Työväen ja AY-liikkeen vastainen puolue ei voi olla mitään muuta. Vai mitä?
Perussuomalaiset ovat edelleenkin puolue, suoraan hanurista!
Seppo.M_Suomesta
387166
4Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 138 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 387
Vanhimmat
Seppo on edelleen palstan ainoa rehellinen avaaja!
SAK vastustaa ansiosidonnaisen työttömyysturvan antamista kaikille työttömille.
https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/243730-siniset-syyttaa-sakta-vatuloinnista-valta-nayttaa-olevan-tyotonta-tarkeampaa
Sinisen tulevaisuuden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Simon Elo arvostelee ammattiliittojen keskusjärjestön SAK:n suhtautumista ...selvitykseen ansiosidonnaisen työttömyysturvan laajentamisesta.
SAK vaati perjantaina pääministeri Juha Sipilää (kesk.) kertomaan, miten hallitus suhtautuu Sinisen tulevaisuuden ehdotukseen ansiosidonnaisen työttömyysturvan laajentamisesta kaikille.
Simon Elo syyttää SAK:ta vatuloinnista.
–Keskusta on esittänyt yleistä ansioturvaa jo lähes kaksikymmentä vuotta sitten. SAK:lta kysyn, että kuinka kauan tässä pitää vatuloida ja jahkailla? Nyt on annettava ääni työttömälle, hän sanoo tiedotteessaan.
–Siniset uskaltavat tehdä selvityksiä, jotka eivät miellytä korporaatioita ja niiden myötäjuoksijoita. Luulisi että yleinen ansioturva kelpaisi demareille, mutta valta näyttää olevan työtöntä tärkeämpää, Elo jatkaa.
Todistit vaan sen, että persut ja sen eliitti-siniset ovat ihan perseestä. Kiitos todisteesta!
Todistit juuri sen ettet ymmärrä lukemaasi, heheheheeeee
Isukkisi siis nosti sinut paskasta! Enpä tuolla paljon kehuskelisi ... heh heheh hehehhe
Todistit juuri sen ettet ymmärrä lukemaasi, heheheheeeee
ja pojulla meni hermotkin vielä, hehhehehehehehehehehehehehehehee
Koskaan eikä missään yhteydessä pidä yhdistää perussuomalaisia ja näitä sinisiä pettureita . Sinisillä ei ole mitään mitään yhteistä agendaa perussuomalaisten kanssa. Siniset ovat maahanmuuttomyönteinen porukka ja agendana oma etu ja asema yhteiskunnassa ja hillotolpilla. Ei mitään tekemistä tavallisen kansan asioiden kanssa.
Jostakin syystä presujen kannatus kasvaa huimaa vauhtia nuo lasten raiskaukset eivät ainakaan ole kannatusta vähentäneet..................
Ja niitähän persut nyt polvillaan lisää rukoilevatkin ... kannatuksensa takia ...
ja hirmu kateellinen Presujen kannatuksen huimasta noususta
Vasurit ja demarit voi sitä paremmin, mitä enemmän on työttömiä ja "köyhiä" duunareita.
Työväen, AY-liikkeen, vanhusten, vammaisten, opiskelijoiden, maanviljelijöiden, työttömien ja yrittäjien vastustajien puolue! Maahanmuutto, ja maahanmuuttajat tuntuvat olevan lähellä persujen sydäntä, lisää raiskaajia suomeen !
Sickhail!
Vassuhailit!!!
PITÄISI MUISTAA OTTAA LÄÄKKEET
eiköhän asia ole täysin päin vastoin !!!!!!!!!!!!!!!!!
Sepon loistavat avaukset ovat parasta koko Suomi 24 - palstalla.
Kaikkien ihmisten ystävänä tunnettu Seppo ei koskaan solvaa ketään! Seppo kertoo vaan faktat faktoina!
juuri näin mutta kääntäen asiat toisinpäin
muutoin seppo on ihan jees todella huumorimiehiä näin voi sanoa
Ay-liike ei ole nykypäivää.
t. Non-Persu
Hakaristilippujen takana marssivat kansanedustajat (persut), ei ole nykypäivää!
AY-liike on nykypäivää, myös huomista ja ylihuomista.
Perussuomalaiset antoi myrskyvaroituksen
https://www.is.fi/politiikka/art-2000005960897.html
Kun asialinjalla pysytään ja kerrotaan asiat totuudenmukaisesti niinkuin ne ovat, alkaa se näkyä kannatusluvuissa.
Hyvä niin.
https://www.is.fi/politiikka/art-2000005960897.html
ettei vaan olisi iso jytkyvoitto tulossa presuille kannatus ainakin on rajussa kasvussa eikä ihmie
jotain järkeä pakolaispolitiikkaan
Oulun-raiskauslisä ei vaan riitä vaaleihin asti. Nyt vaan persut toivomaan lisää raiskauksia niin ...
Ei ne toivo niitä, vaan varoittavat matutuksen vakavista seurauksista. Kukaan ei vaan usko persuja. Mitäs ette usko? Jos uskoisitte, kannatuksenne nousisi pilviin.
On turha ulista siitä että persujen kannatus nousee, kun ette tee mitään hyvää omalle kansalle. Teillä on lupa alkaa puolustamaan omaa kansaa. Miksi te suvakit ette tee niin? Saisitte todella uutta puhtia kannatuslukemiinne? Totuushan on, että mitä enemmän matutetaan, sitä korkeampi on maastamme tykkäävien (kansallismielisten) kannatus. Tämä on asian tila kaikkialla Euroopassa.
Tanskan demarit ovat jo ymmärtäneet,ettei kannata antaa maahanmuuttajien rakentaa rinnakkaisyhteiskuntaa omineen lakeineen Tanskaan.
rehellinen pitää olla ja sanoa asiat niin kuin ne todellisuudessa ovat
presujen linja ja hyvä niin
Seppo teki sen taas, pelasti viikonlopun !!!!
Otitko isukkisi tarjoaman maukkaan aamupuuron kerralla poskeen???
Persujen aamupuurot tiedetään ... hyh hyh ...
No Otitko isukkisi tarjoaman maukkaan aamupuuron kerralla poskeen???
Niele äläkä mumise suu täynnä !!!
Löysit siis peilistäsi mussuttajan ... hehe hehehhe
No Otitko isukkisi tarjoaman maukkaan aamupuuron kerralla poskeen???
Niele äläkä mumise suu täynnä !!!
äläkä koko ajan tuijota peiliäsi...
Sellaisia ne, vasuripuurot .....hyhyh hyhyhyhyhyhyhy
Persut on SMPn jätteitä.
Vai siksi isukkisi sinua vasenkätistä runkkua kutsui ... heheh heheheh
Isukkisi kutsui sinua veltoksi vasenkätiseksi runkuksi ???
No tuohan selittää katkeruutesi isukkiasi kohtaan, säälihailit sinulle!!
Vai on kitkerän katkeraa aamupuuroa persupojulla ... heh hehehe hehehe
SSeppo siis kaipaa sokeriakin Isukin Tarjoaman puuron Päälle ..... heh hehehe hehehe ... heh hehehe hehehe
Kitkerän katkeraa aamupuuroa persupojulla ... heh hehehe hehehe
Mitä olisi Suomi ilman Seppoa? Ei mitään.
Ihan posketon kommentti sepolta...
Huomaa, että seppo on vanha mies joka on vanhoilla päivillään opetellut somettamaan, asiaa hänellä ei ole.
Persuilun paskaksi toteamiseen ei tarvita yliopistotutkintoa, mutta Sepolta löytyy myös sellainen.
Seppo on siis ylikoulutettu persujen paljastaja ... hehe hheheheh hehehehe
Seppoa naurattaa vasurien intohimoinen tuskastuminen Seppoon ja Sepon kommentteihin. Sillä Seppohan tuo aina kaikille selväksi jo avauksillaan, mitä ylistävää mieltä hän on persuista.
Sepon sanoman väärentely ei Persujen suosiota mitenkään heikennä, päinvastoin.
Juuri niin. Persut on paska puolue Seponkin mielestä!
Seppoa naurattaa vasurien intohimoinen tuskastuminen Seppoon ja Sepon kommentteihin. Sillä Seppohan tuo aina kaikille selväksi jo avauksillaan, mitä ylistävää mieltä hän on persuista.
Sepon sanoman väärentely ei Persujen suosiota mitenkään heikennä, päinvastoin.
Juuri niin. Persut on paska puolue rehellisen kansan ja Seponkin mielestä!
Vasemmistoliitto on suomivastainen puolue, jonka jo Oulu osoitti.
Päinvastoin. Persujen mamukiima on Oulun tapahtumien perus-syy!!!!
Päinvastoin, Vasemmistoliitto on suomivastainen puolue, jonka jo Oulu osoitti.
Aivan. Myös Oululaiset nauraa persuille ... hehe hheheheh
Niin Juuri, Oululaiset nauraa vasureille .. äänestäessään persuja . ... hehe hheheheh... hehe hheheheh... hehe hheheheh
onko lapsen raiskaus mitätön asia?
Ei varmaan Putkosen (PS) mielestä!
eiköhän useampi ymmärrä että lasten raiskaus on todella erittäin vakava ja törkeä rikos ja erittäin inhottava
Seppo vie jalat alta karismallaan, ja komeudelaan. Me mallikoulun tytöt haluaisimme sinut, luennoimaan meille, onnistuuko?
No toki, tottakai tulen kertomaan, miten voi olla normaali ihminen, vihaamatta ketään, rakastaen kaikkia, eläen sopusoinnussa universumin kanssa!
Seppo itse paikalla, aivan loistavaa !
Sepon avaukset ovat ehdottomasti parasta mitä palstoilla löytyy!
Hyvin se SSeppo avaa poskeaan isukilleen.......
älä kerro enempää kotioloistasi ... hyh hyhyh ...
Isukkisi kertoi jo, sseppo-raukka. aina suu ammollaan...heh heh
Suu auki - komento ja persupoju tottelee isukkiaan .. heh heheheh
Seppo. M, ei vihaa, vaan rakastaa kaikkia!
Ja taas sait pikkutytöt itkemään pelosta!!!
Oululaisetkin naiset rakastaa Seppoa, eikä mikään ihme tuollaisen könsikkään kyseessä ollessa!
Sepon yliopistotasoinen koulutus antaa hänelle loistavan pohjan määritellä poliittisia puolueita.
Sepon viisauksia on aina ilo lukea!
Seppo tietää että vasemmistolaisuus on vaarallinen tarttuva kulkutauti ja sitä pitää välttää kaikin tavoin. Siksi Seppo on ryhtynyt Persuksi ja taistelee Lauran rinnalla paremman Suomen puolesta!!
MIksi ersu valehtelee aina?
ersu on uusi vasuri, heheh heh heeh heh hehe heheheheh heeeee
Sivisytynyt Seppo tuntee kaikki sivistyssanat, ja tuo ei ole sellainen!
Sitten Seppo on vähän vajaa ... tiedoiltaan hheh.....
"Sivisytynyt " hehehe!!!!
Sepon viisauksia on aina ilo lukea. Aamuin ja illoin!
Sepolla suksi luistaa ja happi ei lopu. Seppo on nääs urheilumiehiä!
Hyvin se SSeppo avaa poskeaan isukilleen...
Älä nyt enempää kerro kotioloistasi hyh hyh hyh
No sinunhan kotioloista tässä jutellaankin, hheh ...... voit toki olla hiljaa ...
Joka Sepolle kuoppaa kaivaa, se itse siihen lankeaa!
Kun isukki SSepolle aamupuuron tyrkkää suoraan suuhun, sen SSeppo ilolla nielee!!!
Persupoju on taas isukin puuroa vailla näköjään ... heh hheheheh
Vasuripojuhan ihan posket kipeänä ylistää isukkiaan, hyvä poika!!!!
... heh hheheheh ... heh hheheheh ... heh hheheheh ... heh hheheheh
Persupoju taisi jo kurlata kun noin naurattaa .. heh
Vasuripojuhan ihan posket kipeänä kurlaten ylistää isukkiaan, hyvä poika!!!!
... heh hheheheh ... heh hheheheh ... heh hheheheh ... heh hheheheh
Persupoju taisi taas kurlata ... kun noin naurattaa .. heh
Vasuripojuhan ihan posket kipeänä kurlaten ylistää isukkiaan, hyvä poika!!!!
... heh hheheheh ... heh hheheheh ... heh hheheheh ... heh hheheheh .
Persupoju taisi taas kurlata ... kun noin naurattaa kurlauksen ohessa .. heh .. heh
Sanoohan jo persujen nimikin, mistä aukosta ne ovat kotoisin. Kyllä Seppo tietää!
Ettäkö SSeppo ihan aukosta???
No HUH HUH!!
Tuo ehdotus ansiosidonnaisen turvan ulottamisesta kaikille, jotka osallistuvat sen maksamiseenkin, on oikeudenmukainen ja hyvä.
Kummallista, että vasemmiston puolueet vastustavat rehellistä oikeudenmukaisuutta ja reiluutta.
Ensi kevään vaaleissa, EI ääntä vasemmistolle !
on muutekin yön puolue, väsynyttä sanomaa vuodesta toiseen jankuttavan johtajan vetämänä. Äkkiseltään ei tule ensimmäistäkään kertaa mieleen, etteikö puheenjohtaja Andersson olisi ollut televisiovastaanottimen ruudussa naama norsunvitulla ja hokenut mantraansa :" tämä hallitus vain riistää vähäosaisilta ja kaikkein heikoimmassa asemassa olevalta". Kuinkas paljon sitä "hyvää" niillä heikompiosaisilla oikein on kun sitä tuntuu olevan riistettäväksi asti vuosi toisensa jälkeen? Ketä tuo Anderssonin negatiivisuus oikein houkuttelee, muita kuin samankaltaisen negatiivisen ajatusmallin ihmisiä? Ei vallaton ihme, että puolueen kannaatus laskee kuin lehmän häntä.
Seppo uskoo vasemmiston vaalivoittoon ... ja hallitusvastuuseen!
Matti, Teppo ja Seppo.
Sepon viisaat sanat saattavat persupojut aina raivon valtaan ... ja sekös kansaa naurattaa ... hehehehe
Seppo ei ajattele mitään muuta kuin persupoikia, Seppo taitaakin olla Oulusta....
Persu unelmoi raiskauksista. Luulee mielenhäiriössä, että jopa rehti hetero Seppo on samanlainen kuin hän itse.
Viikonloppu ja Sepon kirjoitukset ilahduttavat aina kaikkia rehellisiä duunareita!
Sauna ja Seppo, suomalaisuuden symbolit!
Pakkaspäivätkin sujuvat mukavasti Sepon älykkäitä kommentteja lueskellessa!
Pekkaspäivätkin sujuvat mukavasti Sepon älykkäitä kommentteja lueskellessa!
Seppo on kaikkien rehellisten ihmisten puolella, ja aina epäoikeudenmukaisuutta vastaan. Siksi kansa luottaa Sepon sanomaan!
Persuus oikein loistaa tässä ketjussa. Ei ihme, että halla-aholaisia halveksitaan.
Sepon viisaat sanat lämmittävät niin rehellisiä ihmisiä kuin persujakin. Eri tavoin tosin!
Adolf-serkun tarjoama pikapuuro lämmitti SSepon poSSkia pitkään.
Persupojun Adolf-isukki tulee kohta ... ole valmiina ... heheh hehehehe
Seppo olisi viisaana henkilönä aivan loistava ehdokas kansanedustajaksi!
SSeppo onkin kaikkein PoSSkettomin ehdokas!
Isukkikin sen tietää, kun niin monet aamupuurot tarjoillut lämpimänä SSepolle!
Syö vaan isukkisi tarjoamat puurot, niin sinustakin kasvaa sitten kunnon persuliini ... heh hehheheh
Sepon eduskuntapaikka on vain ehdokkuuden päässä toteutuksesta.
Syvällinen ajattelija Seppo kertoo aina kiistattomia totuuksia.
Kumpi pääministeriksi, Seppo vai Li? Molemmat kun ovat täydellisiä vaihtoehtoja.
Jaa, että pohjois-koreaan, kyllä se sopii!!
Suomeen hyvä persulapsi, Suomeen!
Ehei, tollo vasurilapsi. Ehei !!!
Seppo on kaikkien tiedonjanoisten ystävä.
Seppo luo pihalumien lisäksi parempaa Suomea, viisailla kannanotoillaan.
Seppo on aikamme legenda jo eläessään!
Persupoju kurlaa taas isukkinsa annoksella ... heh hehheehh
Persupoju kurlaa taas isukkinsa annoksella ... Älä vaan siihen tukehdu ... muuten naurumme ei koskaan lopu .... heh hehheehh
SSeppo on siis perinyt pulleat poSSkensa isukiltaan!!!!
.... heh hehheehh .... heh hehheehh .... heh hehheehh
Seppokin nauraa ääliöpersuilulle ... heh heh heheheheh
SSeppo onkin siis hyvä nauramaan itselleen .. ... heh heh heheheheh ... heh heh heheheheh
Seppokin nauraa kaltaisillesi ääliöpersuille ... heh heh heheheheh
SSeppo onkin siis hyvä nauramaan itselleen .. ... heh heh heheheheh ... heh heh heheheheheee
Seppokin nauraa ihan ääneen kaltaisillesi ääliöpersuille ... heh heh heheheheh
Saunapäivänkin iloksi on mukava lukea Sepon viisaita totuuksia!
Ja persupoju on siellä suu auki odottamassa ... heh heh hehhe
Isukkisi se siellä odottaa antaakseen armonpuuron.... heh heh hehhe
Persuilla on kummat aamiaiset ... heh heh heheheh
SSEpolla on kummat aamiaiset, aina kerralla nieltävät.
Seppo syö aamuisin kaurapuuroa, kahvia ja muutaman voileivän. Siksi Seppo onkin terveyden perikuva!
Seppo suosittelee persupojulle samaa, sillä persuisukin tarjoilut eivät vaan riitä kasvavalle persuliinille ja varsinkaan aivojen kehitykselle. kuten on huomattu!
SSEpolla on kummat aamiaiset, aina kerralla nieltävät...
Varmaan persupojun mielestä, joka kurlaa omansa ... heheheh
Sepon hanuri soittaa persujen kuolinvirttä.
SSeppo on siis perinyt pulleat poSSkensa isukiltaan!!!!
.... heh hehheehh .... heh hehheehh .... heh hehheehh h
Isukin puurolla kurlaava persupoju se onkin oikea poskisolisti ... hehe heheheh
Seppo on aina isänmaan asialla!
Siksikö SSeppo aina ylistääkin venäjää ???
Persusta voi epäillä jopa tuollaista, koska persuthan pettävät jopa isänmaansa!
Siksikö SSeppo aina ylistääkin venäjää ????
Persusta voi epäillä jopa tuollaista, koska persuthan pettävät jopa isänmaansa! Kuten Halla-aho!
Siksikö SSeppo aina ylistääkin venäjää ????!!
Persusta voi epäillä jopa tuollaista, koska persuthan pettävät jopa isänmaansa! Kuten Halla-aho, joka kutsui tänne yli 100 000 mamua elätettäväksemme!
Sepon suvaitsevaisuus ylittää monen kipukynnyksen, sillä Seppo suvaitsee jopa persut! Mutta ei heidän rasistista politiikkaansa.
Mutta ei heidän vasemmistolaista politiikkaansa ????
Vasemmiston raiskausrasistinen politiikka näytti tehonsa jo Oulussa!
Sepon suvaitsevaisuus ylittää monen kipukynnyksen, sillä Seppo suvaitsee jopa persut!
Mutta ei heidän sairaan rasistista politiikkaansa, joka näkyy jatkuvana raiskauksista kirjoitteluna!
Mutta ei heidän vasemmistolaista politiikkaansa ????
Vasemmiston raiskausrasistinen politiikka näytti tehonsa jo Oulussa!
SSepon sairaan rasistinen vihapolitiikka näkyy jatkuvana raiskauksista kirjoitteluna!
Sepon suvaitsevaisuus ylittää monen kipukynnyksen, sillä Seppo suvaitsee jopa persut!
Mutta ei heidän sairaan rasistista politiikkaansa, joka näkyy jatkuvana raiskauksista kirjoitteluna ja suomalaisten pettämisenä!
Seppo ei ajattele mitään muuta kuin persupoikia, Seppo taitaakin olla Oulusta.... .....
Persupojut eivät ajattele muuta kuin Sepon muskulaarista vartaloa ... heh heheheheh hehehe
Seppo ei ole tuuliviiri, kuten äänestäjänsä pettäneet persut!
Äänetajiä eniten silmään vitsaava petturilauma.
silmään vitsaava ????
No jo on vasemmistolaiset vekkuleita, hehehehhehehehe
Seppo tietää, Seppo on nero.
Vai mitä.
Seppo kertoo tulevissa muistelmissaan Soinimaisen letkeästi, miten, milloin, miksi ja missä hän haistoi vasurit siksi paSSkapuolueeksi, joka se myös kansan mielestä on aina ollut ja tulee aina olemaan.
Seppo kertoo jo nyt sen, että persut on paska puolue! Ennen, nyt ja tulevaisuudessa.
Seppo voi kertoa sen jo nyt, että persut on paska puolue! Ennen, nyt ja tulevaisuudessa.
Seppo voi kertoa sen jo nyt, että persut on paska puolue! Ennen, nyt ja tulevaisuudessa. Iankaikkisesti!
Seppo voi kertoa sen jo nyt, että persut on paska puolue! Ennen, nyt ja tulevaisuudessa. Iankaikkisesti, Aamen!
Seppo on jo suositumpi kuin Jeesus!
Vasurithan eivät usko edes jeesukseen, saati seppoon.....
Sepon sanaan voi luottaa, toisin kuin persun!
Mutta Seppohan ei sanokaan mitään, pelkästään sössöttää........
Seppoon voi aina luottaa, toisin kuin avauksessa mainittuun hanuripuolueeseen!
Kyllä ovat persut ihan hanurista, jonka palkeet vuotaa ja näppäimistä puolet pois.
Hanuristapa hyvinkin. Toissa puoluekokouksen pierukilpailussa yksi yritti hanuristaan Säkkijärven polkkaa. Jytky tuli jo toisessa tahdissa.
Raiskauksista ja muista ongelmista pitää vaieta ja samalla huudellaan päälle mahd. kovaa kaikenlaisia asiattomuuksia ja törkeyksiä, ettei vaan totuuden ääni saisi kuuluvuutta ja näkyvyyttä. Mutta miten lopulta kävi, räyhikset? Feikit sankaritarinanne Lähi-Idän ja Afrikan tulijoista, Euroopan Unionista, NATO:sta, USA:sta, sekä valheet totuudenpuhujista murenivat, häpeä ja suuhun nousevat vatsahapot sai naamat norsunvitulle, uskottavuus tuhoutui, kasvot meni. Hiljenittekö? No ette tietenkään, vaikka normaali ihminen olisi niin toiminut. Hätäpaskat housuissa naamat punaisena jäniksen kokoinen vaahto jalkovälissä aloitte entistä maanisemman kiljunnan ja näppiksen hakkaamisen siinä toivossa, että saisitte jotain pelastettua. Tuottiko tulosta? No ei niin. Munasitte itsenne entistä pahemmin. Yrititte leimata järjellä ajattelevia suomalaisia ihmisiä rasisteiksi, fasisteiksi, natseiksi, kommareiksi, putinisteiksi, tiltuiksi jne jne jne jne., mutta tyhmyyttänne ette koskaan tajunneet, että hakkasitte "epäsuomalainenreikäpääjuntti" -leimoja omiin naamoihinne, muste oli tehty omista eritteistä. Miltä nyt tuntuu, räyhikset, kun olette virallisesti yhteiskunnan pellejä, reikäpäitä, jälkijättöisiä juntteja? Menkää itseenne, kehittykää, kasvakaa aikuisiksi, sivistykää! Ei luulisi olevan vaikea rasti. Mutta, onko räyhäuskonto mennyt jo liian syvälle luihin ja ytimiin? Onko reikäpäisillä räyhiksillä käsitystä muunlaisesta elämänkatsomuksesta?
Jytkyti jytkyti jytkyti jytkyn...
Persut on valehtelija identiteetti ja vääristelyä jäiden puolue!!
Persut on ylivoimaisesti johtava puolue rikollisuudessa (kansanedustajat ja vaaliehdokkaat).
Kun Seppo jyrähtää, pääsee persuilta hätäjytky.
Sepon katse siintää jo parempaan, persuvapaaseen Suomeen!
persujen puheet yhtä ja teot toista, Valitettavasti nyt Oulun lapsetkin ovat joutuneet sen kokemaan.
Sepon elämänviisauksia kannattaa kuunnella aina herkällä korvalla, sillä ne ovat aina elämää suurempia viisauksia!
Persupojuhan kurlaa taas isukin annosta .. .heh hehehehh
SSeppo on siis perinyt pulleat poSSkensa isukiltaan!!!!
.... heh hehheehh .... heh hehheehh .... heh hehheehh h e
Persupojuhan se kurlaa taas isukin annosta ... heh hehehehh
SSeppo on siis perinyt pulleat poSSkensa ja ruokahalunsa isukiltaan!!!!
.... heh hehheehh .... heh hehheehh .... heh hehheehh h e
Seppo on parasta, loistava nero ja kosmopoliitti!
SSEppo onkin näköjään Kim-Jong-Unin velipoika.
Persupoju se vaan kurlaa taas isukin annosta ... heh hehehehh
SSepolla taas Possket lepattaa ... heh hehehehh ... heh hehehehh ... heh hehehehh
Sepon hanuri soittaa persujen kuolinvirttä iloisella duuriasteikolla!
Seppo ei luistele vastuustaan kuten avauksessa mainittu hanuripuolue!
SSepolle se Isukin tarjoama runsas ja maittava aamupuuro luistaa alas heittämällä.
Seppo tarkoittaa Sinistä tulevaisuutta. En äänestä loikkaripuoluetta. Soinin hanurista on.
Kaikki SMP:n jätteistä koostetut puolueet on syvältä hanurista, toteaa Seppo kolumnissaan.
Seppo pitää katseensa tiuksti pallossa, kun persut yrittävät miellyttää katsomoa.
Seppo pitää katseensa tiukasti pullossa, kun persut saavat taas vaalivoiton!!
Seppo on ostanut Dom Perignon pullon, jonka Seppo nauttii persujen toilauksille naureskellen.
Totta on. Säkkijärven polkka soimaan sen kunniaksi. Siis oikealla hanurilla, eikä persujen pierukilpailuyrityksellä.
Ay-liikkeitä en arvosta. Ahneita yhdistyksiä. Käyttävät työläisiä hyväkseen. Keräävät jäsenmaksuilla hirmuisia omaisuuksia ja omistetaan yhtiöitä, joista tuloja riittää. Suuripalkkaiset johtajat juhlivat työläisten kustannuksella.
Joskus varmuuden vuoksi innostavat työläisiä lakkoilemaan, joitta tuntuisi, että oikealla asialla ovat.
Täytyyhän heidän tavan vuoksi niin tehdä, että näyttäisi, että ovat oikealla asialla.
Ilman AY-liikettä olet kohta orjatyössä, sillä kyllä EK-mafiosot osaa hommansa!
suvakin höpinöitä
Mikä kohtalo odottaa puoluetta, joka on kompromisseihin kykenemätön ja jonka politiikka koostuu maahanmuuton vastustamisesta ja muiden syyttelystä.
Ikuinen oppositio?
Seppo ei koskaan lerpsahda, kuten Halla-ahon ego Soinin jytkyvallan alla!
Persut edelleenkin virittelee vaaliohjelmaansa, maahanmuuton ja vähemmistöjen sortamisen varaan. No ääni persuille on ääni, ääni rasismille ja äärikapitalismille, eli natsismille ja fasismille !
Unohdit persujen ainoan toimivan vaaliteeman, nimittäin raiskauksilla retostelun!
Seppo on mies, joka puhuu pelkkää asiaa, ei nöyristele eikä pyydä anteeksi. Seppo on asian mies !
SSeppo on vankkumaton Persuasian Persumies!!!
Sepon asiapitoinen arkku, avautui taas. Pelkkää asiaa, tottakai, Seppo asialla !
Sepon antigravitaatiopieru tasoittaa kansakuntamme elämystodellisuuden helposti uudelle kvanttikvartaalille. Siksi Seppo!
Sepon asiantuntemus, on vertaansa vailla. Vakuuttavaa toimintaa Sepolta, ei voi arvostella. Parasta kommentointia löytyy SEPPO. M. Suomesta !
Sepon hiilijalanjälki on suorastaan mitätön, koska Seppo pesee jalkansa säännölliseti.
Mutta unohtaa pestä suunsa!!!
Seppo kyllä muistaa mutta kokoomuksen persettä nuolevat persut eivät. Ja haju on sen mukainen!
Seppo on nuhteeton kansalainen, toisin kuin maamme poliisijohto!
Seppo on komea mies, ainakin siis naisten mielestä. Ja aivan erilainen siis kuin persu-quasimodot.
Seppo pääministeriksi ja Suomi pelastuu!
Ettäkö Perussuomalaiset suoraan vasurista!??
No HUH HUH ja vasulosteet vassuille!!!
Kyllä Seppo sinuakin rakastaa ... älä ole siis turhaan noin katkera ...
Seppo on älykkö vailla vertaa!
Verrattavissa siis kanaan......
Persuja voi verrata vain paskaan, koska sen lähemmäs ei mikään muu heitä osu hajun ja koostumuksen puolesta. Sanoo Seppo.
Seppoa on helppo uskoa, koska Seppo on maailmallakin arvostettu politiikan erityisasiantuntija.
Kansakunnan äänitorvi Seppo.M_ Suomesta on taas avannut sanaisan arkkunsa, ja kertoo kaikille raadollisen totuuden, yhteiskunnan tilasta. Respect Seppo !
SSeppo on taas nielaissut kerralla serkkunsa Adolfin maittavan luomupuuroaamiaisen.
Luomupuuron aiheuttamat kaasupyörteet saavat SSepon puhumaan ihan poSSkettomia!
Seppo voi vaan todeta, että persut on täysin paska puolue! Kuten persupojun kommenteista voi päätellä!
Seppo on parasta suomalaisuuden saralla!
SSeppo, parasta ennen 1917 !!!!
Seppo on parasta Suomelle ammoisista Hammurabin ajoista hamaan tulevaisuuteen!
Onneksi nämä hullut Halla-aholaiset eivät pääse koskaan hallitukseen, ja päättämään Suomen asioista.
Vaikeaa ja kauheaa kuvitella mitä Suomi olisi ilman Seppoa.
Suomi ja suomalaiset ovat onnekkaita kun meillä on Seppo!
Se on ihanaa!!!!
Seppo kehoittaa kaikkia työläisiä liittymään ammattiliittoihin, jotta voimme torjua orjatyötä vaativan EK-mafian yritykset alkuunsa!
AY-väki apinana vuokralaisen niskassa!
Osta apina oma asunto äläkä vingu kuin persuliini!
Seppo viitoittaa tien parempaan, eli persuvapaaseen Suomeen!
Kummallista, että Seppo on persupojujen vihollinen nro. 1.
Sillä Seppohan on tunnetusti kaikkien heikoimpien puolustaja ja kaikille parempaa tulevaisuutta toivova ihmisystävä.
Kannattaa siis katsoa peiliin, jos Sepon sanoma luo aggressioita.
Kummallista, että Seppo on persupojujen vihaaja nro. 1.
Kannattaa siis Sepon katsoa peiliin, jos sanoma luo aggressioita.
Seppo kertoo kaiken jo avauksessaan!
Sepon sydän on vasemmalla kuten kaikilla inhimillisillä ihmisillä.
Sepon sydän sykkii kaikille naisille, työväelle ja AY-liikkeelle. Yhdessä ja erikseen!
Seppo on, eikä meinaa! Siksi Seppo!
Sepon viisaudet ovat aina ajankohtaisia, satoi tai paistoi!
Seppo on ylpeä vasemmistolaisesta työväestä ja AY-liikkeen saavutuksista!
Seppo sanoo suoraan sen, mitä rehellinen kansa ajattelee!
Sepon testosteronia uhkuva miehekkyys saa jatkuvasti aikaan monien pesien kostumisen.
Lintu-parat, SSeppo käy kostuttamassa niiden pesät .... hehehhehehehe
Tirpuset sirittävät aina onnesta Sepon läheisyydessä!
SSepolla tosiaan vintillä sirittää, hehehehehehehehhee
Persupojun "pesä" taitaa olla jo kostunut Sepon viehätysvoimasta ... heh hheheeh
Seppo pystyy tekemään helikopterin ... ja siitäkös kaikki naiset tykkää ... ja niin monet persupojutkin ...
Sepon sanoittama "Persut, the Assholes of Finland"-biisi voittaisi Euroviisut mennen tullen.
Mutta mennään nyt sitten vaan Daruden kanssa tappioon ...
Sepon ohjeistuksella Suomi palaa hyvinvointivaltioksi ja välttyy persuilun kauheuksilta.
En ota kantaa itse otsikkoon mutta jos perusteluna on pelkästään tämä lause että "Työväen ja AY-liikkeen vastainen puolue ei voi olla mitään muuta. Vai mitä?".
Jotta ei mene liian vaikeaksi niin ihan lyhyesti vain että, voisko se duunari nyt selittää että mistä se palkka sille tulee jos ei ole työnantajia???
Ei persut mitään työnantajia ole! Pelkkiä kuulapäisiä natsipaskoja, jotka potkii mamumummoja ja lapsia puistoissa.
Väärä vastaus, koitas uudestaan - Jos siis ymmärrät lukemasi/kysymyksen.
Miten työnantajat liittyy persuihin?
Persuthan ovat julkisesti AY-liikkeen vastainen puolue.
Ja persuthan olivat hallituksessa v.2015 , jolloin laadittiin mm. kiky-leikkaukset, aktiivimallit, lomarahojen leikkaukset, palkattomat lisäpäivät yms.
Eli persujen työväenvastaisuus on sanomattoman ilmiselvää.
Jos on "sympatiat" enemmän työnantajien puolella kuin AY-liikkeen niin eihän se sitä ilman muuta tarkoita että oltaisiin pelkästään työnantajien asialla tai peräti työnantajia. Niin kuin itsekin totesit, eihän persut mitään työnantajia ole, paitsi Hakkarainen taitaa olla joku sahuri ;-)
Toteamukseni olikin enemmänkin periaatteellinen että jos niille duunareille niitä työpaikkoja halutaan niin kyllä se työnantaja pitää ensin olla ja sen menestyminen taata. Palkanmaksu lakkaa aika pian jos työntekijästä on enemmän kustannuksia työnantajalle kuin mitä työnantaja voi asiakkaalta laskuttaa työntekijänsä työstä!
Jos nyt verrataan AY-liikkeen valtaa suomessa ja muualla Euroopassa niin kyllä sillä täällä on hieman liikaa valtaa. Tämä on hieman vanhakantainen ajattelutapa että laitetaan työntekijä ja työnantaja vastakkain kun totuus on että ilman työnantajaa ei ole työpaikkaa sille duunarille.
Lisäksi jos siltä tuntuu että se leipä on leveämpää ja helpommin saatavilla siellä työnantajan puolella niin suomessahan on vapaus valita itselleen yrittäjän ura.
Aivan. Persuilu on tiensä päässä ja vain kansamme typerimmät luuserit äänestävät persuja muualle kuin siivoojiksi.
Mikähän persupojuja vasenkätisyydessä niin kauheasti pelottaa?
Mikähän noissa vasureissa noin vasenkätistä Seppoa pelottaa??
Seppo M. Suomesta, parasta palstoilla!
Seppo kertoo asiat, josta persut ei ikinä halua kuulla!
Kukapa nyt haluaisi kuulla jatkuvasti vasemmiston alennustilasta sepon kertomana
Seppo kertoo asiat halki, ei kiertele, eikä valehtele persujen tapaan!
Eiköhän kaikki olla samaa mieltä että Sipilä jatkoon. Tekee kipeää mutta ei haittaa.
Mutta vain köyden jatkoksi ... kerran se vain kirpaisee ... ja ikuinen ilonaihe kansalle!
Seppo kertoo asiat halki, ei kiertele, eikä valehtele!
Sepon tähti tuikkii järjen valoa kansaamme!
Aurinko sulattaa lumet ja Seppo neitosten sydämet. Kesä on siis tulossa!
Parasta palstoilla. Seppo ja Sepon argumentit!
Seppo ei jää sotea kaipaamaan!
Seppo ei jää kaipaamaan myöskään työläisiä kyykyttävää oikeistohallitusta.
Seponkin sydän on vasemmalla.
Seppo kertoo tulevissa muistelmissaan Soinimaisen letkeästi, miten, milloin, miksi ja missä hän haistoi vasurit siksi Skeidapuolueeksi, joka se myös kansan mielestä on aina ollut ja tulee aina olemaan.
Seppo, tuo suoraselkäinen Suomalainen, kertoo taas asiat niin kuin ne ovat.
Sipilä, Soini, Orpo ja Halla-aho. Siinä ne sketsihahmot, joille Seppo eniten nauraa.
99%+Suomen+kansasta,+on+Sepon+kanssa+samaa+mieltä+!!!
Että Seppo on tollo, kyllä kyllä.
Seppous+on+katsojan+silmässä+..+ja+yli+99%+suomalaisista+vain+nauraa+rasistivammaisille+haittaisänmaallisille!
Vasureille he toden totta nauravat, nauretaan mekin!!!!
Seppo sen tietää, Perussuomalaisuus on pahasta, ja epäterveellistä mielenterveydelle!
Mutta jos tunnet olevasi taipuvainen perussuomalaisuuteen, älä lannistu. Nykyään lääkityksellä voidaan hoitaa pahempiakin mielen häiriöitä.
Kansakunnan pelastaja Seppo, pitää kansan valistuneena ja sivistyneenä.
Parasta Suomelle, koko ministeriö täyteen Seppoja M. Suomesta!
Seppon isänmaallisuus on aina aitoa, eli ei mitään persujen rasistista haitta-isänmaallisuutta!
Huonosta hanurista on persut tulleet. Palkeet vuotanneet ja näppäimistöstä puolet puuttunut heti syntymässä.
Vaikka hanuripuolueen vaikerrus onkin suloista kuultavaa rehelliselle kansalle, niin onhan siinä kuitenkin se hajuhaitta ... toteaa Seppo näppärästi blogissaan.
Vasemmiston hanuri onkin ollut katkerasti epävireessä 4 vuotta.
Eikä nytkään tule parempia palkeita.
Opposio soittaa edelleen iloisesti toista viulua, ja hallituksesta poispotkittujen persujen hanuri vuotaa kuolinkamppailussaan edelleen sinistä verta ... toteaa Seppo soitin- ja puoluetietämystään esitellen.
Sepon hyökkäys on parempi kuin yksikään puolustus. Siksi työläiskansa luottaa Seppoon eikä persuihin!
Seppo ei takkiaan kääntele vaan on edelleen avauksen sanoman kannalla!
Persujen hyrrätakki ei sovi Sepolle, sillä Seppo on aina periaatteidensa takana.
Seppokin äänestää ainoaa oikeaa vasemmistolaista työväenpuoluetta, ei siis rasismilla kyllästettyjä persuja.
Monet arvostetut toimittajatkin lukevat aina ensimmäiseksi Sepon blogin, eikä ihme.
Seppo on maamme ainoa poliittinen asiantuntija ja kansainvälisesti tunnustettu politiikan professuurin omistaja.
Sepon fanikerhossa on enmmän jäseniä kuin persuilla. Aika jännää?!
Seppo on kansainvälisesti arvostetuin suomalainen, eikä syyttä.
Seppo on kaikkien tiedonjanoisten ystävä ja totuuden lähde.
Sepolle on tarjolla sitä tiettyä tavaraa kuin verkonsilmää. Sepon ei tarvitse elää persujen tapaan puutteessa karvaperseäijien kesken?!
Seppo saa aina kun haluaa.
Seppo on vaalikoneidenkin suosikki!
Seppo on persuudessaan kohonnut jopa Timo Soinia suuremmaksi ja letkeämmäksi Suomalaisen perussuomalaisuuden legendaksi. Siksi Seppo on kaikkien rehellisten kansalaisten suosikki ilman ikävää vasemmistolaisuuden hajua..
Seppo on Persu ja kaikki Persut ovat Seppoja! Ei ole mitään muuta Sepon elämässä kuin Persut, nuo rakkaat Persut. Persuna Persujen puolesta käy Persu-Seppo taisteluun AntiPersustelijoita Vastaan.
Aivan. Seppo kertoo avauksessaan jo kaiken persuista. Ihan kaiken!
Sepon lempeä ja aina asillinen suhtauminen asioihin on tehnyt hänestä niin suositun hahmon kautta maan. Seppo laittaa persuille jauhot suuhun mennen tullen ja sekös soiniuskovaisia vilunkipersuja harmittaa.
Sepon sydän on täyttä kultaa!
Seppo ei ole Kremlin talutushihnassa kuten perpanssit.
Seppo on tosielämän supersankari ja vieläpä ilman ihonmyötäsiä gay-trikoita!
Torilla jopa vaaliteltalla tenunenä-Teukka sahalta totesi, että Seppoa kunnollisempaa miestä ei maassamme ole. Lopuksi hän totesi....hik!...mutta ei siitä sen enempää.
On Se Loman paha !!!
Seppo ei suvaitse yhdenkään naisen hyväksikäyttöä. Eikä miehenkään. Joten vaalikiimaisten persujen kannattaa pitää varansa!
Seppo on aina rauhan asialla, eikä hän hyväksy mitään väkivaltaista käytöstä.
Seppo ohjaa maatamme uuteen, parempaan ja persuvapaaseen tulevaisuuteen. Kiitos Seppo!
seppo on huumorimiehiä parhaasta päästä
Seppo saa ihmiset järkiinsä. Siksi Sepon kotikunnassa ei ole yhtään persuörkkiä valtuustossa. Ja siksi tuossa kunnassa talous ja muutkin asiat ovat hyvällä tolalla, kun persut eivät ole koko ajan haastamassa riitaa ja sotkemassa asioita esim. jatkuvilla valitustehtailuilla.
Seppo on persuudessaan kohonnut jopa Timo Soinia suuremmaksi ja letkeämmäksi Suomalaisen perussuomalaisuuden legendaksi. Siksi Seppo on kaikkien rehellisten kansalaisten suosikki ilman ikävää vasemmistolaisuuden hajua..
Seppo on Persu ja kaikki Persut ovat Seppoja! Ei ole mitään muuta Sepon elämässä kuin Persut, nuo rakkaat Persut. Persuna Persujen puolesta käy Persu-Seppo taisteluun AntiPersustelijoita Vastaan. ...
Seppo kertoo tulevissa muistelmissaan Soinimaisen letkeästi, miten, milloin, miksi ja missä hän haistoi vasurit siksi Skeidapuolueeksi, joka se myös kansan mielestä on aina ollut ja tulee aina olemaan. ..........
Sepon tiedonannot on tänäänkin parasta palstalla! Kiitos Seppo
Seppo puhuu totta, mikä on persujen mielestä tietysti tosi outoa?!
Sepon arvomaailma on kohdallaan.
Muutamat seurapiirikaunottaret kehuivat, että Seppo ei jätä pulaan. Sen jälkeen he menivät hieman hämilleen, posket punoittaen. Saattoi arvata, missä asiassa Seppo oli heitä taas auttanut??!!
Perussuomalaisten suosio on noussut Ylen tuoreimmassa puoluekannatusmittauksessa.
Uuden mittauksen perusteella perussuomalaiset olisi kolmanneksi suosituin puolue 15,1 prosentin kannatuksella. Puolueen suosio on noussut 1,8 prosenttiyksikköä edellisestä, helmikuussa tehdystä mittauksesta.
Edellä ovat yhä Sdp (20,1 prosenttia) ja kokoomus (15,8 prosenttia), joista molemmat ovat menettäneet hieman kannatusta uusimmassa mittauksessa. Eniten, 1,2 prosenttia, putosi Sdp:n kannatus.
Seppo ohjaa maatamme uuteen, parempaan ja persumaiseen tulevaisuuteen. Kiitos Seppo!
Seppo nauraa persuille, jotka luulevat jo voittaneensa jotain muuta kuin pellen osan poliittisessa näytelmässä.
Kuvankauniit tytteli kihersivät, että Sepolta ei mene sormi suuhun tiukassakaan paikassa, hän löytää kyllä sille parempaakin tekemistä. Aika jännää.
Sepon frisyyri pysyy ojennuksessa pahimmissakin poliittisissa myrskyissä. Persujen vitutukseksi.
Perussuomalaisten suosio on noussut Ylen tuoreimmassa puoluekannatusmittauksessa.
Uuden mittauksen perusteella perussuomalaiset olisi kolmanneksi suosituin puolue 15,1 prosentin kannatuksella. Puolueen suosio on noussut 1,8 prosenttiyksikköä edellisestä, helmikuussa tehdystä mittauksesta.
Edellä ovat yhä Sdp (20,1 prosenttia) ja kokoomus (15,8 prosenttia), joista molemmat ovat menettäneet hieman kannatusta uusimmassa mittauksessa. Eniten, 1,2 prosenttia, putosi Sdp:n kannatus.
Seppo ohjaa maatamme uuteen, parempaan ja persumaiseen tulevaisuuteen. Kiitos Seppo!
Sepon ylivoimainen suosio kuuluu vain rehellisille suomalaisille ... ei siis itseään tyydyttäville persuääliöille!
Seppo on parasta suomalaisen työläisen perspektiivissä. Ja ihan koko kansakunnan ...
Seppo kertoo tulevissa muistelmissaan Soinimaisen letkeästi, miten, milloin, miksi ja missä hän haistoi vasurit siksi p..skapuolueeksi, joka se myös kansan mielestä on aina ollut ja tulee aina olemaan. ..........
Seppo kertoi kaiken jo avauksessaan!
Muut tekevät mitä osaavat, Seppo tekee mitä tahtoo. kihertävät kuvankauniit, läpeensä tyytyväiset tyttelit kautta maan.
Sepolla käyrä nousee ilman gallupintekijöitäkin. Aika jännää.
Seppo on seuraavien vaalien äänikeisari. Menee läpi tyttöystävien äänillä.
Sepon yltiörehellisiä kommentteja on kiva lukea aina aamuisin ennen töihin lähtöä ja iltaisin ennen nukkumaan menoa! Kiitos Seppo!
Seppokin menee jo huomenna ennakkoäänestämään aktiivimallin poistavaa puoluetta!
Voi hyvänen aika!
Seppo suosittelee kaikille äänestämistä, sillä vain niin voimme vaihtaa nykyisen oikeistopolitiikan paremmaksi.
Aurinko paistaa melkein yhtä kirkkaasti kuin Sepon äly!
Seppo villitsee kansaa kuin Beatles aikoinaan. Tytöt kirkuu lisää ja pojat toivovat olevansa idolinsa kaltaisia.
Sepon kaltaista kansanvillitsijää ei olla maassamme nähty vuosikymmeniin.
Putkosen Matsu tuntee nuo mirriasiat?
Seppohan on jo suositumpi Suomessa kuin Jeesus konsanaan!
Näin vaalien alla, Seppo on todella ajankohtaisen asian ytimessä !
Harmi ettei Seppo ole ehdokkaana, valtakunnan ääniharavana saisi n. 178 000 ääntä, heittämällä eduskuntaan.
Persut hoitaa homman? http://moro.puheenvuoro.uusisuomi.fi/158875-ps-osti-ilmoitustilaa-ja-yrittaa-maksattaa-laskun-veronmaksajilla
Seppo äänestää huomenna ... ja koska Seponkin sydän on vasemmalla niin ...
Seppo kertoi tällä palstalla jo viime syksynä, että seuraavassa ps puoluekokouksessa puolueen puheenjohtaja vaihtuu. Tuliko tämä sinulle yllätyksenä?
https://www.iltalehti.fi/eduskuntavaalit-2019/a/ff2b88a4-d48e-45ac-862b-c26d445fd4e8
Jussia ei hyväksytty armeijaan vähäisen fysiikkansa takia... Se tuntuu minustakin pahalle. Sen takia en voi äänestää persua. Miehen täytyy olla mies, eikä … mikään heinäseiväs.
Se onki toi politiikka järkimiesten eikä jättiläisten hommaa. Fyysisi lajeis pärjää tyhjemmälläki päällä.
Seppo on parasta, Aivan parasta !
Mistä kohtaa maistit? En kehtaa edes arvata ... heh hehehehe ..
Mitä Seppo ei tiedä, sitä ei tarvitsekaan tietää.
Vieläkö tämä "perussuomalaiset" on oikesti puolue? Mielestäni natsitunnuksien varustetut nahkatukat, yleensä nuolevat toisiaan, pitkin poikin!
Kysy tuota demari-rasisteilta, heillä on kokemusta.
Paskaa saa äänestämällä persuja !
Seppo on ajankohtaisempi kuin koskaan, näin hallitusneuvotteluiden aikaan. Ei persuja hallitukseen, niin Suomi pelastuu !!
Palstojen parhaat avaukset tulevat Sepolta. Nero on Seppo !
Seppo on suomalaisten työmiesten tunteiden tulkki.
Seppo, ikuinen lapsi ....
Hyväsydäminen Seppo on koko kansan sankari.
Seppo onkin hyvä soittamaan PoSSkiHanuria......
Sepon vapputilaisuuksiin on aina tungosta, eikä ihme.
Sexuaalivähemmistöillä pula kokoontumispaikoista???
Nehän kokoontuvat aina PS-puoluetoimistolla. Ainakin Sebastianin järjestämät.
Viimeksi Sebu oli vasemmistoliiton toimistolla.
Kovaa oli meno, sepollekin maistui!!
Sepon piti varata suuri tori, muuten väki ei olisi mahtunut. Sepon ei tarvitse kerjätä kansalaisa paikalle makkaratarjoilulla (sinä maksoit ne makkarat), hän kiinnostaa muutenkin.
DTM:n vessassa oli siis "makkaraa" tarjolla :)
Palstojen parhaat avaukset tulevat Jussilta. '
Jussi on ylivoimainen nero ja Suomen kansan tuntojen tulkki!
Jussi on parasta, Aivan täydellisen parasta !
Sepon Vappu oli taas täynnä viisaita keskusteluja ja loistavia päätöksiä. Ja kaikki ilman persujen läsnäoloa.
Kannattaa kokeilla!
Seppo pelasti vapun rakentavilla puheillaan.
Jussin Vappu oli taas täynnä viisaita keskusteluja ja loistavia päätöksiä.
Ja kaikki ilman vasurien kaikenpilaavaa läsnäoloa.
Kannattaa todella kokeilla!
Meidän Jussi pelasti taas Vapun!!
Tyhjää nieleskelemällä ei varmasti tule edes humalaan, mutta syntymähulluus kyllä riittää sekavia puhumaan!
Viiltävä analyysi Sepon nuoruudesta...
Seppo määrää persut istumaan eduskuntasalissa äääääärioikella, mihin he kuuluvatkin. Tai sitten siivouskomerossa ... heheh hhehehe
Eduskunnasta ei niin oikeaa siipeä löydykään, että nykypersut istuisivat riittävän oikealla, nuo umpiäärrioikeistolaiset Jussi-uskovaiset.
Kuulostat taas kovinkin katkeralta pikku pojalta....
Jussin Vappu oli taas täynnä viisaita keskusteluja ja loistavia päätöksiä.
Ja kaikki ilman vasurien kaikenpilaavaa läsnäoloa.
Kannattaa todella kokeilla!
Meidän Jussi pelasti taas Vapun!! .
Jussi on ajankohtaisempi kuin koskaan, näin hallitusneuvotteluiden aikaan. Ei räkyttäviä vasureita hallitukseen, niin Suomi pelastuu !!
Nieleskelmällä pelastettu vappu se vasta jotain onkin, eiks´jeh?
Mistä kohtaa maistit? En kehtaa edes arvata ... heh hehehehe eh
Palstojen parhaat avaukset tulevatJussilta . Nero on Jussi!! !
Kuultuaan Perussuomalaisten vaalivoitosta, Seppo nielaisi tyhjää...
Siellä puskat suhisee, missä ps karvaperseäijät keskenään nieleskelee Jussi-hurmiossa, eiks´jeh??
On näillä vasureilla melkoisen kiimaiset puheet, eiks'jehh
Seppo osaa olla hurmaava diplomaatti myös näin vaikeina aikoina.
Kuultuaan Perussuomalaisten vaalivoitosta, Seppo nielaisi tyhjää... ..
Siellä puskat suhisee, missä sepposet keskenään nieleskelee Jussi-hurmiossa, eiks´jeh??
Vai olisiko itse sepi tullut maailmaan tiukasta peräreiästä, pää on litistynyt ja aiheuttanut aivovaurion??
Ureapäisiä porvareita koko sakki!
Saksikäsi on EK:n piikalikka.