MItä tämä lysti oikein maksaa veronmaksajille

Laittomien maassaolevien matujen elatuksesta aiheutuneita kustannuksia on hallitukselta tivattu jo kuukausien ajan, ellei enemmänkin. Yleensä mitä tämä pakolaisturistien holhoaminen tulee maksamaan veronmaksajille siinä olisi asiaa näille Sipiläisille ja Orpo paskoille?
2200
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

"Budjetti: 5,3 miljoonaa euroa laittoman maassaolon tukemiseen
Sipilän hallitus budjetoi 5,3 miljoonaa euroa Suomessa laittomasti oleskelevien sosiaalikustannuksiin."


"Valtiovarainministeriön tänään julkaistun budjettiehdotuksen mukaan ensi vuonna ehdotetaan otettavaksi käyttöön uusi valtion korvaus kunnille maassa laittomasti oleskelevien henkilöiden kiireellisen sosiaalihuollon kustannuksiin."

Suomessa laittomasti oleskelevien tukemiseen ehdotetaan varattavaksi 5,3 miljoonan euron määräraha.

Kansa on umpihölmöläisiä ja päättäjämme täysiä tolloja.

Miltä tuntuu mennä loman jälkeen töihin kun tietää minkäeteen sitä verojaan makselee että oikein laittomien holhoamiseen sekin sitten menee .

Olisiko tuokin raha oikeasti käytettävä vaikka eläkeläisten ja lapsiperheitten tukemiseen siinä ajatus?

Äänestä

Hölmöily on saanut vallan täällä hölmölässä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


KallistaHölmöilyä kirjoitti:

Laittomien maassaolevien matujen elatuksesta aiheutuneita kustannuksia on hallitukselta tivattu jo kuukausien ajan, ellei enemmänkin. Yleensä mitä tämä pakolaisturistien holhoaminen tulee maksamaan veronmaksajille siinä olisi asiaa näille Sipiläisille ja Orpo paskoille?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu