Tänään tuli mainioita uutisia keskiviikkoaamuun. KEPUn kannatus jatkaa syöksyään. Hallituspuolueiden yhteiskannatus on myös ennätysalhaalla.
Helsingin Sanomat julkaisi tänään puoluekannatusluvut. KEPU saattaa jo seuraavassa mittauksessa olla pudonnut neljänneksi, sillä vihreiden kannatus on kovassa nousussa.
Kaksi ylivoimaisesti suosituinta puoluetta ovat nyt Kokoomus ja SDP. Demareiden kannatus on jo kuukausia ollut loivassa nousussa.
Helsingin Sanomat julkaisi tänään puoluekannatusluvut. KEPU saattaa jo seuraavassa mittauksessa olla pudonnut neljänneksi, sillä vihreiden kannatus on kovassa nousussa.
Kaksi ylivoimaisesti suosituinta puoluetta ovat nyt Kokoomus ja SDP. Demareiden kannatus on jo kuukausia ollut loivassa nousussa.
Vastaukset 57
Vanhimmat
Upea uutinen. Sipilän pitäisi nyt vetää tilanteesta johtopäätökset ja heittää pyhe kehään ja palauttaa tunkki.
Jengi alkaa tajuta, että kepun maakuntahallintohanke on vain kepuketkujen keinoa saada maakuntien kepulaisille ikuinen valtaasema vaikka valtakunnallinen kannatus tippuu pian alle 10 prosentin.
Hyvä, että kepujen suosio on laskenut, mutta kokoomuksen, vihreiden ja demareiden suosion kasvusta en ole lainkaan onnellinen - he ovat maamme ja kansamme syöpäläisiä yhtä lailla, kuin kepukin.
Vain persut ajavat maamme ja kansalaistemme asiaa tällä hetkellä.
Jäljelle jäänyt persupuolue on vain Putinin käsikassara.
Unohdit Suomi ensin-ryhmän joka pyrkii puolueeksi.
Tämä siis vastaus tosiOn1:lle.
Totta puhut - Suomi Ensin-ryhmäläiset on osoittautunut todelliseksi isänmaantaistelijoiksi.
Kävin itsekin tukemassa heitä hieman rahallisesti, vaikka tuki olikin mitä oli, kaikki tuki heille on todella tarpeen, sillä heillä "ei ole oikeutta" kerätä rahaa toiminnalleen, toisin kuin vaikka eräs kerjäläinen heidän maidaninsa edessä saa vapaasti kerjätä, siihen ei poliisi puutu.
SE-porukat ovat tosiaan pelottomia ja sisukkaita sissejä ja taistelevat todella taidokkaasti maamme mädättäjiä kohtaan - Antakoon Herra Jeesus heille kaiken mahdollisen voiman ja tuen maamme vihollisia ja maanpettureita kohtaan!
Oletko vetänyt jotain huumetta, kun noin sekavia puhut???
Mitä ihmeen tekemistä muka persuilla voisi IKINÄ olla PUTININ kanssa ???
Toota tosiaan. Halla-ahohan on NATON kannattaja.
Tyhmyys on tiivistymässä, mutta on onneksi täältä aika kaukana.
Todella sekavaa on sinunkin tekstisi - Ei tuosta ota mitään selvää, oletko humalassa vai huumeessa vai muuten vaan sekaisin?
Maissia en kuitenkaan a ... ni työnnä! :-))
Häh, kuka sellaista muka olisi käskenytkään?
Mene kuule lääkärille, juttusi ovat ihan sekavia.
Joku työnsi käskemättä. Tekikö kutaa? HO HO HOO!
Olet siis kännissä tai huumeissa, mutta jotakin muuta per/ceessä kuin maissia... Taitaa Ossi käydä lämpöisenä, kun Persut ja Kepu syöksyy;-)) Upeaa, että Vihreät on menossa myös Kepusta ohi;-)) Loistavaa kehitystä;-)))
Kokoomuksen suosio on mysteeri. Tästä maasta ei noin suurta joukkoa rikkaita ihmisiä löydy, millä kokoomuksen kannatus olisi selitettävissä. kokomuksen kannattajat toki käyvät äänestämässä ahkerammin, kuin muut, mikä selittää kokoomuksen vaalimenestyksen, mutta ei gallup-kannatusta.
kokoomus on se puolue, joka haluaa lisää maahanmuuttoa ja lisää orjatyötä, sekä rikkaille lisää veronkierto mahdollisuuksia.
Niin luulisi - se vaan on kuitenkin totta ja kaikki kumpuaan suomalaisten köyhien aivan järjettömästä kansanluonteesta - halusta vaikka väkisin tuntea kuuluvansa rikkaaseen eliittiin äänestämällä/kuulumalla kokoomukseen omaksi surmakseen.
Ja demarit sekä vassarit kuin vihreätkin, kuin myöskin ne luopio-uuvatit tukevat kaikin keinoin Kokoomuksen harjoittamaa politiikkaa.
Ainoa puolue jota kansa suosii tällä hetkellä, on Halla-aho persuineen. Eli persut on nosteessa, vaikka ei avaaja känä-palstapaskuri alias aili a niitä mainitsekaan.
Halla-ahosta kansa tekee seuraavan presidentin, jos vain ehdolle asettuu. Niin tai sitten seuraavissa vaaleissa pääministerin.
Kaikki omillaan toimeentulevat täysjärkiset äänestävät Kokoomusta.
Otappas ne pillerisi nyt.
Millä perusteella "omillaan toimeentulevat", se ei kyllä liity mitenkään Kokoomukseen tai kokoomuslaisiin. Samaa paskasakkia mutta useammin kulutusluotolla hankittuun pukuun verhoutuneena.
voi+sitä+onnenpäivää+kun+kepun+vaalikannatus+painuu+alle+10%
se+on+lopullinen+siirtymä+agraariyhteiskunnasta+nykyaikaan.
Kannattaa kepulaiset karistaa suomenpölyt jaloista
kepun (sipuli,perneri sariko,vehvilä ym) äänestäjät palailevat takaisin kok, alkiolais kepuvähemmistölle jää vain velkainen pesä ja takiaiskannatus. Näin on käynyt jo usein, aina reformiahosta alkaen ja näin on aina käyvä, koska alkiolais kepuloisten päähän ei mahdu ajatus ottaa menneisyydestä oppia, vaan aina ja iankaikkisesti uskotaan uuteen kokomuksesta löytyvään suureen (kepulois) johtajaan, joka pelastaa kepuloiset!
Kepulien kannatus menossa oikeaan suuntaan. (alas)
MISSÄ KEPULIT....SIELLÄ KONNAT
Sipilän ja Bernerin hallituslinja on onnistunut menettämään kannatustaan lähes yhtä paljon kuin Timo Soini on onnistunut hukkaamaan omalta puolueeltaan.
Seuraavassa kannatusmittauksessa vihreät ohittavat kepun.
Sipilä ja Berner ajavat vain miljonäärien etuja. Se näkyy kepun kannatuksen romahduksessa.
Totuus on se, että Sipilä ja Berner ovat politiikassa kovaa oikeistoa, mielestäni he ovat kokoomuksesta oikella. Minä en ole kuitenkaan keskustaa koskaan sijoittanut poliittisella kartalla sinne. Vanhanen siirsi keskustaa aikanaan pari piirua oikealle ja Sipilä on tehnyt sitten siitä vielä muutaman piirun siirron oikealle.
Sipilän motto on :"Köyhät kyykkyyn!"
Väyrystelijät eli kepun maalaiset jo maakunnissa pakkautuvat Paten taa.
Vaaleissa lautakasa saa alle 4 prossaa.
Myös Ylen tuore gallup kertoi samaa: Kepu on putoamassa neljänneksi.
on punaisten ja vihreiden välissä,
kyllä fasistista junttia ahdistaa...
Mitä eroa on punaisilla ja vihreillä?
Ei yhtään mitään. Samaa yhteiskuntaloissakkia kaikki.
Kuka muuten noille punavihreille ruoan tuottaa jos maaseutu ja maatalous lopetetaan?
Ei asfalttiviidakossa mitään muuta voi tuottaa, kuin kusipäisiä tyhmyyttä täynnä olevia huumeveikkoja, ja niille hamppua jollain keinoviljelyllä.
Mutta kyllähän jokainen järki-ihminen tajuaa, että nyt Kokkarit ja heidän työläisen kusettaja sisarpuolueensa yrittävät rosvota maalaisilta kaiken omaisuuden, ja sitten se vasta kalliiksi ruoka tuleekin.
No kun tälläkin palstalla mesoaa nuo yhteiskuntarosvojen apurit, niin eipä tällä palstalla mitään oikeaa keskustelua saa edes syntymään, tuollaisten kusipäiden kuin on oikeistosossudemarikin.
Kukahan tuolle Pystyyn kuolleelle maksaa, vai onko hän niin sidottu jostakin syystä paikoilleen, ettei ole mitään muuta tekemistä kuin palstailu. Noin minusta on alkanut tuntumaan, että hänen ainut elämänsisältönsä on tämä kepupalsta.
No pysty on kuitenkin järkevin noista palsta-asukeista.
Eli jos vasemmisto haluaisi ihmisten olojen parantumista, niin se toimis aivan toisin, mutta kun sekin on vain ökyrosvojen yksi yhteiskuntarosvouksen muoto.
Miettikää nyt miten paljon politiikot rosvoavat yhteiskunnan varoja.......
Köyhät tätä maata pystyssä näkyy pitävän, eihän ökyrosvo muuta tee kuin ryöstää työläisiä, kuten tekee demaritkin......
Kohtalaisen erikoista kirjoittelua yksilöltä, joka selvästikin elää noiden dissaaamiensa rakentaman yhteiskunnan tuella.
No - sellaista kutsutaan kepulismiksi, kun purraan ruokkivaa kättä. Kansanomaisemmin tyhmyydeksi, ja luoja paratkoon, sitä palstan kepulihäirikössä riittää. Eri nikeillä sontaa luo palstalle.
-bella__n on kepulainen ja ahnas lesta sekä suvakki.
Ansaitsee noston...
Monesti tälläkin palstalla ihmetellään miksi kokoomus menestyy vaikka muut hallituspuolueet putoavat.
No sehän on täysin selvää, että jos hallitus toteuttaa täydellisesti kokoomuslaista politiikkaa, niin tietysti äänestäjät ovat silloin tyytyväisiä.
On vain niin, että kepussa on suuri joukko palkansaajiakin, jostakin syystä ja heitä tämä hallitus on ruskinut. Persuista (sin.) se näkyy vielä selvemmin.
Tämä hallitus on suurituloisten suojeluhallitus joka on pitänyt hyvätuloisista hyvää huolta.
Kokoomuksen kannatus on suurinpiirtein vakio äänestyksissä, sen kannatus näyttää lisääntyvän mitä pienempi äänestysprosentti ja pienenevän kun äänestysprosentti nousee. Kannatusmittauksissa ja -kyselyissä, on lähinnä tekijän ja tilaajan päätettävissä millaisen kannatuksen kokoomukselle haluaa.
http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/kurvinen_ilkka_kirj-68038
kun halutaan asioihin muutosta niin kaikki lähtee tosiasioiden tunnustamisesta, mutta ei kepuloisissa, vaan halutaan luoda kuvaa, että äänestäjät ovat hoksaamattomia ja suorastaan vähä älyisiä. Äänestäjät eivät vain huomaa kuinka hyvin menee ja mitään kannatuksen romahtamista ei ole tosiasiassa tapahtunut, selityksissä avuksi otetaan muita puolueita äänestäneet ja selitellään nyky kepuloisten johtajien tekemiä virheitä sinisellä tulevaisuudella tai tässätapauksessa harhoilla, kun todellinen syy romahdukseen löytyy puolueen linjan muutoksesta, kokoomuslaiseksi pörssi ja markkinavetoiseksi kvarttaali taloudeksi.
Tämä tapahtui kun puolueen osti ryhmä kokoomus bisnespelureita taustajoukkoineen, maksamalla puolueen velat ja samalla nämä valitiin puolue johtoon.
On hyvä viikonloppunakin muistaa mihin suuntaan rosvokoplan kannatus on menossa.
Niinpä,+sehän+oli+tällä+hetkellä+se+16,4+%+ja+menossa+alas.
Sinähän se itsesi kanssa . . . . .
Sipilä+tekee+hyvää+työtä.+Kohta+kepun+kannatus+on+alle+10+%.
Tänäänkin kepun kannatus on hivenen eilistä alempi...
Aloitetaan viikko muistamaan tämä.
Mahtava uutinen!
Up
Up
Up..
Up...
Up....
UpUp
XXXXXXXXXXXUpXXXXXXXXXXXX
XXXXXXXXXXXUpUpXXXXXXXXXXXX
XXXXXXXXXXXUpUpUpXXXXXXXXXXXX
Seuraavassa mittauksessa Vihreät ohittaa kepun.
Ja Persut Vihreät.