Seuraavien EK-vaalien voittajat ja häviäjät

Puoluegallupit näyttävät jo suuntaa sille, mitä tuleman pitää. Demarit ja Kokoomus ovat in, Kepu ja siniset out. Tämä on se peruslähtöasetelma.

Kuulostelen aina sopivat tilaisuuden tullen tuntemieni duunarien poliittisia näkemyksiä. Viime vaalien alla he olivat innoissaan persuista, vaikka varoittelin heitä liiasta uskosta. Nyt samat miehet puhuvat siitä, että asioihin onneksi saadaan muutosta, kun demarit nousevat taas pääministeripuolueeksi. Tämän otoksen perusteella näyttää, että duunarit ovat palaamassa takaisin demareihin ja siinä on yksi tulevan vaalivoiton perusta. Toinen kannatuksen lisä tulee julkisen sektorin naisvaltaisilta aloilta. Nämä ihmiset ovat käärmeissään Sipilän talkoiden painotuksista. Kolmas suuri kannattajaryhmä ovat eläkeläiset ja heitähän on nykyisin paljon ja koko ajan tulee lisää. Vain Antti Rinteen täydellinen töpeksintä voi estää tulevan vaalivoiton. Osaa hän kyllä sen taidon, joten sillä varauksella.

Kokoomuksella on vankka kannattajakuntansa. Kilpailun puute pitää markkinatalouspuolueen aseman entisellään. Se on siis markkinatalouden teorian vastaisesti onnistunut monopolisoimaan liberaalin oikeistolaisen kannattajakunnan, jota on osapuilleen viides väestöstä. Veikkaan, etteivät kykene kuitenkaan torjumaan demarien rynnistystä.

Kepu on siirtynyt niitä monta piirua oikealla, että sen epävarmemmat kannattajat siirtyvät nyt muihin puolueisiin tai nukkuviin. Siniset on nollapuolue eikä siitä nyt sen enempää. Persut ovat taas marginalisoitumassa oleva puolue, jonka kannatusta ei ikään kuin lasketa niin kauan, kun se on muiden mielestä siedettävä. Näinhän Ruotsissa on käynyt.
43384
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 43

Vanhimmat

On aivan käsittämätöntä tämä markkinataloushokema, ja osaan suomalaisten kaipuu sellaiseen, joka on harvinaisen vähän järkevää suomalaiseen yhteiskuntaan - meillä on niin pienet markkinat, että vapaalla markkinataloudella meillä olisi kansanavälisten veroparatiisiyhtiöiden monopolit.

Kokoomuksen kannatusta en voi ymmärtää, onko tässä maassa sitten niin paljon osaamatonta väkeä, että kokoomus roikkuu gallupkärjessä jatkuvasti. Kokoomuksesta ei ole koskaan seurannut mitään hyvää, tai hyödyllistä. Se on lisäksi tuntunut vähenevän viime vuosina, Kataisten, Stubbien ja Orpojen myötä. Kokoomus on todellinen luuserien ja loiseläjien puolue, kuten Sipilän keskustakin, siinä sitä on oikein malliesimerkkiä wannabee-porvareista. Muiden piikkiin loisijoita koko sakki.

Äänestä
  • Mitä oikein haikailet jotain 1950-luvun suljettua yhteiskuntaa protektionismeineen? Ei sellaiseen onneksi ole enää paluuta.

    Äänestä

  • OikeistoSosDem kirjoitti:

    Mitä oikein haikailet jotain 1950-luvun suljettua yhteiskuntaa protektionismeineen? Ei sellaiseen onneksi ole enää paluuta.

    Kun tuijottaa suppiloon, ja mielenlaatu toimii on/off menetelmällä, silloin maailma näyttää varmaan noin vaihtoehdottomalta.

    Äänestä

  • Turmiola.Tommi kirjoitti:

    Kun tuijottaa suppiloon, ja mielenlaatu toimii on/off menetelmällä, silloin maailma näyttää varmaan noin vaihtoehdottomalta.

    On off menttaliteetin tunnustan enkä pidä sitä mitenkään pahana koska suuret teot vaativat äärimmäisyyksiä. Itse asiassa toisin kuin luultiin globaali markkinatalous on lisännyt paikallisten kulttuurien ja yhteisöjen elinvoimaa. Kyllä minä mieluummin elän globaalissa maailmankylässä kuin Kekkoslovakiassa.

    Miksi sinulla on vain nuo vaihtoehdot?

    Äänestä

  • samaa minäki olen ihmetellyt miksi kaikki pienet eläkeläisetkin äänestävät kokoomusta joka sata varmasti ei aja heidän etuaan .

    Äänestä

  • itisutaa kirjoitti:

    samaa minäki olen ihmetellyt miksi kaikki pienet eläkeläisetkin äänestävät kokoomusta joka sata varmasti ei aja heidän etuaan .

    Kokoomus ajaa markinatalouden etuja, kun työllisyys pyörii ja markinoilla menee hyvin.
    Niin silloin myös eläkeläiset menestyvät, täällä länsieuroopassa.
    Kuka suomalainen haluaisi vaihtaa olojaan, sosialistimaiden eläkeläisten oloihin. No ei varmaan monikaan, sillä niin huonosti on hoidettu sosialistimaiden talous ja eläkkeet, että oikein puistattaa. Mutta johtajat siellä voi paksusti, omistavat puoli valtiota sukulaisineen, kuten Putteroinenkin tuolla naapurissa.

    Äänestä

  • KauKes__ kirjoitti:

    kirjoittelet :)

    Sinähän kerrot Suomen nykyhallituksen linjasta ja toiminnasta :)

    Äänestä

  • Ajatteleko.yhtään.mitä kirjoitti:

    kirjoittelet :)

    Sinähän kerrot Suomen nykyhallituksen linjasta ja toiminnasta :)

    No tuota samaa minäkin pohdin, ihan on meno kuin "Putteroisen" valtakunnassa jossa vain eliitti vaurastuu ja voi hyvin. Eliitin etuja kyllä ajetaan, heikompien kustannuksella.

    Äänestä

"...Nyt+samat+miehet+puhuvat+siitä,+että+asioihin+onneksi+saadaan+muutosta,+kun+demarit+nousevat+taas+pääministeripuolueeks..."Näille+"samoille+miehille"+on+siis+luvassa+taas+äärettömän+suuri+pettymys,+sillä+demareilla+ei+ole+pienintäkään+realistista+mahdollisuutta+lunastaa+edes+10%:ia+antamistaan+lupauksista.+Sama+koskee+eläkeläisiä,+Rinteen+vappusatanen+muuttui+jo+vappua+seuranneella+viikolla+"kantokyvyn+salliessa+kolmekymppiseksi+ensi+vaalikaudella+ja+pariksi+kolmekymppiseksi+2023+alkavalla+vaalikaudella".++Sama+koskee+aktiivimallia,+valinnanvapautta+jne+jne+jotka+Rinne+on+luvannut+romuttaa.+Ei+tule+tapahtumaan.+Matalamman+ymmärrystason+ihmisiin+Rinteen+populismi+uppoaa+ja+ääniä+ropisee.+Julkisen+sektorin+naiset+ovat+pääosin+ihan+normaali+älyllä+varustetua,+joten+siltä+suunnalta+ei+demareille+kannatusta+tule,+vihreät+ovat+heidän+protestinsa+alusta.+Typeryksien+sakkiin+tuo+porukka+on+liian+fiksua.+Populistit+menestyvät+vaaleista+toisiin,+ja+nyt+on+siis+demarien+vuoro.+Oppositioräksytys+on+helppoa+ja+tuo+typerimmän++Seuraavaksi+Rinne+kopio+ruotsidemareiden,+siis+ruotsin+sosialidemonraattien,+tiukentuneen++maahanmuutto-+ja+pakolaispolitiikan.+Siis+haastaa+persut+ja+saa+osansa+halla-aholaisitakin,+sillä+tavalla+se+vaalivoitto+rakentuu.+Pääpaino+kuitenkin+alemman+älykkyysosamäärän+eläkeläisissä,+joiden+varaan+demarit+näyttää+pääosin+kannatustaan+rakentavan.

Äänestä
  • Sinä se taas yksinkertaistat asioita väittämällä duunareita "matalamman ymmärrystason ihmisiksi". Kerrotko nyt kaikessa viisaudessasi ovatko kepulaiset "matalamman vai korkeamman tahi peräti tyhmimmän ymmärrystason ihmisiä"!

    Julkisen tason naispuoliset työntekijät ovat jo ilmoittaneet näyttävänsä Sipilälle ja Orvolle keskisormea ja ne jotka erehtyivät äänestämään persuja, ovat kertoneet olleensa "hyväuskoisia hölmöjä" äänestäessään niitä ja samalla itseään vastaan.

    Kukahan se otti hallitukseensa loikkaripopulistit, käyttäytyy itse kuin populisti, kun valtaosa hallituksen idioottimaisista päätöksistä on sitten pyörretty. Vain ne leikkaukset, joissa päätöksellä on päässyt kurittamaan lapsiperheitä ja vähävaraisempiä tai muutoin hädänalaisempia (lapsivähennyksen lopettaminen, lapsilisieen leikkaaminen, työttömyysturvan heikentäminen, lääkekorvausten leikkaaminen jne.) on sitten toeutettu. Ja käsittämättömintä on antaa hyvätuloisille verohelpotuksia, kun he eivät niitä satasia tarvitse mihinkään ollenkaan.

    Ja helkkari vie, "alemman älykkyysmäärän eläkeläiset"; tarkoitat siis niitä kepulaisia takuueläkkeensaajia, jotka eivät ole koskaan olleet ansiotyössä ansaitsemassa itselleen eläkettä.

    Pitää ihan kysyä mikähän sinun oma ÄO onkaan. Vaikuttaa kirjoituksesi perusteella hyvin alhaiselta.

    Äänestä

  • Takakonttihallitus kirjoitti:

    Sinä se taas yksinkertaistat asioita väittämällä duunareita "matalamman ymmärrystason ihmisiksi". Kerrotko nyt kaikessa viisaudessasi ovatko kepulaiset "matalamman vai korkeamman tahi peräti tyhmimmän ymmärrystason ihmisiä"!

    Julkisen tason naispuoliset työntekijät ovat jo ilmoittaneet näyttävänsä Sipilälle ja Orvolle keskisormea ja ne jotka erehtyivät äänestämään persuja, ovat kertoneet olleensa "hyväuskoisia hölmöjä" äänestäessään niitä ja samalla itseään vastaan.

    Kukahan se otti hallitukseensa loikkaripopulistit, käyttäytyy itse kuin populisti, kun valtaosa hallituksen idioottimaisista päätöksistä on sitten pyörretty. Vain ne leikkaukset, joissa päätöksellä on päässyt kurittamaan lapsiperheitä ja vähävaraisempiä tai muutoin hädänalaisempia (lapsivähennyksen lopettaminen, lapsilisieen leikkaaminen, työttömyysturvan heikentäminen, lääkekorvausten leikkaaminen jne.) on sitten toeutettu. Ja käsittämättömintä on antaa hyvätuloisille verohelpotuksia, kun he eivät niitä satasia tarvitse mihinkään ollenkaan.

    Ja helkkari vie, "alemman älykkyysmäärän eläkeläiset"; tarkoitat siis niitä kepulaisia takuueläkkeensaajia, jotka eivät ole koskaan olleet ansiotyössä ansaitsemassa itselleen eläkettä.

    Pitää ihan kysyä mikähän sinun oma ÄO onkaan. Vaikuttaa kirjoituksesi perusteella hyvin alhaiselta.

    Ymmärsit+väärin.+Ihmiset+todellakin+äänestävät+SDP:tä,+juurikin+noista+syistä+mitä+luettelet.+Mutta,+mutta...+SDP+ei+pysty+kuunaan+lunastamaan+edes+10%:ia+lupauksistaan.++Valtio+kun+edelleen+velkaantuu+3+miljardin+vuosivauhtia,+siis+velkaantuu+edelleen,++vaikka+olemme+noususuhdanteen+saturaatiopisteessä,+siis+siinä+pisteessä+jossa+kustannusten+nousu+alkaa+leikkaamaan+nousua.+SDP+siis+saavuttaa+populistisilla+lupauksillaan+vaalivoiton,+jonka+jälkeen+se+ryhtyy+toteuttamaan+nykyisen+kaltaista+tai+vieläkin+kireämpää+politiikkaa.+Yksinkertaisesti+siitä+syystä,+ettei+velkaantuminen+voi+jatkua+äärettömiin.+Eikä+niitä+etuuksia+vaan+voida+jakaa,+niihin+pitää+rahat+löytää+jostain.+Oppositiossa+on+helppo+unohtaa+tuo+rahoituspuoli.+Alemman+älykkyysosamäärän+ihmiset+uskovat,+uskovat+varmasti+ihan+aidosti,+SDP:n+pystyvän+samanaikaisesti+lisäämään+miljarditolkulla+etuuksia+eri+ryhmille+(eläkeläiset,+opiskelijat,+työttömät,+lapsiperheet+jne),+lopettamaan+velanoton+ja+kurittamaan+pienyrittäjiä+uusilla+veroilla.+Fiksut+ihmiset,+kuten+ne+julkisten+alojen+naiset,+eivät+sentään+tuollaiseen+pölhöpopulismiin+usko,+heillä+on+omaakin+ajattelua+ja+ymmärrystä+asioista.

    Äänestä

  • TäysÄlyinen kirjoitti:

    Aivan totta, muut ymmärtävät väärin. Kirjoituksesi kuvastaa juuri sitä mitä olet ja mitä yrität olla. Yrität siis manipuloida narsistiseen tapaan muita ihmisiä, kun kuvittelet ja luulet olevasi muiden yläpuolella.

    Olet siis olevinasi niin viisas, että häpeilemättä kehtaat kertoa, mitä muut saavat tehdä ja ajatella tahi äänestää. Ja äänestäessään muuta kuin sinun ajatusten mukaan, ovat sitten alemman tason kansalaisia.

    Eikös tämä hallitus kertonut, että velanotto loppuu.
    "Velaksi eläminen loppuu vuonna 2021", pääministeri Juha Sipilä (kesk) sanoi. Nyt sitä tämä hallitus ottaa 3 mrd vuosivauhtia.

    On olemassa rahan käyttöä, jota voi ohjata oikein ja jota voi ohjata väärin. Nyt verohelpotukset on suunnattu varakkaille ja hyvätuloisille, vaikka tarvetta ei olisi ollut. Varat olisi voitu kohdistaa lapsiperheisiin, tulevaisuuteen kuten opetukseen ja tuotekehitykseen.

    Ai että populistisilla lupauksilla SDP voittaa...ehkä tämä hallitus on tehnyt vain huonoja päätöksiä tavallisille kansalaisille ja sitä on sinulla pelko peffassa, että kepu jää, kuten gallupit osoittavat, torson asemaan. Siten siis metsä vastaa kuten sinne huudetaan.

    Äänestä

  • Paha_kömmähdys kirjoitti:

    Kirjoitat: "Eikös tämä hallitus kertonut, että velanotto loppuu.
    "Velaksi eläminen loppuu vuonna 2021", pääministeri Juha Sipilä (kesk) sanoi. Nyt sitä tämä hallitus ottaa 3 mrd vuosivauhtia."

    Velaksi eläminen saattaa loppua jopa ennen vuotta 2021, joten hallituksen lupaus toteutuu. Velanottohan on vähentynyt vuosi vuodelta, mutta edelleen siis elämme velaksi. Menoja on kuitenkin onnistuttu leikkaamaan niin, että velkaantuminen on loppumassa parissa vuodessa. Siinäkin tapauksessa, että 2021 SDP on hallituksen ohjaimissa velkaantuminen loppuu, SDP kun tulee jatkaamaan samaa tiukkaa linjaa, lupaukset lisärahoista opiskelijoille, tuotekehitykseen, eläkeläisille jne huuhdotaan vaalien voittomaljojen myötä unohduksiin Juttutuvan baarissa jo vaali-iltana.

    SDP:n vero-ohjelma on yhtä epärealistinen kuin menopuoli, ei niillä räpellyksillä mitä harakka rääkyy tulopohjaa paikata vaan jähmetetään talous ja aikaansaadaan uusi omaehtoinen taantuma. Kyllä se SDP:ssä ymmärretään, mutta vaalivoittoa tavoitellessa ei totuudella niin väliä.

    https://www.tekniikkatalous.fi/tiede/tutkimus/teknologiabarometri-nayttaa-hatkahdyttavan-totuuden-suomi-jaamassa-eturintamasta-tutkimuspanostukset-jopa-romahtaneet-6616102

    https://m.kauppalehti.fi/uutiset/korealaiset-teknologiabarometrista-olemme-havainneet-suomen-alamaen/khpKWMfA

    Niin, tokihan jonkun on siivottava tämän hallituksen virheet ja silloin pitää aina muistaa Esko Ahon hallituksen jälkeiset "siivoustalkoot". Näin on aina käynyt kepuvetoisten hallitusten jälkeen, että virheiden korjaaminenkin vaatii aikaa ja rahaa. Ja jos tämä Sipilän hallitus olisi laittanut tähtäimen pidemmälle kuin neljään vuoteen, olisi tilanne ollut ehkä toisenlainen.
    Jopa ministeriksi kekattu Anne Berner mainosti on vain hallituskauden olevan kepulainen, joten takavalot kun häipyy, häipyy takuukin.

    Kerrotko nyt kaikille millä tohtorin arvolla ja/tai oppimäärällä valistat näillä palstoilla "alemman älykkyysosamäärän ihmisiä" vai oletko niitä kuuluisia navettayliopiston käyneitä viiden millin putkeen tuijottavia kepulaisia fanaatikkoja, joilla pääsee pian itku kun kepun kannatus ei vaan lähde nousuun "loistavan Sipilän toimien tuloksena" ja mahdollisesti kannatus jää ennätysmäisen alhaiseksi.

    Esko Ahon hallituksen jälkeen tuli kaksi Paavo Lipposen hallitusta, joiden leikkauslistat ovat edelleekin koko historiamme hulppeimmat.

    Se oli silloin menetelmä noissa kehumissasi siivoustalkoissa, ja samaa edellytetään tulevalta hallitukselta.

    Lipposen ykköshallituksen leikkaukset olivat noin neljä prosenttia vuotuisesta bruttokansantuotteesta, Sipilän hallituksen leikkaukset olivat kaksi prosenttia sen nimittämisen aikaisesta bkt:stä, mutta kun toimilla on saatu bkt nopeaan nousuun, niin suhteellisesti leikkaukset ovat alle puolet Lipposen aikaansaannoksista. Kaikki on siis suhteellista

    Kuvaavaa SDP:n ja Lipposen käsitykselle avoimesta demokratiasta on sekin, että Lipposen leikkauslistat pidettiin salaisina. Niitä ei liitetty hallitusohjelman julkistettuun versioon, vaan piilotettiin kansalaisilta. Toki ihan normaalia toimintaa sosialismissa, siis SDP:n harjoittamasssa aatteessa, mutta hyvin vierasta länsimaiselle demokratialle.

    SDP:n tuskin tarvitsee tällä kertaa aivan Lipposen siivoustalkoitten tasoisia säästötoimia toteuttaa, mutta kyllä SDP mahdollisena pääministeripuolueena joutuu leikkauslistoja laatimaan, vaikka nykyinen hallitus on saanutkin kansantalouden kivaan nousuun ja valtion velanottoa hillittyä.

    Fiksut ihmiset kaiken tuon edellä mainitun ymmärtävät ja muistavat muo siivoustalkootkin. SDP:n populismi uppoaa sitten siihen vähemmän fiksuun kansankerrokseen, ja siihen nuo vastuuttomat lupaukset perustuvatkin .

    Totta+kuitenkin+on,+että+Ahon+hallituksen+ratkaisut+syöksivät+maamme+historiansa+isoimpaan+lamaan.+Tuo+syöksykierre+oli+nopein+ylhäältä+pohjalle.+Vieläkään+uuden+nousukauden+myötä+ei+ole+onnistuttu+korjaamaan+kaikkia+Ahon+hallituksen+virheitä.+Eipä+ole+ihme,+että+Esko+Ahoa+edelleen+kutsutaan+Tuho-Eskoksi.Ahon+aikainen+lama+oli+suurimmaksi+osaksi+porvarihallituksen+tekele,markkaa+tuettiin+kaikilla+omilla+ja+suurella+määrää+velkarahoilla,+kuten+Viinananenkin+on+vihjaillut.”Viinanen:+1993+valmisteltiin+jo+kriisilakiaEntinen+valtiovarainministeri+Iiro+Viinanen+(kok)+vahvistaa,+että+kansalaisille+ei+aikanaan+haluttu+kertoa,+miten+lähellä+valtion+kassakriisi+oikeasti+oli+lamavuosina. Pelättiin,+että+totuus+olisi+vienyt+kansan+paniikkiin. Viinasen+mukaan+maan+talous+oli+veitsenterällä+erityisesti+maaliskuussa+1993. -+Valuuttavarannon+hupeneminen+oli+dramaattisempi+kuin+kukaan+koskaan+tiesikään,+Viinanen+myöntää+nyt. Viinasen+muistiinpanot+tulivat++ensi+kertaa+julki+Mauno+Saaren+kirjassa+Näkymätön+käsi+(Gummerus). Maaliskuussa+1993+Viinanen+epäili+noutajan+tulevan+valuuttavarannon+sulaessa.” +Voithan+toki+täällä+väittää+edelleen,+että+valtionvarainministerinä+ollessaan+ja+muistiinpanot+Ahon+hallituksen+toimista+tehdessään+Viinanenkin+on+väärässä.++Eikö+niin+taas!Lipposen+hallitus+joutui+jatkamaan+Ahon+hallituksen+aloittamalla+säästölinjalla.+Iiro+Viinasen+tilalle+valtiovarainministeriksi+nousi+kokoomuksen+Sauli+Niinistö.Lipposen+hallituksen+suuri+hanke+oli+korjata+Suomen+talous+lamasta+eurokuntoon.+Euroopan+talous-+ja+rahaliiton+Emun+jäsenyyskriteerien+täyttämiseksi+budjetti+tuli+saada+alijäämäiseksi+ja+valtion+velka+ja+valtion+menojen+osuus+bruttokansantuotteesta+tuli+saada+kuriin.+Eurohanketta+suosi+alkanut+noususuhdanne.Äänestä+sinä+vaan+kepua,+ja+vaikka+koko+sukusi,+mutta+äänenne+eivät+nyt+taida+riittää+saamaan+Sipilää+jatkokaudelle.++Sipilän+hallitusta+on+verrattu+Ahon+hallitukseen;+silloinkin+pyrittiin+käymään+työntekijöiden+kukkarolla,pyrkimyksenä+alentaa+palkkoja,+työreformia+ja+sen+semmoista+paskaa,+jolla+maan+asioita+kuviteltiin+saatavan+kuntoon.++Kun+suuret+muutokset+yhteiskunnassa+saadaan+aikaan+vain+kriisien+avulla,+niin+nyt+on+Suomessakin+saatu+aikaan++pakolaiskriisi.+(Ja+ketähän+sankan+joukon+saamisesta+Suomeen+onkaan+kiittäminen)+Sen+varjossa+yritetään+nyt+saada+aikaan+työreformi,+jossa+käytännössä+duunareiden+palkat+pudotetaan+vähintään+15+%+alemmalle+tasolle.+Kun+palkkojen+alentaminen+sellaisenaan+on+mahdotonta,+temppu+tehdään+heikentämällä+työehtoja,+pidentämällä+työaikoja,+poistamalla+ay-jäsenmaksun+verovähennys++jne.Sipilän+hallituksen+vitkastelu+pakolaiskriisin+hoidossa+palvelee+siis+työreformin+toteuttamista.+Näin+yksinkertaista+se+on.++Äänestäjä+näkeekin+tilanteen+nyt+ihan+toisin+kuin+ennen+vaaleja.++Nyt+on+nähty+mikä+Sipilä+on+miehiään+ja+se+riittää+monelle+unohtamaan+aikaisemmat+äänestystavat.

    Äänestä

Ikävä kyllä SDP ja Kokoomus ei mahdu samaan hallitukseen sano gallupit mitä tahtojaan. Kokoomus on tämän hallituksen linjauksien aatteellinen "insinööri" puolue ja SDP on hanakasti vastustanut lähes kaikkia hallituksen päätöksiä,joten aatteet sotii liiaksi,jotta yhteistyö olisi mahdollista SDP:lle ilman että se syö kaikki vaalilupaksensa ja sille käy tasan samoin kun kävi perussuomalaisille /nykyisille sinisille.

Äänestä
  • Mahtuu kyllä. Vaalipuheet on vaalipuheita. Vaalien jälkeen yksikään puolue ei muista neljään vuoteen lupauksiaan, ja vaalien jälkeen tulevat vielä tosiasiat vastaan jotka pitää vaalilupauksista huolimatta ottaa huomioon. Jos Kokoomus voittaa vaalit se kilpailuttaa SDP:n ja Keskustan. Jos SDP voittaa se kilpailuttaa Kokoomuksen ja Keskustan. Eilen Rinne sanoi, että hänellä on luottamus Kokoomuksen Orpoon ja Keskustan Sipilään. Sitten käydään hallitusneuvottelut ( enemmän muodolliset) ja sen jälkeen muodostetaan punamulta tai sinipunahallitus. Muut vaihtoehdot on ilmeisesti tällä hetkellä pois laskuista.

    Äänestä

Toisaalta eduskuntavaalien jälkeen SDP voi joutua vastaamaan kysymykseen, mitä se voitollaan tekee. Alkaa nimittäin vaikuttaa siltä, että näemme silloin täällä jo kauan kaipaamasi puolueiden jakautumisen kahteen leiriin eli vihervasemmistoon ja keskustaoikeistoon pois lukien persut. Vihervasemmisto ei saa riittävää enemmistöä muodostaakseen enemmistöhallituksen, jolloin demarit joutuvat jäämään suurimman puolueen asemasta huolimatta oppositioon tai ainakin muodostamaan vähemmistöhallituksen, joka ostaa tukensa oppositiolta muokkaamalla hallitusohjelmansa pitkälti sen tavoitteiden mukaiseksi.

Äänestä
  • SDP:n kelkka lähtee vain vasemmistoliitto ja osin vihreät. Sillä ei enemmistöhallitusta saa kasaan. Kokoomus ja Keskusta puolestaan saa mukaansa lähes kaikki muut puolueet persuja lukuun ottamatta. Myös vihreät ovat valmiita yhteistyön.

    Seuraavassa hallituksessa on näin Kokoomus ja Keskusta

    Äänestä

  • varma.juttu kirjoitti:

    SDP:n kelkka lähtee vain vasemmistoliitto ja osin vihreät. Sillä ei enemmistöhallitusta saa kasaan. Kokoomus ja Keskusta puolestaan saa mukaansa lähes kaikki muut puolueet persuja lukuun ottamatta. Myös vihreät ovat valmiita yhteistyön.

    Seuraavassa hallituksessa on näin Kokoomus ja Keskusta

    Mahdollista olisi jopa Vasemmistoliiton mukaanotto demareiden sijaan hallitukseen.

    Äänestä

  • Näinhän se demokratiassa menee että katteettomista shekeistä joudutaan vastaamaan vaalien jälkeen. Huvittavaahan se olisi kun mainitsemasi SDP:n vähemmistöhallitus joutuisi jatkamaan uusliberaalia talouspolitiikkaa. Sen nimittäin sanelevat markkinavoimat.

    Äänestä

  • varma.juttu kirjoitti:

    SDP:n kelkka lähtee vain vasemmistoliitto ja osin vihreät. Sillä ei enemmistöhallitusta saa kasaan. Kokoomus ja Keskusta puolestaan saa mukaansa lähes kaikki muut puolueet persuja lukuun ottamatta. Myös vihreät ovat valmiita yhteistyön.

    Seuraavassa hallituksessa on näin Kokoomus ja Keskusta

    No oletpas sinä ihan ulapalla tai sitten uskosi peittelee sokeuttasi. Seuraavan hallituksen rungon, jos SDP:stä tulee suurin puolue, tekevät nimenomaan SDP, Vihreät ja Vasemmistoliitto. Näiden puolueiden on varsin helppoa sopia keskenään hallitusohjelmasta pohjautuen siihen äänestäjäkuntaan, mitä nämä puolueet edustavat. Se on sitten eri asia, millä tuota täydennetään, jos kannatusta ei tule suoraan yli 50 prosenttia.

    Kepu ja Kokoomus ottavat nyt niin paljon takapakkia kansalaisten silmissä autoritäärisellä politiikallaan, että on varsin naiivia näiden puolueiden kannattajilta kuvitellakaan, että oikeistopolitiikka saisi jatkokauden.

    Äänestä

  • vallanjakohuone kirjoitti:

    Kristillisdemokraatteja ja jopa RKP:tä on vaikea kuvitella takiaispuolueiksi, vaikka ne nyt tietenkin oppositiossa ollessaan vihervasemmistoa myötäilisivätkin. Ensiksi mainituille uskonto on tärkeä toisin kuin vasemmistolle ja RKP:lle on tärkeää puolustaa turkistarhausta ja hylkeenpyyntiä toisin kuin vihreille.

    Äänestä

  • volmari kirjoitti:

    No tuskin uskonto siinä muodossaan ongelmaksi tulisi, ehkä enemmänkin Kristillisten pikku-kokoomuslaisuus. Toisaalta on jo nyt ollut oppositiolinjassa muiden oppositiopuolueiden kanssa, varsinkin sotesta. RKP:n ja Vihreiden vastakkaisuuksista en oikein osaa vetää johtopäätöstä, koska ovat kumminkin suurissa asioissa olleet melko samanmielisiä. Ehkä Keskusta voisi olla se neljäs puolue hallitukseen, mikäli perustuslakivaliokunnan julkivuotanut luonnoslistan sisältö toteutuu. Mutta se saattaa vaatia Keskustalta puheenjohtajan vaihdon.

    https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005692425.html

    https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005693581.html

    Äänestä

Kaikesta huolimatta Antti Rinne on vain pikkurikollinen petosmies.

Äänestä

Demarit ovat kaikista taantumuksellisin puolue Hyvinvointivaltio jargoneineen. Pohjoismaisen hyvinvointivaltion joka monessa suhteessa tosiasiassa on pahoinvointivaltio holhoamisineen ja kansalaisten aloitekyvyn tukahduttamisisneen aika on kertakaikkiaan ohi.
Tilalle tulee kansalaisyhteiskunta joka perustuu yksilön vapauteen ja vastuuseen. Tämä yhteiskunta myöskin onnistuu siinä missä hyvinvointivaltio epäonnistui. Huolehtimaan niistä jotka sitä tarvitsevat. Ei niistä jotka kykenevät auttamaan itse itseään.

Äänestä
  • Demareita on nyt suunta hukassa. Haalariduunarit ovat katoavaa kansanperinnettä. Kaulusdemarit ikääntyvät ja katkerina haukkuvat muita. Maaseutudemarit on unohdettu. Nuorelle olisi häpeä olla demari. Ay liikkeessä roikutaan kuin viimeisessä oljenkorressa. Ay liike puolestaan roikottaa demareita löysässä hirressä estäen analyyttisen ajattelun . Nyt pitäisi löytyä 2018 vuoteen päivitetty Väinö Tanner. Änkyröinnistä irti oleva suunnannäyttäjä

    Äänestä

  • MiesMaalt kirjoitti:

    Demareita on nyt suunta hukassa. Haalariduunarit ovat katoavaa kansanperinnettä. Kaulusdemarit ikääntyvät ja katkerina haukkuvat muita. Maaseutudemarit on unohdettu. Nuorelle olisi häpeä olla demari. Ay liikkeessä roikutaan kuin viimeisessä oljenkorressa. Ay liike puolestaan roikottaa demareita löysässä hirressä estäen analyyttisen ajattelun . Nyt pitäisi löytyä 2018 vuoteen päivitetty Väinö Tanner. Änkyröinnistä irti oleva suunnannäyttäjä

    Juuri näin. Ensimmäisenä voisivat jättää sen "toveri" sanan historian roskakoriin. Keskusta taas on pysynyt hyvin ajassa mukana ja muuttunut yleispuolueeksi.

    Äänestä

  • OikeistoSosDem kirjoitti:

    Juuri näin. Ensimmäisenä voisivat jättää sen "toveri" sanan historian roskakoriin. Keskusta taas on pysynyt hyvin ajassa mukana ja muuttunut yleispuolueeksi.

    Nyt vedit tarinan josta sellainen nauru jonka ansiosta ei uni tule koko yönä. Ai että Sipilän touhut saaneet yleispuoluueen tittelin. Et nyt kuitenkaan tainnut kirjoittaa ihan tosissasi?

    Äänestä

  • OikeistoSosDem kirjoitti:

    Juuri näin. Ensimmäisenä voisivat jättää sen "toveri" sanan historian roskakoriin. Keskusta taas on pysynyt hyvin ajassa mukana ja muuttunut yleispuolueeksi.

    Toverittelua demarit tarvitsevat keskinäisen luottamuksensa ylläpitämiseksi. Oikeistodemarina pidetty Jutta Urpilainenkin suorastaan ylitoveritteli heti valintansa jälkeen, jotta saisi myös katkeroituneen ay-siiven luottamuksen.

    Äänestä

  • volmari kirjoitti:

    Toverittelua demarit tarvitsevat keskinäisen luottamuksensa ylläpitämiseksi. Oikeistodemarina pidetty Jutta Urpilainenkin suorastaan ylitoveritteli heti valintansa jälkeen, jotta saisi myös katkeroituneen ay-siiven luottamuksen.

    Kyllä+se+niin+menee+että,+Keskusta-oikeistoa+kannattaa+suomalaisista+64%.+Sekä+sossu-komukka+vasemmistoa+34%,+joten+repikää+siitä+Rinteen+puoli+kommarit,+mitä+tahdotte+seuraavatsa+hallituksesta..

    Äänestä

  • KauKes__ kirjoitti:

    Kyllä+se+niin+menee+että,+Keskusta-oikeistoa+kannattaa+suomalaisista+64%.+Sekä+sossu-komukka+vasemmistoa+34%,+joten+repikää+siitä+Rinteen+puoli+kommarit,+mitä+tahdotte+seuraavatsa+hallituksesta..

    Elä sinä vaan rauhassa omissa utopioissasi, sillä kepulistilla on realismia edessä tarjolla. Hallitusrintaman kannatus on laskussa. Ja soteuudistuskin alkaa syömään hallitusyhteistyötä sisältäpäin. Kokoomuksella uudet suunnitelmat? Soini ärähti ja Kepulle kylmää kyytiä maakuntavaalien kanssa.

    http://www.iltalehti.fi/politiikka/201805242200967835_pi.shtml

    http://www.iltalehti.fi/politiikka/201805252200970342_pi.shtml

    Äänestä

  • KauKes__ kirjoitti:

    Kyllä+se+niin+menee+että,+Keskusta-oikeistoa+kannattaa+suomalaisista+64%.+Sekä+sossu-komukka+vasemmistoa+34%,+joten+repikää+siitä+Rinteen+puoli+kommarit,+mitä+tahdotte+seuraavatsa+hallituksesta..

    Suomessa hallituksen kokoonpanoa ei ole kyetty ennustamaan puolueryhmittymien kannatuksen perusteella, eivätkä puoluejohtajat ole perinteisesti kertoneet mieluisinta hallituskumppaniaakaan, vaikka siitä varta vasten kysyttäisiinkin.

    Äänestä

  • KauKes__ kirjoitti:

    Kyllä+se+niin+menee+että,+Keskusta-oikeistoa+kannattaa+suomalaisista+64%.+Sekä+sossu-komukka+vasemmistoa+34%,+joten+repikää+siitä+Rinteen+puoli+kommarit,+mitä+tahdotte+seuraavatsa+hallituksesta..

    Hyvä Veli. Sanasi ovat musiikkia korvilleni.

    Äänestä

Onhan+se+perin+kummallista,+että+täällä+jo+suomitaan+SDP:n+asemaa+vaalien+jälkeen.++Löytyy+jos+jonkinlaista+asiantuntijaa,+joka+kertoo+mitä+ihmeellisimpiä+hallituskaavailuviritelmiä.++Ei+perin+ammattimaista+ajattelua,+pelkkää+keittiöpolitikointia,+essut+päällä.Se+nyt+on+vain+niin,+että+Suomessa+kepu+ja+kokoomus+haluavat+aina+hallitukseen+ja+ovat+valmiit+tekemään+"lehmänkauppoja"+ihan+kenen+kanssa+tahansa.+Eikä+kristilliset+tai+RKP+kieltäydy,+jos+mukaan+pyydetään.+hallitukseen+kuin+hallitukseen.++Nyt+näimme+mitä+esim.+kepu+ja+kokoomus+tekivät+saadakseen+jatkaa+hallituksessa.++Sinisten+loikkarien,+joilla+ei+ole+edes+mitään+mandaattia,+annetaan+saada+viisi+ministerin+paikkaa+ja+näennäinen+kannatus+on+kutakuinkin+1,5+%.+Varsinainen+takiaisloikkaripuolue.++Vaaleissa+tämä+puolue+ei+ole+saanut+ainoatakaan+ääntä.++Vaikka+tällaisen+loikkarijoukon+liittäminen+hallitukseen+on+oikeusoppineiden+mielestä++perustuslain+vastaista,+kelpaa+tällainen+ketkuilu+nimenomaan+kepulle+ja+kokoomukselle.+Kenellähän+tässäkin+tempussa+katosi+todellisuus+ja+kuka+otti+itsevaltiaan+otteet,+sumuttamalla+äänestäjiä?+Mikä+onkaantämän+hallituksen+heikoin+lenkki?+Osaatteko+nyt+vastata+oikein,+ilman+että+parjaatte+oppositiota?Olisihan+mm.+kepu+voinut+toimia+toisin,+eikä+Siniset+olisi+upottamassa+kepua+epärehellisyyden+syvään+kuiluun+ja+kokoomuksen+on+nyt+pyrittävä+tästä+yhtälöstä+saamaan+marjat+vasuun,+jos+aika+ei+nyt+jo+pelaisi+kokoomusta+vastaan.++Kansa+antaa+samalla+mitalla+takaisin,+mitä+se+on+tältä+hallitukselta+"saanut".

Äänestä
  • Tämä palsta on tullut täysin älyttömäksi. Harvoin enää tämän avaan ja vielä harvemmin viitsin täällä mitään sanoa. Kiva, että yleisessä menossa on poikkeuskin. Sinun sanomasi on sellainen.

    Nähtyyn perustuen johdonmukaista ja selvästi sanottua tekstiä! Niin harvinaista nykyisin täällä, että varmaan saat siitä palautetta niiltä, joiden ajattelusta johdonmukaisuus kuten muukin järkevyys täysin puuttuvat.

    Äänestä

  • >>tällaisen loikkarijoukon liittäminen hallitukseen on oikeusoppineiden mielestä perustuslain vastaista<<

    Kertoisitko yhdenkin tällaisen oikeusoppineen nimen?

    Äänestä

  • Kiitos.avaajalle kirjoitti:

    Tämä palsta on tullut täysin älyttömäksi. Harvoin enää tämän avaan ja vielä harvemmin viitsin täällä mitään sanoa. Kiva, että yleisessä menossa on poikkeuskin. Sinun sanomasi on sellainen.

    Nähtyyn perustuen johdonmukaista ja selvästi sanottua tekstiä! Niin harvinaista nykyisin täällä, että varmaan saat siitä palautetta niiltä, joiden ajattelusta johdonmukaisuus kuten muukin järkevyys täysin puuttuvat.

    Kapi se vaan puskasta huutelee

    Äänestä

SDP ei pääse hallitukseen yksinkertaisesti siksi että kukaan ei halua samaan kelkkaan talousrikollisen Antti Rinteen kanssa.

Äänestä

https://www.eduskunta.fi/FI/selkosuomi/Sivut/Eduskunta-valitaan-vaaleilla.aspx

Suomi on tasavalta,jota hallitaan demokraattisesti.
Demokratia tarkoittaa,että valta kuuluu kansalle eli meille kaikille.
Joka neljäs vuosi suomalaiset valitsevat eduskunnan. Eduskunta päättää maan asioista.

Sinisillä viisisataa jäsentä - yksi ministeri sataa jäsentä kohden
Puoluehallituksen kokouksessa Sinisen tulevaisuuden jäsenmäärä tuplaantui viiteensataan. Siis viisisataa? Eräs asiantuntija totesi osuvasti Facebookissa, että Pakilan voimistelijoilla on kolme kertaa enemmän jäseniä kuin Sininen tulevaisuus -hallituspuolueella. Onhan tämä tilanne aivan järjetön.

Perustuslaki on tämänkin hallituksen ja eduskunnan vihollinen. Se sitoo poliitikkoja sellaisiin asioihin, jotka ovat kansakunnan suvereniteetin ja itsemääräämisoikeuden kannalta olennaisia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

mielipidepankki kirjoitti:

Puoluegallupit näyttävät jo suuntaa sille, mitä tuleman pitää. Demarit ja Kokoomus ovat in, Kepu ja siniset out. Tämä on se peruslähtöasetelma.

Kuulostelen aina sopivat tilaisuuden tullen tuntemieni duunarien poliittisia näkemyksiä. Viime vaalien alla he olivat innoissaan persuista, vaikka varoittelin heitä liiasta uskosta. Nyt samat miehet puhuvat siitä, että asioihin onneksi saadaan muutosta, kun demarit nousevat taas pääministeripuolueeksi. Tämän otoksen perusteella näyttää, että duunarit ovat palaamassa takaisin demareihin ja siinä on yksi tulevan vaalivoiton perusta. Toinen kannatuksen lisä tulee julkisen sektorin naisvaltaisilta aloilta. Nämä ihmiset ovat käärmeissään Sipilän talkoiden painotuksista. Kolmas suuri kannattajaryhmä ovat eläkeläiset ja heitähän on nykyisin paljon ja koko ajan tulee lisää. Vain Antti Rinteen täydellinen töpeksintä voi estää tulevan vaalivoiton. Osaa hän kyllä sen taidon, joten sillä varauksella.

Kokoomuksella on vankka kannattajakuntansa. Kilpailun puute pitää markkinatalouspuolueen aseman entisellään. Se on siis markkinatalouden teorian vastaisesti onnistunut monopolisoimaan liberaalin oikeistolaisen kannattajakunnan, jota on osapuilleen viides väestöstä. Veikkaan, etteivät kykene kuitenkaan torjumaan demarien rynnistystä.

Kepu on siirtynyt niitä monta piirua oikealla, että sen epävarmemmat kannattajat siirtyvät nyt muihin puolueisiin tai nukkuviin. Siniset on nollapuolue eikä siitä nyt sen enempää. Persut ovat taas marginalisoitumassa oleva puolue, jonka kannatusta ei ikään kuin lasketa niin kauan, kun se on muiden mielestä siedettävä. Näinhän Ruotsissa on käynyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu