Talouspolitiikan arviointineuvostolta kovaa kritiikkiä Sipilälle

Talouspolitiikan arviointineuvosto julkisti eilen raporttinsa. Raportissa sanotaan mm. että kansainvälinen kysyntä on edistänyt työllisyyden kasvua Suomessa.

Raportin mielenkiintoisin osa on kuitenkin kova kritiikki Sipilän hallitukselle. Raportin mukaan Sipilän sote on todellinen fiasko.
15107
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Tuo ei yllätä. Sen verran huonoa on ollut Sipilän toiminta.

Äänestä

Paljon tuli Sipilän hallitukselle kehuja. Jopa demareiden on ollut tämä pakko myöntää.

Äänestä

Demareiden pitäisi saada äkkiä valta käsiinsä, että ehtisi saada Suomen konkurssin partaalle jälleen kuten neljä vuotta sittenkin. Saa nähdä tervehtyykö Rinne siihen mennessä, Sipilä oli viikon poissa , demarit oli jo aivan varmoja ettei siitä enää tule tervettä, olisikohan niin että joka toiselle kuoppaa kaivaa, itse sinne lankeaa. Toivottavasti nyt ei,.

Äänestä

Hämmästys+leviää+Suomen+työllisyysluvusta.Suomen+työllisyysaste+oli+joulukuussa+72,5+prosentissa,+kertoo+Tilastokeskuksen+julkistama+työvoimatutkimus.+Hallituksen+tavoite+täyttyi+marraskuussa,+työllisyysasteen+trendi+kohosi+marraskuussa+tasan+72+prosenttiin.+Työllisyysasteen+nostaminen+72+prosenttiin+on+ollut+Juha+Sipilän+(kesk)+hallituksen+keskeisimpiä+tavoitteita.+Työllisyysasteen+on+arvioitu+kohentuneen+osittain+kiky-sopimuksen+ja+työttömyysturvan+niin+sanotun+aktiivimallin+vuoksi.+Vauhtia+on+tuonut+myös+maailmantalouden+ja+sitä+seuraavan+Suomen+kasvuvire.Työllisiä+oli+vuoden+2018+joulukuussa+2+553+000,+mikä+oli+84+000+enemmän+kuin+vuotta+aiemmin.+Työllisiä+miehiä+oli+56+000+ja+naisia+28+000+enemmän+kuin+vuoden+2017+joulukuussa.-lukemat+ovat+”todella+hyvät”,+että+työllisyys+kohenee+nuorten+25–34-vuotiaiden+miesten+joukossa.+Myönteistä+on+erityisesti+se,+että+työllisyyskasvu+näyttää+tulevan+enimmäkseen+kokoaikaisista+työsopimuksista.Nuorten+miesten+työllisyysaste+nousi+vuoden+aikana+eniten,+kolme+prosenttiyksikköä.+Koko+hallituskaudella+kuitenkin+ylivoimaisesti+eniten+on+noussut+55-64-vuotiaiden+työllisyysaste,+6,4+prosenttiyksikköä.Tätä+ei+kukaan+ekonomisti+osannut+ennustaa.+Pari+vuotta+sitten+72+%+työllisyystavoitteen+saavuttamista+ei+pidetty+todennäköisenä.Tämä+kaikki+näkyy+vaalikopeissa+huhtikuussa,+se+varmaa+!Gallupit+nyt+hehekuttaa+muuta,+lehtitalojen+myynnin+takia,+osa+median+kamjanjaa+sekin.+Jotain+pitää+aina+keksiä+muutosta+-median,+joka+kiinnostaa.

Äänestä
  • "Työllisyysasteen on arvioitu kohentuneen osittain kiky-sopimuksen ja työttömyysturvan niin sanotun aktiivimallin vuoksi. Vauhtia on tuonut myös maailmantalouden ja sitä seuraavan Suomen kasvuvire."

    Maailmantalouden kasvu on siis turhakeporukan mielestä ollut ikään kuin sivuroolissa työllisyyden paranemisessa, ja KiKyn ja aktiivimallin arviodaan, kuvitellaan, luullaan, halutaan uskoa luoneen työpaikkoja, mutta eivät vaan jumalauta saa mitenkään kuvailtua miten ovat vaikuttaneet - uskovat, kuvittelevat . . .

    Äänestä

Karenssi+on+mainio+työllistäjä.+100%+vaikuttavuus+heti!

Äänestä

Nyt vituttaa, kun hallituksen toimia kehutaan.

Äänestä
  • Lantatalikon varresta katsottuna asiat näyttävät yksinkertaisilta

    Äänestä

Kyllä nyt Sipilän kurkkua harjataan....

Äänestä

Sipilä oli silminähden järkyttynyt rajusta kritiikistä kyselytunnillaja nolasi itsensä jälleen kerran, mutta onhan hän historian huonoin pääministeri ja tietysti kepulainen.

Äänestä

Juha Sipilä ymmärtää liiankin hyvin, että hänen päivänsä pääministerinä alkavat käydä vähiin. Nyt hän yrittää vielä kahmia verovaroja omien ja kavereiden yrityksien taskuihin,

Äänestä

Et sitten edes tiedä että tämäkin porukka on sipilän aikaansaannos ja tukee sipilää.

Äänestä

Hyvä, että Sipilän tekemät virheet tuodaan esiin.

Äänestä

Punikkeja keljuttaa siellä Pietarissa, kun Suomen talous on hyvä. Ymmärrän asian, koska meillä on hädintuskin varaa kaalisoppaa.

Äänestä

Kumpi on kovakorvaisempi breznev vai sipilä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vehhapulla kirjoitti:

Talouspolitiikan arviointineuvosto julkisti eilen raporttinsa. Raportissa sanotaan mm. että kansainvälinen kysyntä on edistänyt työllisyyden kasvua Suomessa.

Raportin mielenkiintoisin osa on kuitenkin kova kritiikki Sipilän hallitukselle. Raportin mukaan Sipilän sote on todellinen fiasko.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu