KEPUlainen Nuorisosäätiö taas rikoksen poluilla!

KEPUlainen Nuorisosäätiö on toiminnassaan rikkonut lainsäädäntöä, ilmenee Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen Aran selvityksestä.

Nuorisosäätiöllä on nyt kolme kuukautta aikaa korjata toimintaansa tai säätiötä valvova Ara käynnistää lainmukaiset jatkotoimet. Nuorisosäätiö kertoo tiedotteessaan jo aloittaneensa korjaustoimet.

Selvityksen mukaan Nuorisosäätiön toiminta on merkittäviltä osin rikkonut yleishyödyllisyyttä koskevaa lainsäädäntöä ja sen toiminta on ollut arava- ja korkotukilain säännösten vastaista.

Nuorisäätiö on mm. laittomasti rahoitti Matti Vanhasen ja Antti Kaikkosen politikointia.

KEPUn nykyinen eduskuntaryhmän kymppi Antti Kaikkonen tuomittiin vankeuteen luottamusaseman väärinkäytöstä Nuorisosäätiössä.
38701
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 38

Vanhimmat

Ainoa ja oikea tapa korjata Nuorisosäätiön laitonta toimintaa on antaa kaikille osallisille ehdoton tuomio. Ei mitään kolmen kuukauden korjausaikoja, vaan porukka tuomiolle ja lopputili. Uudet rehelliset henkilöt tilalle, ei se kepupeli muuten lopu.

3Äänestä
  • Mikä oli uutinen tuossa aloituksessa?

    3Äänestä

  • IkiaikainenKäytäntö kirjoitti:

    Mikä oli uutinen tuossa aloituksessa?

    Ei niin yhtään mitään, maaliman johtava rikollisjärjestö, Suomen keskusta jatkaa Kekkonen - Korsimo linjalla, paitsi että ruplat ovat VIELÄ PYSYNEET PIILOSSA.

    Äänestä

Eikö nuorisosäätiö pitäisi lopettaa, koska se toistuvasti rikkoo lakia, sitähän voisi verrata rikollisjärjestöön.

1Äänestä
  • Kanki-kaikkonen ainakin voisi lopettaa sen jauhannan "arvoista"

    1Äänestä

Niinhän se on Suomessa, että kaikkein vakavimmista rikoksista selviää parantamalla tapansa. Taitaa rikos olla lievimmästä päästä ja otsikoita terästetty roimasti.

Äänestä
  • Eikö sinusta kuitenkin ole kummallista, että sama kepulainen säätiö on taas otsikoissa laittomuuksien takia? Oli rikos lievä tai ei, niin jokin hinku heillä on toimia lainsäädäntöä vastaan. Voisi olla paikallaan tehdä tutkimus ja selvittää miten puoluekanta vaikuttaa kaidalta polulta lipsumiseen.

    1Äänestä

  • MaanTapa kirjoitti:

    Eikö sinusta kuitenkin ole kummallista, että sama kepulainen säätiö on taas otsikoissa laittomuuksien takia? Oli rikos lievä tai ei, niin jokin hinku heillä on toimia lainsäädäntöä vastaan. Voisi olla paikallaan tehdä tutkimus ja selvittää miten puoluekanta vaikuttaa kaidalta polulta lipsumiseen.

    Ei ole mikään ihme, että Yle nostaan vanhan jutun esille. Vasta oli esilla ay-liikkeen hämärät toimet. Sitä peittääkseen Ylen punikit kaiveleava vanhoja.

    Taidan tässä lähteä hässimään naapurin akkaa.

    Äänestä

Kepulainen imee rikoksen ja petoksen jo äidinmaidossa. Sitten hän kehittelee sitä Kepun lapsi- ja nuorisojärjestöissä. Huipentumana on Alkio-opiston opintokokonaisuus: Petoksen ja valehtelun perusteet ja syventävät opinnot (30 op).

1Äänestä

Kanki on kasakka isolla K:lla, mikäli uskomme Satua.

Äänestä

Kepun konnakouluna toimivassa nuorisosäätiössä venytellään lakia. Kepun raskas sarja tehtailee perustuslain vastaisia kaappauksia.

Äänestä
  • Onko Juhantalo ollut nestorinbroolissa jrlppimässä, sehän saatana on kohta kahdeksankymmentä.

    Äänestä

Tämänkin YLE paljasti, ei ihme, että Sipilä yritti vaientaataa sen:

Nuorisosäätiö on rikkonut "merkittävällä" tavalla yleishyödyllisyyttä koskevaa lainsäädäntöä, sanoo säätiön toimintaa valvova Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus Ara.

Ara sekä säätiöitä valvova Patentti- ja rekisterihallitus (PRH) aloittivat säätiötä koskevat selvitykset viime kesänä Ylen uutisten jälkeen.

Yle
viime kesänä muun muassa säätiön johdon vaietuista kiinteistöbisneksistä, riskipitoisista sijoituksista sekä tiiviistä väleistä lahtelaiseen rakennusliikkeeseen Yle uutisoi myös rakennusliikkeen suurimman omistajan

veroparatiisiyhtiöstä.

Veroparatiisiyhtiön avulla Wilenius salasi omistuksensa Helsingin pörssin yrityksissä.

Ara ja PRH halusivat selvittää, onko säätiö toiminut omien sekä Aran-sääntöjen mukaisesti. Säätiöiden on toiminnassaan noudatettava säädekirjaansa.

Ara-tukien edellytyksenä on taas Ara-säädösten noudattaminen. Esimerkiksi sijoitustoiminnassa ei saa ottaa riskejä

Aran perjantaina julkaiseman tarkastuksen mukaan Nuorisosäätiö on rikkonut yleishyödyllisyyttä koskevaa lainsäädäntöä. Nuorisosäätiö on hyväksytty yleishyödyllliseksi yhteisöksi, joka on oikeuttu Aran tukiin kuten lainatakauksiin sekä korkotukiin.

PRH ei ole vielä julkistanut omaa selvitystään.
Yleishyödyllinen yhteisö saa sijoittaa varojaan, mutta Aran sääntöjen mukaan se on tehtävä turvallisella tavalla.

Aran mukaan Nuorisosäätiö on antanut lainoja säätiön tytäryhtiöille, jotka eivät ole hyväksytty niin sanotuiksi yleishyödyllisiksi yhteisöiksi. Tämä on Aravalain vastaista.

Viranomainen on antanut Nuorisosäätiölle kolme kuukautta aikaa korjata toimintaansa niin että se noudattaa lakia.

Valvovan viranomaisen laatiman raportin valmistuminen on venynyt. Sitä odotettiin valmistuvaksi jo alkuvuodesta.

YLE

Äänestä

Eikö toistuvasta rikollisesta teosta tule kovennettu rangaistus?

Äänestä
  • Tavallisilla rikollisilla näin usein tapahtuu, mutta politiikkaan osallistuvilla rikollisilla harvemmin tai ei lainkaan.

    Syytesuoja pelastaa ja hyvä veli antaa lausunnon, jonka mukaan "mitään ei ole tapahtunut". Saavat korkeintaan moitteet ja juuri näin kävi painostaja S:n tapauksessa.

    Äänestä

Voi Voi tätä kepun nuorisoa Eivätkö he tiedä ettei tuommosta saa tehdä Mikskään Sipilän Juhakaan ei ole heitä inffoinut Voi Voi ja kerran vielä Voi

Äänestä
  • Roisto-Sipilä on ollut itse ideoimassa noita viimeisimpiä rötöksiä Nuorisosäätiössä.

    Äänestä

Ei yllätä. Tiedättehän, että Nuorisosäätiön hallituksessa istuva Pasi Pönkä on
paloittelumurhaaja Markus Pasi Pönkän isä.

Äänestä
  • Hyvin on isä poikaansa opettanut. Aivan kuin Sipilä.

    Äänestä

MISSÄ KEPU.......SIELLÄ KONNA

Äänestä

Kepulaiset firmat ovat rakentaneet mafian kaltaisen yritysryppään, joka lapioi veronmaksajien rahaa kepuvaikuttajien taskuun.

Äänestä

Missä KEPU, siellä rikos!

Äänestä

Up och ner.

Äänestä

Kepu on mafiajärjestö, jonka ainoa tarkoitus on lappaa mafiapäälliköiden taskuihin maksimaalisesti veronmaksajien rahoja. Tämähän on yleisesti tiedossa oleva totuus.

Äänestä
  • Sitä kutsutaan Sipilismiksi.

    Äänestä

Kepu ei ole puolue. Kepu on rikollisjärjestö.

Äänestä

Kepulistinen rikollisjärjestö.

Äänestä
  • MTK on terroristijärjestö ja kepu on sen poliittinen siipi.

    Äänestä

Jo aikoinaan edesmennyt Veikko Vennamo tiesi, että kepu on Rötös-Herrojen
puolue.
Se näyttää pitävän paikkansa.

Äänestä

Joutuuko Antti Kaikkonen uudelleen vankilaan?

Äänestä

Kun maa alkoi poltaa kepulistien jalkojen alla, tuli kepusatraapeille kiire viimeistellä pääominen " katoaminen" kepun nuorisosäätiöstä.

Millainen lienee kepun säätiöverkosto kokonaisuudessaan?
Kuinka paljon julkista rahaa muutetaan kepulistien käyttöön?

Äänestä
  • Nuorisosäätiöllä ei ole enää mitään yhteyttä Keskustaan. Sen sijaan Riku Aalto varastaa miljoonia vuokralaisten rahoja Kojamon kautta. Hän on nääs Ahne.

    Äänestä

Ansaitsee noston...

Äänestä

Lirahtiko tai lorahtiko pimeissä kaupoissa jälleen korsimoprosentit kepun mustiin vaalikassoihin?

Äänestä
  • Sinulta lirahti päästä, mutta sehän on normaalia vasurille.....

    Äänestä

  • Sipilä suhmuroi valtion omustaman Raskoneen alihintaan nuorisosäätiön sotkussa viihtyvälle "osapuolelle",

    Äänestä

No onpas taas vasurit katkeran kaunaisia itseään paremmille kepulaisille.

Äänestä

Pitkään on kepun tämäkin rötöstely saanut jatkua. Koko pääoma lopulta "katosi".

Äänestä

Ketjusta on poistettu 20 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


vehhapulla kirjoitti:

KEPUlainen Nuorisosäätiö on toiminnassaan rikkonut lainsäädäntöä, ilmenee Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen Aran selvityksestä.

Nuorisosäätiöllä on nyt kolme kuukautta aikaa korjata toimintaansa tai säätiötä valvova Ara käynnistää lainmukaiset jatkotoimet. Nuorisosäätiö kertoo tiedotteessaan jo aloittaneensa korjaustoimet.

Selvityksen mukaan Nuorisosäätiön toiminta on merkittäviltä osin rikkonut yleishyödyllisyyttä koskevaa lainsäädäntöä ja sen toiminta on ollut arava- ja korkotukilain säännösten vastaista.

Nuorisäätiö on mm. laittomasti rahoitti Matti Vanhasen ja Antti Kaikkosen politikointia.

KEPUn nykyinen eduskuntaryhmän kymppi Antti Kaikkonen tuomittiin vankeuteen luottamusaseman väärinkäytöstä Nuorisosäätiössä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu