Maassa maan tavoilla vai miten se menikään

Hallitus lopetti ruoka-avun suomalaisille – laittomasti maassa oleville palvelut ilmaiseksi!
Suomen Uutiset: Yli sata ruoka-apupistettä jää kokonaan vaille tukea!

Aina valitellaan sitä, että vastakkainasettelua tulisi välttää: turvapaikanhakijoita ja suomalaisia köyhiä ei pitäisi asettaa vastakkain.

Mutta realiteetti on kuitenkin se, että turvapaikanhakijat – myös kielteisen päätöksen saaneet – asetetaan suomalaisten vähäosaisten edelle tuissa.

On vaarallista lähteä minnekkään kotoaan kun näitä laittomasti maahantunkeutujia maleksii katujenvarsilla kyttäämässä josko eläkeläinen lähtee kotoaan.
13438
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Maahantunkeutujien kannattaakin tulla tänne, kun täällä saa 3 vuoden oleskelun jälkeen paremmat liksat, kuin suomalaiset kymmenien vuosien työssäolon jälkeen.
Somali saa 3 vuoden oleskelun jälkeen takuueläkkeen suuruisen toimeentulon , me pienellä työeläkkeellä olevat jäämme rutkasti jälkeen.
Miksi tämä kotimaamme pitää tuhota ja ihmiset jotka ovat tämän hyvinvoinnin saaneet aikaan leimataan rasisteiksi ja natseiksi?

Äänestä

Vuosina 2016 ja 2017 eduskunta on osoittanut miljoona euroa vähävaraisia auttaville, ruoka-apua jakaville järjestöille.
Enää tukea ei myönnetä.
"Asiasta äänestettiin eduskunnassa."

https://m.iltalehti.fi/politiikka/201712202200619971_pi.shtml

Selvitys: Maahanmuutto nieli yli miljardi euroa budjettivaroja 2016

2016 kului yli miljardi euroa

Milloin kansalle annetaan tarkat tiedot siitä mitä maahantunkeutujien elatus tulee maksamaan veronmaksajille?

Yleensä kaikista kuluista on tarkat tiedot kun kyseessä on eläkeläiset ja huonotuloiset kansalaisemme, mutta tämä mahantunkeutujien elatus on selvää herrojen pisnestä jolla he siirtävät veronmaksajien rahoja tileilleen.

Muistakaa kun äänestätte seuraavissa vaaleissa meneekö äänenne itseänne vastaan vai haluatteko jotain parempaa itselle?

Äänestä
  • Jospa lukisit kaikki uutisoinnit tuostakin jutusta, niin et levittäisi väärää tietoa asiasta. Jopa täällä on useampi ketju, jossa noita asioita yritetään oikaista ja selvittää, mutta ei näy uppoavan.
    v. 2018 on enemmän rahaa leipäjonoihin, että revi siitä....
    Jos joku Niikko ja Laukkanen eivät saa joka vuosi miljoonaa tuhlattavaksi omiin lahkoihinsa ja tarkoituksiinsa, niin se on vain hyvä päätös.

    Äänestä

  • Kommari on täällä palstalla vittuilemassa ja poistelemassa viestejä oletko ehkä terroristi tai jopa natsi?

    Äänestä

  • huh-huh kirjoitti:

    Jospa lukisit kaikki uutisoinnit tuostakin jutusta, niin et levittäisi väärää tietoa asiasta. Jopa täällä on useampi ketju, jossa noita asioita yritetään oikaista ja selvittää, mutta ei näy uppoavan.
    v. 2018 on enemmän rahaa leipäjonoihin, että revi siitä....
    Jos joku Niikko ja Laukkanen eivät saa joka vuosi miljoonaa tuhlattavaksi omiin lahkoihinsa ja tarkoituksiinsa, niin se on vain hyvä päätös.

    huh-huh


    "Jospa lukisit kaikki uutisoinnit tuostakin jutusta, niin et levittäisi väärää tietoa asiasta. Jopa täällä on useampi ketju, jossa noita asioita yritetään oikaista ja selvittää, mutta ei näy uppoavan.
    v. 2018 on enemmän rahaa leipäjonoihin, että revi siitä....
    Jos joku Niikko ja Laukkanen eivät saa joka vuosi miljoonaa tuhlattavaksi omiin lahkoihinsa ja tarkoituksiinsa, niin se on vain hyvä päätös."

    Nämä anarkistivasurit saavat mellastaa palstoilla eikä heitä poisteta vaikka mitä törkyä päästelevät turvistaan.

    Äänestä

Viherkommarit ja anarkistit menkää suolle ja huutakee yhessä jospa joku kuulee teitäkin.

Äänestä

Viherkommarrit vittuilemassa palstoilla menkää suolle huutelee niitä viisauksianne pirun kommunistit!

Äänestä

Viherkommarit täällä yrittää pilkata ihmisiä nimityksillään menkää suolle ja huutakee niin pirusti senkin kommunistit jas anarkistit!

Äänestä

Viherkommunistit älisee täällä palstoilla ja yrittävät likaisilla tempuilla ivata kansalaisiamme.

"Jos joku Niikko ja Laukkanen eivät saa joka vuosi miljoonaa tuhlattavaksi omiin lahkoihinsa ja tarkoituksiinsa, niin se on vain hyvä päätös."

Tuossa kommunisti ivaa kunnioitettuja kansalaisia törkeimmillä keinoillaan.

Äänestä

"Jospa lukisit kaikki uutisoinnit tuostakin jutusta, niin et levittäisi väärää tietoa asiasta. Jopa täällä on useampi ketju, jossa noita asioita yritetään oikaista ja selvittää, mutta ei näy uppoavan.
v. 2018 on enemmän rahaa leipäjonoihin, että revi siitä....
Jos joku Niikko ja Laukkanen eivät saa joka vuosi miljoonaa tuhlattavaksi omiin lahkoihinsa ja tarkoituksiinsa, niin se on vain hyvä päätös."

Tuossa törkyviestissä on anarkistivasuri laittanut taas kansaan osoitettua vihapuhetta.
Miksi palstan vahtijat eivät poista tuon törkeilijän kirjoituksia?

Äänestä

"v. 2018 on enemmän rahaa leipäjonoihin, että revi siitä...."

Osoittaisiko tuon kirjoittaja missä on ne leipäjonoihin tarkoitetut rahat?

Äänestä

Kannattaa erota kirkosta.
Ruoka-apua et kirkolta saa, vaikka olisit 73 vuotta veroja maksanut.


eroakirkosta.fi

Äänestä

Niinhän se hallitus kiitää omia kansalaisia ,lopettaa leipäjonon avut, köyhät saa ottaa itsestään huolen. Mutta nämä ulkomaalaiset joilla ei mitään tekemistä Suomessa (pakolaiset) työntekoa ovat lähteneet pakoon, heille annetaan ja tarjoillaan parasta mitä Suomesta löytyy, Muistakaa kun vaalit tulee ketä äänestättä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


HölmölässäEletään kirjoitti:

Hallitus lopetti ruoka-avun suomalaisille – laittomasti maassa oleville palvelut ilmaiseksi!
Suomen Uutiset: Yli sata ruoka-apupistettä jää kokonaan vaille tukea!

Aina valitellaan sitä, että vastakkainasettelua tulisi välttää: turvapaikanhakijoita ja suomalaisia köyhiä ei pitäisi asettaa vastakkain.

Mutta realiteetti on kuitenkin se, että turvapaikanhakijat – myös kielteisen päätöksen saaneet – asetetaan suomalaisten vähäosaisten edelle tuissa.

On vaarallista lähteä minnekkään kotoaan kun näitä laittomasti maahantunkeutujia maleksii katujenvarsilla kyttäämässä josko eläkeläinen lähtee kotoaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu