitikoista+luotettavimpana,+hänestä+ei+silti+pääministeriä+tulle.+Ei+liioin+Li+Anderssonista,+joka+on+kansan+mielestä+poliitikoistamme+toiseksi+luotettavin.+Miksi+on+noin?+Siksi,+että+pääministerin+tehtävä+tulee+nykyisin+automaattisesti+valleissa+suurimmaksi+puolueeksi+nousseelle+puolueelle.+Seuraavien+vaalien+jälkeinen+pääministeri+on+siis+sdp:stä+-+Antti+Rinne+tai+joku+muu+-+tahi+kokoomuksesta,+jolloin+se+jokseenkin+varmasti+olisi+Petteri+Orpo.+Minusta+politiikka+on+usein+mielenkiintoistakin,+joskus+myös+tylsää,+kuten+tuolta+osin+tässäkin+tilanteessa.Tässä+linkki+kirjoitukseen,+josta+tietoni+poimin:https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/272306-antti-rinteella-isoja-ongelmia-omien-kannattajiensa-kanssa-pekka-haavisto-paihitti

Äänestä
  • >+Siksi,+että+pääministerin+tehtävä+tulee+nykyisin+automaattisesti+valleissa+suurimmaksi+puolueeksi+nousseelle+puolueelle.+Seuraavien+vaalien+jälkeinen+pääministeri+on+siis+sdp:stä+-+Antti+Rinne+<ps+huomasitko+kirjoitusvihettä+?+"valleissa"+-nyt+on+vaalit+eikä+valleissa+olla.+kun+ole+niistä+niin+hanakka+muita+muisteleen..Ei+suinkaan+se+niin+mene,+kun+demaria+taas+siihen+työnnät.+Jos+saakin+ensimmäisenä+tunnustelijan+tehtävät,+se+ei+suinkaan+tarkoita+että+sillä+jo+olisi+taputeltu+pääministeriksi.+Kyllä+nyt+punnitaan+pääministeriksi+ryhmittäin,+ei+puolueittain,+joka+oikein+onkin,+esim+jos+keskiryhmät+suurimpia,+se+ei+kaukaa+haettu+jos+Sipilä+jatkaa.+Jos+vasemmisto+suurin+sieltä+se+tulee+tai+oikeisto.Vasemmisto+nyt+Sdp+16,5+%+vasemsmitliitto+7,1+%.+Tämä+tiedetään,+miten+vaalien+jälkeen+sitä+ei+tiedetä+kuin+arvaillen+vain.+Pääministerinä+Li+Andersson+tai+voimakkaasti+esille+tuovaa+saateenkaarta+++Sanna+Marin,+olisi+jo+vitsi.+Teilel+vasemsmistolaisille+varmaan+hekin+kävisi+?Nämä+kohta+nähdään+14.4.+Eduskunta+lopettaa+15.3+ettei+ole+toiminta+aikaa+kuin+reilu+kolmeviikkoa.+Ette+vasemsmito+saaneet+ainakaan+hallitusta+kaadettua+ja+pääministeriä+pois+huudoistanne+huolimatta.+Enään+ei+huutoihinne+ole+aikaa.

    Äänestä

  • Miten noustaan "valleissa suurimmaksi"? HO HOO, HO HOO!

    Äänestä

Vaalien tulokseen vaikuttaa viime hetkillä esiin nousevat teemat.

Vihreät toivovat ilmastonmuutoksen estämisen nousevan pinnalle, SAK taasen, anteeksi, siis SAK:n poliittinen osasto SDP toivoo jotain työmarkkinakähinää, Perussuomalaisille sopisi maahanmuuton teemat ja Kokoomukselle talouskysymykset. Keskustalle olisi parasta päästä mihin tahansa uusiin teemoihin kuluvan vaalikauden sotesta ynnä muusta vännöstä.

Sipilä henkilönä sopii monelle pääministeriksi, ovathan tämän hallituksen saavutukset todella komeat, ainakin työllisyyden ja talouden alalla.

Tyylipisteitä jaettaessa tietysti halki poikki pinoon tyyli ei ole ollut suosituin, tulosta on kuitenkin tullut. Perinteinen politikointi vaikkapa demarityyliin ei olisi kuunaan nostanut Suomen taloutta jaloilleen. Luoja meitä varjelkoon Rinteeltä pääsemästä pääministeriksi.

Äänestä
  • "Sipilä henkilönä sopii monelle pääministeriksi, ovathan tämän hallituksen saavutukset todella komeat, ainakin työllisyyden ja talouden alalla."

    Niin, sinulle ja muutamalle muulle sipilistille. Kepun ja Sipilän tilastokikkailut loistavat kuin kuu seesteisenä pakkasyönä.

    Ei jatkoon.

    Äänestä

  • kepufinale kirjoitti:

    "Sipilä henkilönä sopii monelle pääministeriksi, ovathan tämän hallituksen saavutukset todella komeat, ainakin työllisyyden ja talouden alalla."

    Niin, sinulle ja muutamalle muulle sipilistille. Kepun ja Sipilän tilastokikkailut loistavat kuin kuu seesteisenä pakkasyönä.

    Ei jatkoon.

    Vaali+14.4.+Jos+kepu+saa+26+%+mitä+sitten+sanot,+jatkat+samaa+lesta+huutoa+vai+?Jos+Rinteen+sairasloma+jatkuu+?+entä+sitten,+kenen+taakse+Kapin+kanssa+menette+?Marin+vai+joku+toinen+?

    Äänestä

  • Tämän hallituksen saavutukset ovat todella komeat: leikkauksien takia 800 000 köyhyysrajan alapuolella olevaa, 500 000 ilmaistyötä tekevää, yli 150 000 aktiivimallin leikkurin kohteeksi joutunutta, leipäjonoissa ja sosiaaliasemilla kävijöiden määrän huima kasvu, matuille jaettavan vastikkeettoman rahan määrän lisääminen, matujen tekemien rikosten määrän kasvu, jne. Kyllä kelpaa kehua Sipilän hallitusta.

    Äänestä

  • Haittahallitus kirjoitti:

    Tämän hallituksen saavutukset ovat todella komeat: leikkauksien takia 800 000 köyhyysrajan alapuolella olevaa, 500 000 ilmaistyötä tekevää, yli 150 000 aktiivimallin leikkurin kohteeksi joutunutta, leipäjonoissa ja sosiaaliasemilla kävijöiden määrän huima kasvu, matuille jaettavan vastikkeettoman rahan määrän lisääminen, matujen tekemien rikosten määrän kasvu, jne. Kyllä kelpaa kehua Sipilän hallitusta.

    Yritykset lakkauttamalla ottaisit rahan malliisi,.

    Äänestä

  • Sosialistein.ongelma kirjoitti:

    Vaali+14.4.+Jos+kepu+saa+26+%+mitä+sitten+sanot,+jatkat+samaa+lesta+huutoa+vai+?Jos+Rinteen+sairasloma+jatkuu+?+entä+sitten,+kenen+taakse+Kapin+kanssa+menette+?Marin+vai+joku+toinen+?

    Tjenare "majuri". Sulta tuli taas kliffaa mökellystä. Koita skarpata tota sun skrivaamista, ettei se ois niin karmeeta. Mee vaik johonki skrivausskoleen, niin saat sieltä helppiä sun trabeliis.

    Äänestä

Alistava ja eriarvoistava politiikka, jossa verorahat ohjataan rikkaille ja tavallisten kansalaisten elinolot kurjistetaan alle kaiken arvostelun. Lasten ja vanhusten moraaliton hoiva on vain pintaraapaisu tälläisesta nykyKeskustan politiikasta, jota Keskusta haluaisi saada lisää Suomeen hinnalla millä hyvänsä. Onneksi Sipilän porukat eivät kiihkossaan sentään pysty jyräämään ihan kaiken lainsäädännön yli oikeusvaltiossamme!

Äänestä
Aloittaja

Enpä ole pariin päivään täällä aikaani kuluttanut, mutta nyt täytyy nostaa tämä jo kauas pudonnut avaukseni, kun tuli sen aiheeseen liittyvää uutta asiaa. Mitenpä uskotte Anne Bernerin äkkilähdön vaikuttavan kepun kannatukseen vaaleissa, nostava sitä vai pudottavan lisää? Mielenkiintoista!

En tosin koskaan uskonut Annen mikään kepulainen olevan, ei ”hänen eväillään” sellaiseksi pudota, eikä hän kepuun liittynytkään vaan oli puolueeseen sitoutumattomana ministerinä kepuministerien joukossa. Menestymään ja vaikutusvaltaan tottunutta naista kuitenkin houkutti ministerin paikka, jonka Sililä hänelle lupasi. Ministeriksi pääseminen olisi ollut silloin epävarmaa kokoomuksessa, kun ei vielä tiedetty pääseekö kokoomus hallitukseenkaan.

No, hyvässä mielessä varsin vallaton nainen Anne oli jo entuudestaan. Huligaani hän kertoo nuorena olleensa, mutta ei tietenkään tarkoita olleensa väkivaltaiseen tai muuhun sopimattomaan käyttäytymiseen syyllistynyt. Tuollaista todetaan Annesta kirjoituksessa, johon laitan linkin alle:

”Kokoomuksessa Berneriä pidettiin jo tuolloin huligaanina, koska hän oli luvannut ryhtyä kokoomuksen kansanedustajaehdokkaaksi ennen siirtymistään gallup-johdossa olleen keskustan riveihin. Keskustassa monet ministerinpaikkaa kärkkyneet poliitikot pitivät Berneriä huligaanina sen vuoksi, että hän rymisteli suoraan hallitukseen monen pitkäaikaisen kansanedustajan ohi. Kaikki kuitenkin ymmärsivät, että Berner oli nimenomaan pääministeri Juha Sipilän (kesk) suosikki, eikä häntä pitänyt julkisesti moittia”.

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/272541-nakokulma-huligaani-jatkaa-matkaa-ministeri-anne-bernerin-nimitysuutinen-todella

Nyt Sipilä sanoo, että Annen loikkaus ei häntä kiinnosta. Sitä minä en usko, jos niin olisi, ei Sipilä olisi asiasta niin kireä kuin näkyy olevan. No, lukekaapaa tuosta, uskokoon ken tahtoo:

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/272533-juha-sipilalta-outo-vastaus-anne-bernerista-minua-ei-kiinnosta-se-asia

Äänestä

Tuossa IS:n pääkirjoitustoimittajan artikkelissa se on todettu:
https://www.is.fi/politiikka/art-2000006007968.html

Kommentti: Tapaus Anne Bernerin tyly opetus – Suomea ei johdetakaan kuin firmaa

"Kukapa ei muistaisi pääministeri Sipilän tv-puhetta syyskuussa 2015. Television pääkanavalla hän maalasi kuvan velkavetoisesta Suomesta, joka laitetaan nyt kuntoon – vaikka se tekee kipeää. Myös Berner halusi pistää liikenneinfran ja autoverotuksen uuteen kuosiin. Kansa raivostui kikyistä, aktiivimalleista, takseista, tiemaksuista. Suomea ei todellakaan johdeta kakkaroilla ja ministeriön powerpointeilla, ja ehkä tässä tarvitaan myös sitä kuuluisaa politikoinnin taitoa kulisseissa."

Kysymykseesi. Bernerin lähtö ei ainakaan kepun kannatusta nosta. Oikeastaan Sipilä ei voi enää tehdä yhtään mitään nostaakseen Keskustan kannatusta. Paukut ovat loppuneet.

Äänestä
  • Aloittaja

    Jokseenkin samaa mieltä kanssasi olen tuossa muussa edellä sanomassasi, mutta yksi kysymys mieleeni herää:

    Bernerin nousu ministeriksi oli varmaan hyvin vastenmielistä kepun konkarikansanedustajille, jotka nyt ovat joukolla ilmoittaneet, etteivät seuraavissa vaaleissa asetu enää ehdolle. Entäpä jos nuo Kääriäinen, Pekkarinen, Juhantalo, Kalli ja taisi tuossa joukossa olla joku muukin nyt pyörtävätkin päätöksensä? Eli asettuvat sittenkin ehdolle ja tuovat kepulle melkoisen äänipotin??

    No, tuskin sittenkään niin tekevät, ja vaikka tekisivätkin, menettäisivät uskottavuutensa niin, että heidän saamansa "äänipotti" tuskin riittäisi heistä kenekään läpimenoon.

    Taidat sittenkin olla oikeassa siinä, että Bernerin lähtö ei kepun kannatusta ainakaan nosta. Eikä Sipiläkään voine tehdä sen hyväksi yhtään mitään enää, kun ei ole pystynyt tekemään neljän vuoden aikana.

    Voi sinua sanoisin " kapi ressukka" joko olet täysin tyhmä tai et ossaa asioita.
    Keskustan vanhat kansanedustajat on niin vanhoja jo ettei enään lähde yli 7 -kymppisinä ehdolle, siinä se syy on.

    Etkö todellakaan tuota tiennyt ??

    Äänestä

  • Asiahan on päinvastoin. Arska onnettoman tyhmänä demarina ei vaan ymmärrä. Sellaisia te demarit olette, ei omaa ajattelua. Kapi sinua tietty komppaa, tyhmä demari kun hänkin.

    Bernerin lähtö palauttaa Kepua aitovierille, juurilleen, ja se taas lisää suosiota siellä mistä sitä on otettavissa. Maakuntien miehet kyllä muistavat kertoa tupailloissa kuinka Berner oli vain Sipilän suosikkina visiitillä puolueessa, ja se on nyt nähty. Sähköauto huuhaa ja tieverot saavat huutia, siltarumpuilu palaa taas keskiöön Kepun lupauksissa. Siitä on jo merkit nähty, Keskusta lyttää demarien 750 000 sähköauton ja polttomoottoriautojen kieltotavoitetta sellaisella vimmalla, että oksat pois ja osa latvaa.

    Äänestä

  • Oletko.noin.ulkona kirjoitti:

    Voi sinua sanoisin " kapi ressukka" joko olet täysin tyhmä tai et ossaa asioita.
    Keskustan vanhat kansanedustajat on niin vanhoja jo ettei enään lähde yli 7 -kymppisinä ehdolle, siinä se syy on.

    Etkö todellakaan tuota tiennyt ??

    Kapi tollo ei osaa ajatella. Kait tuon olet jo aiemminkin huomannut.

    Äänestä

Aloittaja

Vastauksessani aito-arskalle jäi vaille huomiotani tuo hänen linkkinsä, jonka otsikossa jo todetaan, että Suomea ei johdetakaan kuin firmaa. Tälle toteamukselle linkissä on hyviä perusteita. En ala luetella niitä tässä, vaan minäkin laitan tähän tuon linkin, voitte lukea ja kannattaa lukea siitä:

https://www.is.fi/politiikka/art-2000006007968.html

Tuosta lukemani sai minut kiitolliseksi siitä, että onneksi poikani ei ole tuntenut viehtymystä politiikkaan;))

Nyt saa tämä palsta jäädä minulta rauhaan pariksi viikoksi, jollei ”poliittisella rintamalla” tapahdu jotain aivan erikoista. Paljon mielenkiintoisempaa on keskittyä huomenna alkavien hiihdon MM-kisojen seurantaan tv:sta. Jossain välissä käyn toki itsekin hiihtelemässä, jos sää sen sallii ja miksipä ei sallisi.

Näkemiin!

Äänestä
  • "Tuosta lukemani sai minut kiitolliseksi siitä, että onneksi poikani ei ole tuntenut viehtymystä politiikkaan"
    Onko poikasi päässy autotehtaan omistajaksi ja johtajaksi Sipilän vai Bernerin konsteilla? Ei kai samoilla konsteilla kuin isä pääsi kapteeniksi.

    Äänestä

Aloittaja

Olipa hieno tuo tv 2:lta tullut juuri päättynyt Eero Mäntyrannasta kertova ohjelma ”Mr. Seefeld - jäljet lumessa”! Eero Mäntyranta oli minua kaksi vuotta nuorempi, mutta jo kuusi vuotta sitten edesmennyt. Tietenkin seurasin tiiviisti Eeron kilpailu-uraa ja olin suuresti vaikuttunut hänen loistavista saavutuksistaan. Onhan hiihtäjillemme tullut myös menestystä myöhemminkin, mutta ei aivan samanlaista. Tulisikohan nyt niissä samoissa maisemissa, joissa Eero sai suursaavutuksiaan 55 vuotta sitten ja sai tuon Mr. Seelfeld -tittelin! Toivokaamme!

Tuon ohjelman päätyttyä vielä vilkaisin avaukseni tuottamaa ja palstaa muutenkin. Eipä näy tuo ohjelma kiinnostaneen noita, jotka ovat täällä ahkeroineet senkin ajan. Tälle avaukselleni kuten näköjään palstalle muuallekin heiltä on tullut sellaista älyn osoitusta, että minun - tässäkin jo tyhmäksi todetun - on todellakin täältä väistyttävä. Toivottavasti he jaksavat jatkaa. Valitettavasti sillä ei liene juurikaan merkitystä kepun saamaan kannatukseen tulevissa vaaleissa, mutta kai kuitenkin pientä merkitystä puolueen tältä palstalta saamissa äänissä;))

Nyt näkemiin vähän pitemmäksi aikaa!

Äänestä
  • "Valitettavasti sillä ei liene juurikaan merkitystä kepun saamaan kannatukseen tulevissa vaaleissa, mutta kai kuitenkin pientä merkitystä puolueen tältä palstalta saamissa äänissä"

    En ole pitänyt sinua keskustan kannattajana;-D

    Äänestä

  • Herra Kapteeni

    Korkeasta ja kunnioitettavasta iästänne huolimatta jaksatte toimia kepuntorjuntajoukkojen ylipäällikkönä kiitettävällä tarmolla.

    Jo kahden vuosikymmenen ajan olette aina samoilla teemoilla horjuttaneet kepua ja sen kannattajia. Vaikka tilapäisiä vastoinkäymisiä tärkeässä tehtävässänne on ollut, niistä harmittavimpana kepun nousu koko maan suurimmaksi puolueeksi edellisissä eduskuntavaaleissa, olette kuitenkin jaksanut jatkaa tärkeäksi kokemaanne tehtäväänne hiipumattomalla tarmolla. Siitä suuri kiitos Teille, herra Kapteeni.

    Käyttämänne pelotetaktiikka, palstalta vetäytymisellä uhkaaminen, on yksi menestyksenne salaisuus. Nytkin ilolla voin havaita teidän, herra Kapteeni, uhkaavan poistua palstalta. jo kahdennentoista kerran tänä vuonna, ja elämme vasta helmikuun puolenvälin jälkeisiä päiviä.

    Taktiikkanne kiistämättömästä nerokkuudesta huolimatta, sen aikaansaama pelotevaikutus on vuosien saatossa menettänyt parhaan teränsä. Niinpä, herra Kapteeni, ehdotan teille uutta kurssia taktiikan päivittämiseksi. Olettehan erikoistnut erilaisiin kursseihin, ja niissä priimuksena olemiseen, vaikka koulutuksenne jäikin siihen kansakouluun.

    Olemmekin järjestämässä Lemmenjoella, ilmavoimien majalla, sen nyt jäätyä varsinaisesta tarkoituksestaan, siis hyvien veljien juottamisesta, syntyneen hälyn vuoksi vähäiselle käytölle, kertausharjoistusta. Koska ette koskaan aiemmin urallanne ole osallistuneet kertausharjoituksiin, nyt tarjoan siihen Teille, herra kapteeni, mahdollisuuden. Tulette siis kähipäivinä saamaan kepuntorjuntajoukkojen ylipäällikön ominaisuudessa kertausharjoituskutsun, ja toivomme Teidän, herra Kapteeni, ilolla ottavan kutsun vastaan.

    Kolminkertainen Uraa huuto meille, herra Kapteeni

    Uraa
    Uraa
    Uraa !!

    Hyvää illan jatkoa

    Wanha Upseeri

    Äänestä

KesKUSTA romahtaa, koska on suomen KUSISIN puolue !!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

kapi_ kirjoitti:

Laitoin äsken tuonne OikeistoSosDemin avaukselle viestin, jossa käsittelin Kantar TNS:n SY:lle toteuttamaa kyselyä (pdf), Siitä käy selville, että puoluejohtajista suomalaiset ovat tyytymättömimpiä kepun puheenjohtajaan, pääministeri Sipilään. Tässä vielä linkki sen kyselyn tuloksiin:

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/272337-yrittajien-kyselysta-kylmat-luvut-juha-sipilalle-ainoastaan-muiden-taydellinen

Tuosta kai voisi tehdä johtopäätöksen, että kepun kannatuksen romahdukseen suurin syyllinen on puolueen puheenjohtaja Sipilä. Vuoden 2015 eduskuntavaalien alla Sipilä sai oikeusministeriön tilaamassa vaalitutkimuksessa puoluejohtajista parhaimman arvosanan. Keskustaa äänestäneistä peräti 31 prosenttia ilmoitti, että Sipilällä oli ollut ratkaiseva merkitys äänestyspäätöksessä. Nyt siis - selviää Kantarin tutkimuksesta - Sipilä on puoluejohtajista kansan mielestä kaikkein epäsuosituin. Miksi niin on tapahtunut?

Tuossa linkkikirjoituksessa todetaan, että ”Sipilän imago aikaansaavana yritysjohtajana–diplomi-insinöörinä on murentunut hätäisesti valmisteltujen lakiesitysten sekä sote-uudistuksen vaikeuksien myötä.” Kyllä tuo varmaan on vahva syy, mutta on myös eräs muu vahva syy, joka ei ole tullut esille tuossa tutkimuksessa. Tuo syy on se, että Sipilä kääntyi takaisin eräältä lennoltaan, joka hänen olisi tullut jatkaa päämäärään asti.

Kun persut hajosivat, Sipilä oli jo lentämässä Kultarantaan esittääkseen presidentille hallituksensa eropyynnön. Saatuaan lennolleen viestin, että persujen ministerit perustavat oman puolueensa ja haluavat jatkaa hallituksessa Sipilä siis kääntyi takaisin ja hallitus jatkoi entisellä kokoonpanollaan. Kansalaisista hyvin monet pitivät ja pitävät edelleen hyvin vastenmielisenä sellaista, että pääministeri suostuu vain omaa etuaan ajattelevan viiden ministerin apupojaksi. Niin ajattelen minäkin.

Jos Sipilä olisi tehnyt niin kuin ensiksi aikoi, pahimmassa tapauksessa olisi tullut uudet, ennenaikaiset vaalit, joissa kepu olisi ollut edelleen vahvoilla. Parhaassa tapauksessa Sipilä olisi saanut presidentiltä valtuudet uuden hallituksen muodostamiseen, ja sen hän olisi voinut tehdä hieman eri pohjalta, ja kepun kannatus olisi pysynyt edelleen vahvana. Mutta kun Sipilä teki niin kuin teki, tässä nyt ollaan ja Sipilä koetaan kepussakin yhä enemmän syylliseksi puolueen kannatuksen romahtamiseen.

Tuossa linkkijutussa todetaan, että Sipilä tarvitsisi pienen ihmeen, jotta äänestäjien luottamus vielä nousisi vielä ennen vaaleja. Ei sellaiseen riitä pieni ihme, iso ihme tarvittaisiin. Sellaisiakin voi joskus tapahtua, mutta ei sentään mahdottomuuksia. Kepun nouseminen ennen vaaleja nykyisestä alhostaan on mahdottomuus ja valitettavasti suurimman syyn saa siitä kantaa Sipilä, jota hänen pääministeriksi tullessaan arvostin minäkin, vaikka en kepun kannattaja olekaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu