Työlaukun ratsaaminen ja työpaikalta poistaminen!

Työskentelin hoitoalalla julkisella puolella. Sain n. 1/2 tuntia ennen työpaikalleni puhelinsoitin lähiesimieheltäni, että hän ja toinen organisaation esimies tulisivat käymään luonani työhuoneessani. Asiaa ei puhelimessa sanottu.
Esimiesten tultua huoneeseen, käski toinen heistä heti lopettaa työskentelyni. Kerroin, että paljon potilaiden hoitamiseen liittyviä asioita oli keskeneräisiä ja ne vaatisivat pikaista hoitamista. Lähiesimies tokaisi "sinä et tee mitään enää". Sen jälkeen hän pyysi nähdä työlaukkuni. Nostin sen pöydälle. Hän alkoi vetämään sieltä papereita, henkilökohtaisia muistilappujani, työhön liittyvän päiväkirjani, työpuhelimen, josta mitään tietoja ei saanut poistaa. Toinen esimiehistäni antoi kutsun kuultavaksi seuraavan päivän kuulemistilasuuteen. Asiana työntekijän siirtäminen toisiin tehtäviin. Lisäksi hän sanoi, että voit pitää huomenna vuosilomapäivän. Kuulemistilaisuus oli kuitenkin seuraavana päivänä, jonka hän oli juuri luvannut lomapäiväksi!
Olin siis siinä tilanteessa yksin ja vastassa kaksi esimiestä!
Oliko heillä oikeus pyytää laukkuani ja ratsata se?
Jos epäiltiin rikosta, niin eikö silloin olisi pitänyt kutsua poliisit paikalle?
Myöhemmin oli tehty minusta poliisille tutkintapyyntö rikoksesta epäiltynä. Syyttäjä jätti syytteet nostamatta. En todellakaan ollut syyllistynyt mihinkään rikokseen.
Tässä työpaikalla esiintyneessä ratsaustilanteessa menin sokkiin ja minut päästettiin ajamaan autoa lähes 50 kilometrin ajomatkan. Hakeuduin suoraan päivystävän lääkärin vastaanotolle. Aivan käsittämätöntä on se, että millä oikeudella tullaan työntekijän henkilökohtaiselle alueelle. Kun aiheutetaan valtaa käyttämällä toiselle sokkitila niin hänet jätetään siinä täysin heitteille ja lähes edesvastuuttomassa tilassa laitetaan tien päälle! Kyseessä on terveydenhuollon organisaatio julkiselta puolelta ja toimijoina olivat osastonhoitaja ja ylihoitaja!
6677
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Onhan työnantajalla oikeus tarkistaa työntekijöiden laukun ja myös pukukaapit penkoa.

Äänestä
  • Poliisilla on ainoastaan oikeus pyyttä laukun avaamista. Työnantaja ottanut poliisin roolin tuossa tapauksessa.

    Äänestä

Se, ettei syyttäjä nosta syytettä ei tarkoita sitä, että olisit syytön. Itse asiassa vaikuttaa siltä, että olet syyllistynyt johonkin koska valitsit sanasi noin tarkoin.

Syyttäjä nosta syytteen vain yleisen syyttäjän alaisista rikoksista ja niistäkin vain merkittävimmistä.

Äänestä

Kiinnostaa mistä epäiltiin.
Eikö se työlaukku ollut työnantajan omaisuutta? Oliko siellä jotain asiatonta? Jos laukussa oli sun omia asioita koskevia muistilappuja, kai sä ne sait itselle? Työasioita koskevia muistilappuja ei tietenkään saa itselleen.

Äänestä
  • Tällaisesta jutusta oli kysymys!
    Työnantaja epäili tietosuojarikosta!!! Ja toimi sen mukaisesti.

    Hoitaja yritti suojella lasta päihdeperheeltä - joutui itse käräjille
    Kynnys tehdä lastensuojeluilmoitus on nykyään matala.
    Hoitajat olivat huolissaan perheestä.
    Yksi teki lastensuojeluilmoituksen.
    Tuli käräjäreissu.
    Iltalehti. Torstai 15.2.2018 klo 07.18
    http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201802142200745036_u0.shtm

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


julkisenvallankäyttö kirjoitti:

Työskentelin hoitoalalla julkisella puolella. Sain n. 1/2 tuntia ennen työpaikalleni puhelinsoitin lähiesimieheltäni, että hän ja toinen organisaation esimies tulisivat käymään luonani työhuoneessani. Asiaa ei puhelimessa sanottu.
Esimiesten tultua huoneeseen, käski toinen heistä heti lopettaa työskentelyni. Kerroin, että paljon potilaiden hoitamiseen liittyviä asioita oli keskeneräisiä ja ne vaatisivat pikaista hoitamista. Lähiesimies tokaisi "sinä et tee mitään enää". Sen jälkeen hän pyysi nähdä työlaukkuni. Nostin sen pöydälle. Hän alkoi vetämään sieltä papereita, henkilökohtaisia muistilappujani, työhön liittyvän päiväkirjani, työpuhelimen, josta mitään tietoja ei saanut poistaa. Toinen esimiehistäni antoi kutsun kuultavaksi seuraavan päivän kuulemistilasuuteen. Asiana työntekijän siirtäminen toisiin tehtäviin. Lisäksi hän sanoi, että voit pitää huomenna vuosilomapäivän. Kuulemistilaisuus oli kuitenkin seuraavana päivänä, jonka hän oli juuri luvannut lomapäiväksi!
Olin siis siinä tilanteessa yksin ja vastassa kaksi esimiestä!
Oliko heillä oikeus pyytää laukkuani ja ratsata se?
Jos epäiltiin rikosta, niin eikö silloin olisi pitänyt kutsua poliisit paikalle?
Myöhemmin oli tehty minusta poliisille tutkintapyyntö rikoksesta epäiltynä. Syyttäjä jätti syytteet nostamatta. En todellakaan ollut syyllistynyt mihinkään rikokseen.
Tässä työpaikalla esiintyneessä ratsaustilanteessa menin sokkiin ja minut päästettiin ajamaan autoa lähes 50 kilometrin ajomatkan. Hakeuduin suoraan päivystävän lääkärin vastaanotolle. Aivan käsittämätöntä on se, että millä oikeudella tullaan työntekijän henkilökohtaiselle alueelle. Kun aiheutetaan valtaa käyttämällä toiselle sokkitila niin hänet jätetään siinä täysin heitteille ja lähes edesvastuuttomassa tilassa laitetaan tien päälle! Kyseessä on terveydenhuollon organisaatio julkiselta puolelta ja toimijoina olivat osastonhoitaja ja ylihoitaja!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu