asunnolle alkaa tulla pysyviä vahinkoja? Ihan normaalielämää siis, mutta imurointi, lattianpesu yms. laiminlyödään, roskat kuitenkin kerätään talteen ja heitetään roskiin. Tähän ei tietenkään ole mitään tieteellistä vastausta, mutta empiirisiin havaintoihin perustuen?
Kuinka kauan voi olla siivoamatta ennen kuin
gfutrf
5352
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Eipä varmaan missään vaiheessa. Ennen aikaan esim. mitään imureita edes ollut :)
Imurointi ja lattianpesu eivät ole mitään ihmeitä tekeviä siivoustoimia. Jos tykkää elää pölyssä, siitä vaan, mutta ei siitä voi mitään vahinkoa asunnolle itsessään tulla. Asujalle toki voi tulla hengitysvaikeuksia ja mm.pölyallergia.
Lattianpesukin nykyään on "vaikeaa" kun lattiat ei sellaista vanhanajan moppipesua edes kestä, eikä pesu minusta ole missään vaiheessa pakollista.
Ja minun näkemykseni perustuu sellaisen tyyliseen elämiseen, ettei ulosteita tai ruuantähteita heitellä lattioille, tiskivuori ei ole pari kippoa kummempi, ja kengät otetaan pois eteisessä, roskat viedään ajoissa, eli normaalia siistiä elämää.
Vaikka siivouksen jättäisi pois tuollaisella elämäntyylillä, ei asunnolle voi kertyä varsinaisia haittoja aiheuttavaa likaa.
Olen nähnyt asunnon, jota ei ole n.½v imuroitu, tai tehty muutakaan siivoustoimia, eletty vain perussiististi, ei roskia lattioilla, kengät eteisessä-tyylillä. Ei siellä mitään muuta haittaa ollut kuin senttien pölykerros. Että jos tykkää :D
Vaikka kodin pinnat olisikin resistentteja lialle, niin lika voi peittää mahdolliset mekaanisesti syntyvät vauriot. Jos tarvitsee edes kysyä kuinka kauan voi olla siivoamatta niin silloin kyllä moppi ja harja käteen niin kuin olisi jo ;)
Lattia on likainen, kun valkoiset sukat alkavat näyttämään .....harmailta> paskaiselta jalkapohjista.
Ja työtasot likaisia, kun ei saa kuppiaan siitä irti.
Liesituuletin vailla siivousta, kun rasva valuu keittoastiaan.
Tahmaisilta pinnoilta pölyn ja lian siivoaminen sen verran työlästä, että kannatan säännöllistä viikkosiivousta.
Ja työtasot likaisia, kun ei saa kuppiaan siitä irti.
Liesituuletin vailla siivousta, kun rasva valuu keittoastiaan.
Tahmaisilta pinnoilta pölyn ja lian siivoaminen sen verran työlästä, että kannatan säännöllistä viikkosiivousta.