Rahat oli ja meni (peliriippuvuus)

Sain tänään lahjaksi 100 euroa jonka pistin tänään menemään pelkästään Veikkauksen pelikoneisiin. Parhaimmillaan olin 170 eurossa, mutta arvaatko osasinko lopettaa voitolla?

No vittu en! Nyt masentaa, ahdistaa, vituttaa ja mielessä pyörii sairas katumus.
Tähän sairauteen ei edes lääkket auta, rukoiltu on myös Jumalalta apua. Sairaus vaan jatkuu päivästä toiseen, viikosta toiseen ja vuodesta toiseen.
Olen miettinyt, että miten pääseen eroon tuloksetta. Ainoa tulos on tällä hetkellä Veikkauksen iloinen johtaja joka nauttii taas kerran peliriippuvaisten selkänahoista revittyjä rahoja joka ikinen päivä. Kertokaa ja auttakaa työssäkäyvää ihmistä hädässä! Olen tätä menoa kohta taloudellisesti pohjalla ja mieliala vaihteleee niinkuin Soinin puheet konsanaan.
25547
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Jos tietäisin vastauksen, sen kertoisin.

1Äänestä

Vain tyhmät ihmiset pelaa pelikoneita.

1Äänestä

Onko ongelmasi siis kaupoissa olevat pelikoneet? Jos on, niin mene kauppaan siten, että sinulla ei ole aikaa jäädä pelaamaan. Esimerkiksi ennen töihin menoa käyt tekemässä ostokset, viet ne tarvittaessa kotiin ja sitten menet töihin. Ja varaat tähän aikaa vain sen minimin, eli ettet vahingossakaan voi jäädä pelikoneille.

1Äänestä

Silloin RAY:n aikoihin luin jostakin kuinka isoja summia meni Somalien perustamien yhdistysten tukemiseen. Ajattelin ,että minun rahani ei riitä sinne . En ole pelikoneihin koskenut ,enkä tule koskemaan. Veikkaus työntyy jokaiseen rakoon mainoksineen ,sekin jo oksettaa. Huomenna kerjäläisarmeija hyökkää kukkarolleni Nälkäpäivä keräyksen merkeissä. Kyllä puolustussysteemin täytyy olla kunnossa jos illalla on vielä seuraavan päivän ruokarahat kukkarossa.

Äänestä

Hei.

Olen pahoillani tilanteesta, jossa elät. Toteat otsikossa sanan peliriippuvuus. Se on vaikea asia, ei kuitenkaan toivoton. Sanot, että ahdistaa ja tarvitset apua. Hyvä, kun myönnät sen, ainakin itsellesi. Neuvoni on se, että haet itsellesi apua, sitä on saatavissa. Jos asut pääkaupunkiseudulla, löytyy Tiltti niminen paikka, jossa on tukea, ammattilaisia sekä vertaisia, niin pelaajale kuin läheisille myös. Tai soita Peluuriin, arkisin klo 12 - 18, ilmaiset puhelut. Siellä osataan kuunnella ja neuvoa mihin voit ottaa yhteyttä siellä missä asut. Tukea löytyy myös netin kautta. On olemassa erilaisia ryhmiä jne. Peliriippuvuus on melko vaikea asia, mutta valitettavan yleinen ja valitettavasti yleistyvä ongelma. Siitä kärsii moni. Sen voi salata ja pitää piilossa kauan, itse vaan ahdistuu, kun talous menee miinukselle, moni velkaantuu pahasti. Voi mennä perhe, kun luottamus häviää. Voi mennä harrastukset, jos aika menee yhä enenevässä määrin pelien ääressä.

Mutta siitä voi kamppailla ulos ja pelitön elämä on mahdollista. Niinpä rohkaisen sinua tarttumaan asiaan pian. Se ensimmäinen yhteydenotto ehkä jännittää, ja on pahin, niin se on kaikille.

Tsemppiä ja rohkeutta.
Pirkko-pappi

Äänestä
  • Rohkaisen Pirkkoa hakemaan apua itselleen. Sinun ei tarvi olla kirkossa töissä. Voit irtisanoutua töistä, voit erota kirkosta.

    Äänestä

Kirjoitin täällä jossain ketjussa, että nyt lopetan pelaamisen. No miten kävi? Pystyin tasan kymmenen päivää olla pelaamatta. Eläkerahat poltteli taskussa sen ajan. Tänään sitten rysähti!Aamulla kauppareissulla pelasin kolme tuntia euron panoksella, jäin 27€voitolle, piti lopettaa, oli tapaaminen jonka viimetingassa muistin. Iltapäivällä apteekkireissulla pelikoneet tuli ensin vastaan. ...vitosen seteli vilahti koneen ahneeseen kitaan, ei mitään. Vuorossa kaksikymppisiä toisensa jälkeen .Häviöllä olin tässä vaiheessa 125€.Itseinho alkoi nousta vahvasti pintaan. Kumminkin kävin ottoautomaatilla nostamassa vielä 90€.varmana siitä että häviää myös nämä rahat, niinkuin kävikin. Apua olen peliriippuvainen eläkeläinen.

Äänestä
  • Tämä voi auttaa.

    Ajatus siitä, että jos peli seuraavalla kerralla antaa voiton, niin otan rahat pois ja pelastun tästä ikävästä tilanteesta, kun sorruin taas pelaamaan ja häviämään on tosi vaarallinen.

    Jos on peliriippuvainen, niin pelit pitää kiertää kaukaa tai jo käynnistetty peli pitää lopettaa ja ajatus seuraavalla kerralla ehkä tulevasta voitosta pitää tunnistaa ja heittää huonojen ajatusten kaatopaikalle, mistä se kyllä sitkeästi yrittää tulla takaisin, mutta se pitää vaan heittää sinne aina uudestaan.

    Jos niin ei tee menee elämässä ajan myötä yhä huonommin ja huonommin.

    Ja lopputulos on se, että kaikki rahat menevät peleihin ja jos sattuu joskus jotain voittamaan, niin ei siitä voitostaan mitään hyötyä ole, koska voitotkin menevät takaisin peleihin.

    Äänestä

  • Pistähän helevetin noppeesti nostorajat kortille. Pistä vaikka 20 euroa päivässä.

    Äänestä

  • linkittää peliriippuvuus palstalle tämmöisiä videoita, mene laittamaan päihdeongelmiin viinatarjouksia seuraavaksi.

    Äänestä

Sinua voidaan auttaa.Soita 0800100101.

1Äänestä
  • Saippuasäästäjä kirjoittaa. Tiistaina 14pv.oli tappiopaivä. Pelasin yli viisi tuntia, hävisin n. viisisataa euroa , en ole uskaltanut tarkistaa tarkkaa summaa tiliotteesta.Olen pelkurikin. En pelannut samassa marketista, kun tunnin ja vaihdoin kauppaa. R-kioskilla sinetöin tappioputken, ehkä olisin nostanut vielä lisää rahaa, mutta otto-automaatti on senverran kaukana, että kävelin rahojen loputtua suoraan kotiin. Kortin pelirajahan tuli täyteen jo kaupassa. Tänään olen netistä ottanut selvää miten nettikasinoihin kirjaudutaan, mutta onnekseni yleensä kasinot vaativat luottokorttitilin kirjautumisen yhteydessä. En muutenkaan tunne mitään kiinnostusta aloittaa läppärillä pelaamaan. Aito kone tuntuu jotenkin paljon arvokkaammalta, ja totta hitossa arvokas harrastus sen pelaaminen on. Nyt kun saan koottua itseni ja olen pelaamatta , niin saatan soittaa ilmoittamaasi numeroon?
    Kiitos kaikille asiallisista neuvoista, tulee tunne että ei ole täysin yksin ongelman kanssa.

    Äänestä

  • Moi,

    Tänään 21.11. mulla oli palkkapäivä. Maksoin kaikki pakolliset ja lähdin parille paikalliseen. Vittu meni sitten kaikki rahat muutamassa tunnissa. Kortin estot ei paljon auta kun helposti veikkauksen mobiilissa voi kortin ottaa pois "kanta-asiakkuudesta" ja taas saa pelata. Ja sitten voi siirtää vaikka s pankkiin rahaa minkä voi pelata myös. Ja sitten baarissa höylätään korttia ja setelit menee suoraan koneeseen ja ei kilahdakaan! Ja on tietysti nostettu käteistäkin jo mutta nekin meni jo. Nyt vittu jotain lainsäädäntöä kehiin, ei voi olla että tunnissa häviät tonnin näihin vitun paska peleihin! Nää pelit pitää sulkea jonnekin klubeille ja poistaa kauppojen tuulikaapeista ja yleensä ravintoloista ja julkisista paikoista!

    Veikkaus olevinaan vastuullinen mutta lisää koko ajan panosten määrää ja sitten houkuttelevuutta peleihin. Näköjään vilkkuvalot ja mahdollinen voitto toimii kun olen taas valmis häviämään satoja euroja.

    Peliautomaatit pitää kieltää lailla kaikkialla julkisissa paikoissa niinkuin muualla Pohjoismaissa!

    Ja kyllä, pelasin taas kaikki rahat ja mietin miten seuraavaan liksaan eletään. Apua!

    Äänestä

  • Veikkausvittuun kirjoitti:

    Moi,

    Been there. "Mä kokeilen ja on sellainen kutina, että nyt voitan jotain. Vitt... ei se anna vielä mitään, mutta jos seuraavalla kierroksella tai sitä seuraavalla tai sitä seuraavalla... No nyt on enää näin vähän rahaa jäljellä, ääh.... aivan sama voitan näillä viimeisillä jotain takaisin, tai olen sitten ilman rahaa taas kuukauden...Perk. ei se antanut mitään, olen taas ilman rahaa seuraavaan palkkapäivään."

    Ratkaisu ongelmaan: tuon äärimmäisen hölmön ajatuksen heittäminen vittuun aivoista, että nyt mä meen kokeilemaan ja se, että on toinen tili, johon ei ole korttia, eikä nettipankkitunnuksia tai jos ne on tulleet automaattisesti tiliä avatessa on heittänyt ne pois ja sen toisen pankin konttori sijaitsee vähän kauempana ja sinne menee tarpeeksi paljon rahaa suoraa palkasta ja sillä toisella tilillä on nostoraja.

    Äänestä

>Kaikkihan me ollaan pelureita. Häviämään tuomittuja.

Äänestä

Systeemin vankeja. Rahat viinakauppaan tupakkaan ja peleihin. Kierto toimii.

Äänestä

Huom maahanmuuttajia ei näy pelikoneiden ääressä. Ovat töissä. Osa vapaaehtoistöissäkin. Palkkaa ei tule, mutta töissä ovat.

Äänestä

Hyvä huomio. mitäpä tässä.

Äänestä

Laitetaan taas jointti palamaan ja heinäkengät jalkaan. TB:n kahvilaan pelaan mutamat pelit.

Äänestä

Aloittaja täällä hei! Palkka tulee muutaman päivän päästä ja on taas uskomaton hinku pelata! Hävisin tuolloin 6.11 100 euroa, mutta ei enää tunnu se summa missään? Mitähän helvettiö? Aivot vaan sanoo, että mennyttä se on mitä jos tällä kertaa tuleekin se jackpot.

Äänestä
  • n.+100+%+todennäköisyydellä+häviät,+jos+pelaat.+Joku+pikku+voitto+voi+tulla,+mutta+se+menee+tosi+helposti+vain+takaisin+peliin+ja+katoaa+sinne.

    Äänestä

  • Tää peliriippuvaisen aivojen rakenne ja looginen ajattelu on kiero.

    Äänestä

En enää uskaltanut pela, kun tilipäivään on vielä 21 vrk. Harmittaa vietävästi kun mistään pelistä ei edes osaa panoksesta takas.
Ruokarahatkin pelikoneille ja nettipeleihin uppoaisivat.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Sturmovik46 kirjoitti:

Sain tänään lahjaksi 100 euroa jonka pistin tänään menemään pelkästään Veikkauksen pelikoneisiin. Parhaimmillaan olin 170 eurossa, mutta arvaatko osasinko lopettaa voitolla?

No vittu en! Nyt masentaa, ahdistaa, vituttaa ja mielessä pyörii sairas katumus.
Tähän sairauteen ei edes lääkket auta, rukoiltu on myös Jumalalta apua. Sairaus vaan jatkuu päivästä toiseen, viikosta toiseen ja vuodesta toiseen.
Olen miettinyt, että miten pääseen eroon tuloksetta. Ainoa tulos on tällä hetkellä Veikkauksen iloinen johtaja joka nauttii taas kerran peliriippuvaisten selkänahoista revittyjä rahoja joka ikinen päivä. Kertokaa ja auttakaa työssäkäyvää ihmistä hädässä! Olen tätä menoa kohta taloudellisesti pohjalla ja mieliala vaihteleee niinkuin Soinin puheet konsanaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu