Poliitikot käärivät pakolaisilla pisneksiä

Totuus pakolaisten tulvasta maahamme on pelkästä pisneksestä ensin nämä pakolaiset joutuvat maksamaan lähtömaassaan mafialle että matka järjestyy ja täällä heistä maksaakin sitten Suomen kansa. Tarkennus tuohon täällä Suomessa poliitikot harrastavat mafia toimintaa ja rahastavat kansalta veroina kerätyt rahat. Pakolaiskeskuksia perustetaan tiuhaan ja näin he imuroivat rahaa valtion ollessa välittäjänä. Poliitikot pitävät mediaa tiukassa otteessa eikä kukaan uskalla ottaa asiaa selvitykseen kansalle valehdellaan miten EU:ssa pakotetaan taakanjakoon, mutta pieni Suomi on jo ylittänyt sen määrän moninkertaisesti ottaessaan näitä tunkeutujia.

Eduskuntamme on mätäpaiseisia persjalkoja täynä eikä saa mitään arvoa toimistaan mutta syy on kansassa joka heidät on äänestänyt.
Pakolaispisneksissä pyöritellään suuria rahoja molemmissa päissä ja suurin maksaja on lopulta me kansalaiset jotka maksamme tuon lystin seuraukset.
3220
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Afrikasta siirtyy miehet tänne Eurooppaan ja he eivät halua rakentaa omanmaansa hyvinvointia vaan haluavat ilmaista elämistä täällä hölmölässä. Missä tilassa mahtaa olla ne naiset,vanhukset ja lapset mitkä ovat jääneet sinne näitten karkureitten kotimaahan?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


MeitäNarrataanHuimasti kirjoitti:

Totuus pakolaisten tulvasta maahamme on pelkästä pisneksestä ensin nämä pakolaiset joutuvat maksamaan lähtömaassaan mafialle että matka järjestyy ja täällä heistä maksaakin sitten Suomen kansa. Tarkennus tuohon täällä Suomessa poliitikot harrastavat mafia toimintaa ja rahastavat kansalta veroina kerätyt rahat. Pakolaiskeskuksia perustetaan tiuhaan ja näin he imuroivat rahaa valtion ollessa välittäjänä. Poliitikot pitävät mediaa tiukassa otteessa eikä kukaan uskalla ottaa asiaa selvitykseen kansalle valehdellaan miten EU:ssa pakotetaan taakanjakoon, mutta pieni Suomi on jo ylittänyt sen määrän moninkertaisesti ottaessaan näitä tunkeutujia.

Eduskuntamme on mätäpaiseisia persjalkoja täynä eikä saa mitään arvoa toimistaan mutta syy on kansassa joka heidät on äänestänyt.
Pakolaispisneksissä pyöritellään suuria rahoja molemmissa päissä ja suurin maksaja on lopulta me kansalaiset jotka maksamme tuon lystin seuraukset.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu