Hei kaikki asiasta ehkä tietävät tai mahdolliset Vartijat.
Joskus on tullut törttöiltyä, mm. näpistys, pilven poltto, ratti ilman korttia ajo ja känni sekoilut yöksi putkaan. Noista on aikaa, nyt olen 30 ja pilvi/ratti tainnu olla 16-17 vuotiaana ja näpistys ja 20 kertaa putkassa varmaan sekä ala ikäisenä että 18 . Lisäksi ollut hakupäällä silloin joskus.
Virheitä on tullut tehtyä, ei töitä, ei mitään ja eksyminen väärään porukkaan. Nyt kuitenkin aikuistunut, elän normaalisti, on lapsi, vaimo ja töissä käyn normaalisti. Viimeisin sakko vasta 2010 alussa kun pissasin ja kytät tuli.
Silloin otin itseäni niskasta kiinni ja halusin muuttua, onnistuin myös. Olin silloin 20 ja ajattelin että olen sen verran nuori ettei ole myöhästä muuttua.
Päätin muuttaa kauas pois kotikaupungista ja aloittaa uuden elämän. Muutuin sillä tavalla että halusin auttaa, huolehtia ja pelastaa ihmisiä. Olen viimeiset vuodet työskennellyt rantapelastajana, uinninvalvojana, olin jopa meripelastuksen vapaaehtoisryhmässä ja nyt lähihoitajana kolme vuotta. Lisäksi ollut kuntosaliohjaaja ja toiminut apuvalmentajana yhdelle seuralle.
Haluaisin kehittyä lisää ja edetä elämässä eteenpäin. Seuraavaksi haluaisin Vartijaksi.
Kysymys olisi sellainen eli olen vakituisesti lähihoitajana jo kolmatta vuotta samassa paikassa, kun valmistuin menin yhteen palv.taloon ja siihen jäin. Eli jos saisin työpaikan Vartijaksi ja irtisanon itseeni nykyisestä niin mitä jos poliisi ei myönnäkään korttia? Millainen käytäntö on? Itse selvitin sen verran eli jos saisin paikan, ensin käyn väliaikaisen vartijakortin koulutuksen ja siinä vaiheessa pitää irtisanoitua jo nykyisestä. Mutta mitä jos poliisi ei myönnä? siinä menee sit sekä hoito että turvallisuusala?

Vastaukset 1
Vanhimmat
Käyt eka sen vartijakoulutuksen, sen jälkeen anot korttia poliisilaitokselta. Mikäli he kortin sinulle myöntävät, haet töihin johonkin vartiointifirmaan ja sen jälkeen irtisanoudut nykyisestä työstäsi.