Ipun pitkäaikaisen puheenjohtajan ja omistajan valitettavasta poismenosta huolimatta Ipun vuosi on ollut menestyksekäs. Kunnallisvaaleissa Ipu saavutti läpimurron ja sai kaksi valtuutettua läpi Laihilan pikkukunnassa. Ääniosuus koko Suomessa nousi mukaavaan yhteen promilleen aikaisemmasta 0,6 promillesta.
Kesän puoluekokouksessa puheenjohtajaksi valittiin kunnanvaltuutettu Aisakari. Muuten entinen johtoryhmä jatkoi.
Edesmenneen puheenjohtajan muiston kunniaksi Ipu piti hiljaisen hetken. Hiljainen hetki on toistaiseksi jatkunut 7 kuukautta. Hiljaisen hetken aikana Ipu on hionut taktiikoitaan ja aikoo iskeä rytinällä maakuntavaaleissa.

Vastaukset 2
Vanhimmat
IPU jysähtää maakuntavaaleissa!!! permantoon...
Olisi paikkoja ihan toisella tavalla, kun vaalit olisi ollut 2015 syksyllä. Silloin oli kovia nimiä, Koskela, Laakso, Asikainen ja kumppanit. Nyt olis Ipulaisia monessa kunnassavaltuustossa.