Hävisin kolmekymppiä pelikoneeseen

mutta pitkästä aikaa tämä tapahtuma, jonka on kokenut satoja ellei tuhansia kertoja ennenkin laukaisi normaalin vitutuksen. Yleensä vitutus unohtuu parissa tunnissa, nyt revin jopa kenolapun, jossa oli pieni voitto ja päätin lopettaa pelaamisen. Saa nähdä onnistunko tavoitteessani, onhan tämän peliriippuvuuden kanssa kamppailtua lähes kymmenen vuotta. Eroon on yritetty, mutta niin kuin muut ongelman kanssa painivat tietävät vaikeaa se on (vaikkei tätä kukaan ongelman ulkopuolelta asiaa tarkasteleva uskokaan).

Siunausta kaikille saman ongelman kanssa kamppailevalle.

:).
8509
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

nyt pankkiin laittamaan käteisnostoraja joko nollaan tai minimiin 10-20e. Muut kauppa-asioinnit voit maksaa kortilla. Kun ei ole käteistä mukana niin pelaamaan et kykene.

Äänestä

Pari viikkoa pystyi olemaan pelaamatta, eilen ja tänään tuli sortuminen. En hävinnyt kuin alle kaksikymmentä euroa, mutta kun tahtoisi kokonaan tästä vitsauksesta eroon niin sekin lasketaan, eikä lohdutusta tuo kenenkään muun isommat tappiot.

On tämä kyllä niin perseestä, mutta jatketaan yrittämistä.

Äänestä
  • Yritä tehdä joku isompi muutos päivittäiseen rutiiniin, niin että sisällytät siihen, myös pelaamattomuuden. Minulla tämä toimi.

    Äänestä

  • Noplay kirjoitti:

    Yritä tehdä joku isompi muutos päivittäiseen rutiiniin, niin että sisällytät siihen, myös pelaamattomuuden. Minulla tämä toimi.

    Kiitos vinkistä, pitää yrittää.

    Äänestä

parikymppiä taas! Ihminen on tyhmä (minä ainakin), ei osaa olla erossa ja sitten koittaa epätoivoisesti voittaa rahoja takaisin. Hullujen hommaa, mutta kyllähän tätä on yli kymmenen vuotta tehty.

Äänestä
  • AA auttaa peliriippuvaisiakin.

    Äänestä

  • myönnäavuntarpeesi kirjoitti:

    AA auttaa peliriippuvaisiakin.

    Käsittääkseni sinne tarvitsee maksusitoumuksen, mielelläni menisin jos sinne pääsisi.

    Äänestä

  • eiuuttaeikäihmeellistä kirjoitti:

    Käsittääkseni sinne tarvitsee maksusitoumuksen, mielelläni menisin jos sinne pääsisi.

    Peliriippuvuus on itsestään saatanasta

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


eiuuttaeikäihmeellistä kirjoitti:

mutta pitkästä aikaa tämä tapahtuma, jonka on kokenut satoja ellei tuhansia kertoja ennenkin laukaisi normaalin vitutuksen. Yleensä vitutus unohtuu parissa tunnissa, nyt revin jopa kenolapun, jossa oli pieni voitto ja päätin lopettaa pelaamisen. Saa nähdä onnistunko tavoitteessani, onhan tämän peliriippuvuuden kanssa kamppailtua lähes kymmenen vuotta. Eroon on yritetty, mutta niin kuin muut ongelman kanssa painivat tietävät vaikeaa se on (vaikkei tätä kukaan ongelman ulkopuolelta asiaa tarkasteleva uskokaan).

Siunausta kaikille saman ongelman kanssa kamppailevalle.

:).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu