Yhtiökokouospöytäkirja kaikille?

Kuuluuko osakkaan saada As Oy:n yhtiökokouksen pöytäkirja sellaisenaan itsellensä allekirjoitusten ja pöytäkirjan tarkastajien allekirjoitusten jälkeen? Haluaisin nähdä miten yksi riitajuttu kirjattiin pöytäkirjaan. Olin kyllä paikalla, mutta puheenjohtaja ei suostunut kertomaan, miten se kirjattiin, enkä ruvennut kuluttamaan aikaa tivaamiseen.
6822
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Jos olet yhtiössä osakkeenomistajana, niin laki on selkeä:

"Pöytäkirja on viimeistään neljän viikon kuluttua kokouksesta pidettävä yhtiön isännöitsijän tai hallituksen puheenjohtajan luona osakkeenomistajien nähtävänä, ja siitä on toimitettava jäljennös sitä pyytävälle osakkeenomistajalle. Osakkeenomistajalla on oikeus saada jäljennös myös pöytäkirjan liitteistä. Pöytäkirjan ja liitteiden lähettämisestä saadaan periä hallituksen vahvistama kohtuullinen maksu."

Ja aalekirjoitukset pitää pöytäkirjassa olla mahdollisimman pian. Laissa ei tosin ole manintaa, koska se pitää allekirjoittaa.

Äänestä

Kuulostaa pahalta, jos kokouksessa ei selkeästi sanota päätöstä kaikkien kuulen. Laittavat myöhemmin mitä laittavat.

Äänestä

Mitä sitä turhaan kaikille niitä päätöksiä toimittamaan . isännöitsijä ja puheejohtaja voivat tehdä omat versionsa omaavathan nimenkirjoitus oikeuden eli päättävät mitä kirjataan ja miten keskenään päättävät kenelle näytetään ja millä hintaan. Jos tämä ei osakkaille he valitsevat uudet johtohahmot yhtiölle. Mutta voi tulla yhtiölle kalliiksi kun sana kiertää hankalista asukkaista , tulee vastikkeet nousemaan huomattavasti ennen kuin joku haluaa alkaa tal

Äänestä

Yleinen käytäntö on että osakkaille toimitetaan tiivistelmä yhtiökokouksen päätöksistä. Kukaan ei päätä mitä kirjataan vaan kokouksen päätökset kirjataan sellaisenaan.

Äänestä

Ei kuulu saada. Mutta ei ole kiellettyä luovuttaa ko. dokumentteja osakkaalle hänen pyytäessään. Mikäli henkilö varmasti on osakas.

Äänestä

Osakkaalla on oikeus saada kopio yhtiökokouspöytäkirjasta liitteineen kohtuullista korvausta vastaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


OsakasIII kirjoitti:

Kuuluuko osakkaan saada As Oy:n yhtiökokouksen pöytäkirja sellaisenaan itsellensä allekirjoitusten ja pöytäkirjan tarkastajien allekirjoitusten jälkeen? Haluaisin nähdä miten yksi riitajuttu kirjattiin pöytäkirjaan. Olin kyllä paikalla, mutta puheenjohtaja ei suostunut kertomaan, miten se kirjattiin, enkä ruvennut kuluttamaan aikaa tivaamiseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu