Toivon hallituksen ryhtyvän toimenpiteisiin

Työajalla tapahtuvan vetelehtimisen jota myös poliittiseksi lakkoiluksi kutsutaan kieltämiseksi. Mieltä saa kyllä osoittaa ja se on suotavaakin kunhan se tehdään omalla ajalla. Meno tulee tästä vain yltymään Punavihreän opposition masinoidessa pienenkin tekosyyn varjolla em. ulkoparlamentaarista toimintaa ennen vaaleja.
9133
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Ei kai sinne kohta enää pääsekään "vetelehtimään", jos duunari kuuluu ammattiliittoon.

Äänestä

Minä toivon että maajussi alkais tulla omilla toimeen, ettei aina olis käsi palkansaajien taskussa. Sekä Suomi neito vapautuisi keskustalais-syövästä seuraavissa vaaleissa.

Äänestä
  • Palkansaajan taskulla ei käy kukaan, mutta viljeliät täyttää sinun mahasi hyvällä ruualla, sekä työnantajat antavat sinulle rahat. Kun ette edes työttömistä veljistäkään huolehdi yhtään , vaan työnantajan veroista nekin avustus rahat otetaan.

    Äänestä

On kohtuullista että sitä mieltä osoitetaan siihen kohdistuen, josta mielenilmaus on.

Äänestä
  • Aloittaja

    Totta kai demokratiassa pitää osoittaa mieltä mutta nyt ne mielenilmaisut kohdistuvat kaltaisiasi PK-yrittäjiä eikä hallitusta vastaan.

    Äänestä

  • OikeistoSosDem kirjoitti:

    Totta kai demokratiassa pitää osoittaa mieltä mutta nyt ne mielenilmaisut kohdistuvat kaltaisiasi PK-yrittäjiä eikä hallitusta vastaan.

    Demokratiassa se vaan on kestettävä, että välillä menee protestitkin välillisesti. Eivät tehoa muuten. Eikä tähän hallitukseen PK-yritysten kautta muutenkaan - suuryritykset pitäisi pysäyttää kun haluaa työväestö hallitukselle jotain välittää.

    Äänestä

Mistä on vallalla sellainen käsitys, että työntekijät olisivat vetelehtijöitä? Ja jos viittaat tuohon aktiivimallin mielenilmaukseen, niin sinnehän ei pakotettu ketään liittojen puolesta vaan jokainen sai mennä omasta vapaasta tahdostaan. Ethän suinkaan tällä ulostulollasi vain pyri lietsomaan vastakkainasettelua?

Äänestä
  • Aloittaja

    En tietenkään. Tuo vapaaehtoisuus on hyvin suhteellinen käsite. Kyllä agitoivat pääluottamusmiehet hienovaraisesti ohjaavat osallistumaan mielenilmaukseen vaikkei haluaisikaan. Vastakkainasettelua lietsoo Ay-liike ja Punavihreä oppositio epäparlamentaarisella vallankäytöllä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


OikeistoSosDem kirjoitti:

Työajalla tapahtuvan vetelehtimisen jota myös poliittiseksi lakkoiluksi kutsutaan kieltämiseksi. Mieltä saa kyllä osoittaa ja se on suotavaakin kunhan se tehdään omalla ajalla. Meno tulee tästä vain yltymään Punavihreän opposition masinoidessa pienenkin tekosyyn varjolla em. ulkoparlamentaarista toimintaa ennen vaaleja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu