Au pairiksi Englantiin tai Irlantiin

Heippa!

Olen 35vuotia (joten hieman yli-ikäinen) au pairiksi haluava.
Kokemusta lastenhoidosta löytyy useammalta vuodelta. Omat lapset on jo lähes aikuisia ja lisäksi olen hoitanut ystäväni lapsia viimeiset 13vuotta. Kokemusta löytyy siis ihan pienistä teini-ikäisiin.
Lunnollisesti siis myös kotityöt ovat tuttu juttu ja lapsiperheen arki muutenkin.
Itselläni on myös kaksi koiraa joten eläimetkään eivät ole ongelma (paitsi kissat joille olen allerginen) ja omat koirat pystyn jättämään suomeen.
Englannin kieleni on ainakin sen verran hyvä, että paikallisten kanssa tulin viime lomalla hyvin toimeen.
Tällähetkellä en ole vakituisesti töissä joten pystyn lähtemään melko nopeallakin aikataululla.
Jos teidän perheessä olisi paikka niin laita viestiä niin kerron mielelläni lisää!! aupair.niemi@gmail.com
2211
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Anteeksi, mutta sulla nyt on 10 vuotta liikaa ikää. Me perheen äidit ollaan tuon ikäisiä, ei au pairit.

Äänestä
  • En juuri tällä hetkellä tarvitse enää aupairia, mutta meille olisi aikuinen ollut tervetullut. Aikuinen, joka on riehumisensa riehunut, yöjuoksunsa juossut ja voisi ehkä opettaa itseänsä nuorempaa äitiäkin ja pystyisi jo omilta menoiltaan keskittymään lasten hoitoon. Ikää ei ole kellään liikaa.

    Mieluummin jämerä aikuinen kuin tuuliviirinä heiluva avuton tytönhupakko.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


aupairiksi kirjoitti:

Heippa!

Olen 35vuotia (joten hieman yli-ikäinen) au pairiksi haluava.
Kokemusta lastenhoidosta löytyy useammalta vuodelta. Omat lapset on jo lähes aikuisia ja lisäksi olen hoitanut ystäväni lapsia viimeiset 13vuotta. Kokemusta löytyy siis ihan pienistä teini-ikäisiin.
Lunnollisesti siis myös kotityöt ovat tuttu juttu ja lapsiperheen arki muutenkin.
Itselläni on myös kaksi koiraa joten eläimetkään eivät ole ongelma (paitsi kissat joille olen allerginen) ja omat koirat pystyn jättämään suomeen.
Englannin kieleni on ainakin sen verran hyvä, että paikallisten kanssa tulin viime lomalla hyvin toimeen.
Tällähetkellä en ole vakituisesti töissä joten pystyn lähtemään melko nopeallakin aikataululla.
Jos teidän perheessä olisi paikka niin laita viestiä niin kerron mielelläni lisää!! aupair.niemi@gmail.com

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu