Onko meillä varaa syrjäyttää pojat yliopistosta?

https://svenska.yle.fi/artikel/2018/03/16/allt-fler-svensksprakiga-valjer-bort-finskan-i-studenten-andelen-har-fordubblats

Haluatko, että sinun poikasi ei opiskele yliopistossa tai teknillisessä korkeakoulussa?
Sanni Grahn-Laasonen haluaa pitää kiinni virkamiesruotsista ja näin pojat hylkäävät yliopisto opiskelun. Meillä ei kansakuntana ole varaa hyltä teknisesti lahjakkaat pojat ruotsin kielen takia.
Ruotsia voi hyvin opiskella ne, jotka haluavat vapaaehtoisesti. Yo-kirjoituksiin eivät kaikki
halua osallistua ja se heille suotakoon. Ruotsin opetus on täysin epäonnistunutta Suomessa.
Vastulliset vaihtoon, ensimmäiseksi opetusministeri. Kaikille ruotsin kielen opettajille, jonka oppilaista suuri osa jättää ruotsin yo-kirjoitukset väliin pitää antaa kirjallinen varoitus työtehtävien laiminlyönnistä. Toistuvina huomautusten tulee johtaa opetusoikeuden menettämiseen. Miksi hyväksysisimme huonosti hoidetun työn?
9224
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Kokoomuslainen voi valita äänestääkö virkaruotsin poistamisen puolesta vai jättääkö lapsensa menestymisen mahdollisuden laiskan ruotsin opettajan huomaan. pienillä paikkakunnilla ei ole varaa edes vaihtaa opettajaa. Pojat ovat erityisessä vaarassa heittää ruotsin opiskelu pois.
Kokoomuslaiselle virkaruotsi on todellinen haitta, koska moni haluaa lapselleen akateemisen tutkinnon. Sampo Terho pitää saada Kokoomukseen ja opetusministeriksi.

Äänestä

Me hurriraha määrätään.Ruotsipakko.

Äänestä
  • Aloittaja

    Kokoomuslaisten pitää äänestää sinivalkoiset puolueen johtotehtäviin. Stubb on sivussa ja Vapaavuori on pidettävä Helsingissä. Sanni Grahn-Laasonen on jokaisen kokommuslaisen lasten vanhemman vihollinen. Minun lasteni ei tarvitse osata ruotsia, mutta haluan heidän suorittavan akateemisen loppututkinnon. On helppoa poistaa vaatimus ruotsin osaamisesta, mtta erittäin vaikea saada lapset opiskelemaan ruotsia.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Älkää antautuko. Sanni Grahn-Laasonen ja Vapaavuori pitää saada marginaaliin. Sinivalkoinen ääni Kokoomukseen.

    Äänestä

Suomi voisi paljon paremmin kaikilla tasoilla, jos Kansallissosialistinen Kokoomuspuolue lakkautettaisiin.

1Äänestä

Virkaruotsin poisto säästää rahaa. Erityisesti ihmiset jotka menevät yliopistoon ja korkeakouluihin hyötyvät virkaruotsin poistosta. Siinä vaiheessa ihminen pystyy päättämään onko opiskelusta hyötyä vai ei. On ihmeellistä, että meidän politiikoista ainoastaan Sampo Terho uskaltaa sanoa totuuden ja ajaa asiaa. Miksei yhteiskunta luota omiin asukkaisiinsa? Minä en voi äänestää Kokoomusta ennenkuin muuttaa kantansa ruotsin kielen suhteen. Meillä on ruotsin kieliset koulut, joihin pitää niiden päästä opiskelemaan, jotka haluavat palvella ruotsiksi.

Äänestä

Jos ei tuon vertaa ruotsia opi, niin ei opi kyllä mitään muutakaan. Pitää pahimmat huuhailijat poissa.

1Äänestä
  • Sillä energialla voi oppia jotain järkevää..

    Äänestä

Aloittaja

Kokoomuksen nuoret kannattivat pakkoruotsin poistoa, kunnes katainen ostettiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


DonaldTruth kirjoitti:

https://svenska.yle.fi/artikel/2018/03/16/allt-fler-svensksprakiga-valjer-bort-finskan-i-studenten-andelen-har-fordubblats

Haluatko, että sinun poikasi ei opiskele yliopistossa tai teknillisessä korkeakoulussa?
Sanni Grahn-Laasonen haluaa pitää kiinni virkamiesruotsista ja näin pojat hylkäävät yliopisto opiskelun. Meillä ei kansakuntana ole varaa hyltä teknisesti lahjakkaat pojat ruotsin kielen takia.
Ruotsia voi hyvin opiskella ne, jotka haluavat vapaaehtoisesti. Yo-kirjoituksiin eivät kaikki
halua osallistua ja se heille suotakoon. Ruotsin opetus on täysin epäonnistunutta Suomessa.
Vastulliset vaihtoon, ensimmäiseksi opetusministeri. Kaikille ruotsin kielen opettajille, jonka oppilaista suuri osa jättää ruotsin yo-kirjoitukset väliin pitää antaa kirjallinen varoitus työtehtävien laiminlyönnistä. Toistuvina huomautusten tulee johtaa opetusoikeuden menettämiseen. Miksi hyväksysisimme huonosti hoidetun työn?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu