Persunuoret ovat huolissaan suomalaisuudesta.

Uutisvuodossa ihan suomalaisen näköisiä olivat Huhtasaari ja Uusivuori.
Miltä planeetalta ovat Räty ja Ilari Johansson?
2653
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Persut aloittavat ihmisten luokittelun ulkonäön perusteella. Hieno puolue teillä.

1Äänestä

Räty on Kainuusta ja Johansson Kuopiosta. Täysiä ufoja siis.

Äänestä
  • Aloittaja

    He ovat unohtaneet olevansa suomalaisia. Monikulttuurisuus moraali poseeraus on vallannut heidän mielensä. No Johanssonin on pakko, koska pitää olla punaviini kännissä, jotta viitsii katsoa hänen esityksiään.

    Äänestä

KOMMUNISTI JA VIHERPUNAINEN EI VÄLTTÄMÄTTÄ SELVIÄ DEMOKRATIASSA EIKÄ TULE VALITUKSI mihinkään,
mutta yllättäin voi silti putkahtaa asiantuntijana sormeilemaan suomalaisten asioita
Eli täytyy muistaa, miten suomalaiselle elämänmuodolle vieraat ideogiat ja esim. Kremlin lakeijat ovat soluttautuneet Suomeen hallintoon
https://www.suomenuutiset.fi/halla-aho-ylen-ykkosaamussa-halpatyovoimaa-haittamaahanmuuttoa-ilmastoposeerausta-ylimielista-lainvalmistelua-tama-hallitus-ilmeisesti-ajatellut-etta-tehda-mita-haluaa/

Halla-aho muistutti, etteivät perustuslakivaliokunnan käyttämät asiantuntijat välttämättä ole poliittisesti sitoutumattomia ja otti esimerkiksi Martin Scheininin, joka on toiminut muun muassa Suomen Kommunistisen Puolueen keskuskomitean jäsenenä. – Demokraattisesti valitsemattomilla asiantuntijoilla on tosiasiassa hyvin merkittävä rooli lainvalmistelussa ja perustuslakivaliokunnan kannanotoissa.

Äänestä
  • Luulisi tolloimmankin perussuomalaisten kannattajan tajuavan, että kun joltain asiantuntijalta kysytään mielipidettä jonkin lainsäädäntöasiaan, niin se on vain lausunto, joka ei sido eduskunnan perustuslakivaliokuntaa tai mitään muutakaan eduskunnan valiokuntaa.

    Lausunto ja päätös ovat kaksi eri asiaa, ei muuta.

    1Äänestä

"Lausunto ja päätös ovat kaksi eri asiaa, ei muuta. "

Joo jos lausunnon vastaanottaja on koulutettu

mutta esim. valtaosa
vasemmistoliiton kansanedustajia on kouluakäymättömiä juntteja
LiAndersson hum kand tasoinen humanisti, Antti Jurhinmäki älykäs mutta ylioppilas, Kari Uotinen suomen koulutetuimmalta alueelta uudeltamaalta ainoa kommunisti ja kansakoululainen kielitaidoton jne.

Ei näillä ole mitään mahdollisuutta ymmärtää kieron kommunistitaistolaisen puheita kun taistolainen "asiantuntija" alkaa vääntää ihmisoikuesfuulaa
ulkomailta käsin ja
jaloin

Sipilä teki jotain hyvää, esim. kauppojen aukiolo vapautui, mutta lesta on kyllä yleisesti tehnyt pahaa ja nyt tulee kansan tuomio 56 päivää vaaleihin

https://www.suomenuutiset.fi/sipilan-kasittamaton-evm-kanta-tarkoittaa-suomeksi-sita-etta-hallitus-haluaa-luopua-suomen-paatosvallasta-omiin-rahoihinsa/

Äänestä
Aloittaja

Suomen perustuslaissa tuntuu olevan perusteellisia ongelmia.
Laki tuntuu olevan huonosti laadittu, kun sitä voi tulkita miten huvittaa.
Olisi hyvä kirjoittaa laki uusiksi niiltä osin, jotka antavat tulkinnoille mahdollisuuden. Toisaalta onko Risikko puhemiehen nuijan arvoinen?

Äänestä

Varokaa Sijoitusneuvojaa. Se kalastelee taas rahojanne.
Työtä tekevä kansa on huolissaan isänmaasta. Persuismi haluaa romuttaa kansallisen omantunnon ja moraalin kristillissosiaalisen ohjelmansa mukaisesti.
Persuismin tie johtaa helvettiin.

Äänestä

Halla-aho sanoi olevansa sekä finne, että finländare. Hän olisi voinut olla myös suomenruotsalainen, jos olisi halunnut. Hän hylkäsi ruotsin kielen ja ne piirit, jotka ovat ainoastaan finländare. Kaikki ihmiset voivat kotoutua suomalaisiksi.
Mikäli haluaa puhua ruotsia, olisi luonnollista muuttaa Ruotsiin.

Äänestä

En tiedä mutta Alajärven kunnanlääkäri /kansanmies/pesäpallon ystävä oli Jussin äidin isä.

Äänestä
  • Näistä toinen on smurffi

    Äänestä

Siis levymyyntilukujen ja muiden kuvitelmien lisäksi?

”– On niin ihanaa, että kaikki Suomessa katsovat ohjelmaa. Se on ihan hullua, Saara hehkuttaa.”

Onko tulossa kiitoskonsertti Areenalla missä hän samalla esittää taikatemppuja luistimet jalassa?

Totuushan nimittäin on, kuten aina Saara Aallon kohdalla, jotakin muuta kuin mitä Saara kuvittelee. Finnpanelin mukaan Yökylässä Maria Veitolaa katsoo 700.000 ihmistä... Ja sitten ”kaikki Suomessa” mikä on Saara-kieltä, eli Dancing On Ice UK katsojaluku on 140.000...

Kuka kertoisi Saaralle totuuden? Ei ainakaan Meri-rakas.


Tämän on kirjoittanut Saara-hullu.

Äänestä

Ai ”tosi moni”... Onks toikin keijukerholaisten kieltä? Jotakin mitä ei pystytä mitenkään varmistamaan vai? Tosi moni myös uskoo Jumalaan.

Ymmärrän, että tämä on sinulle kova pala, mutta koeta kestää. Saara on tullut tänne jäädäkseen.

Äänestä

No ei siitä saa tilastoa. En ole Saaran fani, mutta katson kyllä sen joka sunnuntai.

Vastasit juuri Saara-hullulle, joka onanoi yksiössään omiin kalsareihinsa.

Äänestä

Ikävästi lihonut...

Älä huoli. Lähdet vain reippaasti lenkille, niin kyllä se siitä.

Äänestä

Vastaaja kuitenkin väitti, että ajatus unohtui nopeasti ja tuntui pahalta.

Toimittaja väittää tietävänsä paremmin kuin asianosainen itse. Paljonkohan noi vetää kokkelia?

Äänestä

Homer on ihan huumeissa.

Äänestä

Nyt Homer pidät vittu pääs kiinni.

Äänestä

Rukoilen lisää ihmisten kuolemia.

Äänestä

Olen ihan normaali.

Äänestä

Kuinka vahingollisia Iltalehti ja Ilta-Sanomat ovat mielenterveydelle?

Todella vaarallisia, hyvin vaarallisia vai hengenvaarallsia?

Äänestä

Joskus he kysyvät, mitä heidän siskolleen oikeasti tapahtui.



No ei vittu todellakaan kysy. Oletko vähän tyhmä.

Äänestä

Lapsi päätyi pimeille markkinoille. Tai olisi päätynyt, jos asiasta ei olisi noussut tuollainen kohu. Koska nousi kohu, niin luultavasti ruumis on jossain välimeressä piilossa.


Välimeri kirjoitetaan isolla. Osaaks sä?

Äänestä

Maddien vanhemmat haluavat, että ihmiset uskovat tällaiseen. Se tuntuu järkevämmältä kuin kauhistuttava tosiasia, että vanhemmatkin voivat tehdä lapsilleen jotain järkyttävää. Ruumiskoira merkkasi niin monta kohdetta, että se ei voi olla virhe. Lapsi kuoli jo huoneistossa.


Iltalehden mukaan syyllinen on joku virkamies.

Äänestä

Niin...ruumiskoirat on tässä ne tärkein tekijä.
Jos lähes erehtymättömiksi kuvaillut ruumiskoirat oikeasti merkkasivat auton, niin vanhempien syyllisyys on lähes täysin varma, ja sulkee muut tutkintalinjat pois.

Äänestä

Jos kuljettaa oman lapsen ruumista, mitä ei kenellekään toivoisi, voiko kuvitella muuta kuin syliä?


-jos murhaa lapsensa, sen kuljettaa vaikka takakontissa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Perusnuori kirjoitti:

Uutisvuodossa ihan suomalaisen näköisiä olivat Huhtasaari ja Uusivuori.
Miltä planeetalta ovat Räty ja Ilari Johansson?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu